Kotiruokaa

Tiedättekö sen ihanan tunteen kun tulet rappukäytävään ja siellä on huumaava kotiruoan tuoksu, ja tuoksu voimistuu ja voimistuu ja kun avaat oman kotioven tajuat että se tuoksu tuleekin teiltä? 😍

– Juu en minäkään tiedä! 🤣🤣🤣

Milloin yökylään?

Viikonloppu meni yökyläillessä.

Milloin lapsi on valmis yökylään? Minkä ikäisenä lapsen voi laittaa yökylään?

Muistelen, että olisin joskus kuullut puhuttavan siitä, että lapsi voisi olla yökylässä yhtä monta yötä peräjälkeen kuin hänellä on ikävuosia. Eli vauvana ei vielä ollenkaan, yksivuotiaana yhden yön, jne. Ei tämä absoluuttinen totuus ole enkä tiedä oikeaa vastausta. Oikea vastaus on tietenkin että kakarat on erilaisia, mutta kun se on kulunut klisee. Niinpä kerron vain miten se meillä menee. Tai ei mene.

Meidän lapset oli viimeksi mummolassa yötä kun oltiin synnärillä. Sitä ennen en edes muista, varmaan edelliskesänä yhden yön. Muualla ne ei ole sitten olleetkaan. Muusa oli Lahessa yksin kolme yötä mummolassa kun se oli kolmivuotias, mutta se oli ehkä vähän liian pitkä siivu sille koska se ei pitkään aikaan halunnut mummolaan yöksi, pelkäsi että me taas jätetään hänet sinne. Varmaan jos olisi tottumusta enemmän niin menisivät.

Mutta nyt Muusa alkaa olla sen ikäinen, että voisi mennä jo kaverille yökylään. Siis kuusi. Mutta ei mene. Ei uskalla. Sen kaveri on ollut meillä seitsenvuotiaana jo yksin yökylässä ja kaikki meni reippaasti, eli arvioisin, että moni tuon ikäinen jo viihtyy yksin yökylässä. Meidän mukseloista jotenkin arvelisin Miionkin menevän reippaammin yökylään kuin siskonsa…

Yökyläilyä oli nyt taas niin, että minulla oli yökylävieras ja samaan aikaan Muusalla oli yökylävieras, siis täällä meillä. Ehkä joskus Muusa uskaltaa toisinpäin, ja ehkä joskus ilman äitiä? Äiti ei kyllä uskalla ilman Muusaa 🤣

Minkä ikäisenä teillä on yökyläilty?

En yökyläile vielä hetkeen ellei siilin luona lehtipinossa lasketa

Tänään vauva ei halunnut minun jumppaavan

Tänään ei jumpattu. Lumo on Elixian lapsiparkissa päivisin, paitsi keskiviikkoisin kun käyn illalla.

Tänään ei jumpattu. Ensin mua haettiin kesken tunnin kun sitä itketti, ja lähdin imettämään. Mutta sitten tuli palohälytys ja koko Redi evakuoitiin. Kun päästiin takaisin, yritin mennä takaisin tunnille, mutta ehdin tehdä 8 burpeetä, yhden 8kcal soudun, 10 linkkaria ja 10 wallballia, kun Lumoa alkoi taas itkettää.

Aina ei onnistu. Kengätkin oli unohtunu, vedin ulkolenkkareilla. Mutta kuulkaa keväällä mua haettiin joka päivä kolmen minuutin jälkeen pois, nyt saan jo lähes aina tehdä loppuun. Pittää ottaa se niin että jokainen pienikin liike on kotiinpäin.

Illalla pannaan mies ekan kerran pyöränistuimeen ja lähetään perheen kanssa lenkille, saas nähä mitä mies tykkää 😍

Sitten kun oli häiritty äitiä riittävästi, olikin oiva hetki uinahtaa

Istumaluvat kuntoon

Käytiin tänään ajokokeessa neuvolassa ja pantiin istumaluvat kerralla kuntoon, ei kun ajoa!

Sormiruokaa pakastimeen

Syöttötuolin ja alustan hakeminen kellarikomerosta vauva kainalossa oli semisti haastavaa, ja sormiruokien höyryttämiseen on mennyt koko päivä.

Kaiken tämän vaivan jälkeen koehenkilö muussasi kukkakaalin, parsakaalin ja palsternakan äidin juuri huolella pesemään tuoliinsa, ja loppusiivoukseen meni vartti. Huomioiden että koehenkilö vie kaiken, AIVAN KAIKEN muun suuhunsa paitsi ruokaa, ei lopputulosta voi kuin hämmästellä. Samaa säätöä kahden aiemmankin kanssa, mikä se elokuva ”päiväni murmelina” olikaan… Näittekö muuten sen meemin hiljan jossa joku ehdotti groundhog day -elokuvalle jatko-osaa groundhog day 2, jossa tismalleen sama elokuva vain näytetään uudelleen, nauran vedet silmissä täällä, voisipa syyttää äitiaivoja, heh, vaan ei, nauraisin vaikkei olisi mitään lapsiin liittyviä tekosyitä, aaahhaahaaa, soittakaa jo jollekin ammattiapua tarvitaan

Ohi ja ulos, kettu kuittaa, kuuleeko naali? Toistan: ohi ja ulos.

Istuma-ajokortin suorittanut kiittämätön koehenkilö

Matkalla lasten kanssa: Oulu

Viikonloppu vierähti Oulussa. Tästä kirjoituksesta ei ole hyötyä jos etsit nähtävyyksiä lasten kanssa, ne olemme kolunneet aikaa sitten. Nähtävyyksien koluaminen lasten kanssa on yhtä perkelettä joten kannattaa muutenkin rajoittaa se homma yhteen per päivä ja varata kolme rinkallista evästä…

Mylly käynnissä

Milla on asunut Oulussa ja siellä on sukua sekä ystäviä. Loisimme Roopella ja Evellä vuodesta toiseen niin että olemme jo sielumme heille velkaa. Tuhat kiitosta jälleen All Inclusivesta.

Kakaroita on tällä haavaa yhteensä seitsemän ja koko viikonloppu menee ihan niiden ehdoilla, kukaan ei kyseenalaista sitä että ruokaa on oltava säännöllisin väliajoin ja ulkoiltava on. Vekaroista on seuraa toisilleen ja koskaan eivät haluaisi erota, jotenkin vain on helppoa vaikkei superpaljon aikuisten juttuja ehdikään tekemään, tai siis ei yhtään 🤣 Mutta kun kakarat leikkii, kiipeilee kiipeilyseinää ja treenaa kieppiä ja leikkii legoilla ja trampalla niin vähän ehtii vaihtaa aikuistenkin kuulumisia.

Tällä kertaa 1- ja 0-vuotiaatkin meni taas jengin mukana ja ykkönen hoivasi vauvaa innolla. Kolme lapsista marjasti kun kanssa innolla ja oikeasti kunnioitettavia määriä, ja neljä lasta leipoi puolukkapiiraankin. Miio ilmoitti että muutetaan äiti Ouluun kun täällä on niin paljon marjoja. Minustakin se on pätevä syy muuttaa minne tahansa, Uumajassakin vaihtovuonna hoidin krapulaa aina marjassa 😝

Muusa oppi kiepin Lumilta ja nyt osaa käyttää Zoomerangia. Vauva sai suukkoja hauvalta, se rimmaa. Pakastimessa puolukkaa, mustikat panin suoraan pikkumiesten luukkuihin.

Maisemanvaihdos tekee hyvää kun mutsin naama kyllästyttää

Ehdimme myös sukuloimaan TJ:llä ja Saaralla, nyt on taas virtaa uuteen viikkoon 😍

Norwegian lopettaa kuulemma Oulun lennot, mitenköhän meidän Oulun matkojen käy. Juna 6-8h on yhteen viikonloppuun lasten kanssa vähän rapia. Kaikki järjestynee.

Elämää kolmen lapsen kanssa, vol. 1

Olipahan aamu, Miio ei heränny ravistelemallakaan ja löi jumiin kun ei löytäny keppejään mistään (oodi noille maasta nostetuille aarteille jotka on aina hukassa, joilla pystyy kätevästi puhkomaan sisarusten silmiä, ja jotka roskaa koko helvetin kämpän aina). Muusa hävisi pukemiskisassa Lumolle ja kaatoi raivoissaan kaikki keittiön tuolit. Kukaan ei pukenu ite, kaikki piti pukea. Miio ei suostu kulkuneuvolla koska haluaa sateenvarjon. Lopulta saan sen lahjottua pyörälle niin et mä pidän sille sontikkaa, no sit Muusa ei haluakaan potkulautaa. Lopulta työnnän rattaita yhellä kädellä ja sontikkaa toisella ja Miio lyö jumiin kun sontsa on väärän värinen, kunnes tuuli hajottaa koko sontsan. Pk:lla yritän olla kohteliaan tehokas, kiitokset eilisistä kaverisynttäreistä, hyvät huomenet, kai tässä jätössä on muillakin aina tuskan hiki mutta kun mies ei pese käsiään ja Lumo vaan huutaa pihassa. Nyt ollaan litimärkiä kesäkengissä, vaatevastaava oli unohtanut katsoa sään eilen ja minä en ehdi aamulla kolmen kanssa vilkasta edes ulos ikkunasta saati kammata tukkaa.

Vielä on kaksi kakaraa jäljellä ja bonuskakaroita kohta. Olin jossain mielenhäiriössä ajatellut, että kokeilisimme Muusan kanssa rentoa aamiaista kahvilassa kun se menee vasta kymppiin kouluun, mitä helvettiä, enkö kuudessa vuodessa jo ole oppinu että ”rento kahvilakäynti” on maailman isointa fuulaa näiden pikkupaskiaisten kanssa. Tässä kohtaa en enää muutenkaan haluaisi palkita Muusan aamuista kiukuttelua viemällä sitä kahvilaan mutta aamupalaa ei oo syöty ja ulkona sataa kun aisaa. Pakko mennä syömään tuohon vastapäätä, ope on jo keskiviikkoisin joutunut antamaan sille omia riisikakkujaan kun se on niin nälissään pitkänä päivänä koulussa.

Kahvilasta en muista mitään, joinko edes sitä kahvia, laskun loppusummalla 13,50e ois ainakin saanut kaupasta viikon aamupalat. Lumo ei halua avokadoa ja kiire on heti, Muusa syö kun etana. Juuri kun päätän että Lumon vaippaa ei tarvi vaihtaa se paskoo ja Muusalla on vessahätä mutta valvomo ei avaa hoitohuoneen ovea. Lumon vaipatus jääkylmällä kaakelilattialla. Muusa ei älyä jonottaa yksin vessajonossa ja lopulta kun jonoa ei ole, se ei uskalla vessakoppiin yksin. Itelläkin olis pissahätä mutta miten tässä käyt. Tässä vaiheessa joku ihana ja hyvää tarkoittava rouva kysyy että enkö tiedä että tuossa on hoitohuone vieressä, äyskäisen että kai ny menisin mieluummin sinne jos joku avaisi oven, alan ihan kohta parkua, pulssi 180 koko aamun.

Nyt juoksen Muusan potkulaudan rinnalla kotiin, pakko hakea sille paremmat kengät ja sadetakki, se vilustuu muuten koulussa. Bonuslapsi A:n isä ei vielä kuittaa et käykö treffit ulko-ovella, minnehän mä olen tässä edes juoksemassa. Kamat kotoa, vaatteiden vaihto käytävässä, arvostelevia katseita naapurin rouvalta, A kyytiin, bonuskakara S piti olla hammashoitajalla mutta tuleekin tuolta. Muusa ei suostu kulkemaan samaa reittiä kun muut, sooloilee taas voiko sen sitoa rattaisiin kiinni 🤬, Lumo huutaa koko koulumatkan. Koulun pihassa Lumo on pakko nostaa rattaista syliin, se ei saa enää edes henkeä, A ei suostu tunnille hämppikeinusta ja hukkaa reppunsa, Muusa kieltäytyy kokonaan menemästä opettajan mukaan ja roikkuu kyljessä. Nyt ne meni, mutta Lumo huutaa edelleen. Ihan sama, yksi huutava lapsi on yhtä kun omaa aikaa. Lumo huutaa, sataa, menen kuusen alle hengittelemään. Tää on nyt mun työtä vuoden loppuun, tää on nyt mun työtä vuoden loppuun, hoen päässäni.

Miten teidän aamu sujui?

Bonuskakara O:n synttäri-ilmapallon kimpussa

Aallonpohja

Löysin juuri aallonpohjan. Kaapissa ei ollut muita herkkuja kuin donitsi, ja söin sen. Se oli donitsi, joka oli kuivunut kivikovaksi ja josta oli jo kertaalleen haukattu ja josta – väitän että muistin tämän vasta kesken syömisen mutta oikeasti tiesin tämän alusta alkaen – Miio oli sunnuntaina nuollut sokerit jo pinnasta.

Mutta kun muita herkkuja ei ollut kaapissa. Niin söin. Ettäs tiedätte. Mutta sitä en saatana tiedä miksi se oli siellä kaapissa alun alkaenkaan.

Donitsihiiri syö donitseista pelkät reiät

Metatyöstä lapsiperheessä

Miten meidän perheessä jakautuu metatyö?

Metatyö on käsittääkseni näkymätöntä työtä, työtä jota on tehtävä että metatyön vastakohta eli työ (vai näkyvä työ?) ja vapaa-aika ja arki rullaa.

En tiedä mikä metatyön määritelmä tarkalleen on, jos se on näkymätön työ niin teen ammatikseni metatyötä; mitä näkymättömämpi kädenjälkeni on, sen parempi. Mutta metatyö saattaa määritelmän mukaan koskea vain elämää kotona. Siispä siitä, meidän kotona.

Bongaa kuvasta kaksi metatyönteettäjää

Näkyvä työ jakautunee meillä suurin piirtein tasan, ei me ainakaan riitoja asiasta saada aikaan. Minä teen ruoat, Milla kaivaa ällötykset kylpyhuoneen lattiakaivosta. Vuorovuosin öljytään parvekerallit. Mutta näkymätön työ on ehkä enemmän minulla. Kyllä Millakin sitä tekee, mutta epäilen että ei niin paljon kuin minä.

Kun lapset menee nukkumaan klo 20.30, Millalla alkaa oma aika. Hänellä on sitä myös pitkillä työmatkoilla.

Minulla ei ole pitkää työmatkaa. Kun lapset menee nukkumaan klo 20.30, minä imetän nuorimmaista ja alan riivatusti suunnitella seuraavaa päivää, seuraavia viikkoja, seuraavaa kesälomaa. Millä sinne Nokian kylpylään mennään, VR:n sivut laulaa, otetaanko oma turvakaukalo mukaan taksia varten, mitkä uikkarit olisi hyvä pakata. Teen jatkuvia listoja tekemättömistä asioista ja suunnittelen päässäni ruokalistaa, kauppalistaa, tänään loppui kaapista ketsuppi ja ylihuomenna syödään makaronilaatikkoa. Selailen FB-kirppiksiltä lapsille vaatteita, sovin vaatenoudoista ja myyn vanhat. Käytän kolmen viikon illat sen selvittelyyn mitä voisi tehdä hiihtolomalla, mitä se maksaa, ketä sinne voisi pyytää mukaan, ja pyydän mukaan, koordinoin, varaan. Kalenteri on täynnä aina vähintään 2kk eteenpäin ja asioiden koordinointi vie aikaa. Panen kalenteriin neuvolakäyntejä ja kaveritapaamisia. Huolehdin että pyörät huolletaan, hampaat tarkastetaan ja että lelupäivälelu on repussa, varavaatepino täydennettynä. Suunnittelen, mittaan, tilaan ja asennan lisää lelu- ja vaatehyllyjä, joita kukaan ei edes huomaa. Puhtaiden kestovaippojen pino ei koskaan hupene eikä lattialla ole koskaan vaatteita, jos muilta perheenjäseniltä kysytään. Uusin kirjaston kirjoja, leikkaan tukkia ja kynsiä, miten nekin kasvaa viiden päivän välein mittaansa taas. Minun oma aikani on 30min Netflixiä iltaisin jos metatyö on tehty, usein Netflix jää väliin kun kello on jo 22 ja vieläkään ei selvinnyt minne hotelliin oikein kannattaisi mennä tai kauppalista oli pakko saada valmiiksi ennen aamuvientejä.

Metatyön teettäjä numero 1, pieni kuin hiiri mutta työläs

Onhan mulla työn, metatyön ja 30min Netflixin lisäksi aikaa hassutella vauvan kanssa kaiket päivät tällä hetkellä ja vielä aikaa tunnin reeniin. Mutta tuo hassutteluaika on aika minimaalista kun se tulee ruokailun ja vaipatuksen ja pesujen ja unien väliin ennen kuin taas alkaa parku, ja vauvan päiväunien aikaan saakin taas tehdä lisää kotitöitä tai metatyötä. Millallakin on tunti treeniä päivässä. Miksi mä en osaa laskea sitä omaksi ajaksi kumminkaan? Sehän nollaa supertehokkaasti, mutta samaan aikaan ei se nyt ihan sohvalla pötköttelyyn vertaannu. Mitä mieltä olette, onko treeniaika omaa aikaa, silkkaa työtä/metätyötä, vai haave vain? 😬

Millakin tekee metatyötä meillä. Hän saa tehdä listan siitä mitä kaikkea metatyötä, viisaammat on sanoneet, että metatyö kannattaa listata ja tehdä näkyväksi. Mutta se kai pätee vain jos metatyö jakautuu epätasaisesti JA tilanne harmittaa osapuolia/osapuolta. Minua ei harmita.

Millan metatyö tapahtuu öisin. Milla nousee kantamaan kakaroille yöllä vettä jos on jano, vaihtamaan lakanaa jos on pisuvahinko, lohduttamaan jos on painajainen. Tätä työtä on meillä käsittääkseni vähemmän kuin muissa perheissä, mutta kausittain silti enemmän. Vaikka minä imetän yöllä, Milla saattaa nousta ja kantaa vauvan minulle. Tämä öinen metatyö on äärimmäisen tärkeää ja se ei oikeastaan ole näkyvää, se vain tapahtuu. Minä en aio nousta 1,5kk päästä enää öisin kenenkään takia, joten kai sitä öistä palvelualttiutta on sitten syytäkin kompensoida kaiken muun metatyön tekemisellä 🤣

Millalla on myös toinen metatyötehtävä, joka ei näy kenellekään. Jos minä suunnittelen ja haalin vaatteita, niin Milla on Pekka Pouta, hän tietää aina mitkä vaatteet on pantava päälle koska sää on seuraavaksi X. Itse olen ihan hukassa sen suhteen mitä kakaroille puetaan, elleivät vaatteet ole valmiina odottamassa. Pinoissa jotka vain ilmestyvät jostain ja jotka eivät koskaan hupene, saati ole säähän sopimattomat.

Metatyö öisin on kuormittavampaa. Lisäksi teen omat metatyöni koska a) joko pidän siitä tai b) koska niiden tekeminen helpottaa omaa elämääni niin paljon, että mieleeni ei tulisi jättää niitä tekemättä. En tiedä onko Tukholman syndrooma iskenyt, mutta en voisi edes sallia, että Milla suunnittelisi seuraavan loman tai sopisi kaveritapaamiset. Koska itse suunnittelemalla pystyn täysin manipuloimaan koko perheen aikataulua, jos otan tuon junan ehdin tuohon jumppaan, jos menemme tuolloin kirjastoon saan samalla Nesbøn kirjan haettua itselleni.

Ehkä olen manipuloija, ehkä alistun liikaa ja pitäisi tehdä metatyötä näkyvämmäksi. Ehkä pitää vielä pohtia asiaa tarkemmin. Miten teillä jakautuu metatyöt tai onko niistä puhuttu?

Esikoinen vs. pahnanpohjimmainen Vol. 1

Kun esikoisen kanssa mentiin vauvauintiin, ja puoliso ei päässyt mukaan, oli täysi paniikki päällä ja piti äkkiä hankkia joku kummeista mukaan. Koska eihän siellä yksin pärjää, miten sille vauvalle saa edes uikkarin yksin, eihän sitä pysty sukelluttamaankaan, apua!

Kun kolmannen lapsen kanssa mennään perheuintiin ja puoliso ei pääse mukaan, ollaan vaan tyytyväisiä että mukana on kaksi eikä kolme uimataidotonta kakaraa. Koska kolmen kanssa puljaamisen jälkeen kahden kanssa puljaaminen tuntuu siltä kun ei olisi lapsia mukana ollenkaan.

Pahnanpohjimmainen

Paskarallia

Olimme ravintolassa ja vauvan vaippa piti vaihtaa. Vessaan oli matkaa. Tietenkin nelivuotiaalla oli kakkahätä samalla, joten pojat mukaan molemmat.

Vauvalla oli vuosisadan nipat. Kaikki vaatteet oli paskassa ja sitä oli selässä, varpaiden välissäkin. Mulla oli vauvalle enää toppatöppöset ja track suitin takki siinä panna päälle. Pärjäiltiin, kannoin lopulta ulkokautta viimassa vauvaa niin mutta matka ei ollut pitkä. Nelivuotiaan peppunen piti toki myös pyyhkiä ja sehän onnistuu, siinä vaan vauva joutuu hetkeksi vähän kummalliseen roikkuun. No siinä roikussa se tietenkin oksentaa äskeiset vesimelonit mun vaaleille lenkkareille.

Tossa kohtaa nelivuotias toteaa ”äiti, sulla on selvästi hyvä päivä tänään”.

Rallittaja

Kalorikakarat

Testattiin tänään Elixia Redin lapsiparkki, se on kun hoplop pienoiskoossa. Kakarat viihtyi. Milla testasi Elixiaa ilmaiseksi ja sen jälkeen mentiin Raxiin syömään. Olipa kätevä ”ilmainen” jumppa (ruokaan meni 55e) ja kiva ”kuluttaa” 500 kcal (pizzoista tuli kalorit takas ainakin viisinkertaisena) 🤣🤣🤣

Lemuava elämäni

Miten paljon ällötystä ja paskarallia ihminen kestää?

Tänään on ainakin ollut helvetin ällöttävä päivä.

Lämpöä on 27-28 astetta ja kosteus 70 %, joten kaikki lemuaa. Minä lemuan, roskakatos lemuaa, jopa vauva lemuaa.

Aamulla huomaan että Miiolla on edelleen muovailuvahaa ja mitä lie lietettä kynsien alla eiliseltä, pakko ne on kaivaa pois ja leikata kynnet. Vähän ällöttävää mutta jotenkin tyydyttävää. Kai tästä tulee tavallista parempi lemupäivä kuitenkin. Mutta ei. Seuraavaksi palaan naapurista (Muusa meni sinne hetkeksi leikkimään ennen koulun alkua). Pienestä ekskursiosta haltioituneena vauva päätti paskantaa ohi vaipasta parasta mekkoani pitkin keittiön lattialle. Vauva pitää silloin kantaa pesulle kylppäriin, joten muodostimme hienon paskavanan balttiarallaa koko asunnon halki. No, paskakin on vaan paskaa.

Mutta lemupäivä eskaloituu hiljalleen?Kauppareissu oli tuskainen, ahdan täpötäysiä säkkejä vaunujen alle ja hiki virtaa, vauva puklaa päälleen. Hajujen sekoitus alkaa olla melkoinen. Onneksi Kampin denat ei välitä, ne tuoksuu itse kukkasilta ja se peittänee meidän hajuja hieman alleen.

Kotona syön puolet rinkelistä kun huomaan että kaikki rinkelit on homeessa. Oksetus kipuaa kurkkuun, kippaan rinkelit biojätteeseen. Ja nyt on biojäte täynnä. Vaihdan biojätepussin mutta roskiksen pohja lainehtii jossain hemmetin nesteessä, se haisee ihan lapsuuden hevoshaalle, mitä helvettiä. Ei hevosenkakkaa vaan joku sekoitus sitä lantaa ja hevosta itseään. Kai tän pitäis olla hyvä muisto mutta ei, oksettaa. Vien biojäteastian kylppäriin ja tyhjennän sen kakoen, täytän vedellä. Milla saa perkele pestä tuon illalla. Mutta ei, siinä se astian paskiainen kuiskii mun nimeä. Tule tänne. Tule tänne, olen tässä. Pakko se on perkele pestä saman tien. Kerään rohkeutta, pelaan erän Candy Crushia. Nyt on voimia pestä se ällötys. Pelaan toisen erän, nyt ilkeän huuhdella. Onpa se puhdas. Lisää Candy Crushia, putsaanpa tuon vessanpöntönkin samalla. Candy Crush. Ja lattiakaivo. Hyissaatana, tää on Millan hommaa. Oksettaa. Soodaa ja etikkaa perään. Kuka se on se sometyyppi joka puunaa toisten koteja ilmaiseksi ja saa tulonsa kun postaa siitä someen. Joku Auli Kananenko? Miten se pystyy siihen. Sillä taitaa olla lemupäiviä jatkuvasti. Ja vielä toisten lemuja, ei edes omia!

Kahvi löytyy jäähtyneenä mikrosta. Olen mikrottanut sen kolmasti, sekin haisee jo väärältä. Ja vauva alkaa lemahtaa aamulla syömältään kukkakaalilta, varmaan paidanrinnus. Ja vaipassa odottaa taas yllätys.

En ole mitenkään erityisen hajuherkkä mutta kyllä tää elämä on yhtä perkeleen lemupäivää. Ja kaiken kukkuraksi postaan siitä blogiin ja te hullut luette siitä 🤣🤣🤣 Miten niin kaipaan älyllisiä virikkeitä. Hajuttomia sellaisia.

Parsakaalin lemua vaahteran alla 28 asteen lämmössä nam!

Nokian kylpylä / Scandic Eden Nokia 8/2022

Paras liukumäki evö, photo credits Riku

Viikonloppu vierähti Nokian kylpylässä. Edelleen paras kylpylä lasten kanssa, ollaan oltu kerran vuoteen täällä nyt ehkä neljä vuotta putkeen? Potkulaudoilla asemalle, junalla Manseen ja Mansesta tilataksi että mahduttiin.

Perjantaina käytiin iltauinnilla, ravintolaan ei oltais enää ehditty joten meillä oli evästä. Aina on oltava helvetisti evästä. Milla manaa miksi aina on niin helvetisti evästä, tarjosin junassa muusilaatikkoa Milla-hiirulle ja hotellilla rypäleitä ja eihän hiiru syö varastoon, ilmoittaa sitten klo 21.30 että hänellä on nälkä kun kaikki eväät on syöty. No ehkä Milla-hiirua ei ensi kerralla enää harmita se iso eväskassi 💁

Sieltä putkahdeltiin, photo credits Riku

Kylpyläosasto toimii minusta aika monen ikäisten lasten kanssa. Rengasliukuun on K-8 ikäraja, olisin vienyt Muusan 6 mutta ei uskaltanut. Toisessa isossa liukumäessä ne on laskeneet molemmat pienestä pitäen vaikka se on melko hurja, K-6. Sitten on yksi lyhyt ja jyrkkä mäki joka on kiva, ja kolme pienten pikkumäkeä, joissa nää kaikkim puljasi (2, 4 ja 6v). Kahdessa lastenaltaassa on lämpimämpi vesi ihan vauvankin puljata, joskin vein yhteen 37 asteiseen poreeseen kun alkoi sinertää 🤣 Poreita, ulkoallasta, luolia, aaltokone tasatunnein, vastavirtaa. Jopa minä viihdyin, yleensä nää reissut saattaa olla mulla vähän sellasta altaanreunalla päivystelyä mutta täällä ei. Paras anti on kuitenkin ”keijusauna”, joka löytyy miesten ja naisten puolelta yhtä lailla. Keijusauna on tavallinen mieto sauna jossa ei löylätä, mutta siellä heijastuu alkeellinen animaatio seinälle. Aikuisen silmin se ei ole häävi mutta siitä saa revittyä riemua vaikka puoleksi tunniksi; animaatiossa sudenkorennot liihottelevat saunan seinällä ja hetken jännittyneen odotuksen jälkeen joku niistä muuttuu keijuksi. Arvuutteluleikki on valmis – mikä niistä muuttuu keijuksi, milloin, minkä värinen tukka keijulla on, minne suuntaan keiju poistuu, kuka perheenjäsen on kukakin keiju (Riku ja Lumo keltainen, äiti sininen, Milla oranssi, Tiia vihreä, Wilma pinkki, Muusa ja Miio turkoosi). Siis aevan saatanan rapiaa hommaa mutta jos sulla on lapsia sä jo tiiät että siellä saunassa ei sitten istuta sekuntiakaan eikä vanhemman perä penkkiä viistä kun ne jo säntää ulos. Tuo perkeleen keijusauna on parasta sitten Batmanin, siellä oikeasti saa aikuinenkin istua hetken lämmössä 💪🏽

Miio huiputti tän uudelleen ja uudelleen, photo credits Riku

Muutenkin Nokian Eden toimii. Huone on iso, siihen mahtuu aikanaan viideskin kunnon vuode pahnanpohjimmaiselle. Sisäleikkari oli viimein auki koronan jäljiltä, ulkoleikkari löytyy, minigolf, frisbeegolf, ranut altaalla ja lastenmenu illalla. Aamiainen ei ole se perus Scandicin porkkanatikkusetti vaan parempi, kelpasi jopa Tiialle. Mustamakkaraakin oli (Riku maistoi mutta puljasi, mie hain lissääkin 😬)

Me ollaan vedetty näitä kaavalla pe iltauinti ja iltapala, la aamiainen ja aamu-uinti, sitten lähileikkarille ja koulun pihan leikkarille lähelle, ja Citymarketiin ostamaan evästä ja sumpille / syömään / ostamaan leluja tms. Sitten taas uinti ja illallinen tai päin vastoin. Su aamusta aamiainen ja uinti ja himaan. Vauva raahautui oikein nätisti taas mukana, hän on se helpoin kakara. Ei herännyt edes yöllä nisälle kun oli niin uinut, Miioa sen sijaan päästiin herättelemään parin tunnin välein kun tuli matkasängyn laidalta takaraivoilleen tonttiin. Kaikki kunnossa ja paluujunassa ollaan, ens vuonna taas vaikka samalla seurueella, lystiä ol’ nääs!

Puli puli, photo credits Riku

Lasten suusta totuus

Keräsin alle kesän väläyksiä lasten suusta teitä hauskuuttamaan. Tai itkettämään. Lukijan vastuulla.

Vastuulliset tahot

Miio 4v: ”Nää koirat on siksoksek.” Äiti 42v: ”Siis ne on mitä?” Miio: ”Siksoksek.” Äiti: ”¿Qué?” …

Lopulta äiti: ”Ai siis onko ne siskokset?”

Miio kesken pehmoleluleikin: ”Tällä Pörröllä vaan lentelee sydämenkuvat silmistä.” 😍

Kun Muusa ja Miio menivät kesäaamuisin päivähoitoon, Muusa kysyi Millalta minne me aikuiset sitten menemme päivisin (toinen perhevapaalla, toinen opettaja). Sähähdin Millalle englanniksi ”say ’to work’”. Milla takelteli vastauksena ”ööö, kesätöihin…”

Muusalla oli viimeinen eskaripäivä ikinä, Miiokin jäi lomalle. Tunnin omassa pihassa pyörimisen jälkeen Miio kysyi koska me lähetään sinne lomalle. Milla yritti selittää että ei lomalle lähdetä vaan lomalla ollaan. Moinen ”holiday state of mind” -selitys ei kelvannut 4-vuotiaalle alkuunsakaan. Mies kaipaa sähäkkää kaasunpainamista.

Keskusteltiin lasten kanssa prideistä, selitin että se on yhdenvertaisuuden mielenilmaus ja rakkauden juhla ja koskee monenlaisia perheitä, perheitä joissa on vaikka kaksi äitiä niin kuin meillä tai kaksi isää tai kolme äitiä jne. Miio totesi, että meidän perheessä on kolme äitiä, isona Muusastakin näet tulee äiti ja hänestä isi. Sanoin että se edellyttäisi että heille tulisi omia lapsia, joita he auliisti olivat hankkimassa kumpainenkin. Muusa sanoi, että vauvatarkoituksiin Miion tulisi luovuttaa hänelle siemen, johon sanoin, että vauvansiemeniä kyllä tarvitaan mutta Miio ei voi antaa niitä Muusalle. Muusa sanoi yllättäen, että haluaa poikavauvan (itki siis koko syksyn että haluaisi siskon eikä toista veljeä). Johon Miio tokaisi ”meidän vauvoista tulee mitä tulee, sillä ei ole väliä” ❤️

Muusa 6v: ”Mulla on napauikkarit”.

Siis bikinit.

Miio (yhtäkkiä): ”Murise mun muffinssiin”.

Miio kerää innokkaasti tölkkejä ja palauttaa niitä rahan toivossa. Miio juhannuksena: ”Ukki haisee ihan tölkille” (isäni juo kerran vuosikymmenessä)

Muusa (pitkän istumisen jälkeen): Mulla on sadetta jaloissa.

Siis puutuneet jalat.

Koulutie alkoi meillä

Huhhuh, sinne se nyt lähti. On kyllä kasvanut jo isoksi tytöksi, miten ihmeessä nämä vuodet vierii niin nopeasti. Kyllä on haikeaa, eikö se nyt tarvitsekaan minua enää niin paljon, osaako se kulkea sinne yksin ja sanoa kesken tunnin jos on pissihätä. Kyllä kyynel vierähtää, on niin reipas jo, sinne se lähti koulutielle nyt sitten ihan itsekseen ja reippaana.

Siis Milla 44v.

…ja miten Legolandissa oikeasti sujui (some-siivoamaton versio)

Jonoja, jonoja, helvetin jonoja

Kirjoitin postauksen Legolandista (https://erilaistarakkautta.wordpress.com/2022/08/07/legoland-vinkkeja-8-2022/), mutta kaikki lapselliset tietää, että oikeasti siellä oli saatanallista eikä em. teksti ole totta. Tässä versio Legolandista, jota ei ole siistitty.

Lento oli perillä kovin myöhään, joten ensimmäinen ilta meni ihan infernaaliseksi sähläämiseksi. Shuttle ei kulkenut, viiden hengen isoa taksia ei ollut, yksi bussi ehti nenän edestä. Hotellilla kakarat oli kirjamellisesti jo ”kiipeilen respan tiskille” -moodissa, hävetä sai kunnolla. Ajatuskin ravintolasta niin myöhään (ja ensin sen etsimisestä) sai vatsan kääntyilemään, joten Milla lähti kauppaan ostamaan iltapalaa. Reissu toki kesti vaikka kauppa oli lähelläkin. Siihen mennessä ehdimme käydä hotellin aidan takana itkemässä kun viereiselle leikkarille ei päässyt muuta kun aidan yli, no ei onnistu yksin vauvan kanssa.

Aamiaisen jälkeen (älkää edes kysykö kiipeilikö kukaan tuoleilla, karkasiko kukaan, maistuiko ruoka – jopa pulla saattaa näet olla yök) Millan kanssa nosteltiin kakarat aidan yli leikkarille kun Legoland ei vielä auennut. Muusalla menee jumi päälle ja se hajottaa vaijeriliu’un, ja heti perään sillä menee tietenkin leikkarilla nilkka. Ei anneta kipulääkkeitä juuri koskaan mutta ajatus 22kg lisäpainosta Legolandissa koko päivän 10h, no joo, me ollaan supernaisia mutta ei supernaisetkaan kaikkeen pysty. Pakko antaa Buranaa, mitä jos se ei pysty muuten kävelemään?

Legolandissa elämä oli yhtä jonoa ja kakarat ehti hakata, potkia ja purra toisiaan niissä jonoissa arviolta 800 kertaa. Ei siinä auta herkkulakot ja kännykkäkiellot kun kaikkia vituttaa. Kaikkia vituttaa Legolandissa, wohoo! Kannatti maksaa.

Illan kruunuksi Muusa päättää hypätä ikkunalaudalta sohvasängylle selkä edellä, lentää metrillä yli, ja tulee suoraan päälleen lattiaan.

Toisena aamuna ilmoitan innoissani lapsille, että nyt lähetään Lego Houseen rakentelemaan legoilla. Miio toteaa ”en lähde”, ja vielä että ”en tykkää legoista”. Koko kesä on siis odotettu Legolandia, wtf.

Kävelyä Lego Houseen on 25min, tietenkin alkaa sataa kun ei ole sadekamoja mukana. Ennusteen mukaan pakattiin.

Mainitsinko jo, että kahden yön reissulle vauvan kuusi tai seitsemän vaatekertaa ei riittänyt mihinkään, koska niskapaskaputki alkoi, niin, en edes tiedä hulinan takia milloin. Varmaan jo menolennolla.

Kun paluumatkalla kysytään pikkuperkeleiltä kumpi oli kivempi Legoland vai Lego House, nuo pikkuenkelit toteavat yhteen ääneen ”hoplop!” Emme poistu kotoa enää hoplopia kauemmas koskaan, se on varmaa saatana.

I hate kids.

Legoland – vinkkejä 8/2022

Legoland taputeltu! En kirjoita matkakokemuksia niinkään, koska niitä on netti pullollaan, mutta ehkäpä muutamia vinkkejä jos siitä olisi sinne halajavalle hyötyä.

Ensimmäisen vinkin tarvin teiltä: Miten lausutaan Legoland Billund ilman että se kuulostaa äärimmäisen hävyttömältä??? 🤣

Lentokoneessa mesoamassa nii

Me lensimme suoraan Billundiin, se lie ensimmäinen vinkkini. Finnairin suorat lennot saattaa olla pirun kalliita, joten moni lentää Kööpenhaminaan ja vuokraa siitä auton. Ajomatka on kuitenkin 2,5h ja meidän kakarat voi pahoin autossa, no thanks. Lennot Kööpenhaminaan oli 650e luokkaa neljälle hengelle, ja Billund 850e. Tuo erotus olisi varmasti mennyt autonvuokraan ja bensoihin, joten ratkaisu toimi. Mutta tämä toiminee vain jos on joustonvaraa lähtöpäivissä, lennot olivat kalliita joinain päivinä.

Jumpsutin, 106cm ja 130cm pääsivät ilman aikuista. Useaan laitteeseen pituusraja oli 100cm, melko hurjiinkin pääsi noin pieni, joskin aikuisen piti olla osassa mukana

Me oltiin Hotel Svanen -nimisessä hotellissa, toimi oikein hyvin. Kävelimme aamulla Legolandiin, matka oli ehkä 900m. Svanen oli 260e/yö, ja vaikka se on kallis niin kaikki Legon omat majoitusvaihtoehdot olivat alkaen 500e/yö 🙈 Svanenin vieressä oli Legon camping-alueen upea leikkari, tosin matkaa sinne tuli maata pitkin yli kilometri, mutta kiipesimme suoraan hotellihuoneen vierestä aidan yli ja leikkari oli siinä 😬

Lego Holiday Villagen leikkari

Billundissa ajaa ilmainen shuttle bussi nähtävyyksien, hotellien ja lentokentän välillä, sitä suosittelen lämpimästi. Rattaita ei saanut työnnettyä kyytiin mutta ne mahtui hyvin foldattuna mukaan. Mennessä busseja ei enää kulkenut (klo 17 ehkä vika?), joten otimme taksin kentältä (28e/4km). Svanenilta kävelimme toisena aamuna Lego Houseen ja Lego Houselta otimme shuttlen lentoasemalle. Billund on mukavan kompakti.

Kaalimato, vinhaa vauhtia Legolandissa

Minusta kaksi yötä oli sopiva aika perillä. Kolmas yö tai neljäskin toimisi, jos haluaisi viettää yhden päivän Lalandissa (spa, kiipeilyä, jne.) ja vaikka yhden Wow-parkissa (kiipeilyä kai), tai kaksi päivää Legolandissa. Itse olisin tullut hulluksi Legolandin jonojen kanssa jos sinne olisi pitänyt mennä vielä toisena päivänä uudelleen, vaimolla taas jäi sellainen olo että jäi paljon näkemättä ja olisi voinut viedä vanhemmat lapset sinne uudelleen jos oisin jäänyt vauvan kanssa pois.

Jonottamaan saa varautua. Ihan pienimpiin laitteisiin riitti 10-20min, mutta isoimmat vuoristoradat oli aina 35-50min. Vinkkinä sanoisin, että Lego Appin jonotusajat tulee 30min viiveellä, niihin ei kannata luottaa vaan kannattaa katsoa jonon pituutta. Toinen vinkki on, että aikuisen kannattaa mennä jonopaikkaa pitämään ja kakarat vaikka viereiselle leikkarille kiipeilemään siksi aikaa. Ensin hävetti tehdä näin, mutta lopulta huomasin että kaikki tekee niin ja se on vain pakko, paikalla ollaan lapsia varten mutta lapset ei kerta kaikkiaan voi olla jonossa koko päivää.

Jonot oli helvetin pitkiä, tämä oli pahin 50min. Välissä sai onneksi rakennella legoilla, tosin 4v oli niin väsynyt jonottamiseen ettei jaksanut
Laitteita, laitteita ja laitteita

Legoland on pitkälti siis laitteita, hurjimmat kyydit ovat vuoristoratoja ja minusta ne saattaisivat riittää vielä ehkä 10-tai 12-vuotiaalle, mutta sen jälkeen en ole varma kaipaisiko lapsi monipuolisempaa. Pelkäsin ennakkotietojen perusteella että Miio 4v ja 106cm olisi liian pieni osaan laitteista, mutta niin se ei ollut, kyllä hän pääsi etenkin aikuisen kanssa vaikka mihin, monta laitetta jäi kokemattakin. Mutta jos lapsesi on alle 100cm, tämä saattaa rajoittaa menemistä eli se kannattaa huomioida. Myös 90cm pääsee osaan aikuisen kanssa mutta rajoitetummin.

Lego Friends

Toisena päivänä suuntasimme Lego Houseen, olin ostanut kombilipun etukäteen, Legoland + Lego House n. 300e/4hlöä (+vauva). Jos mietit mistä on kyse ja mitä nämä on, niin Legoland on huvipuisto lego-vivahteella, ja Lego Housessa rakennellaan legoilla (ja Dubloilla). Lapset viihtyi molemmissa, vaikka meidän nelonen ei ehkä vielä ole se innokkain legon rakentelija. Minulle Lego House oli ehkä vähän pettymys, luulin nettisivujen perusteella että siellä oikeasti pääsee uittamaan legorakennelmiaan ja tekemään leffoja, mutta uittaminen olikin virtuaalivedessä ja leffantekoon niin pitkä jono ja prosessi aika mutkikas, että en tiedä. Hiton iso mesta se oli ja lapset viihtyi, se on selvää. Mutta ehkä odotin korkeaa pääsymaksua vastaan jotain enemmän kuin ”rakenna, ota kuva, rakenna, ota kuva”. Jos (ja kun) mennään tuonne uudelleen joku vuosi niin varmasti mennään taas Lego Houseen, ainakin odotukset on sitten mulla kohdillaan.

Tanskalaiset tuli näihin paikkoihin sankoin joukoin camping-hengessä, majoittuivat tiipiissä ja söivät eväitä ja raahasivat perässä vedettävissä vaunuissa kakaroitaan ja klaffituolejaan (vaunuja sai kai Legolandista lainaan). Jos heiltä jonkun vinkin nappaisin teille niin tuo eväät mukaan. Legolandissa lounaallekin piti jonottaa 50min (!), pahin aika oli klo 14. Eväät pitää joka tapauksessa olla jo sen takia, että päivä on pitkä (10-20). Billundissa me ostettiin Coopista eväät (800m hotellilta). Lego Housessa olis ollut ravintola, jossa robotit tuo ruoat legolautasilta, mutta näin jo menusta ettei kakarat syö mitään niistä ylihintaisista annoksista. Se näytti enemmän rahtipajalta ala-aulassa kuin luulin, joten ei jäänyt harmittamaan, kertokaa toki oliko se kokemus joka kannattaa ensi kerralla saada? Lego Housessa eväitä sai syödä piknik-alueella ja puhelinta sai ladattua samalla (ei muuten onnistunut lataus Legolandissa, FYI).

Hyvä reissu ja mennään toistekin jos rahat riittää Tanskaan enää ikinä 🤣

Pakkauslista lasten kanssa matkustaessa

Tätä pyydettiin Facebookissa, joten jaan tännekin. Mitä pakata kun matkustaa lasten kanssa?

Meidän pakkauslista on To do:ssa aina tallennettuna, ja se on pakko tsekata läpi vielä juuri ennen lähtöä, koska osa kamoista on varmasti eksynyt jo takaisin lastenhuoneeseen (kuten ne unilelut, joita ilman reissu on pilalla).

Juomapulloja (lentokentälle tyhjinä), eväitä ja passeja ei kannata unohtaa. Mun tietojen mukaan lentokentän turvatarkastuksesta saa läpi lastenruokia yli 100ml pakkauksissa alle 3v kanssa, mutta yli 3v otettiin Lidlin pienempiä smoothieita koska niin isoilla lapsilla ei saanut olla yli 100ml. Tää pätee siis Seutulassa, ja käytännöt vaihtelee, esim. Rhodokselta sai läpi kokonaisia vesipulloja jos vaan oli vauva mukana 🤔

Koska mä en voi syödä sokeria tyhjään mahaan ja kakarat on tosi rasittavia kulkuneuvoissa jos ne on sokerihumalassa, eväsideat on aina hankalia. Ollaan raahattu karjalanpiirakoita ja croissantteja ja omppuja, joskus ihan leipiäkin, mutta ne ei säily mahdottoman pitkään. Onko kenelläkään hyviä vinkkejä eväiksi?

Mitä pakata matkalle mukaan

Mutsit

Korvatulpat
Laturit: kännykät pädit fitbit kuulokkeet
Kuulokkeet
Pädi
Rahaa
Luottokortti
Matkakortti
Vakuutuskortit
T-paidat
Shortsit
Housut
Hameet / mekot
Bikinit (+ uimalasit)
Kengät (lätylätyt, tennarit, ballerinat, lenkkarit)
Urkkakamat
(Yöasu)
Sukat
Rintsikat ja kalsarit
Aurinkorasvat
Meikit
Dödö
Hoitoaine
Piilarit + neste
Hiusaineet
Siteet
Adapterit
Hattu

Mukulat

Tikru + kirahvi
Eväitä (pussipuurot max 100ml yli 3v, isot käy alle 3v, purkkiruoat, smoothiet)
Ruokalappuja
Vaipat
Kuulosuojaimet
Bodyja ja paitoja (lyhyet ja pitkät hihat)
Housuja
Sukkia ja kalsareita
Mekkoja
Aurinkohatut
Aurinkolasit
Uikkarit ja UV-asut
Kenkiä (lenkkarit, kesäpopot, crocsit, uimakengät)
Aurinkorasvat
Bepanthen
Leluja ja piirrustusvälineet
Matkarattaat + sadesuoja + vaunuverho + hyttyssuoja
Matkasänky
Molemmille pädit (lataa offline ohjelmia etukäteen)
Kakrujen kuulokkeet

Kaikille

Passit
Matkaliput
Rokotustodistukset
Lukemista (lataa offline)
Eväät
Hammasharjat ja -tahnat
Perusvoiteet
Lääkkeet: Panadol, Burana, matkapahoinvointi, antibiootit, maitohappobakteerit, ripulilääkkeet, desinfiointiaine, laastareita, rakkolaastarit, D-tipat
Hyttyskarkote
Käsidesi
(Kertakäyttösadetakit)
(Otsalamppu)
Lonarit
Linkkari tai kynsisakset
Aurinkolasit
Kasvomaskit
Pesuaine
Harsoja

Oodi Sannalle (Himanka 7/2022)

Viikko vietetty muiden nurkissa Himangan seutuvilla, kiitos erityisesti anopille Sanna Inclusivesta 💕

Kumitädin (rubber aunt) kainalossa sivistymässä

Meidän lapsille Hietaniemen hautausmaa on metsä. Niinpä aito maaseutu on melkoista eksotiikkaa. Kyllä, hetkittäin pikkuperkeleet ovat juuri niitä kammottavia kaupunkilaiskakaroita, jotka eivät suostu ulos koska [lisää minkä tahansa ötökän nimi tähän]. Mutta onneksi ne välillä unohtavat hienostella ja painelevat kokemuksia hakemaan. Life awaits out there.

Anoppilassa ruokimme naapurin puput ähkyiksi joka ikinen päivä. Tämä on joka vuosi yhtä hitti, ihan liikuttavan mieluisaa puuhaa 🤣

Lö pupuuh

Miion kanssa kävimme mustikassa, tosin onneksi pääsin ilman pikku apuriakin useamman kerran niin tuli vähän saalista suihin ja kotiinkin. Käytännössä kävin aamulenkin, imetys, pikasuihku ja pupunruokinta ja vähän mustikkaa, imetys, lisää mustikkaa ja niiden putsaamista, imetys. Tuo pikkuputlana on kova syömään mutta onneksi varvut on anopin takapihalla.

Lö mustik
Ei pal parempaa oo ku ite poimittu suoraan luukkuun
E lö metsämansik (vauvakin sai ekat marjansa, mustikat tuli metrisellä laatalla ulos ekalla kerralla, halusitte tietää)

Serkkujen kanssa riitti myös puuhaa ja pysyivätkin poissa pahanteosta juuri sen ajan kunnes serkut lähtivät 🙈 Sitten piti up the ante kuten pokerinpelaaja sanoisi, ja ulkoistimme porukan appiukon perunatilan suuntaan. Kakarat viihtyivät tuntitolkulla, pääsivät poimimaan metsämansikoita, ajamaan mopolla, nostamaan perunaa pellosta ja ajamaan traktorilla. Alla kuvia, en sano ehkä muuta kun että ite en ollu koskaan ollu liikkuvassa traktorissa myöskään joten paniikki meinas tirahtaa hartioille kun appiukko lähti jo viemään konetta pois ennenku pääsin vauvan kanssa kokeilemaan 😬

Maitolaituri
Potunnostoa
Traktoriajelulla 💪🏽💪🏽💪🏽

Kiitos ihanasta lomasta!

Kalajoki 7/2022

Taas on pari päivää temmelletty menemään Kalajoella ja Himangalla. Täydellinen nollaus, kakarat pudonneet peteihinsä taisteluitta iltaisin 💪🏽

Liikennepuistossa

Tekemistä piisasi jälleen. Liikennepuistossa kävimme ennen avaamista omin välinein, tuo olisi ollut maksullinen mutta meidän aikaiset herääjät ei jaksaneet odottaa avaamista. Vieressä oli ilmaisia tramppoja.

Puolivoltteja
Kakarat ekaa kertaa grillillä, Millan tuttu piti mestaa ja antoi alennustakin

Seikkailupuistoon emme ehtineet, Helsingissä juuri sellaisessa olimme. Superpark tuli testattua ja vaikka oli viisi kertaa pienempi kuin Hyvinkäällä, neljä tuntia ei riittänyt lasten mielestä mihinkään.

Superparkissa oli myös ulkotilaa
Ulkoleikkari

Vaikka Sanifanin kylpylä oli remontissa ja kiinni (minusta näytti että pilarit siellä murentui ja mitään ei vielä remontoitu, liekö arvonta käynnissä lähtevätkö renovoimaan vai rakentamaan kokonaan uutta?), uimahallin puoli oli auki. Kakarat innostuivat ponnuilta hyppimään ja hurjinta tuntui olevan alla ammottava neljän metrin syvyys. Rohkeutta tuli koko ajan lisää ja lopulta eivät halunneet pois. Kahdesti ehdittiin uimahalliin.

Rauhassa sai uida, kuten näkyy
Särkillä

Miio halusi eilen merenrantaa ja ihmeen hyvin jaksoivat sinne tarpoa. Olivat tyytyväisiä kun saivat kahlailla, uikkarit oli mukana mutta hippasen olis ollu kylmä sukellella. Samasta syystä ei menty Jukuparkiin, urhoollisimmat siellä värjötteli mutta saunan saisivat sinne kyllä pistää. Jopa kakarat hoksasivat että eivät tarkenisi.

Takit eksyi päälle pian tän jälkeen, kuten näkyy aika rauhassa sai olla Särkillä
Kalajoen hiekkasärkät, vaunuilla ei pääse ainakaan hotellilta kovin lähelle vesirajaa, pohjoisempaa pääsee parista kohtaa mutta vanhemmat kakarat ei jaksa dallaa niin kauas

Ehdin vähän jumpatakin. Ja iltapäivin käytiin serkkuilemassa anoppilassa 💕 Nyt vielä pariksi yöksi anopille.

Aamulenkki vaihtui tänään saliin kun sade ei hellittänyt enkä ollut pakannut sadekamaa mukaan

Lasten kanssa matkalla: Santa’s resort & spa hotel sani 7/2022

Sisäleikkari taas auki koronan jälkeen

Täällä taas. Sponsorimme appiukko on lahjoittanut meille majoitusta joka kesä, ja olemme äärimmäisen kiitollisia. Lisäksi olemme anoppilassa Sanna Inclusivessa kuin syöttöpossut 💕🤩💕

Tuttavani Salli totesi tänään, että Kalajoki on parempi kuin Yyteri. Ehkä siinä on jotakin perää, toki asioita pitää miettiä monelta kantilta, kenelle mikäkin on helpon matkan takana jne. Me tulimme junalla tänne, Yyteriin piti vuokrata auto. Ehkä Kalajoella on vähän enemmän tehty kehittämistoimintaa, on Superparkia ja seikkailupuistoa, vaikka jälkimmäinen taisi olla Yyterissäkin. Yyteri oli ehkä elähtäneempi, mutta molemmissa on viihdytty. Huono puoli on, että molemmat paikat on ihan sään armoilla. Tämä on nyt neljäs vai viides kesä kun palellaan Särkillä. Jukuparkissa ei ole edes saunoja ja huomenna on 15 astetta 🤬

Nallen varpaat palelee, pili-pili-vitun-pom

Kylpylä Sanifanin hotelli on toimiva kakaroiden kanssa, on ulkoleikkaria ja sisäleikkaria ja tietenkin santaa. Siis hiekkaa, en tiedä mistä helvetistä tuo Santa’s resort on hotellin nimeen keksitty 🫣 Kylpylä on kuitenkin tänä kesänä remontissa joten se ei pelasta edelliskesien tapaan sadepäiviämme. Kylpylä on oikein mukava, pienehkö mutta riittävä, lämmin kahluuallas ihan pienille ja oikea vesiliukumäki isommille. Nyt auki on vain uimahallin puoli eli uima-allas, ja siitä hinta 10e aikuisilta tuntuu ryöstöltä. Jokin kuntosalin/ryhmäliikunnan ja uinnin yhteislippu on tarjolla, mutta vaimo osti jo viikkokortin salille 20e ja minä jolkotan edelleen aamut dyyneillä.

Tänään sadepäivä meni anoppilassa ja hotellin sisäleikkarilla. Ja kakaroiden riidellessä saatana. Nyrkki heiluu, potkut nasahtelee, saattaapa jokunen puremakin eksyä joukkoon. Olemme aika napakoita päivärytmien kanssa lomillakin mutta 7-8 viikkoa lomaa ennen koulun alkua on tänä(kin) kesänä liikaa. Joka aamu vannomme että kakarat viedään tänään eri paikkoihin etteivät riitele, mutta millä me ne eri paikkoihin saataisiin reissun päällä ja vauvakin tossa roikkuu mukana. Ehkä huomenna…

Ehdin mä tänään vähän mustikkaankin, Miio syötti vauvalle mustikkaa. Kyllä oli taas vinkeä ilme, ei tiennyt tykkääkö vai ei, mutta nieli kyllä 🤣

Huomenna sataa taas, varmaan yritämme Superparkiin serkkujen kanssa. Meidän lomaosakkeeseen ei kuulu aamupalaa, mutta se olisi ostamalla 9,50e, ehkä syömme sen joku aamu, josko huomenna. Lähellä on ravintoloita, ABC, kauppa, grillejä, jätskikiskoja, parikin kuntosalia, pyörävuokrausta, frisbeegolfia, kalastusta, kotieläinpihoja parikin, en edes jaksa kaikkea luetella. Paras ja pahin lie mainitsematta, ne särkät. Hiekkaa on kaikkialla ja kahlata voi vaikka kuin kauas. Silti en osaa edes sanoa aiommeko koko viikon aikana rantaan. Talvisin ollaan tultu tänne pulkkailemaan, mutta ihan sama mennäänkö tästä rantaan tai Ohtakarilta tai mistä, vaatii toooodella aurinkoisen päivän että tarkenee. Viime kesänä osui hyviä päiviä ja menimme, mutta muistan että rattaiden raahaaminen piiitkälle oli tuskaa (pitkospuupolku vie melko pitkälle mutta ei suinkaan loppuun asti). Olin kyllä ehkä kaksi minuuttia raskaana viime kesänä ja vähän pahoinvoiva jos mahdollista mutta vaatii sinniä rantaantua. Harkintaan siis menee vasta.

Näillä seuduin tämä viikko, panen lisää raporttia jos jaksan.

Tuduluu!

Seikkailupuisto ja läähättävä emäntä

Tapion Tuvan maauimala (Kalajoki) 7/2022

Tulimme junalla Kokkolaan ja siitä Kalajoelle, koska Himangalla on vähän koronatilannetta päällä. Särkiltä vähän pohjoiseen on Tapion Tupa, olen yöpynyt täällä Merjan häissä joskus vuonna kaksi. Nyt testaamme maauimalan ensimmäistä kertaa, 7,50e/hlö ja vauvan kanssa maalle jäävä aikuinen pääsee maksutta. Kotikutoista on, ja vesi kylmää som fan, mutta saunaan pääsee joka välissä. Lutraamme lutraamasta päästyämme.

Tänään vaikuttaisi olevan Pohjois-Pohjanmaan viikkomme ainoa lämpimähkö päivä, joten veteen kannattaa mennä. Ei tämä mikään Jukupark ole mutta toimii, ja hintakin on murto-osan. Yhtenä kesänä vasta olemme Jukuparkiin tarenneet joten taidetaan pitää tätä paikkaa optiona jatkossakin. Merta on toki kaikkialla mutta toi tuuli on joka vuosi purrut meitä persauksiin niin että heinäkuussa on pitäny dyynin takana värjötellä turvassa. Mutta Suomen kesää en vaihtais pois 👑

Otti pirusti persauksiin tämä mäki kunnes hoksattiin että kuuluu laskea traktorin sisärenkailla 🍑🍑🍩🍩🚜🚜

4kk lasissa ja pottua pukkaa

Kuvan kaulapoimu liittyy tapaukseen

Tänään kolmannella tuli täyteen neljä kuukautta ja ajateltiin aloitella kiinteillä. Mutta pikkukaupoista löytyy vain varhaisperunaa, jota ei saa solaniinin ja nitriitin takia antaa.

Mutta peruna löysi meidät jo eilen. Nimittäin tulin tänne vaan kysymään, että kenen on syy jos nelikuisen kolmoisleuan poimuista löytyy perunalastu?

Matkalla kakaroiden kanssa: Tallink Spa 7/2022

Kaksi miniriiviötä ja jättiriiviö

Tallinkilla Tallinnaan -setti, pros and cons:

+ Laivamatka toimii, ruokailut toimii laivalla, matka on lyhyt, leikkari toimii, vaipanvahdot toimii

+ Tallink Spa on huikea

+ Viideltä hengeltä hinta 260e (lauttamatkat, hotelliyö ja -aamiainen sekä kylpylän käyttö) ei ole paha

+ Ei tarvitse katsoa riitelevien kakaroiden sekoilua himassa

– Tallinkin nettisivut on ihan paskat

Matkakertomusta pidemmälti:

Testissä Tallink Spa. Olemme olleet täällä ennenkin, ennen lapsia juomassa aikuisten juomia allasosastolla ja lasten kanssa kylpemässä, mutta nyt yövymme täällä ensimmäistä kertaa kakaroiden kanssa. En myöskään ole koskaan kulkenut Tallink Megastarilla tai Starilla tai millään muullakaan, koska olemme aiemmin käyttäneet Viikkaria.

Matkamme on peruskauraa, aamulla pari tuntia lahden yli laivalla, yö maissa, seuraavana päivänä takaisin. Viisi henkeä 260e.

Tallinkin sivut on ihan paskat. Vasta vaihtoehtoja selatessa sivut jo tekevät varauksen, ja joka kerta kun parin päivän päästä menen takaisin sivuille, systeemi täysin pyytämättä pitää sitä samaa varausta voimassa ja lisää sinne 2-6 henkilöä. Lopulta varauksella on 32 henkilöä. En saa tuttavaperheelle tehtyä samalla varausta vaan sivun mielestä riittää kun minulla on yksi varaus sille päivälle, fine, jos ei kerran raha kelpaa… Vauvaa systeemi ei tunnista ollenkaan, saati vauvan matkasänkyä. Yritän ottaa kuuden euron peruutusturvan, jota järjestelmä tarjoaa auliisti koko ajan, mutta se ei ole saatavilla. Tappelen sivujen kanssa monta päivää. Chat ei ole käytössä, puhelu maksaa ihan helvetisti jos varausta ei ole mutta haluaa apua. Soitan lopulta Tallinkin IT-tukeen joka on ilmainen, he myöntävät itsekin että sivut on paskat. Lopulta varaus on ihan kunnossa ja meiliin tulevalle matkavahvistukselle tulee viisi henkilöä, vaikka netti näyttää vielä laivaan mennessäkin että checkinin voi tehdä 32 ihmiselle. Kahta varausta ei voi tehdä eli tuttavaperhe saa tehdä itse, peruutusturvaa ei saa koska Tallink Spa Hotellilla ei ole mitään tekemistä Tallinkin kanssa (nauran!), ja vauva sekä matkasänky lisätään puhelimitse varaukselle. Vannon että olen saanut maailmanympärimatkankin vähemmällä vaivalla varattua kuin tämän matkan 🤬

Tallink Megastar toimii, pääsemme kaksilla rattailla yllättävän nopeasti hissisumasta ja saamme varattua hyvän pöydän ravintolasta leikkipaikan vierestä. Leikkipaikkaa pystyy valvomaan videomonitorilta suoraan pöydästä, mutta hyppimiseksi menee silti koska tappelevia kakaroita ei voi jättää sinne myllyttämään keskenään. Ystäväni lähtee hakemaan kahvia ja jättää kaksivuotiaansa valvontaani, lapsi karkaa leikkipaikan sivuovesta. Minkä perkeleen takia siellä on sivuovi, olisi voinut käydä tosi pahasti mutta onneksi tämä kaksivuotias oli neuvokas.

Tallink Megastarin leikkipaikka, muut on jo rynnineet oville odottamaan ulospääsyä eli oikeasti tämä tila oli ihan täynnä riiviöitä äsken

Matka terminaalilta Tallink Spa Hotelliin on kohtuullinen, lapset jaksavat kävellä sen vaikka toki jankuttavat koska ollaan perillä. Laiva on perillä jo 12.30 joten jännitämme saammeko vielä huonetta, ystävä on saanut checkinmeilin jo eilen ja saanut sillä koodin, jolla nyt tulostaa itse avainta hotellin aulassa. Minä en ole saanut meiliä joten jonotan, mutta saamme huoneen, loistavaa. Parin tunnin odotus aulassa kakaroiden kanssa olisi kuolemaksi.

Meillä on isompi Family Room, joka on mielestäni edullinen, moderni ja todella iso. Maksoimme aikanaan Nordic Forum Hotelista kaksinkin yli 200e (kiva hotelli muuten!), joten tämä hinta 260e on oikein kohtuullinen viideltä.

Tallink Spa Hotel Family Room lähettäkää lasku lojahtaneista jousista

Pääsemme heti kylpylään, respa on sanonut väärin eli ettei huoneen pyyhkeitä saa ottaa mukaan vaan ne saa kylpylän respasta, mutta kylpylän respa on eri mieltä. Kylpytakkeja olisi ollut huoneessa, emme ole huomanneet niitä. Rannekkeet käteen ja armopyyhkeet kylpylän respasta mukaan, mutta respa on taas mokannut eikä ole ottanut minulta luottokorttitietoja, en saa ranneketta jolla voisi ostaa juomia kylpylässä. No, kuka perkele näiden sinttien kanssa mitään kaljaa ehtisi latkiakaan (oikeasti me ollaan oltu alkoholitta kohta kaheksan vuotta).

Kylpylä on mainio, vauvakin pääsee uimaan. On ulkoallasta, poretta, virtaa, suihkua, luolaa, kaikki altaat ovat sellaisia että meidän 6v / 130cm ylttää pohjaan (ei osaa vielä uida hirveän pitkiä matkoja mutta sukeltaa pohjasta vauhtia pintaan). Ystävän 2v on uimassa ensimmäistä kertaa elämässään ja vesielementti osoittautuu hitiksi, voi sitä riemua!

Osan ajasta yritämme vahtia kolmeen pekkaan neljää lasta, osan ajasta vaimoni vahtii meidän isompia, ystävä omaansa ja minä uitan vauvaa. Vesi on melko lämmintä, mittarin mukaan kaikkialla 28 ja sisäilma 32, mutta ulkoaltaassa vesi on ehkä asteen kylmempää, porealtailla taas paljon lämpimämpää. Vauva ei muutu sinisiseksi mutta alkaa lopulta hermostua kuohuista ja suihkuista ja poreista kuuluvasta metelistä. Karkaan saunamaailmaan ja se toimii mainiosti, saunoja on jos minkälaisia ja vetäydyn 40-45 asteisen höyrysaunan hämärään ruokkimaan lasta. Vieressä on oma lavuaari ja hanat ja lattiakaivot joten vaippavahingoista ei olisi mitään haittaa täällä, nautimme saunan lämmöstä pitkään.

Ystävän lapsi alkaa olla maanisväsynyt uimisen jälkeen joskus klo 16 ja pohdimme uskaltaako pidemmälle ravintolaan vai ei. Matkaa vanhaankaupunkiin on 1,5km, matka-aika 21min mutta lastentahtia kävellen 1h21min 🙈 Edestakaisin 3km kävelyä on aika paljon 4-vuotiaalle, mutta haluan silti hiiteen hotellilta, sääkin on mitä upein 27 astetta. Ei muuta kun iänikuiseen Amarilloon Virukeskukseen koska siinä edessä on ulkoleikkipaikka. Rotermannissakin on ihania terasseja ja livemusaa ja hiekkalaatikko ja keinut, mutta ystävän kaksivuotias on niin iso karkausriski että ei onnistu.

Rillon leikkarilla

Vauva ei halua olla vaunuissa, huutaa, otan kantoon. Kannan 1,5km 8kg pakettia ja hauis vahvistuu, eniten sen vuoksi että puolivälissä matkaa tulee niskapaska ja pitelen vauvaa flexatuilla käsivarsilla jotta sonta ei tuhri valkoista mekkoani. Nelivuotias ei jaksa kävellä joten mitäpä noita vaunuja tyhjänä ulkoiluttaa, nostan nelivuotiaan vauvakoppaan ja matka jatkuu. Kuka helvetti käski hankkia kakaroita.

Ruokailut ja leikkipaikat ja kauppareissu ja paluumatka, kaikki sujuu hyvin (lue: pinnaa kiristää ja hetkittäin toivon että juoksuhiekka nielaisisi kakarat, mutta suuremmilta tapaturmilta vältytään). Aamulla aamiaisen jälkeen taas pulikoidaan 🛀🏿🚿🌊

Rotermannilla ottamassa tilaa haltuun

Matkalla kakaroiden kanssa: Hyvinkään Sveitsi 7/2022

Hyvinkään Sveitsi / Hotel Sveitsi tiivistäen

+ Sisäuimala ja vaikuttava vesiliukumäki yllättivät positiivisesti

+ Kulku uimalaan hotellista sisäkautta, talvella etenkin plussaa kun ei tarvitse pukea pikkuperkeleille toppaa siirtymiin

+ Maauimala (muuntuu avannoksi talvella)

+ Superpark 14e/2h

+ Iltabuffetissa lapsille mieluisaa ruokaa (joskin hinta jokseenkin suolainen 10e)

– Paikka paikoin rustiikkinen

– Hinta hämmästyttävän korkea rustiikkisesta hotellista keskellä ei mitään (204e/yö)

Meidän kokemuksemme Hotel Sveitsissä 7/2022

Meillä on nykyisin kolme kakaraa. Voi hemmetti miten tässä näin pääsi käymään. Voin ehkä joskus kirjoittaa siitä, mutta nyt vuosien blogihiljaisuuden jälkeen haluan kirjoittaa matkoistamme näiden pikkuperkeleiden kanssa. Meidän lapset ovat 6v, 4v ja vajaa 4kk.

Tänään 19.7.2022 tulimme yhdeksi yöksi Hyvinkään Sveitsiin koska emme ole aiemmin olleet. Tätä paikkaa ei mielestäni juuri markkinoida, tänne eksyy siksi jotenkin vahingossa. Otimme iltapäivällä R-junan Helsingistä Hyvinkäälle (45min) koska meillä ei ole autoa, ja pakkasimme isommille lapsille potkulaudat mukaan. Helsingissä on paljon raitiokiskoremontteja ja matka Hyvinkään juna-asemalta Sveitsiin on 1,8km joten siirtymät taittuvat helpoiten potkulaudoin. Toki helppo on suhteellista, aina joku kaatuu, jonkun sukka on huonosti ja jotain pissattaa ja matka katkeaa puskapissille. Mutta kaikkien ahtaminen taksiin ja turvaistuimien raahaaminen tai tilaaminen taksiyhtiöltä on silkkaa tuskaa noin lyhyen matkan takia.

Hotel Sveitsi on kuin tuulahdus menneestä, prameasta 1960-luvun konferenssikeskuksesta. Osa toki on viimeisen päälle remontoitu, uimalan saunatilat ja ravintola, mutta kulman takaa saattaa löytyä kilometritolkulla kokolattiamattoa. Älä silti jätä tulematta tänne. Lapset rakastavat tätä paikkaa, ja miten voisivat olla rakastamatta kun täällä on sisäuimala ihan vaikuttavalla vesiliukumäellä, maauimala lastenaltaalla ja leikkipaikalla, kiipeilypuisto, elokuvateatteri, Superpark, sisäleikkari, you name it.

Check-iniin oli App joka toimii samalla huoneen avaimena, mutta käynti respassa tarvittiin silti. Lapset saivat purukumia kesäyllärinä respasta ja hotellihuoneeseen päästyämme hämmästys oli suuria ja iloisehko, koska huoneessamme oli kuusi (!) vuodetta ja kaksi varavuodetta, siis kahdeksan hengen perhe mahtuisi tänne! Viiden hengen perhe ei enää meinaa mahtua kaikkiin hotelleihin etenkään jos vauvalle kaipaa matkasänkyä (kuten me). Nyt tosin emme sellaista ole vielä pyydelleet koska nelikuinen nukkuu vaunukopassaan matkoillamme. Vielä jännemmäksi homma meni lasten mielestä siksi, että huoneen ikkunoista et näekään ulos vaan suoraan Superparkiin ja trampoliineille! Sorry pomppijat äiti täällä sitten vähän nakuilee 🤣🙈

Sisäuimala ei kesäaikaan harmittavasti ole viikolla auki kuin vasta klo 15 alkaen, joten sisäuimalaan on turha haikailla hotelliaamiasen jälkeen enää. Niinpä suuntasimme sinne oitis check-inin tehtyämme. Uimala on mielenkiintoinen konsepti, ei aivan kylpylä, muttei ihan uimahallikaan. Sisäuimalasta löytyy kuitenkin tosi iso 80cm lastenallas (kohtuullisen lämmin) ja paljon leluja, sekä terapia-allas vesihierontapisteineen, että vesiliukumäki. Vesiliukumäki on riittävän huikea 4- ja 6-vuotiaille mutta kannattaa huomioida että allas on 130cm syvä eikä kellukkeita sallita. Meidän kutonen kyllä räpiköi jo omalla uimataidollaan siinä, mutta molempia lapsia piti alastulolla olla vastassa ja jos halusi itse laskea mäkeä, aikuisen piti mennä ensin. Lystiä oli ja terapia-altaankin vesi oli minusta lämmintä (olen vilukissa), ei nyt 32-asteista muttei kylmääkään. Vauvaakin uitimme pitkän tovin kunnes huulet sinertyi, mutta viihtyi. Sisäuimalassa on siis myös kunnon 25m allas kuntouintiin. Me emme päässeet kuntouimaan vaikka urheilua rakastammekin; kolme uimataidotonta lasta yhdelle aikuiselle syvässä altaassa ilman kellukkeita on liikaa joten olimme ns. occupée 🙈 Mutta mehän käytiin aamulla Stadissa jo jumpalla, mulla oli ekaa kertaa kaikki kolme kakaraa mukana Elixian lapsiparkissa 😳🙈🫣

50m allas, hyppytornit, pukkarit (sauna vain sisäaltaalla), lastenallas (matala), leikkari

Sisäuimalaan pääsy oli hieman seikoilua näin kesäaikaan, hotellilta tarvittiin rannekke, ja matkaa oli hieman, vaikka siis sisäkautta pääseekin uimalaan. Pukuhuoneet eivät ole kesällä auki sisäuimalassa (en tiedä onko aina näin, vai olivatko remontissa?), joten piti mennä maauimalan pukkareihin. Maauimalan pukkareissa taas ei ole suihkuja eikä saunoja ja vessakin oli eri huoneessa, vauvan vaipanvaihto oli vähän tricky muttei mahdotonta (on niitä vaihdettu Väli-Amerikassa maantien pientareella ruohikossakin perkele!) ja sitten kun oli saatu uikkarit taisteltua päälle ja siirryttyä sisäuimalan puolelle, tajusimme että saunaan meno siellä vaatisi että riisumme (ja puemme) uikkarit uudelleen. Emme jaksaneet enää taistella tahmatassuja uudelleen uikkareihinsa (UV-paidan hihat on paskimmat, etenkin märkinä 🤬🤬🤬), joten suihkutimme ja menimme saunomatta uimaan. Sauna maistui kyllä jälkikäteen.

Illalla söimme buffetissa, joka oli minusta positiivinen yllätys. Väkeä oli vähän ja henkilökunta huolehti siisteydestä viimeisen päälle. Lasten hinta 10e oli minusta korkea kun nämä miniriiviöt saattaa lakkoilla ja syödä vain sen yhden h***etin vesimelonin, mutta toisaalta aikuisen hinta 19,50e ei minusta ollut ollenkaan kallis verrattuna moneen vastaavaan (esim. Nokian Edenissä buffa muistaakseni 36e tai vastaavaa?) Buffetin salaattipöytä oli maittava, ja ruoka maistui aidosti hyvälle. Mukana oli myös lapsille mietityt vaihtoehdot, muusia ja nakkikastiketta tällä kertaa. Sisäleikkari on lähellä ravintolaa mutta näköetäisyyttä ei ole, meidän 4- ja 6-vuotiaat uskalsimme sinne kuitenkin valvomatta päästää toviksi.

Sveitsin uimala

Maauimalaan menimme aamusta, vesi oli halvatun kylmää ja sää samoin, mutta lasten mielestä ok (hekin ovat vilukissoja mutta tarkenivat). Maauimalan sisätiloista löytyy kahvila jos sitä pohditte. Nälkähän näillä miniriiviöillä on koko ajan.

Kolme lähintä on meidän

Luovutimme huoneen klo 12 ja menimme vielä sen jälkeen Superparkiin. Kiipeilypuistoa emme nyt testanneet koska kävimme juuri Korkeessa Stadissa viime viikolla, mutta hyvältä näytti puisto. Muistakaa ottaa omia hanskoja kiipeilypuistoon ja tramppasukkia Superparkiin jos haluatte säästää muutamia euroja! Superpark oli 14e/2h/hlö, myös aikuiselta jos halusi pelata. Ensisilmäyksellä tila näyttää pieneltä, mutta sitä se ei ole, sillä se jatkuu kellarissa. Kakarat viihtyivät, needless to say 🤣

Superpark Hyvinkään Sveitsi
Vauvapark Hyvinkää Sveitsi

Olen kytännyt Sveitsin hintoja pitkään ja joka kerta varaus on päättynyt siihen että en paina enteriä, koska hinta kahdesta yöstä on ollut aivan kohtuuton. Nyt maksoin yhdestä yöstä 204e, ei se ole halpa muttei kalliskaan kun samaan aikaan katsoin että ihan tavallinen hotellihuone Turussa olisi ollut 169e ja Kouvolassa 152e ilman mitään uintimahdollisuutta. Mutta me olemme melko usein saaneet Scandicin tarjouksilla Nokian Edeniin pari yötä 250e aamiaisineen ja rajattomine uinteineen, joten se on kyllä edullisin ja paras muutenkin. (On muuten ihan helvetin ärsyttävää että Holiday Club, esim. Turun Caribia, laskuttaa aivan jokaisesta asiasta aamiaista ja uinteja myöten erikseen muutenkin kalliiden hintojen päälle. Sveitsissä aamupala ja uinti sisältyy, Superpark, kiipeilypuisto ja leffat toki ei.)

Hotel Sveitsi vakuuttaa meidät mustana hevosena muun läpikalutun tarjonnan joukossa. Olemme kolunneet kaikki Etelä-Suomen kylpylät, joihin pääsee säällisellä vaivalla autoton myös junalla, mutta täällä emme jostain syystä olleet käyneet. Tänne voisi mahdollisesti tulla uudestaan, ei tämä uimisen kannalta minusta Nokian Edeniä eikä Aulankoa pese (etenkin kun Sveitsin yhden yön hinnalla saattaa saada Nokialla kaksi), mutta täällä on vetovoimatekijänsä, vai kuinka moni muu kylpylä voi kehua leffateatterillaan?

Karavaani kulkoo ja piskit räksyttää

Mammajumppaa

Onko sitten urheillut riittävällä intensiteetillä jos sukat repeää jalassa?

C5155C46-1471-4BA3-B7CB-940295C92785

Esikoisen kanssa harrastimme yhdessä jos jotakin, vauvajoogaa, babylattareita, perhekahvilaa, vauvatanssia, muskaria, sirkusta. Parhaillaan oli kolme menoa ennen kolmea iltapäivällä.

Kuopus on ainoastaan päässyt päivittäin Elixian lapsiparkkiin nukkumaan päikkäreitä. Hups.

Tämä lienee ihmiskoe, kummasta tulee tervejärkisempi.

Vaihdoin kuntosalia vuosi sitten ja olen ollut supertyytyväinen. En tiennyt miten helppoa on kun tunnit alkavat ajallaan ja ohjaaja saapuu paikalle, tai kun välineet ovat ehjiä.

Ekan muksun kanssa palasin salille kun tikit poistettiin, ja muistaakseni koripallopeliin kun vauva oli viisi viikkoa. Vuosi oli 2016 ja raskaus- sekä vauva-ajan liikunnasta oli mahdoton löytää tietoa. Kukaan ei uskalla tutkia. Vauvan vointi pelottaa totta kai, ja se erkauma.

Minun vauvat jumppasi masussa hienosti loppuun saakka, ja sektioiden alla oli kovasykkeinen treeni. Kun tiesi ettei hetkeen pysty. Mutta jos ei tunnu hyvältä, älä tee. Erkauman osalta en ole ihan varma onko osa siitä kaupallista humpuukia, ainakin ”erkaumasta eroon” -yrittäjiä alkaa olla pilvin pimein, ja ne kurssit maksaa maltaita. Ehkä osin epätoivoisia mammoja rahastellaan tässä, mutta kyllä itse erkauma toki on tosiasia, en minä sitä.

Ensimmäisen lapsen kohdalla toipuminen oli nopeampaa. Palasin nopeasti urheilemaan täysillä ja erkauma häipyi nopeasti. Mitään vaivoja ei mielestäni jäänyt. Ihan ensimmäisinä kuukausina löysää ihoa oli, ja tuntui kuin hormonit olisivat löystäneet lihaksia, niitä oli todella vaikea saada takaisin, vaikka kuinka nosti samoja painoja kuin aiemmin. Muistan elävästi miten peppulihat jäi kirjaimellisesti synnärille, niin kävi toisellakin kerralla, ja lattaperän  poistaminen kestää kuukausia. Vauva on nyt seitsemän kuukautta ja perä roikkuu edelleen, mutta ei niin pahasti. Mahanahka ei vetäydy niin nopeasti kun toivoisin, ja palautuminen on ollut hitaampaa. Mutta sitä on tapahtunut. Hartiat on kasvaneet vauvan kantelusta ja painonnostosta. Fyssari kokeili erkauman kolmisen kuukautta sitten, eikä sitä ollut. Mutta hierojan kanssa olimme sitä mieltä, että vatsalihakset karkaavat kyllä rentoutuneina todella kauas sivuille. Päättelen siitä, että joka helvetin punnuksennostoa täytyy edeltää aivan valtava korsetin tiivistäminen, ettei pullahda. Ei se ole aina mahdollista, mutta kovasti olen yrittänyt. Joku sanoi, että puolen vuoden kohdalla hormonitoiminta muuttuisi niin, että lihaksia löystävä vaikutus muuttuisi miedommaksi. Aloitin tekemään suoria vatsalihaksia kolmen kuukauden kohdalla, mutta tuntuu, että juuri kuuden kuukauden kohdalla vatsalihakset löytyi oikeasti. Lantionpohjalihaksien osalta olen harjoitellut ihan liian vähän, koska kaikki muistisäännöt tuntuu pettävän. ”Tee niitä kun imetät”, äh, unohdin. ”Tee kun katsot Game of Thronesia”, jasso, unohdin. Olen siinä uskossa, että syvien vatsalihasten harjoittaminen ja niihin keskittyminen on auttanut lantionpohjan kanssa. Varmasti vauvan paino on venyttänyt lantionpohjaa, mutta kun en synnyttänyt alakautta, niin onko lähtötilannekin erilainen? En tiedä. Kahdeksan viikon yskän aikana pissiä karkasi paristi. Muuten en keksi ongelmia. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Tietoa urheilemisesta ei vieläkään löydy sen enempää.

Teksti kirjoitettu 12/2018, julkaistu 2/2022

Isipuhetta

Sateenkaariperheiden Facebook-sivuilla ja perhekahvilassa sikisi keskustelu iseistä. Se kulminoitui jotenkin niin, että osalla naispareista ei ole perheessä isää, kun taas osalla sukusolun luovuttajaa saatetaan kutsua isäksi, vaikka ei ehkä sellaisessa osallistuvan isän merkityksessä kuin voisi perinteisesti mieltää. Voin kertoa, keskustelu oli hetkittäin tulenarkaa. Itseäni vallan etukäteen hirvittää se, ketä tällä tekstilläni loukkaan, kun en osaa asettaa sukupuolioletettujen nimitermejä oikein, enkä muutenkaan ymmärrä asioista mitään, meillä kun on vaan ihan tavallinen ydinperhe tässä.

Sohaisen silti. Vihaviestit saa lähettää huitsin tuuttiin, ei kuulkaa kiinnosta. Tämä on vain yksi näkökulma.

Meidän taapero ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta koko isiasiaan. Joten siitä ei ole puhuttu. Mutta edellä kuvattu keskustelu sai lievän tuskan hien pintaan, että olisiko pitänyt, jo ajat sitten.

Paniikissa säntäsin Oodin avajaisiin lainaamaan Meidän pihan perhesoppaa -kirjaa. En ollut kuullutkaan. Mutta se kirja saa nyt ratkaista meidän perheen tilanteen. Ja eihän sieltä avajaisista mitään pystynyt etsimään, se siitä sitten, jatketaan vaikenemista ja toivotaan että mukulat muuttaa kotoa kiinnostumatta aihealueesta.

On meillä aina puhuttu siitä, että perheitä on erilaisia, ja joillain on isi ja isi, joillain vaikka kolmekin, toisilla on äiti ja äiti, kolmansilla ei äitiä lainkaan vaan pelkkä isi, ja niin edelleen. Kun lasta kuuntelee sivusta, hän vaikuttaa ylpeänä omaksuneen konseptin ja esittelevän muille miten hänellä on kaksi äitiä. Ainoa vähän aihetta sivuava hämmennyksen aihe vaikuttaisi olevan päiväkodista kumpuava tarve lajitella ihmiset tyttöihin ja poikiin. Poikaroolia taapero silloin tällöin sovittelee puolisooni. Oma kiinnostus aiheeseen riittää sen toteamiseen, että onko sillä mitään merkitystä. Sanon että veikalla on pippeli, johon hän toteaa ”niin kuin ukilla, ukilla on hieno pippeli!”

Mutta jokin naputtaa takaraivossa, että isipuhetta tulisi olla. Siis että sellaista ei meillä ole, vaan joku kiltti ihminen on meille lahjan antanut jossain. Ehkä hiljalleen ja ikätasoisesti.

Teksti kirjoitettu 12/2018, update alla tilanne 2/2022 🙂

Meidän lapset on nyt 6- ja 3-vuotiaita. He ovat äärimmäisen ylpeitä siitä, että heillä on kaksi äitiä, ja oikovat päiväkotikavereitaan jos joku erehtyy luulemaan muuta. Päiväkotien tuki on ollut aivan huikeaa ja aina kysellään isänpäivänä miten ukkeja ja pappoja kutsutaan ja kortteja askarrellaan pieteetillä.

Mutta isää heillä ei tosiaan ole, eikä tarvita, koska kaksi äitiä on parasta. Silti yllättävän moni tuttu saattaa kysyä ”kuka on isä”, joka toki loukkaa. Meillä on vain sukusolujen luovuttaja, joka ei ole ole isäksi halunnut, emmekä me missään nimessä ole kaivanneet. Iso kiitos hänelle. Käykäähän luovuttamassa, HUS:n uudehko sukusolupankkikin kaipaa luovuttajia ❤

My life in slow motion

71CE42D6-09E0-491A-80FD-6D14984E9610.jpeg
Meidän käsijarrut kylvyssä.

 

Väite: Lapsi on käsijarru.

Tiedät kyllä, oli lapsia tahi ei, että mukulat osaa vilistää lujaa. Siitä huolimatta väitän, että elämä lapsen kanssa on kuin slow motion – hidastetussa elokuvassa. Koska ne perkeleet vilistää väärään suuntaan. Tai karkuun. Tai silloin, kun pitäisi istua / pestä hampaat / nukkua / mitä tahansa muuta paitsi vilistää.

Elämä lapsen kanssa matelee. On kuin jarrut, käsijarrut ja pause olisi päällä kaikki yhtä aikaa. Kaipaan vanhoja VHS-videoita ja sitä FF – Fast Forward -nappia!

Olimme kesällä Kreikassa saarihyppelyllä (tiedän, hulluutta! Vaimo kieltäytyi lähtemästä mutta tainnutin sen kloroformilla ryyditetyn kangasnenäliinan avulla). Yhtälö meni jotenkin niin, että jokaista lasten kanssa altaassa puljattua tuntia kohden tuli varata kaksi vastaavaa hotellihuoneessa erinäisiin huoltotoimiin (suihku, pissa, ruoka, puklu, kakka, päiväunet, taas pissa, jne.) Ei siinä kuulkaa paljon muuta sitten päivän aikana ehdi. Kotioloissa päivällinen (einespinaattilätyt ja huonosti huudeltu kurkku) tarjoillaan klo 17, eikä taapero ehdi lainkaan katsomaan Pikkukakkosta, koska yhden perkeleen pinaattilätyn syöminen kestää tunnin. Tarkkaan ottaen 62 minuuttia. Olen kellottanut. Ja edelleen esimerkiksi taloltamme johtavan, noin 100 metrisen, mutta hyvin loivan mäen taaplaamiseen voi rehellisesti käyttää vaikka kaksi tuntia, kun yllätyskyykky iskee jokaisella koiranpaskapinolla. Jos luulit maleksivan kakaran etenevän hitaasti, niin erehdyit: samaa mäkeä voi myös kontata, kieriä, tai mennä takaperin. Se on todistetusti vielä hitaampaa.

Miten helvetissä kaikki voi kestää niin kauan? Businessmutsilla leikkaa kiinni ja lujaa. Pään sisässä laskuri juoksee ja kellottaa hukkaan menneitä minuutteja.

Elämäni on muuttunut hidastetuksi elokuvaksi aivan huomaamatta. Lapsen kiirehtiminen ei auta, kolmevuotiaan ajantaju on olematon. ”Eilen” viittaa kaikkeen menneeseen, ja on ihan sama miten paljon selitän, että ”niinjaniin monen yön päästä”, kun ei mene jakeluun. Jos myöhästymme päiväkodista, vika on vanhemman, koska lapsi ei osaa aavistaa milloin on lähdettävä ja mitä ”kiire” on. Mutta kun ei auta vaikka lähtisi keskiyöllä jo sitä perkeleen mäkeä kierimään, ei silti ehdittäisi aamuksi perille!

Meidän rakkaan käsijarrumme ymmärrys loogisuudesta ja syistä ynnä seuraamuksista on niin ikään hakoteillä. Luulisi olevan selvää, että mitä kauemmin ahdat niitä kinttuja sinne haalariin, sen vähemmän aikaa ehdimme olla perhekahvilassa leikkimässä. Vaan ei. Ne kintut ei eksy puntteihin ei sitten millään. Ja ne sijaistoiminnot!

Aah, sijaistoiminnot, nuo businessmutsin lempparit. Töissä businessmutsilla on määräpäivä, asiakkaalta, itseltään, käräjäoikeudelta, keneltä tahansa, ja tuo määräpäivä on oikein hyvä kannustin saada oikeat asiat oikeaan aikaan valmiiksi. Mutta meidän käsijarrulla ei ole määräpäivämerkintöjä eikä kalenteria. Se piut paut välittää äidin kainoista ja vienoista hoputuksista. Ehei, se keksii ehdotetun toiminnon sijaan alkaa suorittaa jotain aivan toista työtehtävää. Taapero ei kirveelläkään leiki yksin huoneessaan muulloin, mutta annas jos pitäisi alkaa pukemaan, jo alkaa Dublot kiinnostaa niin maan ryökäleesti! Niitä voi tunkea vaikka nenään ja hartaasti ihmetellä miten räkä tarttuu pintaan. Tai entäs hammaspesu? Kehotetun hammaspesun sijaan voi mainiosti alkaa lapioida kaksin käsin lattialta sitä maahan pari tuntia sitten nakkaamaansa päivällistä, joka ei tietenkään maistunut silloin kun piti, kun oli tärkeämpää tekemistä.

Lapsen kanssa koko päivä menee ruokapöydässä odotteluun, vessassa odotteluun, unentulon odotteluun, pukemisen odotteluun. Ja sama uudestaan ja uudestaan, kunnes on huominen.

Väite: Kaksi lasta on kuin olisi kaksi käsijarrua päällä yhtä aikaa. Että näihin hitaisiin kuviin ja vielä hitaampiin tunnelmiin.

Paras oivallukseni oli päästää irti. Pudota siihen matelevaan arkeen. Laittaa laskuri pois päältä. Silloin helpotti. Jos joku asia on kamalaa, niin sen kamaluuden toistelu omassa päässään ei tee asiasta mukavampaa. Niinpä sen toistelun voi lopettaa, ja mieluummin voi suunnitella samalla vaikka seuraavaa saarihyppelyä.

 

Kunnon äitillä on aina mukana…

Kunnon äiti se olla pitää. Jos kerran lapsia on erehtynyt hankkimaan, niin äidin on tietysti oltava täydellinen. Näillä neuvoilla pääset oikeaan lopputulokseen.

E99D9B99-696F-4C14-8C6C-C7AD1E49CC4E.jpeg
”Kirre” eli uniriepukirahvi. Ks. lisää alla.

Oikealla ja ehdalla äidillä on aina:

1. NENÄLIINA TASKUSSAAN. Koska pienten enkelien nenuset valuvat tiheään, on taskusta aina (riiiight…) löytyvään nenäliinaan hyvä turistaa nuo suloiset pienet töpselit. Eli ällöttävät, alati limaiset shnöpselit. Kunnon äitinä en siis tietenkään pyyhi räkänokkia ensin sormin, enkä sitten kuivaa sormeani reikäiseen verkkarinlahkeeseeni. Ehei. Vaan minulla on nenäliina. Ehkä. Ja vielä molemmille mussukoille oma. Tai sitten se on kahviosta varastettu, teflon-päällysteinen, liian pieni servietti, joka aiemminkin levittää rään kuin kuivaa sitä, ja sen kautta räkätauti leviää mukavasti koko perheeseen.

2. VARAHOUSUJA JA -VAIPPOJA MUKANA. Koska, üllatüüs!, pienoiset pissaa ja kakkaa! Koko ajan. Ohi vaipoistaan. Ei pottaan tahi pönttöön. Koska niiden syy se on, ei businessmutsin, joka unohti laittaa vaipan alun alkaenkin. Ja jos niin olisikin päässyt käymään, niin businessmutsi ei tietenkään pue vauvalle taaperon koon 104 housuja ja taaperolle vauvan koon 2 vaippaa puuttuvien vara-asioiden sijasta. Hyvin mahtuu muuten. Ei sillä että olisin testannut.

3. HAMPINAMU. Voittaa minuutin tai pari lisäaikaa kun pissattaa, ja hiljentää kun huuto alkaa raikaa bussissa. Tätä lukiessa minuutti tuntuu lyhyeltä, mutta kun on kyse pissasta tai kaikkien tuijotuksesta, on minuutti kuulkaa pieni ikuisuus. Siis tottele: hampinamu.

4. EVÄITÄ. HELVETISTI EVÄITÄ. Miten kymmenkiloiseen voikin mahtua niin paljon eväitä. Niitä voi nakertaa vaikka kokonaisen 10 tunnin Thaimaan lennon. Ja eväitähän voi syödä missä vain, niillä pelastaa myös tylsän koti-illan kun levittää viltin ja eväät olohuoneeseen, tai liian aikaisen ”taas se heräsi 5.30” -aamun, kun lyö viinirypäleet aamulla tanaan parvekkeelle. Älä KOSKAAN erehdy matkalle, edes muutaman sadan metrin pituiselle, ilman eväitä. Meillä perhesaunakin kerran viikkoon onnistuu vain, jos ylälauteille raahataan lähi-Alepan kaikki omenat. Saunaomenanakin nyttemmin paremmin tunnetut (tarkista vaikka Alepan vaa’asta). Niillä vaientaa vauvan, ja niiden avulla taapero lakkaa ravaamasta lauteiden ja suihkuhuoneen väliä. Myös äitien verensokeri pysyy tasaisena, koska perhesauna ylipäätään on yhtä helvettiä.

5. SIIRTYMÄOBJEKTI (ks. kuva). Hienompi sana sille puklun ja sonnan hajuiselle, alusta asti mukana roikkuneelle unilelulle. Kukaan itseään rakastava vanhempi ei saata unohtaa tätä kotiin, koska silloin maailma räjähtää. Unirievun avulla lapsi saa jo vauvana turvan vaikkapa yöllä herätessään yksin sängyssään, joten uudelleen nukahtaminen ei vaadi vanhemman apua. Mutta unirievun maaginen vaikutus ei jää vain tähän, vaan se lohduttaa kun tulee pipi, halaa pitkän päiväkotipäivän jälkeen, tuoksuu (=lemuaa) tutulle kun raukka pötköttää kuumeen kourissa. Jos suunnittelet matkaa, mummolavisiittiä, unikoulua, päiväunia, yöunia, väliunia, suuria muutoksia, ylipäätään lapsen hankkimista, älä teeskentele etteikö tämä olisi pakkauslistan ensimmäinen ja tärkein esine. Kaikkien elämä on pilalla ilman tätä, joten anna periksi suosiolla. En tiedä milloin tästä luovutaan, mutta 6-kuisen Kirre (kirahviriepu) ja 3-vuotiaan Tikru a.k.a. El Stigeron (tiikeririepu) ovat kaikessa oksettavuudessaan (ei pesty milloinkaan) tämän talouden arvokkaimmat esineet. Vinkki: Kunnon äiti ostaa näitä jo vauvalle kaksi samanlaista, koska a) eka häviää kuitenkin, ja b) viimeistään päiväkodin aloitus vaatii kakkosen, tai olet ikuisessa ”v*ttu se jäi viikonlopun jäljiltä kotiin” -kierteessä.

EF9CF428-3290-4180-A140-0C8CB9AE335E.jpeg
Tikru. Kohta kolme vuotta ystävyyttä takana ❤️

6. ÄSSÄ HIHASSA. Kun vauva alkaa parkua, ja hyppyytys, ruoka, vaipanvaihto tai unet eivät auta, on aika kaivaa ässä hihasta. Vauva varmuudella säikähtää hiljaiseksi, kun alat tanssia masurkkaa ja laulaa lambadaa samalla. Parku lakkaa ja luukku tipahtaa auki, kun kiljahdat, päristelet ja teet yllätysvoltin. Aivan samat ässät ovat toimineet myös lähes kolmivuotiaaseen. Kun äiti onkin se, joka parkuu ja nakkelee tavaroita, tai tekee muuten jotain täysin puun takaa tulevaa, on suosio varmaa. Ässä voi olla käytännössä mitä vain, vanha kynsilakka, uusi laulu, konttaava äiti, jäädytetty banaanisiivu, komeroon piilotettu lelu, majanrakennuslakana, keinuttamislakana suoraan pyykkinarulta, kummituslakana (hmmmm onpas lakana epäilyttävän monikäyttöinen…)

7. LEHMÄN HERMOT. Koska lapset on pieniä perkeleitä.

Tiedän, että kunnon äidillä on aina nämä asiat takataskussaan, minne hän meneekin. Businessmutsilla ei tietenkään ole, mutta älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon, ja soittakaa kun tarvitsette vinkkejä siihen miten pärjätä ilman.

4AA99A33-30A1-46F1-AE8B-50AA5A33DE97.jpeg
Kirre in action. Again.

E825969E-66FA-4A01-B187-D84D29C6A76A.jpeg
Ette vie mun Kirreä.

 

Miten pyydän apua perhehelvetin keskelle?

Luit oikein. Ei hattaraperhepusihalielämää. Vaan perhehelvetti. Koska pääsee töihin lepäämään? Joku viisas (ihanat, sarkasmia ymmärtävät ystäväni Niina ja Mikko) sanoi joskus, että ”75 % lapsiperhe-elämästä on yhtä helvettiä, mutta loppu 25 % korvaa sen kaiken”.

Mutta silti se 75 % on businessmutsille(kin) helvettiä. Ei varmaan olisi, jo jostain syystä tykkäisi kuunnella Fröbelin palikoita, tönöttää varpaat jäässä hiekkalaatikolla kolmatta kertaa samana päivänä, ja pyyhkiä puuroa Stokken syöttötuolin rakosista rätillä vaikka taltta tai liekinheitin toimisivat paremmin. Mutta kun ei tykkää. Mii nou laiki.

Kun teepannu viheltää liian kovaa ja korkealta, niin miten tämän perhehelvetin keskelle pyydetään apua? Miten soitetaan kummille, mummolle tai kaverille, että nyt mua väsyttää, voitko auttaa vähän?

Ensin ajattelin, että no ei mitenkään. Kukaan täysissä järjissä oleva ei ota kahta pikkuoravaa katsottavakseen edes vartiksi. Hyi helvetti en ottaisi minäkään! Silloin kun oli vain yksi lapsi, sitä ei tajunnut, miten helppoa se nöpöläinen olisi puskea minne tahansa hoitoon talkin- ja vauvanhajuisine kutreineen jokeltelemaan ja hyvää mieltä jakamaan. Kuka tahansa pärjää yhden minimulkun kanssa tunnin. Pädi päälle.

Mutta kun minimulkkuja onkin kaksi, peli on ohi. Game over. Toivottavasti joit paljon kaljaa opiskeluaikana ja nautit varhaisaikuisen ensimmäisistä työvuosista sekä harrasteista. Elämäsi on nimittäin ohi.

Kyllä kyllä, jos sinulla ei ole lapsia, käytä sitä ehkäisyä!

Miten tämä avun pyytäminen on suomalaiselle niin vaikeaa?

Meillä tilanne eskaloitui niin, että olimme kaksikuisen vauvan kanssa Malediiveilla, ja mukana oli tietysti taaperokin. Vauvalla oli koliikkirefluksiallergiapierumahassaluonnevikamikälie, ja jos ei matkassa ollut muuten tarpeeksi haastetta niin päätimme yhtäkkiä töttöröö vieroittaa taaperon tuttipullokoukustaan. ”Tuttipullot jäi Malediiveille”. Läpihän se meni, mutta ei se taaperon mielialaa parantunut. Viimeisenä yönä sairastuin denguekuumeeseen ja vietin matkan perään neljä päivää Haartmannin sairaalassa. Vaimo taisteli kotona tuhohyönteisten kanssa. Silloin taivas aukesi; mummo ja ukki soittivat: ”Tarvitsetteko te apua?”

Arvatkaa mitä vastattiin.

”No ei me varmaan. Eiköhän me pärjätä.”

MITÄ HELVETTIÄ?!? Eiköhän me pärjätä???? Mulla oli 41 astetta kuumetta ja yritin siellä sairaalassa pitää mukulaa yhden yön, ja muuten piti pumpata maitoa lavuaariin. Sillon olin poikki. Puhumattakaan Millasta. Ja me kieltäydyttiin avusta. Voi terve.

Sanoisin, että nyt on kaksi hyvää ajatuksensiementä. Ensimmäinen on se, että tarjoa apua. Koska suomalainen ei apua pyydä, niin sitä pitää tarjota. Meidän pelastus on ollut naapurit; kun niiden taapero U tulee meille joka viikko leikkimään, siitä on tosiasiassa vähemmän vaivaa kun uskoisikaan kun oma taapero ei ole viihdytettävänä niinä hetkinä, vaan he leikkivät keskenään. Ja kun naapuri kysyy tulisiko Muusa heille, se on avun tarjoamista ja hengähdystauko meille, ja sinne Muusa myös menee. Neljän aikuisen ei tarvitse päivystää kahta taaperoa hiekkalaatikolla, yksi aikuinen riittää.

Ja se toinen neuvo on, että nöyrry. Maailmaan mahtuu huutoa. Lapsen huutoa. Omaa tuskanhuutoasi kun nöyrryit. Mummojen ja ukkien parahtelua kun taapero ei tottele. Mutta nöyrry, nöyrry ja tyrkkää se muksu hoitoon. Ylitä itsesi ja pyydä apua, ennen kuin on myöhäistä. Muksu voi parkua ikäväänsä, mutta ei se siihen hajoa. Itse säälin eniten niitä hoitajia, että niille on siitä vaivaa, mutta pitää osata arvostaa toisten ihmisten omaa arviointikykyä: ei ne suostu jos ne ei halua. Sinne vaan. Parkukoon vaikka mukulat ja kummit kaikki kuorossa, kunhan edes joskus tulee hengähdystauko. Ja tosiasiassa ei ne edes paru.

Oma pieni nöyrtymispelinavaukseni tuli hyvin pienessä muodossa hiljan. Hätä ei ollut denguekuumeen tasolla ollenkaan, mutta pieni hätä kumminkin, nälkähätä nääs.

Lähdin Albertin olohuoneelta kauppaan ostamaan lounasta itselleni. Lähdin yksin ja jätin vauvan sinne.

Olin huolehtinut aamulla peppupesut, vaatteet, vitamiinit, hampaat, ulkovaatteet, lelupäivät, kaikki. Olin käynyt graduhaastattelussa ja jumpassa ja vauvaharrastuksessa, ja vauvalle oli ruokaa ja puhtaat vaatteet mukana, itselle ei tietenkään. Kello oli yksi ja istuin siellä puoli tuntia ja mietin että kehtaanko kysyä. Että katsotaanko sitä pahalla. Että tekeekö joku lastensuojeluilmoituksen. Alkoi pyörryttää, oli pakko avata suu: ”Anteeksi mutta voisittekohan te katsoa vauvaa sen aikaa, että hakisin ruokaa? Minulla on kova nälkä ja paha olo.” Aivan mieletöntä miten voimaannuttavaa on polvistua tuntemattomien edessä ja havaita, että ne kannattelee sua. Saman tien neljä vapaaehtoista tarjoutui katsomaan vauvaa ja vakuuttelemaan, että lähde vaikka hulluille päiville.

Avasin suun. Se oli nöyryyttävää, mutta vaihtoehto oli vielä pahempi. Olin poissa viisi minuuttia. Vauva ei vahingoittunut. Sain ruokaa. Kukaan ei tehnyt lastensuojeluilmoitusta. Aurinko nousee edelleen idästä. Peli on auki.

45F20618-2F85-4348-9FAA-8DBA3AC49B5D.jpeg

 

Konepelti auki kahdesti

Myös meidän kakkonen syntyi sektiolla. Se oli ihanaa. Ei tarvinnut pukertaa toosasta.

433A10F4-6217-44DF-9B4D-5FD50BC618F2.jpeg

Kävin koko kevään 2018 synnytyspelkopolilla. Olin pelännyt alatiesynnytystä jo esikoisen kohdalla, mutta olin laittanut koko asian vain taka-alalle. Kun sintti sitten tuli etuajassa sektiolla, koko ongelma tavallaan ratkesi itsestään. Mutta kakkosen kohdalla pelkäsin entistä enemmän, olihan kokemus ensimmäisen kohdalla lopulta helpotus, koska vauvasta tuli terve ja äiti säilyi myös jotenkin järjissään. Mutta miten se toinen saadaan ulos? Siellä se nyt on, enkä halua muuta kuin teleportata sen sieltä! Sen ääneen sanominen, ”pelkään ihan saatanasti sitä synnyttämistä”, se on kuulkaa businessmutsille kova paikka. Neuvotteluun mennään pokalla, mutta synnytyssalissa ei tee pokalla mitään. Se on karmeaa se.

Olin viimeisellä sype-polikäynnillä sitten päätynyt juuri lääkärille ja kätilölle kertomaan, että kokeillaan nyt sitä alatietä. Se oli ihan vale itsellekin ja kotitehtäviä en ollut tehnyt enkä työstänyt asiaa kuten piti. Se vain tuli suusta. Kai minä, kun muutkin, hengissä selviän. Mutta ne välilihatikit! Ja entä jos vauvalle käy jotain? Tai pepusta tuleekin hattivatti?

Tarkalleen 1,5 minuuttia myöhemmin kätilö ultrasi pulleaa masuani ja totesi, että alatiesynnytys ei tule kysymykseenkään. Lapsi kekottaa siellä nokka kylkiluita vasten ja ei suinkaan peppu edellä, vaan jalkatarjonnassa. Missä helvetin jalkatarjonnassa??? No jalkatarjonnassa kuulemma. Että jalat on toosassa, ja jos hän lähtee syntymään niin voi kuristua napanuoraan, joten saman tien kylkiasentoon ja ambulanssi alle. Muuten ei tietenkään iloinen uutinen, mutta sektioon taas, huh mikä helpotus.

Nyt voin valehdella kaikille, että kyllä minä olin rohkea ja kyllä minä olisin alatiesynnyttänyt, mutta kun ei saanut. Joku muu päätti asian puolestani.

Ja niin tuli maailmaan Miio. Seitsemän päivää ennen laskettua aikaa, suunnitellulla sektiolla. Edellisenä iltana teimme Miion kanssa hyppypotkuja Bodycombatissa, ja seuraavana päivänä sanoimme käspäivää Naikkarilla. Hän oli äkäisempi ja äänekkäämpi kuin siskonsa syntyessään, ja lapsivedet lossahtivat lääkärin Birkenstockeille että pam. Se oli märkää rakkautta ensi henkäyksestä, ja niin kolmesta tuli neljä, noin vain konepeltiä kohottamalla.

 

 

 

 

 

Paskamut… ei kun businessmutsi is back!

Törmäsin muuan rouvaan tänään Albertin olohuoneella. Hän tunnisti minut blogistani, ja kysyi että mikä sen blogin nimi taas olikaan. Mikä blogi? Ainiin BLOGI, juu olen joskus kirjoittanut. Ei hajuakaan minkä niminen blogi. Wake up call! Nämä saatanan kakarat imee naisesta mehut niin, ettei sitä muista edes bloganneensa joskus 😂😂😂 Olimme olleet vauvojen värikylvyssä vauvan nro 2 kanssa ystäväni Reetan ja Pihlan kera, ja niin yltä päältä soseessa, että en voi käsittää miten rouva muka tunnisti minut. Ehkä hän luuli joksikin toiseksi.44EBB8FE-63CA-4259-BB8F-E7E57B0775B4

Oli miten oli. Lupaan pyhästi, että en ala kirjoittaa tänne säännöllisesti. Ei saatanassa! Jos sulla on 2v10kk ja 5kk mukulat tai jotain sinne päin, tiedät miksi.  Olet tutiseva haamu ja kun se ”oma aika” eli viisi minuuttia mukulamyllytyksen ja pyykinpesun välissä saa, et tosiaan käytä sitä bloggaamiseen vaan nukkumiseen/huumeisiin/turhanpäiväiseen kännykännäpyttelyyn 😬

Meidän kakkonen on nyt viisi kuukautta. Alkuajasta en muista kuin yhden päivän. Kakkonen parkui kaiket päivät koliikkia/refluksia ja heräsi aina viiden minuutin sisään päiväunilta oksennukseen, joten taisi vähän väsyttää. Tuon yhden päivän aamuna oli herätty taas rapeasti ennen kuutta, ja kakkonen oli väsynyt, ykkönen puolestaan oli kipeänä ja minulla kotona eikä siis päivähoidossa (luojan kiitos päivähoidolle, on maailman suurin onni että joku muu kasvattaa lapseni ja pitää ne hengissä päivisin!). Muistan tuon päivän elävästi siitä, että katsoin kelloa ja se ei ollut edes yhdeksää aamulla ja silti saatoin todeta päivän olleen melko tapahtumarikas. Kakkonen oli itkenyt ja roikkunut nisässä kiinni kolme tuntia. Ykkönen oli ensin halunnut keittää kanssani mannapuuroa, polttanut sitten sormensa hellan levyyn, ja parkunut sitä kaksi tuntia. Istuimme KAKSI TUNTIA keittiön lavuaarilla niin, että vasemmalla kädellä imetin vauvaa ja oikealla halasin ja hyppyytin taaperoa ja pidin sormeansa juoksevan, kylmän veden alla. Ja siis hyppyytin, ja lauloin repeatilla ”Muusa on tullut muskariin, Miio on tullut muskariin”, koska yksikään muu laulu ei tullut mieleen. Kun ykkösen parku viimein lakkasi, siirryimme lastenhuoneeseen, jossa imetin taas kakkosta ja leikitin ykköstä ja tietysti ykkönen kiipesi leikkihellansa päälle ja putosi takaraivoilleen, ja hella meni paskaksi (lapsi ei, pahemmin). Mutta taas laulettiin muskarilaulua. Sen päivän muistan. Silloin ajattelin, että en saa näitä pidettyä edes hengissä. Kuka helvetti tekee lapsia.

Se päivä meni. Tuli toisia. Oli mustasukkaisuutta, mätkimistä, koliikkia, uhmaa. Sitä kesti kuusi viikkoa. Siinä hetkessä tuntui, että tämä ei lopu ikinä. Mutta kuusi viikkoa on kärpäsen kusi meressä. Nyt menee jo vähän paremmin. Korostan sanaa vähän, koska kakkosen päivähoito alkaa vasta yhdeksän kuukauden päästä. Sitten kun sen saa sinne kipattua jonkun muun vastuulle, kaikkien on hyvä.

Businessmutsi selviää kyllä. Lapset eivät, mutta karaistunevat. Mitkään yt-neuvottelut tai luottamusmiehet tai exit-keskustelut eivät ole niin vaikeita kuin nämä kaksi riiviötä. Lasken päiviä aamukammassa, niitä on pari kuukautta, sitten pääsen taas töihin.

Älkää käsittäkö väärin. Rakastan lapsiani. Pidän niistä huolta. En käytä huumeita, 70 % tekstistäni on värikynäiltyä. Mutta jos tulit tänne blogiin lukemaan sormiruokavinkkejä, olet väärässä paikassa. Tässä blogissa riisun itseni alasti ja tunnustan heikkouteni ja ryven itseironiassa ja -säälissä niin, että lapseni häpeävät minua joskus. Jos saat siitä lukijana iloa, niin olet ehkä oikeilla jäljillä universumin tähtipölyn seassa.

Tämä on Muusalle ja Miiolle ja Millalle. Olisin negatiivinen luku ilman teitä.

 

Lomalla taaperon kanssa

IMG_4186IMG_4224

Hyi hemmetti, kuka edes tekee lapsia. Mikä ryökäleen päähänpisto se on. Pyristelen.

Businessmutsi is back. Businessmutsi on osoittautunut ennakko-odotuksia vastaten maailman paskimmaksi mutsiksi. Palkintoja satelee. Nyt se kuitenkin nauttii lomasta Mallorcalla. Perhelomasta. Jossa on neljäntenä pyöränä Bamse-nalle. Hyi saatana.

Palasin töihin vuosi sitten (aah, ihanaa sydän sydän sydän), ja nyt olemme ansaitulla syyslomalla revohkan kanssa. Apina – korjaan – ipana, on 1 vuoden ja 9 kuukautta. Nam.

Sää hellii meitä, ja hellimme toisiamme. Koska jotenkin tämä ruotsalaisuus tarttuu. Hotelli on täynnä skandinaaveja ja nimenomaan lapsiperheitä. Businessmutsi ei kastaudu altaaseen koska vesi on hyytävää kuin Suomen Euroviisuvoitto, mutta apinat pulaa ja pulaa, miten ne kykenee menemään tuonne veteen. Ruoka syödään buffetista ja syöttötuoleissa keikkuu pikkukunkut pädeineen. Bamse kiertää allasaluetta.

En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin että kuka näistä on se rukka, joka on eksynyt tähän hotelliin ilman lapsia. Tämän täytyy olla yhtä helvettiä sille. Saakohan se rahansa takaisin. Tai onko hotellisängyn lakana tarpeeksi vahva hirttoköydeksi.

Jos joku myöhemmin kysyy, kiistän tämän visusti ja sassiin: Tämä on ihanaa. Lapsen kanssa. Neljä kertaa viikossa parkkeeraan lapsen vauvaparkkiin ja menen tuntikausiksi altaalle käristämään kylkiläskiä. Jos oma apina saa uhmakohtauksen, ketään ei kiinnosta, koska vieressä on kaverilla pahempi menossa. Lapsi oksentaa buffaan, ja vanhemmat saavat salin täydeltä myötätuntoisia katseita. Kakara viihtyy tunteja vain tuijottamalla muita, ja stalkkaa Bamsea etunenässä. Businessmutsi juo olutta katatonisessa tilassa ja kakara kahlaa altaassa johon ei voi hukkua. Joka päivä kerran tai kaksi businessmutsi käy Less Millsin jumpassa. What is there not to like?

Mutta älä tule tänne ilman lapsia. Pysy kaukana. Meidän kakara yksinkin pilaisi rantalomasi, ja näitä on täällä 200-10.000.

Koska businessmutsi on tunnettu viiltävyydestään, hän analysoi muiden perheiden asioita silmääkään räpäyttämättä. Oma lapsi ja perhe nimittäin on täydellinen, joten on varaa.

Ensinnäkin miten helvetissä meistä tuli näin lihavia? Skandinaaveista ja Briteistä. Näin dokumentin jossa köyhällä ei ollut varaa ostaa terveellistä ruokaa, mutta se ei voi olla syy meillä keskiluokkaisilla pikkupossuilla. Matka itsessään on maksanut ehkä tuhansia, joten rahaa on jossain oltava. Mutta ne joilla on varaa kävelevät yhtä lailla salaattipöydän ohi suoraan ranskalaisille. Jos miehet näyttävät siltä kuin olisivat raskaana ja naiset siltä kuin tarvittaisiin kaksi paikkaa lentokoneessa, on jotain oltava pielessä. Äideillä on (palan roviolla tästä) hirveä raskauskelluke, vaikka nopea vilkaisu lapsikatraaseen osoittaa, että nuorimmankin saamisesta on jo neljä vuotta. Herranjumala miten lihavia me olemme. Ja mikä kauheinta: lapset! Voi nämä meidän lapset! Pursuilevat uikkareistaan. Ei kaikki voi olla geneettistä, joten miksi me emme taluta niitä tavallisen kotiruoan ääreen vaan suoraan jälkiruokapöytään. Silmäni ovat auki, appoisen auki. Mitä tässä voi tehdä? Vannon – olemme nähneet tasan yhden tikissä olevan crossfit-perheen täällä. Muut ovat pullukoita. Katsomme toisiamme vaimon kanssa ja ääneen vakuuttelemme, että me olemme se toinen tikissä oleva pari. Mutta sisäisesti tiedämme kumpikin, että emme ole. Vaan pullukoita kaikki tyynni.

Toinen asia liittyy jotenkin laiskuuteen. En ole varma. Iltapäivästä kaikki lapset alkavat väsyä kloorista punaisine silmineen. Minusta näyttää, että se johtuu siitä, että niiden kanssa ei ole jaksettu taistella, joten lounaaksi on syöty pelkkää jäätelöä. Siispä nälkä. Ja koska äiti ja isi ei jaksa nostaa persettään rantatuolista ja oluen äärestä, ei lasta viedä päiväunille. 1/100 lapsi nukahtaa lopulta rantatuoliin uupumustaan vartiksi, mutta muut jatkavat kiukuttelua läpi illallisen ja iltaunetkin venyvät. Mitä hemmettiä?

Meidän kakara syö viisi kertaa päivässä kunnon ruoan ja nukkuu päiväunet klo 12. Kyllä, myös lomalla.

Tämä ei tapahdu siksi, että se olisi hyväksi kakaralle, ei, ihan sama, kävisi se kone jäätelölläkin. Tämä tapahtuu siksi, että seuraamukset rutiinin puutteesta olisivat välittömät ja businessmutsi menettäisi mielenterveytensä. Sen vähän mitä ehkä jäljellä on.

Mutta kuten sanottua, onneksi meidän perhe on täydellinen niin voi arvostella muita. Sen etuoikeuden saa automaattisesti heti kun pullauttaa kakaran ulos itsestään. En silti suosittele pullauttamaan. Jos ei tullut selväksi.

Jos jotenkin pitää summeerata ajatuksia niin ollaan matkustettu ipanan kanssa aika paljon. Outoihin ja ei-ollenkaan-outoihin paikkoihin. Tältä pohjalta sanoisin, että taaperon kanssa lomailu on helppoa, koska kakara ei stressaa lennon pituutta tai seuraavaa ruokaa, se vaan matkustaa ja tekee sen avoimin mielin. Kohteenvalinnassa ei voi mennä pieleen, joten mene sinne minne haluat. Ihan sama onko se Bamse-loma vai viidakko. Ei ne naureskelevat tai kateelliset naapurit sitä matkaa tee vaan te itse. Kyllä tää Bamse-helvettikin on näköjään koettava, ainakin kerran. Kotona sitten parjataan vaikka paikan päällä oli auvoa ja seuraava vastaava jo buukattu.

Miten vauvaa käytetään?

Koska kohdusta ei pöpsähtänyt vauvan mukana mitään manuaalia, maailman paskin businessmutsi ei tietenkään osaa käyttää ipanaa. Siispä käyttötavat on kehitelty kaikin tavoin itse. Ipanalle pitää laittaa petroolia koneeseen kolmen-neljän tunnin välein ja kun peräpää soi, vaaditaan erinäisiä puhdistustoimia. Tämän lisäksi ipana tarvitsee ainoastaan riittävää lepuutusta, ulkoilmaa, ja ryöpyittäin rakkautta. Näillä osa-alueilla olemme jonglööranneet ja onnistuneet kohtalaisesti. Välillä käyttökohde ilmoittaa merkkiäänellä, kun petroolia ei ole tarpeeksi, tai kun lepuutusaika on ylittänyt tarvittavan määrän.

Koska businessmutsi ei tietenkään ole hautonut pieteetillä ipanaa yhdeksän kuukauden ajan vatsassaan vain näin yksinkertaisia käyttötarkoituksia varten, seuraavassa tarjotaan kuvakavalkaadi siitä miten kekseliäästi tätä tulokasta voi hyödyntää muissakin käyttötarkoituksissa:

image
Osa 1: Ruokapöytänä

image
Osa 2: Tuttipullon lämmittimenä

image
Osa 3: Toimistopöytänä

image
Osa 4: Pelialustana

image
Osa 5: Juomapullotelineenä

image
Osa 6: Tv-pöytänä

Nahkavekkari soimassa

imageMeidän nahkavekkari on nyt seitsemän viikkoa. Se on ihan mahtava tyyppi. Sen posket näkyy takaapäin ja kolmoisleuan alta löytää aina koko viikon menun vaikka ois kuin kylvetetty. Tämä nahkavekkari hälyyttää kolmen tai neljän tunnin välein ja sillä on aina pöydässä sen lempiruokaa, se oikein huokailee kun se äpöstää sitä. Sitten se puklaa. Paljon. Hän haluaa selvästi diivailla ja siksi haluaa, että äitit vaihtaisi sille seitsemän eri asua päivässä. Ja mehän vaihdetaan. Vaikka se haisee oksennukselle varmaan oikeasti niin minusta sen tuoksu on huumaava.

Meidän nahkavekkari kävi lääkärissä ja esitteli sellaisia taitoja siellä tädille, että me vaan hämmästeltiin miten se oli niin vieraskorea, nakotti päätään tanassa ja seurasi katseella napakasti lohikäärmettä puolelta toiselle. Ei se tollo oikeasti tuollaista osaa, yleensä se vaan tapittaa ohi kasvoista ja silmät napsahtaa kieroon. Mutta tämä onkin ilmeisesti ovela kettu, osaa feikata lekurissa tarpeen vaatiessa 😂😂😂

Nahkavekkari aloitti vauvalauluissa ja vauvatanssissa neliviikkoisena ja vauvajoogassa viisiviikkoisena. Ollaan jo koluttu babykinot ja vauvahieronnat, tyyppi on oikea kosmopoliitti. Tosiasiassa mama se siellä joogaa ja tirppana vetää elbaa, joka kerta, muskarissa, tanssissa, joogassa, mitä tiukempi meno sen syvempi uni. Mutta olihan tää arvattavissa jo maha-aikana. Kotona vaimo tyrkyttää David Bowieta ja U2:ta mut päivisin kun se ei ole kotona me tanssitaan nahkavekkarin kanssa salaa räpin tahtiin. Tyyppi on kuitenki lahtelainen, kohta se ajelee karvanopat heiluen ukin Bemarilla ympäri toria ja se osaa nyt jo sanoa ”bitch please”!

Mitä businessmutsiin tulee, palasin jumpalle kun kakara oli 13 päivää vanha. Sillon loppu hikoilukielto tikinpoiston jälkeen. Ei kestäny sipuli kotona. Oli vähän baby bluesia ja alussa kun tuo valvoi seitsemän yötä putkeen oli yksinäisillä iltakävelyillä melko synkkiä ajatuksia. Mutta siitä joskus toiste. Helpotti kun pääsi takasin jumpalle. Raportoin pian lisää jumpista ja synnytyksestä toipumisesta. Taidan olla human experiment sillä alalla itse, koska kukaan missään koskaan ei ole muka urheillut sektion jälkeen eikä varsinkaan kirjoittanut aiheesta. No mä kirjotan sit itte.

Loppukevennyksenä todettakoon, että nahkavekkarilla on ihan mahtavia ilmeitä. Niitä ovat mm. seuraavat:

  • Skeptinen (vain toinen kulmakarva ylhäällä), ”mitä sä mutsi oikein selität”
  • Hamuava, ”antakaa minulle Darwin award, näen nälkää vaikka nisä on nenäni edessä”
  • Uninen (silmät pyörii kuin hedelmäpeli)
  • Äkäinen, ”näkeehän naapurin Hugokin varmasti nää hampaattomat ikenet?”
  • Hymyilevä (tapahtuu täysin randomisti mutta useimmiten unissaan kun masu on killillään)
  • Jähmettynyt (pukertaa joko paskaa tai puklia)
  • Jähmettynyt 2 (äiti laittaa 70-lukulaiset tv-lasit päähän ja ipana miettii kuumeisesti että haju ja ääni on tuttu mutta mun mutsi ei käyttäis noin karseita pleksejä ikinä)

Stay tuned for more…

 

Synnytyssairaalakokemuksia

image Ipanamme ei verikokeiden mukaan olekaan kärsinyt stressitilasta mahassani. Napanuora ei ole kaulan ympärillä, lapsivesi on kirkasta ja istukka on napakasti kiinni. Sektio on silti ollut absoluuttisen oikea päätös, oli väärä hälytys tai ei, emme olisi eukon kanssa kestäneet sitä epätietoisuutta enää hetkeäkään.

Onneksi emme pakanneet sitä typerää sairaalalaukkua toteemiesineineen, onneksi en mennyt perhevalmennukseen katsomaan synnytysvideota, onneksi en tehnyt synnytyssuunnitelmaa (en edelleenkään edes tiedä mikä se on, olenhan maailman paskin mutsi).

Viiruperä ei pian muutu enää siniseksi kun se syö, eli se oppii hengittämään. Se puklaa silti koko ajan ja joudumme punnitsemaan sitä joka syötöllä, paino laskee 2810 grammasta 2640 grammaan. Minua on viime metreille etonut ajatus imettämisestä oikein huolella, ajattelin että pidetään daisarit daisareina ja makuuhuonestimulantteina, mutta sitten kun ipana vaan laihtuu ja laihtuu ja oksentaa nenän kautta kaiken vaivalla imemänsä tai lypsetyn ja meinaa joka kerta tukehtua oksennukseensa, alkaa imettäminen tuntua maailman siisteimmältä setiltä, kunhan se nyt vaan sais painoa ja päästäis käpälämäkeen täältä…

Vietämme synnytyssairaalassa koko joulun, yhteensä neljä yötä. En tiedä mitään masentavampaa paikkaa. Hoitajat on siis aivan mahtavia, ne vitsailee ja ohjaa, meille opetetaan pepunpesut ja kylvetysasennot, imetys, kaikki, jopa intialainen päähieronta vauvaharjalla! Olen kuullut kauhutarinoita kättäriltä, paras ystäväni P oli unohdettu tunneiksi yksin synnytyksen jälkeen ja neuvolakortti hukattu, pepunpesu oli opetettu hätäisesti ja passitettu sitten mami ja nyytti kotiin. Varmasti on kyse yksittäisestä lipsahduksesta, mutta olen tyytyväinen että Lahti City Suomen Chigago kunnostautuu meidän ipanan suhteen.

Ensimmäisenä sairaalayönä näen ensimmäisen kerran ikinä unta siitä, että olen raskaana. Varmaan sen takia, että en ole enää, ja tilanne on muuttunut niin yllättäen. Herään ja ihmettelen että mihin hemmettiin se mun kessi on kadonnut. Kunnes muistan että se on siellä keskolassa.

Hikoilen myös ensimmäisenä yönä kuin possu. Synnytyssairaalaan jää noin 8kg kaikista 10 ylimääräisestä kilostani. Siitä 7kg on varmaan silkkaa hikeä.

Synnytyssairaala on silti tosiaan aika depismesta. Jos käytävillä hiihtää slow motionilla lääkehuuruisia mutseja mintunvihreissä aamutakeissa persiit kipeinä, ei kai sitä voi oikein muuta olettaakaan. Vaikka kaikki on ystävällisiä ja jouluruokaakin saa enemmän kuin lääkäri määrää, niin ehkä eniten masentaa se tyhjänpanttina oleminen. Kahden päivän jälkeen kyljet, selkä ja lonkankoukistajat lyö aivan jumiin kaikesta makaamisesta ja olen aivan varma että minulla on jo alkavia makuuhaavoja. Ehkä osa johtuu leikkaushaavasta. Mutta lopetan kipulääkkeet kolmantena päivänä ja haluan jumpalle. Kävely auttaa, mutta osaston 64 käytävä on vain muutaman kymmenen askelmaa pitkä…

Kahvihuone hiljenee kun maantienharmaa lestadiolaisäiti paljastaa miten hänestä on ihanaa päästä jouluksi sairaalaan lepäämään. Tämä on 12. lapsi. Nyt voi kirjaimellisesti todeta että voi jeesus! Siis kaveri kutsuu synnyttämistä lepäämiseksi! Onko se jeesus kaiken ton arvoinen..?

Ehkä masentavinta on, että naamat osastolla vaihtuvat mutta me jäämme. Uusia ähkiviä mintunvihreitä tulee päivittäin ja vanhat saavat lääkäriltä kotiinlähtöluvan. Me nakotamme aloillamme. Revin perhehuoneen seinällä raksuttavan hehtaarinkokoisen kellon patterit irti, sen viisarit liikkuvat taaksepäin.

Ensimmäinen yö kakaran kanssa on karmea. Se herää jatkuvasti ja me varmaan rikotaan se, se on niin pieni. Toisina öinä se jo vähän nukkuu, jopa liikaa, koska nyt hoitaja tulee repimään meidät kolmen tunnin välein ylös syötöille. Ja kun kolmen tunnin välein ipana syö ensin tunnin, ja sitten hoitaja käskee pumpata sähköpumpulla ja siihen menee toinen tunti, epätoivo alkaa olla lähellä. Yöuni on aika helvetin hieno asia… Parhaana yönä tunnissa scorattu maito kaatuu kaikki lattialle kun emme väsyneinä kumpikaan huomaa hoitajan kanssa että koko koliikkituttipullon pohja puuttuu. Ei ole kuulkaa itku kaukana. Eniten kuitenkin varmaan ahdistaa se, että koko ajan joku vieras kyttää, syökö se, heräsittekö varmasti kolmen tunnin välein, muistitko lypsää. Ensimmäisinä öinähän se lypsäminen oli muuten käsilypsyä, siis ipana oli keskolassa mut mun piti silti herätä yöllä yksin kolmen tunnin välein hipelöimään tissejäni! Siinä vasta näky, ei en minä onanoi, minä etäimetän! Kaikkeen sitä joutuu. Ei tällaisia asioita neuvolassa toitoteta. Toinen ihmesetti on se kohdunpainelu. Hoitsu käy painelemassa kohdusta verta pois tulehdusriskin takia, tuli kakara sektiolla tahi alaluukusta. Saatana kun se sattuu, ainakin sektiomahan kanssa! Meinasin motata hoitsua monta kertaa.

Kolmantena iltana kakara lakkaa syömästä. Se vaan nukkuu ja nukkuu eikä herää ruoalle, tukehtuu taas unissaan melkein siihen pukluunsa. Myös keltaisuus lisääntyy koko ajan, koska se ei juo eikä papanoi. Ei olla vielä sinivalohoitorajalla (250) mutta lähellä (220). Hoitaja sanoo, että ette te pääse tapaninakaan kotiin jos tämä syö näin huonosti.

En kestä enää yhtään sairaalapäivää tai -yötä. Teen kuolemaa.

Tapanin aamuna keltaisuus on korkeimmillaan ja ilmoitamme jo vanhemmilleni että ei tarvitse tulla hakemaan. Hoitajan mukaan on parempi olla täällä vielä yksi yö.

Yhtäkkiä meidän ohjataan lääkärille ja tuo rempseä ihanuus toteaa, että ipana on ehjä ja tollo otti kotiinlähtöaskeleenkin (astui omille varpailleen kun kävelyrefleksi testattiin), että hus pois täältä.

¡Olé! Minulla ei ole aavistustakaan miten tätä nyyttiä käytetään, mutta sillä ei ole väliä, haluan vaan kotiin. Isä ajaa meidät suoraa päätä Helsinkiin.

Kotona on aivan mahtavaa. Kukaan vieras ei herätä yöllä ja touhuamme emännän kanssa hullun lailla. Emäntä kuuraa kämpän lattiasta kattoon ja kokoaa pinnasängyn. Mahtavaa valmistaa itse ruokaa ja pestä pyykkiä ja viedä roskia! Puuhastelu on ihanaa. Ei tarvitse vaan maata. Onneksi vaimo on ihan samanlainen, se ei jaksa maata ei sitten yhtään.

Ipana vaan nukkuu, syö ja paskoo. Pesukone laulaa koko ajan koska se puklaa kaikki rievut täyteen. Taitaa olla bulimikko. Kaikki vaatteet huljuu sen päällä, me oltiin varauduttu syntymäpainoarvioon 3,9kg joten tää 2,6kg tarvii vähän pienempää Seppälää. Coatch J rientää apuun ja pelikaverit K ja M kiikuttaa meille coatchin kakaroiden skidimpiä releitä hätäapuna. Turusta saakka saapuu kuolarieputoimitus. Lasken parhaana päivänä 19 paskasta kuolariepua pyykkinarulla. Mutta ne on merkki siitä, että meille on muuttanut joku ihana alkuasukas ❤️❤️❤️

Ja ei, ne kaikki kolme läheisen tarinaa siitä, että sektiolla synnyttänyt ei tunne että olisi oikea äiti, eivät pidä paikkaansa. Olen aidompi äiti kuin kukaan alateitse pukertanut, ja tuo on minun ihana ipanani. Olen sille paras äiti (vaimon jälkeen, se on parempi). Olen aivan saatanan helpottunut siitä että ei tarvinnut synnyttää alakautta ja annan synnytyskokemukselle sairaalaan arvosanan 10; lapsi on elossa ja minun ei tarvinnut kohdata synnytyspelkoani.

Seuraavan kerran yritän raportoida muun muassa siitä miten aloitin reenin sektion jälkeen.

 

Sektio rv 36+6 – konepelti auki

image

En koskaan näe 38. raskausviikkoa, koska konepelti avataan viikoilla 36+6 ja ipana otetaan ulos. Olen rakastunut ❤️

En ehdi olla tylsistyttävällä äitiysvapaalla kuin pari viikkoa. En myöskään aivan lossauta lapsivesiä spinnisalin lattialle, mutta ei se kaukaa hae. Lauantaina olen spinnissä, sunnuntaina olen tunnin kitujumpassa pomppimassa, maanantaina käyn uimassa ja tiistaina olen pakannut uimatamineet taas laukkuun mutta taksi viekin synnärille…

Olemme siirtyneet sunnuntaina Lahteen joulunviettoon vanhemmilleni. Laskettuun aikaan on vielä yli kolme viikkoa. Maanantain ja tiistain välisenä yönä huomaan, että ipana on tehnyt edellisen kunnon voltin edellisyönä, eli siitä on kauan aikaa. Olen syönyt klo 21 jauhelihakeittoa kun vaimo ja isukki katsoo valioliigaa, ja pelin jälkeen omenan ja ruisleivän puolilta öin. Tajuan, että vauva on aina ruoan jälkeen vilkastunut, mutta nyt näin ei ole käynyt. Valvon kaksi tuntia ja yritän löytää liikkeitä, tökin mahaa. Ei mitään. Torkahdan pariksi tunniksi ajatellen, että vauvakin ehkä nukkuu. Herään aamuyöllä taas ja yritän löytää liikkeitä ja tökin mahaa, nyt itken jo vuolaasti huolesta ja olen varma, että lapsi on kuollut. Se on aina ollut kova liikkumaan, etenkin öisin. En ole koskaan tehnyt varsinaista liikelaskentaa, mutta se ei ole ollut tarpeen. Tiedän heti, että jotain puuttuu. Herätän vaimon. Etsimme liikkeitä yhdessä, tökimme mahaa. Olemme huolesta soikeita. Kummankin leukaperiä kiristää, sanoja ei tarvita vaan kaikesta voi aistia, että nyt on todellinen hätä.

Syömme aamupalaa, ja vaimo juottaa minulle muumilimsaa koska sokeripommi saa vauvan varmasti liikkumaan. Ei mitään. Nyt on helvetti irti.

Näen vaimon ilmeestä, että se ei ole koskaan ollut näin huolissaan. Minulla lyö takareidetkin aivan jumiin, olen niin paniikissa. En voi kirjoittaa tätä tarinaa itkemättä vuolaasti. Mutta kirjoitettava on. Olen vitsaillut, että pian alkaa 18 vuoden huolehtimisputki, mutta nyt ei naurata ja maksaisin mitä vain että pääsisin huolehtimaan tämän päivän jälkeenkin.

Tilaamme taksin, sairaalalaukkua ei ole mutta kaikki muu kuin vauva on yhdentekevää. Matka Päijät-Hämeen keskussairaalaan tuntuu ikuisuudelta. Olen varma, ettei taksikuskin kyydissä ole koskaan ollut näin kivutonta ja hiljaista synnyttäjää.

Sairaalassa kukkahattutäti ei ota meitä tosissaan, ja alkaa ripittää meitä siitä, että meillä ei ole neuvolakorttia mukana. Siis tänä päivänä kun kaikki tieto on sähköistä, se ei pyydä meitä edes istumaan vaan alkaa sättiä siitä fyysisestä neuvolakortista. Ihan oikeassa se on, kuka nyt matkustaa yhdeksännellä kuulla raskaana mihinkään ilman neuvolakorttia, mutta siinä vaiheessa kun ainoa ajatus on, että lapsi on kuollut, ei paljon vittu kiinnosta se neuvolakortti…

Jos ei ole neuvolakorttia, he eivät saa minusta tietoja ja minulla voi olla HIV ja joudun synnyttämään eristyksessä. Ihan vitun sama!!! Etenkin kun ne tiedot löytyy yhdellä puhelulla kättäriltä.

Pääsemme sydänkäyrään. Vauvan pulssi löytyy saman tien. Itken aivan holtittomasti, onnesta. Se on elossa, se on elossa! Kaikki on hyvin. Väärä hälytys. Kohta päästään kotiin ja syömään jouluruokaa. En ole koskaan ollut niin helpottunut.

Pulssi on meidän vauvalle korkea, yli 160 (tavallisesti 140). Pulssi putoaa yhdessä vaiheessa 80:een, mutta luulen, että anturi on väärällä puolella vatsaa ja se ei lue oikein. Tiedän että vauvan selkä on toisella puolella. Mutta pian kätilö säntää huoneeseen ja kysyy liikuinko tai irtosiko sondi. En minä liikkunut. Vaimo pelkää koskeneensa sondiin vahingossa. Mutta ei se koskenut.

Gynekologi hakee meidät toiseen huoneeseen, minut kytketään uusiin sondeihin, gyne sanoo saman tien että valmistautukaa, vauva otetaan nyt ulos varmaankin. Mitä ihmettä?!?

Nyt gynekologeja on jo kaksi. Ne sanoo molemmat, että kiire on. Vauvalla on joku stressitila. Käyrät ovat liian monotonisia. Se ei reagoi liikkeelläkään muutoksiin.

Kaikki tapahtuu minuuteissa. Pian housut ovat poissa, pissakatetri asennettu, viimeinen päätös tulee: kyllä, konepelti auki ja kiireesti. Ehdin neljä minuuttia ajatella, että ei, en ole valmis, pinnasänkykin on kasaamatta. Mutta huoli vauvasta ja kahden lääkärin selkeä päätös asiasta tekee valinnasta aivan selvän. Äkkiä saliin.

Päätöksestä ei kulu kuin enintään varttitunti ja lapsi on maailmassa. Nukuttaa ei voi, koska söin juuri aamupalaa, joten puudutetaan. Palvelu on loistavaa, virolainen anestesialääkäri selittää koko ajan mitä tapahtuu. Puudutus nousee todella ylös keuhkoihin, ylemmäs kuin polvileikkauksissa. Älä panikoi, se sanoo, ja minä tottelen. Nyt avataan maha. Väkeä häärii huoneessa ainakin kymmenisen. Nyt kun istukka ja lapsi irrotetaan, voit tuntea huonoa vointia. En tunne mitään. Lapsi nostetaan sivupöydälle, kaksi ihmistä häärii sen kimpussa, näen vain vilahduksia. Se ei itke. Helvetti se ei sano mitään, sano jotain! Kukaan ei selitä mitään minulle. Se tuntuu ikuisuudelta. Mutta näen noiden kahden liikkeistä, että kiirettä ei ole. Ne katkoo rauhassa napanuoraa ja availee nenua. Mutta miksei se inu?

Mahan kiinnikursimisessa menee paljon enemmän aikaa. Vaimo on odotushuoneessa. Hoen koko ajan, että kai joku kertoo sille missä mennään. En ehtinyt sairaalasängyssä kärrättäessä edes huutamaan käytävällä, että huoltajuus vaimolle jos minä kuolen. Naisparin arkea, vaimolla ei ole mitään oikeuksia vauvaan.

Viimein vauva nostetaan minun rinnalleni. Kerrotaan, että se on vähän vaisu mutta kunnossa, menee keskolaan tarkkailuun. Vitsailemme jo hoitohenkilökunnan kanssa, olen niin helpottunut. En ole koskaan nähnyt mitään niin outoa kuin se nyytti siinä rinnan päällä. Mistä se tuli, mikä se on? Totean, että tiedän sen painavan todella vähän, mutta kun se on siinä ainoan ruumiinosan päällä jonka tunnen, se tuntuu ihan valtavan painavalta.

Minut viedään heräämöön. Yritän tehdä uma thurmaneita, ”Wiggle your toe”, mutta mikään ei liiku alakerrassa. En pääse lapsen luo ennen kuin puudutus häviää. Nyt tieto alkaa kulkea. Vauva voi hyvin, vähän on alhainen verenpaine ja verensokeria seurataan. Mutta se on keskolassa jo vaimon paidan sisällä ihokontaktissa. Voi jeesus miten outoa ja siistiä!

Vaimo ja äitini tulevat heräämöön. On ollut pakko säikäyttää koko suku sektiouutisella jo ennen saliinmenoa, koska olimme sopineet lounaan vanhempieni ja mummoni kanssa juuri siihen aikaan. Kaikki ovat pidättäneet henkeään. Vaimo on tehnyt lupauksia odotustilassa, jos ne säilyy hengissä en enää koskaan simppuile liikenteessä jne, en voi kuvitella miten kamalaa siellä on ollut odottaa se tunti niitä uutisia.

Sairaalan henkilökunta on aivan loistavaa neuvolakorttiepisodin jälkeen. Kukaan ei hämmästele naisparia, tieto kulkee, kaikki opetetaan kädestä pitäen vauvan kanssa.

Kun saan uma thurmanit toimimaan, minut kärrätään sängyn kanssa keskolaan vauvan kaapin viereen. Vaimo on jo vaihtanut vaippaa ja on ihan pro, ruoka menee nenämahaletkulla. Verenpaineet korjaantuu yhdellä nestetäytöllä, verensokeria ja bilirubiinia tarkkaillaan. Pian yritän jo imettää, mutta oikeasti ipana saa ruoan vielä nenämahaletkusta. Yön saan levätä yksin huoneessani, koska vierustoveria ei ole. Käyn keskolassa vauvan luona niin usein kuin voin, yleensä ruokinta-aikaan. Vaimo on enemmän vauvan luona. Menen paniikkiin kun vaimon pitää lähteä sairaalasta yöksi pois, esitämme heti toiveen perhehuoneesta mutta sellaista saa toivoa vasta jos vauva pääsee keskolasta pois.

Mutta jo pelkästään se, että vauva on keskolassa, tarkoittaa, että se on elossa. Millään muulla ei ole merkitystä.

Seuraavassa kirjoituksessa lisää infoa kuulumisista.

Olen rakastunut ❤️

Raskausviikko 35 eli 35+0 – 35+6: Mikä raskaudessa on yllättänyt?

image
Aamujuoksu 50min Tiergarten, Berlin (rv 35+0)

image
Pöjö-vauvalta terkkuja. Jos se syntyy täällä, sen ensi sanat on ”Ich bin ein Berliner!”

 

Tästä lauseesta tulen olemaan ikuisesti ylpeä: 36. raskausviikko alkaa juoksulenkillä Berliinissä. Tätä te ette saa multa pois, tätä mä kerron vauvalle kun se syntyy, että Berliinissä käytiin ja sä olit mut human kettle bell. Sä rakastit juoksemista viimeiseen asti.

Businessmutsi viipyy Saksassa pyhättömän viikon. Kaikki menee hienosti. Hieman useammin pitää piipahtaa kaffilassa, normaalisti jaksaisi koko päivän liikenteessä. Mutta tuntikausia me mennään vauvan kanssa putkeen. Vauva rakastaa matkustamista. Pääsen paluulennollekin synnyttämättä. Oli Finnairin Thaimaan-lennolla kai joku joskus 2011 pöpäyttänytkin kakaran maailmaan. Pohdin josko sillä tavalla saisi ilmaislipun Finskille ikiajoiksi, ja yritän salaa pukertaa ipanaa ulos lentokoneen wc:ssä…

Kun vauva on ollut yhden yön kotona, se haluaa taas lähteä. Lähteminen on ihanaa, palaaminen vielä ihanampaa. Vauva huutaa ”hanaa!” Siispä Tukholmaan viikonlopuksi.

Puolivälissä matkalla terminaaliin minuun iskee ajatus: Entäpä jos laivalle on samanlaisia rajoitteita kuin lennoille, voiko ne epelit evätä mun pääsyn tuonne kokolattiamatto- ja hanaviinihelvettiin vain koska joku laittoi siemeniä sisääni vajaa yhdeksän kuukautta sitten? Aloitan raivoisan googlaamisen spårassa. Yllättäen ainoat osumat ovat taas sinne saakelin vauva.fihin. Ensimmäisen ketjun lukeminen riittää, minä painelen laivaan vaikka jäniksenä jos ei muu auta. Keskustelun kulku: ”Matkustaisitteko Tukholmaan viimeisinä raskausviikkoina?” Vastauksista 97 % on ”ei missään nimessä”. Jo tämä saa minut raivoon, matkustan perkele uhallakin, syntyköön sitten laivassa. Yksi vastaus nousee kuitenkin ylitse muiden: ”Kyllä matkustaisin, mutta sinuna en menisi maihin.” No miksi ei maihin? Kaveri linkkaa sitten jonkun Aftonpostenin 17 vuotta vanhan artikkelin, jossa Tukholman lähiössä uutisoidaan pommiuhkasta. Ei siis maihin laivasta, koska Stokis on vaarallisempi kuin lesboparin suudelma Kabulissa! Asia pihvi. Asia selvä pyy. Asia paketissa. Onneksi meillä on vauva.fi, hurra hurra [lausutaan ruotsalaisittain murtaen].

Yksi järjen ääni soi kuorossa. Lappalaisäiti toteaa, että nykyisinhän se laiva pysähtyy Maarianhaminassakin, että sinne sitten synnyttämään, kun heillä Lapissa taas matkat synnyttämään on normaalistikin paljon pidemmät. Minä rakastan noita järkeviä lappalaisia! Niillä on sentään vielä hitunen maalaisjärkeä kuulassa.

Tukholmakin sujuu mainiosti. Vauva shoppailee ja ahmii seisovassa pöydässä silliä ja graavilohta. Soosoo vauvaa, tuhma, ei saa! Tässä vaiheessa väitän, että ensimmäisiä kertoja koen vauvan lisänneen energiantarvettani, ja viimeisinä päivinä tai viikkoina on ollut jatkuva nälkä. Jatkuvalla nälällä tarkoitan nälkää tunnin välein, kun normaalisti nälkä olisi kahden tunnin välein. Mikä porsas, koko ajan syömässä!

Mutta tässä vaiheessa haluan siis kirjoittaa vielä erikseen siitä, mikä raskaudessa on yllättänyt minut.

Tämän blogin lukijalle varmasti on käynyt selväksi, että ensimmäisenä ja yllättävimpänä asiana mieleen nousee raskaana olemisen helppous. Olin kuvitellut, että tämä olisi yhtä helvettiä. No ei ole. Elämä jatkuu. En taaskaan halua vähätellä kenenkään toisen raskauskokemusta, ja varmasti on olemassa aivan helvetillisiä raskauksia joissa supistukset vievät aikaisilla viikoilla vuodelepoon tai vastaavaa. Mutta minä kirjoitankin omasta kokemuksestani, lue tai jätä lukematta.

Lisäksi minut on yllättänyt lapsen potkujen voima. Olin luullut, että tarinat mahan läpi näkyvistä potkuista ovat urbaania legendaa. No eivät ole. Kaveri teutaroi kuin hai häkissään jos istahdan hetkeksi alas. Se on uskomaton tunne, josta vaimokin pääsee osalliseksi.

Se on tullut yllätyksenä, että sheivaaminen on lähes mahdotonta. Aluksi mahaa sai siirrettyä syrjään mutta lopuksi viidakon Ykä tuli kylään. Rastapampulat esiin!

Rehellisyyden ja kainouden nimissä on todettava, että myös piparin turvotus on tullut yllätyksenä. Jos olen sataan kertaan toitottanut, että jalkoja ei turvota ja suonikohjuja ei ole ja ei kolota eikä juili, niin piparin voi suosiolla todeta olleen turpea kuin vettynyt pesusieni viimeiset kuukaudet. Liikaa tietoa! Mutta et kai tosissasi ajatellut, että tässä blogissa kirjoitetaan pelkistä vaahtokarkeista ja hattaroista? Menoahan tuo ei ole haitannut, mutta jännityksellä odotan josko toosa tästä vielä palautuu vai lihoiko raskausaikana pelkkä pipari.

Loppuun haluan liittää vielä muutaman raskaussaliselfien lisää, koska tällaisia on harvoja interwebissä pällisteltävänä. Kuviin liittyy nimittäin myös anekdootti, kuten usein maailman paskimman mutsin toilailuihin.

Ensinnäkin vietin sanottuna maanantaina 5,5 tuntia Töölö Gymillä. Koska en keksi mitään muutakaan järkevää tekemistä äitiysvapaalla. Kävin pilateksessa, salilla ja joogassa, siis kolmen reenin päivä.

Toiseksi jälkimmäiseen kuvaan liittyen tuo anekdootti. Olin sopinut lounaan opiskelutoverien P ja J kera, ja olin muka pakannut salille mukaan tarvittavat vaihtovaatteet sekä suihkutamineet. Pian huomaan, että tissiliivit puuttuvat. Puen ylle raskausmekon sillä ajatuksella, että tässä mitään liivejä olla vailla. No jep. Nisät osoittivat sinne ja tänne. Koska en ehtinyt enää kotiin, aloin hädissäni kuivaamaan helvetin hikisiä urheiluliivejäni hätäkäyttöön föönillä. Samalla hetkellä kun siinä föönailen liivejä raskausmekossani maha pystyssä ja nännini osoittavat toinen länsiluoteeseen ja toinen koilliseen, kävelee pukuhuoneeseen bikinifitnessin Suomen mestari Eevi Teittinen. Kaunotar katsahtaa minua ripsiensä alta kauhistuneena ja hymähtää.

My finest hour.

image
Kyykkyä 60kg, rv 35+5

image
Salil eka, salil vika (rv 35+5)

Raskausviikko 35 eli 35+0 – 35+6: Äitiysvapaa alkaa ja karkaan Berliiniin

 

image
Ainoa raskausiltapuku oli valkoinen Zalandolta, 1200 euron maksaminen kertakäyttöasusta ei houkuttanut pihiä businessmutsia… Kuvan ilta-asu H&M:n ei-raskausosastolta interwebistä 69 euroa.

image
Parhaan ystävän P:n väitös ja karonkka.

Tällä viikolla se tapahtuu: äitiysvapaa alkaa.

Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään yhtä kamalaa. Herään perjantaiaamuna ja mietin huomaisiko pomo jos pullukka livahtaisi salaa työhuoneeseensa kuin ei mitään. Mitä helvettiä äitiysvapaalla on tarkoitus tehdä?!?

Olen saanut tutuilta jos jonkinlaisia ehdotuksia. Tee himmeli. Maalaa koti. Restauroi keinutuoli. Katso koko Netflixin tuotanto läpi.

Nämä tutut eivät selvästikään tunne minua lainkaan. Näytänkö minä siltä että minä nyprään himmeleitä? O-ou.

Ensimmäinen päivä menee nopeasti, koska täytän kalenterin touhuilla. Aamusta yritän hakea lentämiseen oikeuttavaa lääkärintodistusta työterveydestä, mutta kun työterveyslääkärillä menee pupu pöksyyn ja hän lähettääkin minut gynelle, kävelen gynelähetteen kanssa ulos alaovista ja fillaroin kotiin. Parhaan ystäväni väitös alkaa klo 12, ei minulla ole aikaa tällaiseen. Periaatteessa lentoyhtiön ohje on selvä: todistusta ei tarvita ennen 35+6, mutta heillä on oikeus kysyä millä viikolla olen ja minun on voitava todistaa se. Lennän viikolla 34+5 – 35+1 joten otan neuvolan suomenkielisen raskaustodistuksen mukaan ja vedän portilla mahaa sisään. Saa riittää. Siispä väitökseen.

Väitöksen ja karonkan välissä käyn juoksulenkillä. Hyvin kulkee vielä, vaikka taivaalta sataa miukuja ja maukuja. Ainoa urheilu josta huomaan luistavani on venyttely. Maha tuntuu olevan tiellä, vaikka tiedän että se on vain tekosyy.

Viikonloppu menee pikkujouluissa, useissa. Vaihtokavereillani riittää vinkkejä ja tarinoita raskauksista ja synnytyksistä, mutta väsyn pian. En oikein pidä näistä keskustelunaiheista, yritän jopa vihjata että pelkään alatiesynnytystä, mutta tuomio on nopea: et oikeasti halua sektiota, paraneminen on hidasta ja voi tulla ajatus, että et ole oikea äiti kun et synnyttänyt alakautta. Suljen korvani, en voi uskoa kuulemaani…

Vasta maanantaina se iskee: Toimettomuus isolla T:llä. Suuntaan aamulla pilatekseen klo 10, kokeiltava on koska en ole koskaan päässyt salin aamutunneille töiden vuoksi. Matkalla kävelen yhden arkkitehtitoimiston ja yhden design-toimiston ohi. Ihmiset tahkoavat töitä koneillaan. Menen täyden epätoivon tilaan. Kukaan ei tarvitse minua mihinkään. Minä en saa mennä töihin, ja nuo saavat. Mitä väärää minä olen tehnyt? Kaikkein pahinta on, että jo kävelyn aikana ja salilla huomaan nopeasti, että tuohon aikaan liikkeellä ovat ainoastaan eläkeläiset ja äidit Bogaboineen. Ja saan jälkimmäiseltä ryhmältä heimokatseita puistossa. Ampukaa minut, nyt, tämä ei ole viiteryhmäni!

Salilla otan selfieitä. En koskaan ole ottanut saliselfieitä enkä voi sietää niitä, mutta minun on pakko. Tämä on viiteryhmäni, uskottehan minua? En halua Bogaboo-selfieitäkään. Itkettää.

image
Rv 34+5

image
Rv 34+5

Iltapäivän aikataulu on äkkiä pakko täyttää ohjelmalla. Selvitämme vaimon kanssa adoptioasiaa. Kaupunki suostuu kuitenkin määräämään meille adoptioneuvojan vasta kun ipana on syntynyt. Sen jälkeen on odotettavissa kotikäyntejä (kyllä, monikossa) ja virastokäyntejä (edelleen monikossa) ja nöyryytystä ja kotiolojen kyyläämistä. Käykää please allekirjoittamassa se äitiyslakialoite pian ettei tällaista tarvitse käydä läpi jatkossa: Äitiyslakialoite.

Maanantai-iltana lennän Berliiniin karkuun. Pääsen koneeseen ongelmitta ja vieressä istuu minua lihavampi nainen joka ei saa tarjoilupöytää lainkaan alas mahansa vuoksi, minä sentään saan vielä nipinnapin.

image
Brandenburg Gate.

Paluumatka jännittää. Mitä jos en saa lentää takaisin? No, vaikka oma äitini lukee tätä blogia (huhheijaa) on tunnustettava, että alunperin harkitsin matkaa Albaniaan. Jopa hullu businessmutsi tuli kuitenkin toisiin aatoksiin kun interweb kertoi, että synnytyssairaala Albaniassa vaatii 20.000 euron käteismaksun ennen osastolle ottamista. Ei sillä, businessmutsihan on Bill Gatesin jälkeen maailman rikkaiden listalla, mutta käteisenä harvoin sattuu noin pieniä summia mukaan…

Silti interwebissä muuan singaporelaisen emännän mukaan saksalainen synnytyskokemus on ”terrible”, ei saa omaa gyneä mukaan vaan synnytyksen hoitaa joku Gertrud-niminen kätilö, hyi, eikä punainen mattokaan odota sairaalan ovella. Shocking.

Kuulostaa Suomelta. Let’s try delivery in Germany if I’m lucky. Pysykää eetterissä, pukersiko businessmutsi ipanan Saksassa?

Raskausviikko 34 eli rv 34+0 – 34+6: Kolmas raskauskolmannes on tukala – ja paskat!

image
Jälkiruokaylläri läksiäisdinnerillä. Kyllä on pinkkiä taas perkele.

image
Läksiäislahjat duunikavereilta ❤️

Tällä viikolla se iskee tajuntaan: helvetti, duunit loppuu ihan just. Paniikki! Aivan varmasti tulen hulluksi. Mitä businessmutsi voi tehdä, jos ei businesstä?

Siirrän toimeksiantojani osaaville kollegoilleni oikeastaan vasta nyt. Olen halunnut hoitaa viimeiseen saakka kaiken itse. Koen mustasukkaisuutta: Nuo saa jäädä tänne töihin ja hoitaa näitä loistavia juttuja, ja minä lähden kotiin lihomaan ja menettämään järkeni. Vihaan äitiysvapaata vaikkei se ole edes alkanut vielä.

Painan laskutettavia töitä yhtä lailla kuin markkinointihommia tälläkin viikolla. Toivottavasti on töitä vielä kun palaan. Ja paluusta puheenollen, emme ole vielä vaimon kanssa päättäneet koska se tapahtuu, pitääkö vaimo perhevapaan loppuun vai vain hoitovapaata. Kela haluaa välttämättä tehdä päätöksen puolestamme, sillä postissa pätkähtää päätös vanhempainrahan myöntämisestä. Soitan sinne ja tiedustelen asiasta, sillä en ole hakenut vanhempainrahaa, ainoastaan äitiyspäivärahaa ensimmäiseltä neljältä kuukaudelta. Virkailija nauraa minulle, että ei täältä Kelasta sentään hakematta rahaa syydetä. Pian ilmenee, että kyllä syydetään. Hakemustani ei tosiaan ole olemassakaan. Älytön systeemi ja koko äitiyspäiväraha hävettää, aivan hirveä summa yhteiskunnan rahaa vaikka voisin vielä hyvin olla nuo 30 arkipäivää duunissa maksamassa veroja ja rahoittamassa sellaisen perhevapaakorvauksia, joka niitä oikeasti tarvitsee.

Maailman paskin mutsi vetelee tällä viikolla yhdellä asiakaslounaalla tartarpihviä eli raakaa jauhelihaa ja raakaa kananmunaa tietysti sen kanssa. Ja seuraavana päivänä anjovista ja sinihomejuustoa. En jaksa edes tarkistaa enää siitä neuvolassa jaetusta listasta saiko näitä syödä paksuna. Lista on niin pitkä että sillä pyyhkisi koko vuoden ahterinsa wc-tiloissa. Lienee turvallista siis olettaa, että nämäkin sapuskat oli nounou. Meni jo.

Olen myös jälleen erehtynyt lukemaan interwebistä erilaisia raskausblogeja ja uikutusta. Selällään ei olisi saanut nukkua enää yli viiteen kuukauteen, mutta pötkötän uhallanikin belly up kaiket yöt. No, en minä nyt öisin mieti että hahaa, tässä näytän niille bloggareille. Mutta jos vauvan pitäisi painaa verisuonia lyttyyn selinmakuulla ja aiheuttaa pahaa oloa, mutta niin ei ole edelleenkään käynyt, niin tuleeko joku lekuri väkisin trukilla kippaamaan minut kyljelleni? Miten nämä suositukset oikein toimii?

Kaikki surkuttelevat raskaanaolijan olotilaa: Nukut jo varmasti todella huonosti ja olosi on tukala. Toinen raskauskolmanneshan oli kukkeaa aikaa, mutta tämä viimeinen raskauskolmannes on kyllä epämukava, voi sinua rukkaa.

Ja kilin kellit.

Ensimmäinen raskauskolmannes oli mahdollisesti pahin, koska puklutti. Sen jälkeen kaikki on hyvin, kerrassaan. Uskon, että loppuun saakka. Muut valittelevat blogeissaan miten askel painaa ja mäessä hengästyttää ja lapsi saisi tulla jo ulos. Minua ei kyllä paina, ja muksu saa mainiosti mennä yliajalle. Blogikommenteissani on todettu, että jotkut mutsit ”harrastavat raskaana olemista”. En kerta kaikkiaan keksi parempaa tapaa ilmaista asiaa. Voit ryhtyä tosissasi observoimaan joka ikistä tuntemusta ja pitää niistä treenipäiväkirjaa ja facebookata raskausharrastuksestasi. Minä olen kuitenkin töissä asianajotoimistossa ja harrastan urheilemista. Raskaus saa tulla siinä ohella.

Facebookista muistuukin mieleeni, että tällä viikolla duunissa järjestetään läksiäiset businessmutsille. Takaisinhan minä olen tulossa, joten tuntuu jotenkin väärältä. Joka tapauksessa duunikaveri T tägää minut oheisissa kuvissa näkyvien pinkkien tennarien kanssa Facebookiin. Saan sätkyn, en ole julkistanut raskauttani Facebookissa tai missään muuallakaan, ja seuraa pieni sekava härdelli kun T yrittää epätoivoisesti poistaa valokuvaa. Ne tietävät, joiden täytyy, mutta minä en laittele joka viikko kuvia raskausharrastuksesta Feseen. Oksettaa koko ajatuskin.

Kärttyinen businessmutsi lähtee nyt harrastamaan niitä oikeita harrastuksiaan, salia ja spinniä. Raskausmaha saa tulla mukaan jos haluaa, tai jäädä kotiin odottamaan, ihan miten vaan.

Raskausviikko 33 eli rv 33+0 – 33+6: Vauva ja mutsi kepeinä

image
Eiku jumpalle kerran suomalaisen paras kaveri eli tuulari mahtuu edelleen päälle. ¡Vamonos!

Herranjumala, äitiysvapaata ei uskoisi alkavaksi pian, duunissa painetaan sellasta haipakkaa. Olemme muun muassa tiimin kanssa kokopäivämessuilla edustamassa ja houstaan iltasession maha pystyssä. Valas saapuu, pois tieltä! Olen maarun kanssa oppinut, että omaan mahaansa voi jopa törmätä. Hämmentäviä hetkiä moiset.

Tosiasiassa tällä viikolla on taas tapaaminen kukkahattuisen neuvolantädin kanssa. Neuvolantädin mielestä painoni ei nouse riittävästi kun olen nyt +8kg, ja kokonaispainonlisäyksen tulisi olla 12-15kg hautomisprosessin lopussa. Katson pulleaa neuvolantätiä ja näen välähdyksenomaisen näyn siitä käsi konvehtirasiassa. Kuinkakohan subjektiivisia nämä painokehotukset mahtavat olla kun juuri on kohtalotoverille saman kaupungin toisessa neuvolassa sanottu, että kokonaislisäys 8kg riittäisi. I’ve got that, can you not see!

Neuvolantäti käpälöi ipanaa maarun läpi. ”No tässähän tämä peppu onkin kylkiluun alla, selkä vasempaan suuntaan. Tuolla toisessa kyljessä on jalat, sinne se varmasti potkii? Pää on tuolla alhaalla. Mutta tämän kaikenhan sinä tietysti jo tiesitkin!”

What. The. Hell. Ai tiesinkö? Siis mitä, onko mulla mahassa ylipäätään joku ihminen, miksei kukaan ole aiemmin kertonut?!?

No eihän maailman paskin businessmutsi ole mitään pakaroita tunnustellut, eikä observoinut minne se lihakimpale potkii. Hirveä moukuaminen siellä on käynnissä jos minä olen aloillani, mistä sitä tietää mikä on pää ja mikä perä. Ja onko sillä sitten edes väliä, kunhan siltä löytyy pää ja perä.

Neuvolantädin mukaan ipanan selkä on kapia, että se on nyt liian kevyt se ipanakin ainakin sen 100g. No voi nyt helvetti. Alanko nuolla voita purkista. Minkä minä sille voin. Tästäkinkö pitää stressata.

Illalla lähdemme ipanan kanssa tietysti jumpalle kasvattamaan lihasmassaa kumpainenkin. Lapioin naamariin joka välissä makaronilootaa, salaattia, hedelmiä, rahkaa, puuroa, lisää makaronilootaa, mieluusti kolme tai neljä lämmintä ateriaa päivässä kuten ennen raskautta. En koe että raskaus olisi edellenkään lisännyt enegiantarvetta kauheasti, syön kuitenkin kuin hevonen. Kerron kavereille neuvolan epäilevän että syön liian vähän. Kaverit nauraa pissit housussa.

No mutta jos maailman huonoin businessmutsi ei tiedä miten päin lapsi on tai miten sitä pulskistaisi, niin eipä tuo puolisokaan ihan kartalla ole. Anekdootti: Puoliso toteaa tällä viikolla, että hän voisi sitten hoitovapaalla käydä tekemässä sen jatko-opintoihin liittyvän pakollisen harjoittelun. Minä nyökyttelen hyväksyvästi ja asiasta vallitsee tyytyväinen yhteisymmärrys. Pari päivää myöhemmin alkaa raksuttaa. Jos toinen on töissä ja toinen hoitovapaalla harjoittelussa, niin missäs samperissa se ipana sitten on?

Vissiin ei oo ihan vielä menny jakeluun tässä taloudessa että kohta kaksi onkin kolme. Mullon tunne että kohta pudotaan kovaa ja korkealta.

 

Raskausviikko 32: Edelleen juoksumatolla 💪💪💪

 

 

Duunissa mennään haipakkaa tämäkin viikko. Olen muun muassa vastuussa suomalais-saksalaisesta seminaarista. Kesken luennoimisen kinttua pitkin valuu nestettä. I know, too much information, but I do not care!

Muutoin viikko kuluu nesteitä valutellen esimerkiksi Tallinnassa ja ensimmäisessä perhevalmennuksessa. Ensiksi mainittu rokkaa, jälkimmäinen on kuraa.

Tallinnassa kylvemme ja lepäämme ja syömme ja shoppailemme kaveriporukalla. Tällä emansipaatioreissulla on yleensä mennyt vähän enemmän alkomahoolia allekirjoittaneella…

Perhevalmennus sen sijaan mataa. Mielikuvissani etanatkin ohittavat meitä siellä oikealta ja vasemmalta. Vannon että kellon viisarit liikkuu yhdessä vaiheessa vastapäivään. Aliarvioidaanko meitä kuulijoita oikeasti näin pahasti? Joka kerta kun joku tulee paikalle 30 minuuttia myöhässä, hoitajat aloittavat jorinansa alusta. Miksi myöhässäolijoita palkitaan näin? Ensimmäiseen puoleen tuntiin emme ole edenneet mihinkään, luetellaan etunimiä ja asuinpaikkoja ja laskettuja aikoja. Ketä kiinnostaa. Kaikilla isillä se laskettu aika menee väärin. Meillä taas vaimo muistaa prikuulleen oikein, minä en muista mitään, olenhan maailman paskin mutsi.

Iloinen yllätys on, että ryhmäfysioterapian kauhu ei toistu, päin vastoin osallistujat ovat nuoria ja trendikkäitä, isukit ananastukat tanassa ja äidit Guccit kainalossa. Itse en edes tiedä miten Gucci kirjoitetaan, googlaan sen tähän blogiin.

Surullinen yllätys on, että tilaisuus on hyödytön. Mieleen jää ainoastaan imetysvideo. ”Äidinmaito on erinomaista, se sisältää lapselle kaiken tarvittavan ja lisäksi se kulkee kätevästi mukana kahdessa pakkauksessa.” Repeän ääneen. Kukaan muu ei. Ananastukat tuijottavat. Osoittelen tissejäni selityksenä kahdelle pakkaukselle. Se vain pahentaa asiaa.

Okei, rehellisyyden nimissä mitään typerää parityöskentelyä tai ryhmäpohdiskelua ei ole, se on loistavaa. Mutta poistumme silti kesken. Aika on pysähtynyt huoneessa. Pakko päästä pakoon. Emme keräile virhepisteitä, mutta jossain välissä alkaa vituttaa kun molemmat hoitajat ovat hyvin tietoisia siitä, että huoneessa on lepakkopari, mutta vain toinen hoitaja kykenee äärimmäisen nopeasti ja ammattitaitoisesti muuttamaan sanavalintansa ”puolisoksi”. Toinen puhuu sitkeästi ”isästä” ja ihan kun se tuijottaisi meitä. Miltäköhän yksinodottajasta tuntuisi täällä…

Unohdin, oli siellä joku perhekin näytillä, parikuisensa kanssa. Jotain ne puhui, en muista mitä, muistan vain että siinä se parikuinen retkotti ja nukkui koko ajan, ja mietin vain että interwebistä vai postimyynnistäkö noin rauhallisen papanan saa tilattua. Mental note, tsekkaa Zalandon ja tori.fin tuotteet hakusanoilla ”rauhallinen kakara hinta ja toimitusehdot”.

Perhevalmennuksen ainoa anti: Osta Lansinohin tuttipullo. Se on niin likellä nisää kuin voi olla.

Mutta tärkeämpiin aiheisiin. Olen löytänyt idolini, Aino-Kaisa Saarisen. Se hullu akka hiihtää tuolla viidennellä vai kuudennella kuulla paksuna koko ajan viiden tai kymmenen parhaan joukkoon. Olen vaikuttunut!!! Ihan turha on saarnata mistään intervallityyppisistä harjoitteista raskausaikana, tuokin vetää maksimitehoilla SM-kisoissa! Hyvä Anna-Kaisa!!!

Aino-Kaisa Saarinen: Synnytyksen jälkeen treenileirille 5/2016

”Siinä on pelkästään hyviä puolia, että liikkuu, Saarinen sanoo.”

Aino-Kaisa Saarinen sprinttikisan kuudes 15. raskausviikolla

Tää muijahan on rautaa. Ahmin kaikki nettiartikkelit kerralla. Sillä on asenne kohdillaan, elämä ei lopu vaikka papananpoikanen tulee maailmaan: silloin aletaan treenata olympialaisiin! Ja mimmi on mua vanhempi, 36, I’m amazed by this lady, huge respect! 💪💪💪

Aino-Kaisan esimerkkiä noudattaen käyn jumpassa minäkin joka päivä. Kuvassa vedän juoksumatolla 15 minuuttia vauhdilla 9,5 ennen tunnin salitreeniä ja 1,5 tunnin joogaa. Töölö Gym made me do it. Anna-Kaisa made me do it! Lähe säkin salille, siellä eka siellä vika!

Raskausviikko 31: Raskaus ja parisuhde

Orgasmin aikana vauva on kuin poreammeessa.

Näin kirjoittaa Pamela Druckerman simpseässä teoksessaan ”Kuinka kasvattaa bébé”, amerikkalaisen äidin näkemys siitä miksi ranskalaiset lapset nukkuvat hyvin, syövät hyvin ja käyttäytyvät hyvin. Lukekaa tuo eepos. Ystävämme M&R ovat soveltaneet teoksen oppeja ja vauva todistettavasti uinahtaa yksin yläkertaan viimeistään kymmenessä minuutissa. Meidän vauva tulee tappamaan meidät kun se tajuaa, että tätä teosta luetaan meillä nyt silmät sirrillään…

image

Olen halunnut keskustella kaikista elämän osa-alueista ja raskaudesta tässä blogissa. Ainakin yksi iso asia on vielä käsittelemättä, nimittäin parisuhde.

Nyt pitää vetää ihan lekkeriksi, jotta ette tiedä mikä on totta ja mikä tarua. Olen nimittäin hiljan saanut tietää, että äitini lukee tätä blogia. Mistä se haukka on edes kuullut tästä? Äideissä asuu uskomaton voima. Jonka oikea nimi on uteliaisuus…

Tutkimusten mukaan seksi ei vahingoita vauvaa vaan rentouttaa odottajaa. Joka ikinen nettisivu rummuttaa, että seksi raskausaikana on turvallista. Minä luen noita tekstejä ja mietin, että miten nämä taas on niin outoja juttuja. Eikö se nyt ole ihan itsestään selvää, että seksi ei vahingoita vauvaa. Pitääkö ihan oikeasti vielä näin 2015 ja 2016 tällaista itsestäänselvyyttä hokea? Mistään et saa tietoa raskaudesta ja stressistä, tai raskaudesta ja urheilemisesta, mutta seksistä kyllä. Kai se on niin helppo osa-alue, että siitä on myös helppo kirjoittaa. Hoetaan vähän lisää itsestäänselvyyksiä, ettei vaan tarvitse mennä vaikeille alueille…

No, joka tapauksessa seksistä voin tällä useamman kuukauden kokemuksella todeta, että ei paljon nappaa. Tämä on ollut yksi suurimmista ja melkein ainoista isommista yllätyksistä raskausaikana. En olisi ikinä uskonut sanovani näin. Ja sen tärkeämpää se on sanoa rehellisesti ääneen. Koska tyyliini kuuluu peitellä ja salailla ja kierrellä ja kaarrella 😝

Kroppa on sanonut lähes koko raskausajan, että sä olet jo raskaana, sun ei kuulu enää harrastaa seksiä. Se on outoa. Jos yleistetään, että vain noin kerran viikossa luonto tekee tehtävänsä ja käskee nylkyttää puolison kinttua kuin kiimainen rakki, ei olla kaukana totuudesta. Se on meille aika harvoin. En osaa sanoa miten muut pariskunnat näissä asioissa toimii, eikä vertailu ole tietysti järkevääkään, vaan pitää verrata vain itseensä. Mutta voin kuvitella, että jonkun lukijan mielestä tuo on kohtalaisesti, ja jonkun toisen mielestä aivan kohtuuttoman vähän. Itseäni tuo asia vaivaa, joten se ei ole hyvä. Vaikka eihän näistä voi pahaa mieltäkään itselleen tehdä. Pöllytä siis vällyjä juuri niin usein tai harvoin hyvä lukija kuin vain sinulle oikealta tuntuu! Minä haluan sanoa ääneen miten minulle on käynyt. Olen tavallaan koko ajan odottanut sitä kukkeaa luvattua aikaa jona halut palaisivat, mutta sitä ei ole tullut. Ja nyt alkaa olla pipari sen verran puuduksissakin tuon mukulan painosta, että ei tämä varmaan helpommaksi tule muuttumaan… Mikään turvotus tai jomotus ei kuitenkaan ole ollut syynä, vaan täytyy olla rehellinen ja sanoa, että draivi on ollut kateissa. Hävettää, turhaan, koska vaimo on pitkämielinen. Eniten huolestuttaa kuitenkin se, että kai tämä nyt herranjumala palaa entiseen moodiin kun kiljukaula on ulkona, vai onko libido viemärissä ikuisesti? Apua!

Pysykää eetterissä. Muutaman viikon päästä businessmutsi pystynee paljastamaan miten toosan kävi, tomuttuiko se lopullisesti vai päästiinkö mattoa vielä tamppaamaan ennen eläkeikää 😜

No parisuhde on tietysti paljon muutakin kuin makuukammarin lämpötila. Meidän parisuhde ei ole mielestäni muuttunut raskausaikana ollenkaan. Uskoisin, että se muuttuu vasta kun kolmas pyörä alkaa pyöriä.

Mun vaimo on maailman paras vaimo. Tiesin sen heti kun sen tapasin. Sen arvot on samat kun businessmutsin. Ja mikään ei ole raskaampaa kun arvoista riiteleminen, uskokaa pois, tiedän. Me ei kyllä riidellä oikein mistään muustakaan koskaan. Ei rahasta, ei viinasta, ei siivoamisesta, ei mustasukkaisuudesta, mistä nyt ihmiset riitelee.

Me ei joka päivä muisteta sanoa että me rakastetaan, mutta kyllä me rakastetaan, ihan kamalasti.

Vaimo on fiksumpi kun minä. Se on pelottavaa, mutta pitää minut liikkeellä. Minulla on parempi huumorintaju kun vaimolla, siksi se joutuu tekemään enemmän töitä kun minä, minä menen kaikesta herjan varjolla ohi.

Vaimo on urheilullinen, ja se on tärkeää. Jos itse lähdet salille kun väsyttää, voin kertoa, että se alkaa syödä parisuhdetta jos toinen toteaakin ilta toisensa perään, että en mä jaksakaan lähteä tänään. Meillä ei kysytä ”jumpataanko tänään”, vaan ”mitä jumpataan tänään” tai ”monelta se jumppa olikaan” tai ”mitä ruokaa tehdään jumpan jälkeen”.

Vaimo on sievä. Se on ensimmäinen muistikuvani siitä. Ja sillä on jättikokoset daisarit. Kulman takaa tulee ensin hinkit, ja sitten emäntä. Mutta se on poikamainenkin. Ulkoisesti. Minäkin olen paljon poikamaisempi kun ennen, korujakaan en ole pitänyt vuosiin. Mutta ei se ehkä vaimosta juonnu, vaan siitä ettei niitä jaksa laittaa kun ne jo on riisuttava treenien takia. Mutta sisältä vaimo on välillä paljon tyttömäisempi kun minä. Se ei osaa päättää ja se pakkaa tuntitolkulla ja raahaa turhuuksia mukanaan ja laittaa tukkaansa kohtuuttoman kauan. Mutta en minä jaksa edes miettiä ollaanko me tai vauva tyttöjä tai poikia. Molemmat lajikkeet on ihania. Vaimo on tyttö, on se, kerran näin sen nakuna ni tarkistin. Mutta se on vaan merkityksetön sattuma. Pääasia että se on mun elämäni rakkaus ja ikuisesti onneni lähde.

Vaimo on vahva ja sillä on liiankin hyvä itsetunto. Aina se ei edes muista, että mä olen paksuna, ja minähän en toiseksi jää vaan Jopotan perässä kessi heiluen vaikka kuinka hengästyttäis.

Me sovittiin ensimmäisillä treffeillä, että meille tulee muksuja ja jos minä kärsin yheksän kuukautta niin vaimo huolehtii riiviöstä sitten 18 vuotta. Oman osani oon kohta täyttänyt, kattotaan miten vaimo täyttää omansa 😁

Kaikkein parasta parisuhteessa ja raskaudessa on se oivallus, että tuo on juuri se henkilö jonka kuuluukin olla mun lasten äiti. Että se täysin itselleen epätyypillisesti on salaa perkeleen innoissaan ja tuolla se viikkaa koon 52 pupukuvioisia sinttipotkareita kaappiin ja suunnittelee koska se kokoaa sen pinnasängyn.

Toivottavasti me ei koskaan hukata vaimon kanssa toisiamme, vaikka vaahtosammutin huutais kaiket yöt korvatulehduksiaan ja söis meistä kaikki mehut. Hakut ja lapiot esiin, tässä joutuu vielä tekemään hartiavoimin duunia tän parisuhteen eteen.

image
Kolmen kopla oottaa tulokasta.

31. raskausviikolla lennämme Ouluun tapaamaan kavereita ja maanantaina minä käyn purkamassa erään kollegan työsuhteen. Enpä ole monasti ollut noin epämiellyttävässä tilanteessa. Möhömahani ehkä tekee hahmostani tuossa tilanteessa hieman ristiriitaisen. Siinä se latelee paskaa tiskiin ja sehän on ihan tosi paksuna. Don’t let the stomach fool you, you’re fired nonetheless. Äitiyslomaan on ikuisuus ja hyvä niin.