Tästä lauseesta tulen olemaan ikuisesti ylpeä: 36. raskausviikko alkaa juoksulenkillä Berliinissä. Tätä te ette saa multa pois, tätä mä kerron vauvalle kun se syntyy, että Berliinissä käytiin ja sä olit mut human kettle bell. Sä rakastit juoksemista viimeiseen asti.
Businessmutsi viipyy Saksassa pyhättömän viikon. Kaikki menee hienosti. Hieman useammin pitää piipahtaa kaffilassa, normaalisti jaksaisi koko päivän liikenteessä. Mutta tuntikausia me mennään vauvan kanssa putkeen. Vauva rakastaa matkustamista. Pääsen paluulennollekin synnyttämättä. Oli Finnairin Thaimaan-lennolla kai joku joskus 2011 pöpäyttänytkin kakaran maailmaan. Pohdin josko sillä tavalla saisi ilmaislipun Finskille ikiajoiksi, ja yritän salaa pukertaa ipanaa ulos lentokoneen wc:ssä…
Kun vauva on ollut yhden yön kotona, se haluaa taas lähteä. Lähteminen on ihanaa, palaaminen vielä ihanampaa. Vauva huutaa ”hanaa!” Siispä Tukholmaan viikonlopuksi.
Puolivälissä matkalla terminaaliin minuun iskee ajatus: Entäpä jos laivalle on samanlaisia rajoitteita kuin lennoille, voiko ne epelit evätä mun pääsyn tuonne kokolattiamatto- ja hanaviinihelvettiin vain koska joku laittoi siemeniä sisääni vajaa yhdeksän kuukautta sitten? Aloitan raivoisan googlaamisen spårassa. Yllättäen ainoat osumat ovat taas sinne saakelin vauva.fihin. Ensimmäisen ketjun lukeminen riittää, minä painelen laivaan vaikka jäniksenä jos ei muu auta. Keskustelun kulku: ”Matkustaisitteko Tukholmaan viimeisinä raskausviikkoina?” Vastauksista 97 % on ”ei missään nimessä”. Jo tämä saa minut raivoon, matkustan perkele uhallakin, syntyköön sitten laivassa. Yksi vastaus nousee kuitenkin ylitse muiden: ”Kyllä matkustaisin, mutta sinuna en menisi maihin.” No miksi ei maihin? Kaveri linkkaa sitten jonkun Aftonpostenin 17 vuotta vanhan artikkelin, jossa Tukholman lähiössä uutisoidaan pommiuhkasta. Ei siis maihin laivasta, koska Stokis on vaarallisempi kuin lesboparin suudelma Kabulissa! Asia pihvi. Asia selvä pyy. Asia paketissa. Onneksi meillä on vauva.fi, hurra hurra [lausutaan ruotsalaisittain murtaen].
Yksi järjen ääni soi kuorossa. Lappalaisäiti toteaa, että nykyisinhän se laiva pysähtyy Maarianhaminassakin, että sinne sitten synnyttämään, kun heillä Lapissa taas matkat synnyttämään on normaalistikin paljon pidemmät. Minä rakastan noita järkeviä lappalaisia! Niillä on sentään vielä hitunen maalaisjärkeä kuulassa.
Tukholmakin sujuu mainiosti. Vauva shoppailee ja ahmii seisovassa pöydässä silliä ja graavilohta. Soosoo vauvaa, tuhma, ei saa! Tässä vaiheessa väitän, että ensimmäisiä kertoja koen vauvan lisänneen energiantarvettani, ja viimeisinä päivinä tai viikkoina on ollut jatkuva nälkä. Jatkuvalla nälällä tarkoitan nälkää tunnin välein, kun normaalisti nälkä olisi kahden tunnin välein. Mikä porsas, koko ajan syömässä!
Mutta tässä vaiheessa haluan siis kirjoittaa vielä erikseen siitä, mikä raskaudessa on yllättänyt minut.
Tämän blogin lukijalle varmasti on käynyt selväksi, että ensimmäisenä ja yllättävimpänä asiana mieleen nousee raskaana olemisen helppous. Olin kuvitellut, että tämä olisi yhtä helvettiä. No ei ole. Elämä jatkuu. En taaskaan halua vähätellä kenenkään toisen raskauskokemusta, ja varmasti on olemassa aivan helvetillisiä raskauksia joissa supistukset vievät aikaisilla viikoilla vuodelepoon tai vastaavaa. Mutta minä kirjoitankin omasta kokemuksestani, lue tai jätä lukematta.
Lisäksi minut on yllättänyt lapsen potkujen voima. Olin luullut, että tarinat mahan läpi näkyvistä potkuista ovat urbaania legendaa. No eivät ole. Kaveri teutaroi kuin hai häkissään jos istahdan hetkeksi alas. Se on uskomaton tunne, josta vaimokin pääsee osalliseksi.
Se on tullut yllätyksenä, että sheivaaminen on lähes mahdotonta. Aluksi mahaa sai siirrettyä syrjään mutta lopuksi viidakon Ykä tuli kylään. Rastapampulat esiin!
Rehellisyyden ja kainouden nimissä on todettava, että myös piparin turvotus on tullut yllätyksenä. Jos olen sataan kertaan toitottanut, että jalkoja ei turvota ja suonikohjuja ei ole ja ei kolota eikä juili, niin piparin voi suosiolla todeta olleen turpea kuin vettynyt pesusieni viimeiset kuukaudet. Liikaa tietoa! Mutta et kai tosissasi ajatellut, että tässä blogissa kirjoitetaan pelkistä vaahtokarkeista ja hattaroista? Menoahan tuo ei ole haitannut, mutta jännityksellä odotan josko toosa tästä vielä palautuu vai lihoiko raskausaikana pelkkä pipari.
Loppuun haluan liittää vielä muutaman raskaussaliselfien lisää, koska tällaisia on harvoja interwebissä pällisteltävänä. Kuviin liittyy nimittäin myös anekdootti, kuten usein maailman paskimman mutsin toilailuihin.
Ensinnäkin vietin sanottuna maanantaina 5,5 tuntia Töölö Gymillä. Koska en keksi mitään muutakaan järkevää tekemistä äitiysvapaalla. Kävin pilateksessa, salilla ja joogassa, siis kolmen reenin päivä.
Toiseksi jälkimmäiseen kuvaan liittyen tuo anekdootti. Olin sopinut lounaan opiskelutoverien P ja J kera, ja olin muka pakannut salille mukaan tarvittavat vaihtovaatteet sekä suihkutamineet. Pian huomaan, että tissiliivit puuttuvat. Puen ylle raskausmekon sillä ajatuksella, että tässä mitään liivejä olla vailla. No jep. Nisät osoittivat sinne ja tänne. Koska en ehtinyt enää kotiin, aloin hädissäni kuivaamaan helvetin hikisiä urheiluliivejäni hätäkäyttöön föönillä. Samalla hetkellä kun siinä föönailen liivejä raskausmekossani maha pystyssä ja nännini osoittavat toinen länsiluoteeseen ja toinen koilliseen, kävelee pukuhuoneeseen bikinifitnessin Suomen mestari Eevi Teittinen. Kaunotar katsahtaa minua ripsiensä alta kauhistuneena ja hymähtää.
My finest hour.
Erilaista rakkautta 