Jos googlasit ”miten pärjää kolmen lapsen kanssa” niin vastaus on ”ei mitenkään”. Tai että ”ei tässä konkurssissa enää tunnu mikään”.

Elävän elämän esimerkkejä kahdelta aamulta, ja samalla parasta ehkäisyvalistusta?
Milla on crossfitissä aamulla. Vauvalla painaa aamu-uni ja se viihtyy vain sylissä, joten kaikki on tehtävä yhdellä kädellä. En ehdi pestä kasvoja saati hampaita, hiihdän alasti ja yritän esittää kiinnostunutta kun Muusa esittelee vaatteitaan ja tivaa mitä laittaisi päälle samalla kun voitelen yhdellä kädellä leipää Miiolle (vaikeaa mutta onnistuu, juuston höyläys ei). Nälkä on itselläkin ja kahvikin maistuisi mutta sitä ei ehdi keittää. Keitän 8 kananmunaa, vahdin etteivät lapset koske lieteen, en saa munista yhtäkään koska kakarat syövät kaiken. ”Äiti lisää munaa!” ”Miten pyydetään?” ”Saisinko lisää munaa?” ”Saat tietenkin” ja ”äiti puolita muna”, ”äiti ota keltainen pois”, ”äiti laita aromisuolaa”, ”äiti maitoa”, ”MITEN PYYDETÄÄN?”. Ja koko ajan ”äiti kato”, ”äiti kato”, ”äiti kato”, se kuulostaa japanin kiitos-sanalta ”arigato” nopeasti lausuttuna lapsen suusta, mieli pyörähtelee Japanin ja nälkäkiukun välissä. Sohvatyynyt lentelee, nostan ne ainakin sata kertaa takaisin jotta pääsen sohvalle imettämään, nyt en perkele jaksa komentaa niitä korjaamaan itse jälkiään kun siinä kestää ihan helvetin kauan ja sitten on sohvakin kananmunassa. Imetän ainakin kaksi kertaa niiden hiivatin munien välissä, kahvin olen saanut keitettyä (onnistuu yhdellä kädellä helposti). Paahdan lopulta kaksi karjalanpiirakkaa itselleni koska mihinkään monimutkaisempaan ei pysty, kun pääsen pöytään (vauva sylissä), kaksi vanhinta tappelee ja komennan niin että nälkäkiukku meinaa ottaa vallan. Kahvi on jäähtynyt ja karjalanpiirakat kylmiä, mutta syön ne mieluummin kylmänä kuin nousen vauvan kanssa uudelleen pöydästä (syötävä sormin, koska veistä ja haarukkaa ei voi operoida yhdellä kädellä, paloittelemme tottuneesti Millan kanssa ruokaa toisillemme silloin kun vauva on jommalla kummalla sylissä). Puolivoltteja sohvalla, jotain sattuu, puhallan ja lohdutan, yritän selvitä ilman että täytyy kaivaa laastaria koska se on vaikeaa vauva sylissä. Kolme lasta mahtuu ihan helposti yhtä aikaa syliin kun on pakko, sitä jännitin kamalasti ennen kuin vauva tuli. Nyt vaihdan vauvalle vaipan ja puen vaatteet, se ei tykkää vaatteista tänään. Vauva osaa jo kääntyä joten sitä ei voi jättää hoitopöydälle yksin, ravaan edestakaisin vauva sylissä hakemaan antibioottisilmätippoja rähmiviin silmiin ja Basibactia kynsivallintulehdukseen. Sitten D-tipat vauvalle ja D-tabletit isoille. Ja autan Miiolle vaatteet päälle (osaa pukea itse mutta ei viitsi koska on taantunut vauvaksi vauvan syntymän jälkeen, auttaminen onnistuu yhdellä kädellä). Muusa alkaa nakella puhelintaan kun ruutuaikaa ei ole. Samaan aikaan Miio tarvitsee apua vessassa, mutta kun pyyhin vauva sylissä, vauva puklaa Miion selkään ja pyyhin pukluja Miiosta, itsestäni ja lattialta. Juuri puetut vaatteet pitää vaihtaa, Miio karkailee. Yritän laskea vauvaa unille mutta se raivostuu, otettava taas syliin. Saan jumppahousut puettua (kyllä, onnistuu nipinnapin yhdellä kädellä), mutta yläosaa en saa päälle. Muusa ja Miio riitelevät limamadosta ja nyrkki heiluu, vauva itkee. Tiskikone pitäisi tyhjentää mutten ehdi koska joku haluaa koko ajan jotain. Ehdin kuitenkin harjata hampaat, ainakin omani, luulen, hammastahnan puristaminen yhdellä kädellä on haastavaa koska pyöreä hammasharja pyörähtelee ympäri lavuaarin reunalla. Mieli ei kuitenkaan enää pyörähtele koska olen saanut syötyä kaksi kylmää karjalanpiirakkaa. Kohta Milla tulee ja sitten minulla on viisi minuuttia aikaa imettää vauva uudelleen, pukea yläosa, pakata jumppakamat ja lähteä. Tukan ehtii kietaista Elixian rappusissa takkunutturalle, deodoranttia en muistanut joten onnea kanssajumpparit. Jumpan jälkeen on 5 minuuttia aikaa pestä kädet ja suoriutua kotiin koska tiedän että Milla on hyppyyttänyt vauvaa tunnin siellä ja isommat riitelee. Koska Milla on vuorostaan kolmen kakaran kanssa yksin.