Raskausviikko 20: Raskaudesta kertominen töissä, ei sittenkään…

Loma oli ja meni ja paluu arkeen on tapahtunut aika päivää sitten eli toimeksiannot rullaa ja asianajajan stressikertoimet on huipussaan. Pyhästi lupasin, että kerron pomolle töissä paksusta mahastani oitis kun palaan lomalta, mutta toisin kävi.

En näe pomoani työmaalla viikkoihin. Hänen tehtävänsä onkin ehdottomasti olla maailmalla markkinoimassa erinomaisia osaajiamme ja loistavia asianajopalveluitamme, eli sinänsä tämä ei ole poikkeuksellista eikä yllättävää vaan mainio asia.

Mutta nyt minulla todella olisi asiaa pomolle. Jestas.

Ja sitten sen tapahtuu, saan ylennyksen, ja se julkistetaan. Olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa ja tätä on valmisteltu jo 1,5 vuotta. Mutta ylennys ja vauva eivät yhtäkkiä sovikaan lainkaan yhteen. Koska en ole saanut kerrottua raskaudesta ennen ylennysuutista, tuntuu siitä kertominen heti ylennysuutisen jälkeen todella tökeröltä ajoituksellisesti. Ja kuinka ollakaan, juuri kun ylennys on julkistettu toimistolla, pomo ilmestyy toimistolle. En voi mitenkään kertoa nyt.

Olen siis edelleen salaa raskaana töissä, eivätkä kaikki kaveritkaan tiedä vielä. Miten tässä näin kävi.

Kuten totesin, ylennystä on tehty 1,5 vuotta, ja vauvaa toki pidempäänkin, mutta tosiasiassa ylennyksen ajoittumisella ja raskauden sattumisella juuri tähän ajankohtaan ei ole lopulta mitään tekemistä toistensa kanssa, kaikki sen varmasti ymmärtävät. Mutta silti minusta tuntuu, että no niin, nyt se sai haluamansa ja jäi heti äitiysvapaalle.

Minkä helvetin takia meidän yhteiskunta on rakentunut näin. Miksi virkanainen uskaltaa tulla raskaaksi vasta kun kymmenen vuoden määräaikaisputken jälkeen hänet vakinaistetaan? Miksi raskausuutinen on aina työpaikalla rinnasteinen hautajaisuutisiin? Meillä isä ei edelleenkään juuri käytä perhevapaita, meillä naisparin puolisolla ei ole mitään oikeuksia syntyvään lapseen, meillä työnantaja maksaa sijaisen kulut eikä yhteiskunta tue järjestelyitä millään, meillä kotihoidontukea maksetaan niin pitkälle että koulutettu nainen saa täysin passivoitua kotiin ja palata työelämään kun lapsi on armeijassa. Näiden asioiden täytyy muuttua.

Minä tiedän, että työnantajani ei olisi evännyt ylennystä, vaikka olisi tiennyt raskaudesta. Silti en halunnut olla se ensimmäinen hullu joka kokee kantapään kautta, että tällaisestakin asiasta voi päästä käräjöimään. Siksi en kerro raskaudestani.

Minä tiedän, että osakkaat ovat valveutuneita ja arvostavat vahvaa osaamistani eivätkä jätä minua projekteista pois vain koska mahani kasvaa. Silti en halunnut olla se ensimmäinen hullu joka kokee kantapään kautta, että niin voi kuitenkin käydä ja tulotaso laskea mahan kasvun tahdissa. Siksi en kerro raskaudestani.

Silti on selvää, että urakehitykseni jämähtää täysin paikoilleen poissaoloni ajaksi. Tiedän, että uutinen tulee töissä osalle täytenä yllätyksenä, ja kaikki eivät hypi riemusta. Miksi tämän pitää olla näin.

Istun tiedon päällä vielä vähän pidempään. Nyt en voi kertoa. Koko ajan tulee joku uusi syy miksi en voi kertoa. Kerronkohan siinä vaiheessa kun minua viedään kesken oikeudenkäynnin synnytyslaitokselle, vai salaanko silloinkin tiedon siitä minne olen oikeasti menossa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s