Seuraava aamu, vauva ja Milla nukkuvat pitkään mutta Miio herää aikaisin koska pissaa sänkyynsä ja herättää tietenkin samalla myös Muusan. Lakanat ja peitto pesuun, kakaroille pikkukakkosta. Saan vesimelonin leikattua ja kahvin käteen, jopa puuron itselleni joskin kahviin pitää kaataa lämmikettä koko ajan ja puuro unohtuu mikroon monta kertaa. Puen Miion kun se ei huomaa, saan itselle housut jalkaan. Mutta sählään ja kaadan tällä kertaa itse (ison ja täyden) vesilasini, moppaan ja lyön pään pöydän alla pöytään. Vauva herää muttei suostu maidolle ennen jumppaa, pumppaan raivolla. Jumpan jälkeen unilelut äkkiä kassiin ja pikasuihku, juna-asemalle. Mutta Miiolle ei maistukaan lohikiusaus, se tietää pitkää ja nälän kyllästämää junamatkaa. Muusa kaatuu potkulaudalla Baanalle ja loukkaa kätensä, matka tyssää. No ei me siihen junaan oltais ehditty vaikka oltais oltu seitsemän tuntia etuajassa, jotain tulee aina. Seuraavaksi Miioa alkaa pissattaa koska se on syönyt kokonaisen vesimelonin, ei auta muu kun pissiä Baanalle, pissaa roiskuu Miion kengille ja mun varpaille, Muusa tarjoaa sateen kastelemaa lehteä pusikosta ja pyyhin sillä varpaani. Kusta se vaan on. Vedän Miioa potkulaudalla viimeisen puoliskon, potkulauta kolahtaa varpaaseen ja kiljahdan kivusta, jota Miio tietenkin säikähtää ja matka tyssää siihen että itsensä loukannut osapuoli ei itke vaan Miio itkee. Vauva sentään nukkuu koko tämän ajan mutta tissit räjähtää, tästä samasta tilanteesta kehittyi viimeksi 2kk sitten rintatulehdus. Asemalaiturilla vastaan tulee äiti yksin seitsemän lapsen kanssa, lopetan välittömästi epäonnistumisteni luetteloinnin ja menen hymyssä suin junaan. Aamun kohokohtia oli kuitenkin monta, lämmin kahvi, niin innolla hymyilevä vauva ettei malttanut syödä, jumppa, ja se kun lapset söi jääkaappikylmää vesimelonia ja niille tuli niin kylmä siitä että ne kömpi syliin lämmittelemään, ”äiti sä olet lämmin”. Ja viimeinen kohokohta, kakaroita ei sentään ole seitsemää
Erilaista rakkautta 