Raskausviikko 33: Vauva ja mutsi kepeinä

image
Eiku jumpalle kerran suomalaisen paras kaveri eli tuulari mahtuu edelleen päälle. ¡Vamonos!

Herranjumala, äitiysvapaata ei uskoisi alkavaksi pian, duunissa painetaan sellasta haipakkaa. Olemme muun muassa tiimin kanssa kokopäivämessuilla edustamassa ja houstaan iltasession maha pystyssä. Valas saapuu, pois tieltä! Olen maarun kanssa oppinut, että omaan mahaansa voi jopa törmätä. Hämmentäviä hetkiä moiset.

Tosiasiassa tällä viikolla on taas tapaaminen kukkahattuisen neuvolantädin kanssa. Neuvolantädin mielestä painoni ei nouse riittävästi kun olen nyt +8kg, ja kokonaispainonlisäyksen tulisi olla 12-15kg hautomisprosessin lopussa. Katson pulleaa neuvolantätiä ja näen välähdyksenomaisen näyn siitä käsi konvehtirasiassa. Kuinkakohan subjektiivisia nämä painokehotukset mahtavat olla kun juuri on kohtalotoverille saman kaupungin toisessa neuvolassa sanottu, että kokonaislisäys 8kg riittäisi. I’ve got that, can you not see!

Neuvolantäti käpälöi ipanaa maarun läpi. ”No tässähän tämä peppu onkin kylkiluun alla, selkä vasempaan suuntaan. Tuolla toisessa kyljessä on jalat, sinne se varmasti potkii? Pää on tuolla alhaalla. Mutta tämän kaikenhan sinä tietysti jo tiesitkin!”

What. The. Hell. Ai tiesinkö? Siis mitä, onko mulla mahassa ylipäätään joku ihminen, miksei kukaan ole aiemmin kertonut?!?

No eihän maailman paskin businessmutsi ole mitään pakaroita tunnustellut, eikä observoinut minne se lihakimpale potkii. Hirveä moukuaminen siellä on käynnissä jos minä olen aloillani, mistä sitä tietää mikä on pää ja mikä perä. Ja onko sillä sitten edes väliä, kunhan siltä löytyy pää ja perä.

Neuvolantädin mukaan ipanan selkä on kapia, että se on nyt liian kevyt se ipanakin ainakin sen 100g. No voi nyt helvetti. Alanko nuolla voita purkista. Minkä minä sille voin. Tästäkinkö pitää stressata.

Illalla lähdemme ipanan kanssa tietysti jumpalle kasvattamaan lihasmassaa kumpainenkin. Lapioin naamariin joka välissä makaronilootaa, salaattia, hedelmiä, rahkaa, puuroa, lisää makaronilootaa, mieluusti kolme tai neljä lämmintä ateriaa päivässä kuten ennen raskautta. En koe että raskaus olisi edellenkään lisännyt enegiantarvetta kauheasti, syön kuitenkin kuin hevonen. Kerron kavereille neuvolan epäilevän että syön liian vähän. Kaverit nauraa pissit housussa.

No mutta jos maailman huonoin businessmutsi ei tiedä miten päin lapsi on tai miten sitä pulskistaisi, niin eipä tuo puolisokaan ihan kartalla ole. Anekdootti: Puoliso toteaa tällä viikolla, että hän voisi sitten hoitovapaalla käydä tekemässä sen jatko-opintoihin liittyvän pakollisen harjoittelun. Minä nyökyttelen hyväksyvästi ja asiasta vallitsee tyytyväinen yhteisymmärrys. Pari päivää myöhemmin alkaa raksuttaa. Jos toinen on töissä ja toinen hoitovapaalla harjoittelussa, niin missäs samperissa se ipana sitten on?

Vissiin ei oo ihan vielä menny jakeluun tässä taloudessa että kohta kaksi onkin kolme. Mullon tunne että kohta pudotaan kovaa ja korkealta.

 

Raskausviikko 32: Edelleen juoksumatolla 💪💪💪

 

 

Duunissa mennään haipakkaa tämäkin viikko. Olen muun muassa vastuussa suomalais-saksalaisesta seminaarista. Kesken luennoimisen kinttua pitkin valuu nestettä. I know, too much information, but I do not care!

Muutoin viikko kuluu nesteitä valutellen esimerkiksi Tallinnassa ja ensimmäisessä perhevalmennuksessa. Ensiksi mainittu rokkaa, jälkimmäinen on kuraa.

Tallinnassa kylvemme ja lepäämme ja syömme ja shoppailemme kaveriporukalla. Tällä emansipaatioreissulla on yleensä mennyt vähän enemmän alkomahoolia allekirjoittaneella…

Perhevalmennus sen sijaan mataa. Mielikuvissani etanatkin ohittavat meitä siellä oikealta ja vasemmalta. Vannon että kellon viisarit liikkuu yhdessä vaiheessa vastapäivään. Aliarvioidaanko meitä kuulijoita oikeasti näin pahasti? Joka kerta kun joku tulee paikalle 30 minuuttia myöhässä, hoitajat aloittavat jorinansa alusta. Miksi myöhässäolijoita palkitaan näin? Ensimmäiseen puoleen tuntiin emme ole edenneet mihinkään, luetellaan etunimiä ja asuinpaikkoja ja laskettuja aikoja. Ketä kiinnostaa. Kaikilla isillä se laskettu aika menee väärin. Meillä taas vaimo muistaa prikuulleen oikein, minä en muista mitään, olenhan maailman paskin mutsi.

Iloinen yllätys on, että ryhmäfysioterapian kauhu ei toistu, päin vastoin osallistujat ovat nuoria ja trendikkäitä, isukit ananastukat tanassa ja äidit Guccit kainalossa. Itse en edes tiedä miten Gucci kirjoitetaan, googlaan sen tähän blogiin.

Surullinen yllätys on, että tilaisuus on hyödytön. Mieleen jää ainoastaan imetysvideo. ”Äidinmaito on erinomaista, se sisältää lapselle kaiken tarvittavan ja lisäksi se kulkee kätevästi mukana kahdessa pakkauksessa.” Repeän ääneen. Kukaan muu ei. Ananastukat tuijottavat. Osoittelen tissejäni selityksenä kahdelle pakkaukselle. Se vain pahentaa asiaa.

Okei, rehellisyyden nimissä mitään typerää parityöskentelyä tai ryhmäpohdiskelua ei ole, se on loistavaa. Mutta poistumme silti kesken. Aika on pysähtynyt huoneessa. Pakko päästä pakoon. Emme keräile virhepisteitä, mutta jossain välissä alkaa vituttaa kun molemmat hoitajat ovat hyvin tietoisia siitä, että huoneessa on lepakkopari, mutta vain toinen hoitaja kykenee äärimmäisen nopeasti ja ammattitaitoisesti muuttamaan sanavalintansa ”puolisoksi”. Toinen puhuu sitkeästi ”isästä” ja ihan kun se tuijottaisi meitä. Miltäköhän yksinodottajasta tuntuisi täällä…

Unohdin, oli siellä joku perhekin näytillä, parikuisensa kanssa. Jotain ne puhui, en muista mitä, muistan vain että siinä se parikuinen retkotti ja nukkui koko ajan, ja mietin vain että interwebistä vai postimyynnistäkö noin rauhallisen papanan saa tilattua. Mental note, tsekkaa Zalandon ja tori.fin tuotteet hakusanoilla ”rauhallinen kakara hinta ja toimitusehdot”.

Perhevalmennuksen ainoa anti: Osta Lansinohin tuttipullo. Se on niin likellä nisää kuin voi olla.

Mutta tärkeämpiin aiheisiin. Olen löytänyt idolini, Aino-Kaisa Saarisen. Se hullu akka hiihtää tuolla viidennellä vai kuudennella kuulla paksuna koko ajan viiden tai kymmenen parhaan joukkoon. Olen vaikuttunut!!! Ihan turha on saarnata mistään intervallityyppisistä harjoitteista raskausaikana, tuokin vetää maksimitehoilla SM-kisoissa! Hyvä Anna-Kaisa!!!

Aino-Kaisa Saarinen: Synnytyksen jälkeen treenileirille 5/2016

”Siinä on pelkästään hyviä puolia, että liikkuu, Saarinen sanoo.”

Aino-Kaisa Saarinen sprinttikisan kuudes 15. raskausviikolla

Tää muijahan on rautaa. Ahmin kaikki nettiartikkelit kerralla. Sillä on asenne kohdillaan, elämä ei lopu vaikka papananpoikanen tulee maailmaan: silloin aletaan treenata olympialaisiin! Ja mimmi on mua vanhempi, 36, I’m amazed by this lady, huge respect! 💪💪💪

Aino-Kaisan esimerkkiä noudattaen käyn jumpassa minäkin joka päivä. Kuvassa vedän juoksumatolla 15 minuuttia vauhdilla 9,5 ennen tunnin salitreeniä ja 1,5 tunnin joogaa. Töölö Gym made me do it. Anna-Kaisa made me do it! Lähe säkin salille, siellä eka siellä vika!

Raskausviikko 31: Raskaus ja parisuhde

Orgasmin aikana vauva on kuin poreammeessa.

Näin kirjoittaa Pamela Druckerman simpseässä teoksessaan ”Kuinka kasvattaa bébé”, amerikkalaisen äidin näkemys siitä miksi ranskalaiset lapset nukkuvat hyvin, syövät hyvin ja käyttäytyvät hyvin. Lukekaa tuo eepos. Ystävämme M&R ovat soveltaneet teoksen oppeja ja vauva todistettavasti uinahtaa yksin yläkertaan viimeistään kymmenessä minuutissa. Meidän vauva tulee tappamaan meidät kun se tajuaa, että tätä teosta luetaan meillä nyt silmät sirrillään…

image

Olen halunnut keskustella kaikista elämän osa-alueista ja raskaudesta tässä blogissa. Ainakin yksi iso asia on vielä käsittelemättä, nimittäin parisuhde.

Nyt pitää vetää ihan lekkeriksi, jotta ette tiedä mikä on totta ja mikä tarua. Olen nimittäin hiljan saanut tietää, että äitini lukee tätä blogia. Mistä se haukka on edes kuullut tästä? Äideissä asuu uskomaton voima. Jonka oikea nimi on uteliaisuus…

Tutkimusten mukaan seksi ei vahingoita vauvaa vaan rentouttaa odottajaa. Joka ikinen nettisivu rummuttaa, että seksi raskausaikana on turvallista. Minä luen noita tekstejä ja mietin, että miten nämä taas on niin outoja juttuja. Eikö se nyt ole ihan itsestään selvää, että seksi ei vahingoita vauvaa. Pitääkö ihan oikeasti vielä näin 2015 ja 2016 tällaista itsestäänselvyyttä hokea? Mistään et saa tietoa raskaudesta ja stressistä, tai raskaudesta ja urheilemisesta, mutta seksistä kyllä. Kai se on niin helppo osa-alue, että siitä on myös helppo kirjoittaa. Hoetaan vähän lisää itsestäänselvyyksiä, ettei vaan tarvitse mennä vaikeille alueille…

No, joka tapauksessa seksistä voin tällä useamman kuukauden kokemuksella todeta, että ei paljon nappaa. Tämä on ollut yksi suurimmista ja melkein ainoista isommista yllätyksistä raskausaikana. En olisi ikinä uskonut sanovani näin. Ja sen tärkeämpää se on sanoa rehellisesti ääneen. Koska tyyliini kuuluu peitellä ja salailla ja kierrellä ja kaarrella 😝

Kroppa on sanonut lähes koko raskausajan, että sä olet jo raskaana, sun ei kuulu enää harrastaa seksiä. Se on outoa. Jos yleistetään, että vain noin kerran viikossa luonto tekee tehtävänsä ja käskee nylkyttää puolison kinttua kuin kiimainen rakki, ei olla kaukana totuudesta. Se on meille aika harvoin. En osaa sanoa miten muut pariskunnat näissä asioissa toimii, eikä vertailu ole tietysti järkevääkään, vaan pitää verrata vain itseensä. Mutta voin kuvitella, että jonkun lukijan mielestä tuo on kohtalaisesti, ja jonkun toisen mielestä aivan kohtuuttoman vähän. Itseäni tuo asia vaivaa, joten se ei ole hyvä. Vaikka eihän näistä voi pahaa mieltäkään itselleen tehdä. Pöllytä siis vällyjä juuri niin usein tai harvoin hyvä lukija kuin vain sinulle oikealta tuntuu! Minä haluan sanoa ääneen miten minulle on käynyt. Olen tavallaan koko ajan odottanut sitä kukkeaa luvattua aikaa jona halut palaisivat, mutta sitä ei ole tullut. Ja nyt alkaa olla pipari sen verran puuduksissakin tuon mukulan painosta, että ei tämä varmaan helpommaksi tule muuttumaan… Mikään turvotus tai jomotus ei kuitenkaan ole ollut syynä, vaan täytyy olla rehellinen ja sanoa, että draivi on ollut kateissa. Hävettää, turhaan, koska vaimo on pitkämielinen. Eniten huolestuttaa kuitenkin se, että kai tämä nyt herranjumala palaa entiseen moodiin kun kiljukaula on ulkona, vai onko libido viemärissä ikuisesti? Apua!

Pysykää eetterissä. Muutaman viikon päästä businessmutsi pystynee paljastamaan miten toosan kävi, tomuttuiko se lopullisesti vai päästiinkö mattoa vielä tamppaamaan ennen eläkeikää 😜

No parisuhde on tietysti paljon muutakin kuin makuukammarin lämpötila. Meidän parisuhde ei ole mielestäni muuttunut raskausaikana ollenkaan. Uskoisin, että se muuttuu vasta kun kolmas pyörä alkaa pyöriä.

Mun vaimo on maailman paras vaimo. Tiesin sen heti kun sen tapasin. Sen arvot on samat kun businessmutsin. Ja mikään ei ole raskaampaa kun arvoista riiteleminen, uskokaa pois, tiedän. Me ei kyllä riidellä oikein mistään muustakaan koskaan. Ei rahasta, ei viinasta, ei siivoamisesta, ei mustasukkaisuudesta, mistä nyt ihmiset riitelee.

Me ei joka päivä muisteta sanoa että me rakastetaan, mutta kyllä me rakastetaan, ihan kamalasti.

Vaimo on fiksumpi kun minä. Se on pelottavaa, mutta pitää minut liikkeellä. Minulla on parempi huumorintaju kun vaimolla, siksi se joutuu tekemään enemmän töitä kun minä, minä menen kaikesta herjan varjolla ohi.

Vaimo on urheilullinen, ja se on tärkeää. Jos itse lähdet salille kun väsyttää, voin kertoa, että se alkaa syödä parisuhdetta jos toinen toteaakin ilta toisensa perään, että en mä jaksakaan lähteä tänään. Meillä ei kysytä ”jumpataanko tänään”, vaan ”mitä jumpataan tänään” tai ”monelta se jumppa olikaan” tai ”mitä ruokaa tehdään jumpan jälkeen”.

Vaimo on sievä. Se on ensimmäinen muistikuvani siitä. Ja sillä on jättikokoset daisarit. Kulman takaa tulee ensin hinkit, ja sitten emäntä. Mutta se on poikamainenkin. Ulkoisesti. Minäkin olen paljon poikamaisempi kun ennen, korujakaan en ole pitänyt vuosiin. Mutta ei se ehkä vaimosta juonnu, vaan siitä ettei niitä jaksa laittaa kun ne jo on riisuttava treenien takia. Mutta sisältä vaimo on välillä paljon tyttömäisempi kun minä. Se ei osaa päättää ja se pakkaa tuntitolkulla ja raahaa turhuuksia mukanaan ja laittaa tukkaansa kohtuuttoman kauan. Mutta en minä jaksa edes miettiä ollaanko me tai vauva tyttöjä tai poikia. Molemmat lajikkeet on ihania. Vaimo on tyttö, on se, kerran näin sen nakuna ni tarkistin. Mutta se on vaan merkityksetön sattuma. Pääasia että se on mun elämäni rakkaus ja ikuisesti onneni lähde.

Vaimo on vahva ja sillä on liiankin hyvä itsetunto. Aina se ei edes muista, että mä olen paksuna, ja minähän en toiseksi jää vaan Jopotan perässä kessi heiluen vaikka kuinka hengästyttäis.

Me sovittiin ensimmäisillä treffeillä, että meille tulee muksuja ja jos minä kärsin yheksän kuukautta niin vaimo huolehtii riiviöstä sitten 18 vuotta. Oman osani oon kohta täyttänyt, kattotaan miten vaimo täyttää omansa 😁

Kaikkein parasta parisuhteessa ja raskaudessa on se oivallus, että tuo on juuri se henkilö jonka kuuluukin olla mun lasten äiti. Että se täysin itselleen epätyypillisesti on salaa perkeleen innoissaan ja tuolla se viikkaa koon 52 pupukuvioisia sinttipotkareita kaappiin ja suunnittelee koska se kokoaa sen pinnasängyn.

Toivottavasti me ei koskaan hukata vaimon kanssa toisiamme, vaikka vaahtosammutin huutais kaiket yöt korvatulehduksiaan ja söis meistä kaikki mehut. Hakut ja lapiot esiin, tässä joutuu vielä tekemään hartiavoimin duunia tän parisuhteen eteen.

image
Kolmen kopla oottaa tulokasta.

31. raskausviikolla lennämme Ouluun tapaamaan kavereita ja maanantaina minä käyn purkamassa erään kollegan työsuhteen. Enpä ole monasti ollut noin epämiellyttävässä tilanteessa. Möhömahani ehkä tekee hahmostani tuossa tilanteessa hieman ristiriitaisen. Siinä se latelee paskaa tiskiin ja sehän on ihan tosi paksuna. Don’t let the stomach fool you, you’re fired nonetheless. Äitiyslomaan on ikuisuus ja hyvä niin.

Raskausviikko 30: Raskaustuntemuksista

Toisilla raskaushormonit aiheuttavat pesänrakennusvietin, businessmutsilla lopputuloksena vaikuttaa olevan silkkaa äidillistä, suloisenpehmeää… raivoa. 😈

On tämä nyt tavan hanurista leijua täällä omassa omnipotentissa maailmassaan, mutta kun vaan ottaa pannuun niin ryökäleesti kaikki saakelin hössöttäjät. Tässähän tulee ihan sairaaksi vaan muiden möhömahojen blogeja lukiessa, eikö ihan oikeasti ole mitään vaihtoehtoja tarjolla? Kukaan näistä mutseista ei oikeasti ole raskaana, näähän on kaikki ihan kuolemansairaita, soittakaa ambulanssi!!!

Luen joka raskausviikon alussa alkavasta viikosta netistä. Katsokaa nyt vaikka tätäkin:image

Siis mitä HELVETTIÄ? Millä vuosituhannella nää jutut on kirjotettu?

Eksyn silloin tällöin muiden blogeihin. Polttamaan päreeni. Voin vetää niiden kaikkien sisällön yhteen kahdella lauseella: Voi voi kun kolottaa ja masentaa. Urheilun lopetin rv 15 koska maha osui askelkyykyissä reiteen, hui!

Tarvitsen aikaa, että voin toviksi käpertyä itseeni, kuunnella kehoani ja tuntea lapsen minussa.

Mitä ylevää sontaa. Etenkin kun seuraavat 10 viikkoa blogissa valitetaan miten ikävää se lapsen itsessään tunteminen oikeastaan on.

Valitsenko vesisynnytyksen, supistaakohan minua nyt, onko juiliminen liitoskipua.

Voi tuota itsetutkailun määrää sisko hyvä. Johan tuossa tulee luulosairaaksi kuka tahansa ei-siunatussa-tilassa olevakin kun tuolla lailla kaikesta kirjaa pitää.

Mistä nämä kirjoitukset kertovat? Onko raskausaika ollut aina ennenkin samanlaista, mutta nyt tieto siitä on vain sosiaalipornon tavoin helpommin netissä saatavilla? Vai onko ennen pyöräytelty ipanat ja jahkailtu vähemmän? Miten te hyvät puolisot kestätte meitä odottajia, otan osaa isolla O:lla.

Minulla on menossa raskausviikko 30, ja raskaustuntemuksia on hyvin vähän. Ei niin paljon, että niistä ehtisi mainitsemaan. Minulla ei ole turvotuksia, ei vaikka seison töissä kaiket päivät. Pötkötän jumpan jälkeen jalat seinällä, suosittelen sekä jumppaa että jalkoja seinällä. Minulla ei ole kramppeja, suosittelen magnesiumia purkista ja paljon, etenkin jos jumppaat. Minulla ei ole vatsakipuja, närästystä eikä hengenahdistusta. Suosittelen jumppaa näihin vaivoihin. Minulla ei ole ylimääräisiä vuotoja, ei selkäkipuja, ei liitoskipuja. Minä nukun selälläni vaikka sen pitäisi olla epämukavaa, ja nukun kuin vauva. Ei ole ummetusta, ei liiallista painonnousua, ei itkua tai mielialanvaihteluita, ei jatkuvaa itsensä tarkkailua ja ”raskaana olemista”. Luulen, että jumppa auttaa kaikkeen. Ummetusta ei ehkä ole siksi että joka arkiaamu alkaa neljän viljan puurolla ja seesamin-, chian- sekä kurpitsansiemenillä. Sapuskan on hyvä olla terveellistä, kyllä me kaikki nää tiietään. Sitten ei muuta kun tuumasta toimeen ja oikeasti syömään siististi, ei vain puhumaan siitä! Äitiysloman ei tarvitse olla yhtä kuin sairausloma.

Totta kai on paljon odottajia jotka ei oikeasti voi kovin hyvin. Mutta ei me loput tehdä tästä enempää helvettiä kuin on tarvis. Odottaja, älä kerro puolisollesi päivän kulusta vaivojesi kautta. Kerro mieluummin mitä tunnet. Puoliso, älä kysy odottajalta miten vauva voi tai miten odottaja voi, kysy mitä odottajalle kuuluu ja miten hän tuntee.

Nyt kun maailman paskin businessmutsi on uskaltautunut ääneen leijumaan kolotuksettomalla paksuusajallaan, häntä varmasti rangaistaan heti ensi viikolla raamatullisilla vitsauksilla, heinäsirkkoja satelee olohuoneeseen ja kraanavesi värjäytyy verellä. Siitäs sait paskamamma kun paljastit maailmalle, että sääliin ei olekaan tarvetta.

Siirrytään tärkeämpiin aiheisiin. Työviikko menee suhisten, palaverista toiseen ja takaisin. Suurelle osalle osakkaistamme valkenee tällä viikolla, että olen raskaana. Mielenkiintoisinta on kuitenkin oman sijaisen etsiminen. Haluaisin etsiä pomolle jonkun hyvän ehdokkaan, jotta pomo ei jäisi pulaan. Toisaalta jos sormen vetää vesilasista, ei veteen reikää jää. Ja entä jos se sijainen onkin ihan ässä. Ei, kyllä sen pitääkin olla ässä, ja meillä riittää töitä kaikille varmasti. Mutta olisipa sillä ronski huumorintaju. Meidän työssä siitä on apua.

Miksi kutsutaan tuhatta asianajajaa merenpohjassa? – Hyväksi aluksi.

Mitä eroa on kuolleella koiralla ja kuolleella asianajajalla? – Kuolleen koiran edessä on jarrutusjäljet.

Miksi kaikki asianajajat ovat keskittyneet Helsinkiin ja porot Lappiin? – Lappi sai valita ensin.

Kiitos M&R poikienne vaatelahjoituksesta. Kiitos Kela äitiyspakkauksesta. Kiitos lähikaupalle proteiinipannaritarpeista. Kiitos vaimon sisko ja sen vaimo turvaistuinlainasta.

Raskausviikko 29: Kestovaippavillitys

 

Tällä raskausviikolla touhu jatkuu kuten aina. Käymme brunsseilemassa ja töissä ja jumpalla. Ehätämme neuvolaan ja Uumajaankin. (Oikeasti ratsastimme yksisarvisilla ja söimme tähtiä, miks teillä muilla oli niin arkista lällällää? 😜)

Neuvolan kukkahattutädin mielestä painoni ei nouse tarpeeksi. Olen noin +8kg ja viimeinen 7 viikkoa on tuonut 2,1kg. Painoa pitäisi saada kuulemma 12-15kg yhteensä, vaikka samaan aikaan vaihtokaveri M:lle sanotaan, että kokonaispainonlisäys 8kg voisi ylipäätään riittää. Miksiköhän nämä ohjeet on ihan kaikessa paksuna olemiseen liittyvässä aina ihan mitä sattuu? Ja onko sen pakko olla niin, että koko ajan syyllistetään, nyt olet liikaa tai nyt olet liian vähän jotain?

Lentokoneessa kukaan ei kysy mitään. Lentoyhtiöstä riippuen lääkärintodistuksen saattaa tarvita lentämiseen 28 viikosta lukien (esim. Finnair), kun taas joillain yhtiöillä saa lentää ilman todistusta 36 viikon loppuun saakka (esim. Norwegian ja Air Berlin). Kannattaa aina tarkistaa ajankohtaiset säännöt. Minä vedin mahaa sisään portilla ja pian ihmeteltiin miksi lentokoneen pyörät ei irtoa maasta, no koska kyydissä on yksi pullukka!

Uumajassa käymme kahden päivän aikana kahdesti salilla. Kun asuin siellä 10 vuotta sitten, opin hurreilta, että kannattaa bodata diskomusklar eli haba, tissit ja perät. Niitä siis, ruotsalaiseen tyyliin! (Oikeasti juoksin matolla vartin tahtiin 10km/h, tein käpäliä ja askelkyykkyjä, toisella kerralla hypin double undereita hyppynaruilla ja askelsin napaan saakka ulottuvalle boxille ja treenasin TRX:llä.) Tehtiin me muutakin, mutta ketä se nyt kiinnostaa. Piti kirjoittamani kestovaippavillityksestä.

Olen saanut haalimisvimman. Tyhjennän interwebiä kiihtyvällä tahdilla käytetyistä vauvanpeitoista, kantorepuista ja kestovaipoista. Samalla yritämme raivata vauvalle tilaa tyhjentämällä edes yhden kaapin. Ei onnistu. Vaimon mielestä joulukoristeita ei voi viedä vintille vaan ne pitää säilyttää tässä 52,5 neliössä. Myyn kohta tuon vaimon huutonetissä…

Minulla ei ole aavistustakaan miten kestovaippoja käytetään. Mutta tajuan pian, että niitä saa huutonetistä ja toripistefistä 6-10 hyväkuntoista käytettyä yhden uuden markettivaipan hinnalla. Pian meillä on niitä laatikollinen, on pientä ja isoa, on all-in-onea ja kuorivaippaa ja lisäimua kaikissa väreissä, malleissa ja materiaaleissa. Joka päivä tulee uusi lähetys postissa ja näen vaimon ilmeestä, että nyt tuo on seonnut. Tunnustan. Mutta kai se on parempi että se papanoi vaippaan eikä lattialle. Siis se ipana, ei vaimo. Vaimo nyt papanoi ihan mihin sattuu.

Viherpiipertäjä ei halua käyttää kertakäyttövaippoja. Meille ei myöskään tule autoa vaan vauvaa rahdataan Jopolla. Kuulostaa helvetin jalolta, mutta tosiasiassa me on lennetty niin paljon että hyvitellään hiilijalanjälkeämme lopun elämäämme ja vielä businessmutsin helvetissäkin. Businessmutsin helvetti olisi muuten kotiäiteys ja kestovaipat. Mitä perkelettä me ollaan menty tekemään…

Kun interwebistä loppuu ostettavat kestovaipat, paniikki hiipii mielialaan. Mitä minä nyt ostaisin? Filippiiniläisen kodinhoitajan?

Vasta paljon myöhemmin saan kokeneemmilta tovereilta tietää, että kestovaippoja pestään 2-3 päivän välein ja maitolantavaippa ei niinkään haise mutta samaa ei voi sanoa kun ipana alkaa pistellä porkkanaa. Vaipat pestään pienellä pesuainemäärällä korkeahkossa lämpötilassa tarrat kiinni ylösalaisin, ja samassa koneessa voi pestä halutessaan vaikka lakanapyykkiä. Mutta silti minä vaan istun sumppikupposeni ääressä ja pohdin, että mihin se lantaläjä laitetaan, sinne pesukoneeseenko? Olkaa armollisia ja ampukaa minut, nyt heti. Miksi minä edes tiedän tai ajattelen tällaisia asioita?

Pari tuntia kiljuvien veljenpoikien seurassa ja olen aivan puhki. Evoluutio on saatanan ovela kettu, se laittaa jotain delirium-hormoneja fiksujen aikuisten kehoon, ja se hormoni saa ne aikuiset ajattelemaan että onpas tuo piltti lutunen, minäkin haluan sellaisen. Koko ihmissukuhan sammuisi ilman tätä delirium-tilaa, sillä ei kukaan tosissaan voi haluta lapsia! Evoluutio, sinä viekas repolainen, olet johtanut minut harhaan!

Tai sitten se kuolematon Sinkkuelämää-sarjan lainaus: ”Our kids will be different”.

No. They will not be any different. Raskausaika on ainakin sujunut niin hyvin, että mua satavarmasti rankaistaan ihan hirveällä paskiaiskakaralla.

Ja kyllä, varmistin yhdeltä meidän osakkaalta, omaa kakaraa saa sanoa paskiaiseksi, ja kuulemma tulen vielä monta kertaa sanomaankin. Että irvistele vaan siellä, oi väsymätön ja täydellinen kotiäiti, samalla lailla se teidänkin paskiainen paskoi siihen vaippaan sun eessä ja nauroi salaa päälle että siinäs kuuraat sitä kestovaippaa mami!

Raskausviikko 28: Syrjintää ryhmäfysioterapiassa

Ensimmäistä lastaan odottavat saavat ilmaisen ryhmäfysioterapiakäynnin. Koska tiedän mitä ovat lantiopohjanlihakset ja osaan omasta uppiniskaisesta mielestäni aktivoida niitä, olen päättänyt jättää käynnin väliin. Vaihtokaverini M on kuitenkin käynyt tapaamisessa ja kehuu sitä, joten pöpsähdän tapaamiseen.

Huge mistake.

12 mahoihinsa nojailevaa raskauskuplassa olevaa pirua istuu huoneessa jumppamatoilla. Fysioterapeutti selittää kolme kertaa miten vessanpöntöllä nojataan eteenpäin jos pissi ei tule. Mistä helvetistä se puhuu? Mulla tulee pissi monta kertaa päivässä ja papanakin, jessus, ja hiki ja räkä valuu kun reenaa. Että ei ne synnärin eriteriehat paljon pelota.

Ei nämä mamat syrji minua koska olen lepakko, vaan ne alkaa pian fysioterapiasession alettua syrjiä minua koska minä olen uskaltautunut liikkumaan raskaana. Lähden kahden tunnin painajaissessiosta melkein tippa linssissä ja raivon partaalla bloggaamaan. Jälkikäteen keksin vaikka mitä nasevaa sanottavaa niille, ja mietin että miksi en poistunut kesken kaiken.

Fyssari on todella nuori ja kokematon ja hän ei saa tilannetta haltuun vaan mammat kaappaavat sen. Ympärilleni tuntuu kirjaimellisesti muodostuvan möhömahavalaiden jumppamattorinki ja kurkkua kuristaa. Kukaan muu ei ole liikkunut senttiäkään sen jälkeen kun tikkuun on kustu kaksi viirua. Ja koska se oma tapa on ainoa oikea eikä ihmisissä ole mitään eroja, sitä omaa tapaa on pakko tyrkyttää minullekin.

Kaikki muu tuomitaan paitsi kävely. Punttisalille saa mennä, kunhan ei nosta kuin maksimissaan 2kg painoja. 2kg!!! Siis käsillä? Ja kyykyissäkin?!? Kukaan ei osaa selittää miksi. Miksi ei saisi? Ei vastausta.

Eräs toinen odottaja uskaltautuu kysymään saako lenkillä käydä. Vastakysymys on salamannopea: Mitä tarkoitat lenkillä? Minä ehätän apuun: No vaikka juoksemista juoksumatolla, tai ihan ulkona tuolla villissä luonnossa juoksemassa. Katseet alkavat pyöriä kuin hedelmäpeli. Siis eihän nyt herranjumala juoksuaskelia saa ottaa. Nyt jo fysioterapeuttikin yhtyy kuoroon ja hänen ainoa vastauksensa on, että miksi ihmeessä sinä haluaisit käydä juoksulenkillä.

Siis oikeasti, koulutettu fysioterapeutti paasaa tuolla odottaville äideille, että miksi te haluaisitte lenkille. Onko tää oikeasti edes totta, olenko minä pudonnut johonkin kaninkoloon ihmemaan lissujen joukkoon?

Minä haluan käydä juoksulenkillä tällä viikolla ihan yhtä paljon kuin 28 viikkoa sitten. Se kohentaa kuntoani, se saa aikaan mielettömän endorfiiniryöpyn ja onnistumisen tunteen, se saa kaikki työmurheet unohtumaan kahdessa minuutissa, se auttaa jaksamaan, olen odottanut sitä koko päivän. Jos menen puolison kanssa, vaihdamme koko päivän kuulumiset samalla, jos menen yksin, luukutan räppiä kuulokkeista. Olen tehnyt tätä 23 vuotta ja nyt tuo kysyy, että miksi minä haluan. Koska ilman tätä ei ole olemassa mitään minua.

Näen kysyjän silmistä, että hän ei uskalla tämän päivän session jälkeen enää nousta sohvalta. Minua oksettaa, tekee mieli mennä lohduttamaan ja pyytämään sitä lenkille mun kanssa. Itse saan niin hirveän raivon päälle, että päätän uhallakin lähteä spinnipyörän selästä synnyttämään, *splosh* noin lapsivedet spinnisalin lattialle, siinäs saitte senkin lehmät voi sen näinkin hoitaa!

Keskustelu eskaloituu todella henkilökohtaiseksi noitavainoksi. Astangajoogaohjaaja pitää minulle saarnan siitä, miten hänen mielestään jopa astangajooga on odottajalle aivan liian rankkaa, joten hän on vaihtanut sen mammajoogaan. Että risti-istuntakin on pahasta ja hänen ystävänsä urheili juuri tuolla lailla hulluna kuin sinäkin businessmutsi, ja sen synnytys kesti neljä päivää kun se oli niin hyvässä kunnossa.

Seriously? Että tämä oli se kotitekoinen diagnoosi sitten, mitään muuta syytä noin pitkälle synnytykselle ei tietenkään voinut olla kuin se, että oli liikaa lihasta. Voi nyt vittu sanon minä. Meidän salilta kaikki spinnipyörän selästä lähteneet on pyöräyttäneet esikoisensa hyvissä voimissa kun ovat olleet hyvässä fyysisessä kunnossa ja jaksaneet synnytyksen hyvin. Synnytys on ollut nopea tai ihan tavallinen, ja ennen kaikkea ne mammat on tosi nopeasti palanneet salille. Tuttava oli viikko lasketun ajan jälkeen erikoisvaljailla kiipeilyseinällä ja nassikka tuli vauhdilla ulos. Siellä se taas kiipeilee.

Mutta en minä saa näistä mitään sanottua sille astangajoogaohjaajalle. Olen niin totaalisen shokissa koko tilanteesta.

Yksi odottaja on perinteinen laiha läski. Kyllä, sellainen läpipasko lattaperse joka ei koskaan eläessään ole ymmärtänyt mitä liikunta on ja miksi se on keksitty. Laiha läski mahtuu kokoon XS, mutta ei jaksa nousta kolmea porrasaskelmaa kun jalat jo alkaa täristä. Laiha läski on näennäisen hyvässä kunnossa jos sen laittaa ylipainoisen viereen, mutta tosiasiassa niiden kahden verikoetuloksista se ylipainoisempi scorais todennäköisesti paremmin, koska laihan läskin arvot sais lekurin kuin lekurin miettimään miten tuo voi olla edes hengissä.

Ylen Prisma laihoista läskeistä.

Tämä laiha läski silittää mahaansa koko ajan ja nojaa taaksepäin käsi alaselällä, sillä lailla klassisesti kuin nyt odottavan äidin voisi odottaa tekevän. Tappakaa mut jos löydätte mut joskus nojailemasta niin. Tosiasiassa tuon rimpulan selkäranka varmaan katkeaisi tukilihaksiston puutteesta ellei se nojaisi noin.

Joko on riittävästi puhuttu paskaa tuosta olennosta? Pahoittelen että vajoan tälle tasolle, mutta tämä on nyt ainoa tapa päästä psyykkisesti yli tuosta sessiosta.

Laiha läski sättii minua sättimistään. Mitä ihmettä minä olen tehnyt sille? Argumentaatio on tasolla ”kun minua niin supistaa ajatuskin kuntosalille menemisestä”. No varmasti supistaisi hyvä toveri, olit paksuna tai et. Yritän sanoa, että minua ei supista ja olen tehnyt tätä aina. Se ei auta. Hän saarnaa ja saarnaa, kuulkaa siinä jää jeesus ja vuorisaarna nopeasti kakkoseksi. Ei sinne salille varmaan kannata kolmannella kolmanneksella lähteäkään jos ei ole eläessään aiemminkaan viitsinyt. Tosin jopa neuvolassa ne taisi sanoa, että vaikka ei olisi koskaan jumpannut, raskaana ollessa on pakko. Mutta ei tämä ruipelo ole valmis dialogiin. Itse olen valmis kyyneliin. Paitsi että nuo lehmät ei ole sen arvoisia.

Sessioon kuuluu oikean seisoma-asennon opettelua. Alan tarkkailla näitä raskauskuplalaisia hieman tarkemmin ja aidosti hämmästyn siitä miten ylipainoisia ja iäkkäitä kaikki nämä ensisynnyttäjät ovat. Itse olen 35 veteraani ja joukon nuorin! Kesken seisoma-asentoharjoituksen kaksi alkaa nojailla kuntosalilaitteisiin. Siis nämä ei jaksa edes seisoa 1,5 minuuttia ruoto suorassa, miten tää on mahdollista?

Lopussa maataan selällään ja fysioterapeutti kiertää etsimässä kaikkien syvät vatsalihakset. Kun jännität niitä, tunnet sen heti lihaskireytenä painaessasi sormea lonkkaluun sisäpuolelle.

Fysioterapeutti ei löydä syviä vatsalihaksia lainkaan noin 60 %:lta ryhmän jäsenistä. Hän käskee odottajaa painamaan maata toisella kädellä, josko alkaisi löytyä, mutta astangajoogaohjaajan syviä vatsalihaksia ei tunnu. Hän käskee odottajaa painamaan maata molemmilla käsillä, mutta laihan läskin syviä vatsalihaksia ei löydy.

Onnea vaan teille synnytykseen.

Fysioterapeutti kannustaa vielä lopuksi rohkeasti kysymään ”siitä jokaisen omasta lajista”. En uskalla avata suutani, en kuollaksenikaan, vaikka tuo on juuri se kysymys jonka vuoksi tulin. Koko sessio on opettanut, että minulla ja muilla tässä huoneessa on vain niin perustavalla tavalla erilanen käsitys siitä, mikä ”laji” ylipäätään on, ettei mikään tuo meitä samalle sivulle. Perunalastut eivät ole laji, ne on paskaruokaa. Seisoma-asento ei ole laji, se on elinehto. Syvät vatsalihakset eivät ole laji, ne on kaiken perusta. Mä käyn joka viikko rankassa joogassa mutta mun mielestä se on niin kevyttä liikuntaa raskaanakin, että mä vedän siihen alle vartin juoksumattoa ja tunnin salitreenin. Mutta tässä huoneessa sitä ei passaa sanoa ääneen. Ja vielä vähemmän sitä, että ne mun lajit ois oikeasti jefu ja koripallo.

Vaihtokaveri M:n fyssari oli ollut joku seitsemän mukulan äiti joka oli rempseästi todennut, että tehkää ihan mitä vaan pystytte, lähdettiin sitä ennenkin raskaista peltotöistä suoraan saunaan synnyttämään.

Mä uskottelen itselleni, että mun fysioterapiaryhmä on ollut erittäin poikkeuksellinen kokoelma iäkkäitä laihoja läskejä, koska mä en voi elää sen tiedon kanssa, että kaikki Suomen ensisynnyttäjät ois tuollaisia. Me ollaan muuten isommassa kusessa kuin kukaan tajuaakaan.

Ryhmäfysioterapiaa en voi suositella kenellekään. Ja alan alitajuisesti pelätä edessä odottavia perhevalmennuskertoja enemmän kuin synnytystä.

 

Raskausviikko 27: Takakyykkyä perkele

imageOlen breikannut uutisen raskaudestani omalle ryhmällemme töissä. Nyt siis noin kahdeksasosa työntekijöistä meillä tietää. Minulle on koko ajan tolkutettu, että et sinä tuota mahaa voi pitää piilossa ja kyllä ne tietää, vaikka ne ei sano mitään. Olen jo itsekin ajatellut, että tämä on ihan pelleilyä. Mutta edelleen tuntuu kummalliselta, että miksi tästä asiasta pitäisi pitää joku lehdistötiedote.

Kun kerron asiasta tiimipalaverissa, kaikki ovat hämmästyneitä. Jälkikäteen yritän kysyä, että olivatko tiimiläiset arvanneet ja vastaus tuntuu aidosti olevan, että heillä ei ollut aavistustakaan.

Myönnän, että vaatteilla voi tehdä paljon. Musta löysä paita päälle ja mahaa ei ole.

Nyt haluan ja voin kertoa asiasta, koska en halua valehdellakaan, ja toisaalta olen jo äitiysvapaan alkuun saakka niin kiinni projekteissa, että pelkoa ei ole enää siitä etteikö töitä tulisi mahasta huolimatta. Nyt on vielä pari kuukautta aikaa tehdä työt valmiiksi. En halua jättää kenellekään keskeneräisiä töitä pöydälle, niiden haltuunottaminen olisi muille hankalaa ja en halua olla narttu. Woof.

Muuten töissä on normiviikko, kiire ja kataluus, kaksi fatalia ja koulutuskeikka Hämeenlinnassa. Jethro Rostedtin kuuluisi olla kouluttamassa kanssani, mutta hän tekee oharit. Yksi möhömaha tähän tilaisuuteen saa siis riittää. Mä oon paksuna, mikäköhän hänen tekosyynsä on?

Teen töitä seisomapöydän edessä ja käpäliä ei turvota. Vauva vihaa sitä jos istun alas. Tullaan olemaan todella liemessä kun se pöpsähtää maailmaan, eihän se pirulainen suostu nukkumaan missään muualla kun liikkuvassa vaunussa / sylissä! What have we done?

Jumpalla on normiviikko. Vedän juoksumatolla alkulämmöiksi vartin tahdilla 10km/h (vauhti on pudonnut 11km:stä mutta saa kai tästä silti ylpeä olla), sitten penkkipunnerrusta 45kg:lla 3×8 ja muut käsiliikkeet, ja takakyykkyä 80kg:lla 3×8 ja väliin hyppykyykkyjä pelkällä 20kg tangolla. Teen yhden puntin viikossa ja siksi kaikki lihasryhmät samalla ihan vaan koska vihaan sydämestäni punttisalia, voin kertoa että tällä emännällä 1,5h menee paljon sutjakammin minkä tahansa muun lajin parissa. Toivottavasti vauvasta tulee oikea raudan rakastaja, se olis varmasti emännän mieleen.

Suoria vatsalihaksia en pysty enää tekemään. Teen syviä vatsoja ja kylkiä kyllä, ja tein niitä suoriakin pitkään, ihan muutaman viikon päähän. Mutta vatsalihakset on jo väistäneet sivuun ja keskelle alkoi kasvaa harjannetta, ilmeinen tyräriski.

Kaikkea voi mun mielestä tehdä jos pystyy. Jos ottais kipeää tai supistais, en tekis. Jos ois vuotoja tai hengenahdistusta, en tekis. Mutta mulla ei ole mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Olis outoa jäädä nyt sohvalle pötköttämään vaan koska on vähän masua.

Siispä viikon normiohjelmalla mennään, 7 treeniä per viikko, tälläkin viikolla.

Taidan kyllä joltain osin kiistää itseltäni että olen paksuna. Voiko niin sanoa? Itsetutkistelu ei liene pahasta. Töhötän menemään ja en edes huomaa olevani raskautetussa tilassa ennen kuin törmään vahingossa omaan mahaani (trust me, that can happen). Ei se paljon ole tiellä, mutta onhan se nyt siinä, olemassa. Kyllä tässä hetkittäin paniikki hiipii mielialaan, että mitä on tullut tehtyä. Olihan meillä hyvä elämä kaksinkin.

Viikonloppuna meidän porukat tulee käymään koska meillä ei ole autoa ja pitäis mennä ostamaan pinnasänky. Ipanat kuulemma nukkuu sellaisissa. Missä näitä tietoja on jaettu ja missä mä olin silloin?

Pinnasänkyosastolla tiedän, että meidän perheessä on kyllä tilaa tulokkaalle. Vaikka maailman huonoin äiti ei tiedä missä vauvat nukkuu ja mitä ne syö ja miten niiden takamus pestään, antakaa äidille mahdollisuus, se oppii kyllä.

Mut sitä ennen vähän lisää takakyykkyä, niin kauan kun pötkö vielä kulkee kengurupussissa eikä tarvi tapella emännän kanssa siitä kumpi pääsee eka salille ja kumpi jää himaan pötkön kanssa 😝

Raskausviikko 25: Raskaus ja hypoglykemia

image
(Huomaa urkkatrikoot mammamekkosovituksen rekvisiittana) trikoota ne on kaikki mekotkin peeveli, ja trikoo on riskillä r… komia!

Raskausviikolla 24+0 – 24+6 mennään, eli nyt on 25. raskausviikko. Aika ei kulu mihinkään mahan kanssa vaikka muuten on koko ajan helvetillinen kiire. Mutta jos aamulla miettii, se on 24+0, ja kun illalla miettii, se on edelleen 24+0. Helvetti mikä ahaa-elämys, tämän takia sitä siis kutsutaan odotusajaksi! Uujea, blondilla raksuttaa…

Tällä viikolla vuorossa on sokerirasituskoe. Blogin lukijalle ei liene epäselvää, että tämä businessmutsi syö aina kun töiltään ehtii, ja paljon. Sokerirasituskokeeseen laitetaan odottavat mamat jos siihen on syytä, jotta voidaan selvittää onko mamalla raskausajan diabetes. Raskausajan diabetes sinänsä on ohimenevä, mutta se saa ipanan syntymään useita kiloja liian suurena ja altistaa äitiä myöhemmin kakkostyypin diabetekselle.

Minä joudun sokerirasituskokeeseen siitä syystä, että painoindeksini on 25. Olen siis pulska. Olen normaaliaikana 172cm pitkä ja painan 73kg. Ei ole kyllä niin pulska olo kuin painoindeksi väittää, olen mielestäni ihan tavallinen. Toivon todella, että se olis kaikki silkkaa muskelia. Keep telling that to yourself chubby…

Joka tapauksessa minulla on siis myös hypoglykemia. Olen ollut aiemmin sokerirasituskokeessa, koska joskus erään aiemman työnantajan palveluksessa stuuppasin tajunnan rajamaille ja osakas löysi työhuoneen lattialta kanttuvei. Stressi, liikunta ja ravinnottomuus laskevat hypoglykeemikon verensokeria. Olin sitten fiksuna mimminä vetänyt aamuspinnin jälkeen karmean hektisen työpäivän ilman lounasta ja klo 19 tuli noutaja. Suosittelen! (not)

Lääkärin mielestä siinä ei kuitenkaan ois pitänyt olla ihan niin töttöröö, ja sokerirasituskoehan sen sitten kertoi, että paastosokeri 2,3: syö tyttö tasaisemmin.

Kysyn neuvolassa, että jos minulla on insuliinin ylieritys (hypoglykemia) niin voiko minulla samaan aikaan olla insuliinin alieritys (raskausdiabetes). Rakas kukkahattuinen neuvolantätimme ei osaa vastata. En moiti häntä, en minäkään osaisi vastata. Mutta ottaisinko selvää? Kenties.

Joka tapauksessa, sokerilitkua mennään latkimaan. Verikokeet tunnin välein, sokeriliemi mahassa kaksi tuntia. Se on ihan kakkapuhetta että se koe olisi ikävä, tai neste pahanmakuista. Jos sieltä on ihmiset selvinneet hengissä hypoglykemioista ja diabeteksistä huolimatta niin varmasti selviän minä ja selviät sinäkin. Hienoahan se vaan on, että meidän järjestelmä on niin mainio että tällaiset testataan ja vielä ilmaiseksi. Ja siinä vaiheessa kun on ollut juomatta 14 tuntia on ihan sama miltä se litku maistuu, sen vetää oikeasti janoonsa.

Businessmutsi stressaakin sokerirasituskoetta eri perustein. Ottamatta kantaa siihen kenen peruste on oikea, oikeitahan ne kaikki on meidän subjektiivisissa kokemuksissamme. Toivottavasti kuitenkin luit tämän mieluummin kuin jännitit sitä koetta viikkotolkulla.

Businessmutsi stressaa sokerirasituskoetta sen takia, että siellä tulee hulluksi odottamiseen. Suihkin meilejä menemään minkä ehdin, mutta hyvä työpäivähän tässä menee odotellessa sivu suun. Järkyttävintä on, että minulle ohjeistetaan heti kättelyssä, että paikalta ei saa poistua. Minkä saatanan takia?!? Ei kai nyt kukaan tässä vaiheessa käy sabotoimassa omia testituloksiaan alakerran snägärillä (vaikka mieli tekisi, nälkäh) koska ei siinä ketään muuta kusettaisi kuin itseään. Kai testattava tässä vaiheessa olisi kieltäytynyt koko testistä jos ei haluaisi aidosti selvittää tulosta. Ja jos kyse on turvallisuudesta tai vastaavasta, etten mene käytävään pökertymään, niin jättäkää nyt herranjumala kukkahattutädit täysivaltaiselle aikuiselle itselleen vapaus päättää lähteekö ottamaan riskiä tahi ei.

Kävelen ulos. Pakko soittaa puheluita asiakkaille. Olen salassapitovelvollinen joten en voi soittaa niitä labran aulasta.

Ei, minua ei pidätetty eikä sakotettu tästä, enkä pökertynyt ulos, eikä maailma pysähtynyt. Hyvä jumala mikä kapinallinen hän onkaan, kävi puhumassa puhelun ulkona vaikka kiellettiin, haluan urhoollisuudesta kunniamaininnan oitis!

Testitulos tulee nettiin, ei ole diabetestä, ei sinnepäinkään. Toisaalta vauva vaikuttaa aidosti tasapainottaneen insuliinitasoja, paastosokeri on alarajoilla 4,1 muttei hypoglykemian puolella. Onkohan se tämä lisääntynyt verimäärä, ettei insuliiniä ole suhteessa niin paljon? Mutta sokerilitkun määrä lienee vakio. Olisinpa lääkäri enkä kuppainen lakimies. Saisi hienon valkean takin ja kaataisi sairaanhoitajaakin kuin heinää. Minä en stereotypioi, vaiti! Ja vaimo tykkää hyvää kun lukee tämän. Onneksi se on maailman paras vaimo (yritän paikkailla ketunhäntä kainalossa puheitani).

Sain laskutettua koko kaksituntisen ja sain juotua sokerisen drinkin veronmaksajain piikkiin, joskin sateenvarjo ja sekoitustikku drinkistä puuttuivat. Siispä kokemusta rikkaampana blogia kirjoittamaan, ¡olé!