Tukholma ja Junibacken 11/2022

Stokiksessa mun isän 70-vuotisjuhlilla. Isä ❤️, kakarat 🤬

Kohtuullisen kauan jaksoivat ravintolassa laivalla, ja leikkipaikka oli pop. Mutta sitten alkoi kahden tunnin iltamylly hytissä kun nelonen oli haipissa.

Mylly käynnissä

Meidän piti tänään mennä joulumarkkinoille Hovstalleille Tukholmassa, mutta ne olikin maksulliset ja kakaroiden kanssa ajatuskin vähän puistattava, kaksi karkailee ja yksi huutaa rattaissa. Tultiinkin Junibackeniin. Muusa oli täällä viimeksi 2-vuotias ja Miio 0, nyt Lumo on 0 ja nämä 4 ja 6. No, ensimmäisenä juoksivat mestan läpi ja kysyivät ”eikö täällä ole muuta”. Nyt vähän viihtyvät tässä huoneessa jossa liukumäkiä, mutta tulee kyllä mieleen että minkä ikäisille tämä lopulta on sopiva. Vauvaa ei pysty laskemaan alas minnekään tai se tallotaan hengiltä, kuusivuotias on tänne liian vanha, ja muistan että kaksivuotiaalle satujuna oli pelottava. Kannatti maksaa 72e 😂

Junibacken

Helvetin kiva reissu mut saatanan pikkuperkeleet. Koska pääsee haudan lepoon hästäk ekanmaailmanongelmat hästäk kukakäskilisääntyä

Junibacken
Junibacken

Elämää kolmen lapsen kanssa, vol. 3

Seuraava aamu, vauva ja Milla nukkuvat pitkään mutta Miio herää aikaisin koska pissaa sänkyynsä ja herättää tietenkin samalla myös Muusan. Lakanat ja peitto pesuun, kakaroille pikkukakkosta. Saan vesimelonin leikattua ja kahvin käteen, jopa puuron itselleni joskin kahviin pitää kaataa lämmikettä koko ajan ja puuro unohtuu mikroon monta kertaa. Puen Miion kun se ei huomaa, saan itselle housut jalkaan. Mutta sählään ja kaadan tällä kertaa itse (ison ja täyden) vesilasini, moppaan ja lyön pään pöydän alla pöytään. Vauva herää muttei suostu maidolle ennen jumppaa, pumppaan raivolla. Jumpan jälkeen unilelut äkkiä kassiin ja pikasuihku, juna-asemalle. Mutta Miiolle ei maistukaan lohikiusaus, se tietää pitkää ja nälän kyllästämää junamatkaa. Muusa kaatuu potkulaudalla Baanalle ja loukkaa kätensä, matka tyssää. No ei me siihen junaan oltais ehditty vaikka oltais oltu seitsemän tuntia etuajassa, jotain tulee aina. Seuraavaksi Miioa alkaa pissattaa koska se on syönyt kokonaisen vesimelonin, ei auta muu kun pissiä Baanalle, pissaa roiskuu Miion kengille ja mun varpaille, Muusa tarjoaa sateen kastelemaa lehteä pusikosta ja pyyhin sillä varpaani. Kusta se vaan on. Vedän Miioa potkulaudalla viimeisen puoliskon, potkulauta kolahtaa varpaaseen ja kiljahdan kivusta, jota Miio tietenkin säikähtää ja matka tyssää siihen että itsensä loukannut osapuoli ei itke vaan Miio itkee. Vauva sentään nukkuu koko tämän ajan mutta tissit räjähtää, tästä samasta tilanteesta kehittyi viimeksi 2kk sitten rintatulehdus. Asemalaiturilla vastaan tulee äiti yksin seitsemän lapsen kanssa, lopetan välittömästi epäonnistumisteni luetteloinnin ja menen hymyssä suin junaan. Aamun kohokohtia oli kuitenkin monta, lämmin kahvi, niin innolla hymyilevä vauva ettei malttanut syödä, jumppa, ja se kun lapset söi jääkaappikylmää vesimelonia ja niille tuli niin kylmä siitä että ne kömpi syliin lämmittelemään, ”äiti sä olet lämmin”. Ja viimeinen kohokohta, kakaroita ei sentään ole seitsemää

Ne on söpöjä kun ne nukkuu

Esikoinen vs. pahnanpohjimmainen, vol. 2

Kun esikoisemme Muusa oli vauva, Muusa harrasti päivisin. Minä harrastin sitten iltaisin. Muusa kävi maanantaisin laulu- ja leikkituokiossa Ruoholahen leikkipuistossa ja tapasi tuttaviaan lounaalle simpseästi sormiruokaillen. Tiistaisin Muusa kävi tanssimassa babylattareita Etnofitnessillä ja säntäsi sieltä suoraan Albertin olohuoneen vauvavertaisryhmään. Keskiviikkoisin Muusalla oli muskari joko Albertin olohuoneella tai Lastenliitolla, ja torstaisin hän vauvajoogasi Shantilla. Perjantaisin Muusa kävi vauvatanssissa Helsingin aikuisopistolla, ja vielä sunnuntaisin vauvauinnissa.

Nyt kun pahnanpohjimmaisemme on vauva, äiti harrastaa päivisin ja vauva hengaa Elixian lapsiparkissa. Mikä helvetin vauvatanssi? Tanssinee tuo joskus kuitenkin niin että saa anella ettei taas menisi, joten ehtiihän tuota.

Elixian lapsiparkissa uinumassa

Näyttää herkulliselta…

…maistuu kaninkakalta!

Kanin tuotos

Lumo heräsi klo 4.10 kun on nokka vähän tukossa edelleen. Miio heräsi kuuden jälkeen kun eilen teipillä seinään kiinnitetty sängyn telttakatos oli irronnut ja sekös majamiestä harmitti.

Kello on 9.17 ja on ehditty jo kaikenlaista. Miio teki karjalanpiirakat ja munavoit, ja leipoi Lumolle kookos-linssikeksejä ja apinaevästä. Tehtiin myös yllä oleva mustaherukkapiiras. Joka tulee maistumaan niin paskalle ettei erkkikään syö sitä. Herukoille tapahtuu pahoja asioita pakastaessa ja nämä on vielä ties miten paljon ylivuotisia. Syön tuon yksin, eipä tarvi peppuimplantteja. Vaikka ne taitaa olla pois muodista. Herukkaimplantit. Ei jatkoon.

Miion päiväkoti oli eilen kiinni ja Millalla oli pikkujoulut. On semisti tiristetty olo. Koska pääsee takaisin nukkumaan, tää päivä ei taas lopu ikinä.

Kestovaipat

Koekaniini nro 3

Meillä on kestovaipatettu kaikki kolme. Yöllä on kertsit, muuten kestot.

Vaipat on tulleet meille käytettyinä joko pieneen hintaan tai ilmaiseksi. En tiedä monta käyttäjää on ollut ennen meidän lapsia, mutta meillä siis kolme. Jonkun mukaan rahallinen säästö per lapsi olisi pesuun kuluvan veden ja sähkönkin jälkeen noin 1.500e per lapsi, mutta tämä oli laskettu kai halvemmilla sähkön hinnoilla, joskin toki myös uutena ostettujen kestojen mukaan. Meillä säästö saattaa olla suurempi, mutta ei tätä rahan takia tehdä vaan jätekasan.

Nyt mummolassa ompelukoneen äärellä oon päässy vaipankorjaustalkoisiin. Kestovaipan kuminauhat ja tarrat ei näin monennelle lapselle enää kestä priimana, mutta uusia en suostu ostamaan eikä kertakäyttöiset tule kyseeseen. Mutta kyllä lentää ärräpäät. Ehkä neljään vaippaan vaihdoin jalansuukumpparit käsin, meni pari tuntia per vaippa 🤬 Ja sitten tarraremontti ei ollutkaan suitsait kuten toivoin, ompelukoneella sivutarrat vaihtoi nopeasti, mutta etutarran ompeleminen ois puhkassu kosteussulkukankaan just kikkelin kohalta niin pissathan tulis läpi. Taas vaihdoin yhteen käsin, se oli niin hidasta että toiseen vedin superliimalla uuden vanhan päälle. Vielä on kestäny pesussa vaikkei ole kaunis. Onneksi huomasin että se sivutarrojen vaihto yksin riitti useimmissa.

Ompelin samaan syssyyn Muusalle essun. Ite essu surahteli minuuteissa mut sit alkoi etutaskun ja nauhojen kanttaus ja ärräpäät lenteli taas.

Olihan mulla kaksi tuntia aikaa ekan kerran ikinä ilman yhtäkään kolmesta lapsesta (jos treenejä ei lasketa), sehän toki kannatti käyttää näihin 😩🤯🤬🤷🏽‍♀️🙈

Kestovaipat bueno, ompelu ärräpää ärräpää ärräpää

Sairastuvalla lasten kanssa…

…päivät on pitkiä kun kaamos. Tänään oltiin syöty aamukuudelta jo mangot ja saateltiin Muusaa ja Millaa kouluun, tehtiin aamutoimia ja pestiin astioita sekä pyykkiä. Ehdittiin leikkiä baguganeilla ja korjata limapallo sekä sohvapöytä. Lounas oli syöty 9.55 ja siitä jatkoi yhdet päiväunille, toiset ei. Leivottiin sämpylää, syötiin sämpylää. Äiti mitä tehtäis. No kun siellä päiväkodissa on sen takia aika kivaa että siellä on tekemistä koko ajan. Vietiin uusia (käytettyjä) hokkareita varastoon. Pakattiin. Päätettiin ottaa joulukoristeet esiin ja koristella talo. Mietittiin miten pidetään vauva erossa kuusesta, mutta se saikin pömelit ja pelkäsi kuusta kuin ruttoa, huusi vaan. Suunniteltiin viisivuotissynttäreitä, joihin on kuusi kuukautta. Syötiin taas, kakittiin, pestiin, puunattiin. Katsoin kelloa, johan se täytyy kohta vaimon olla tulossa töistä. Kello 11.55, eissaatana tää päivä ei lopu ikinä

Joulu marraskuun alussa. Koska ei oo perkele mitään muutakaan tekemistä
Kulkuset saatana

Unikoulu

Unikoululainen

Meillä pidettiin jokin aika sitten unikoulua. ”Vasta” seitsenkuisena, koska ei ole ollut vapaita viikonloppuja aiemmin. Ollaan tässä jo kokeneempia kuin neuvola, tosin se ei vaadi paljoakaan.

Kaikilla kolmella lähtökohtana on ollut se, että lapsi on alottanut nelikuisena lievän refluksin takia soseet, ja kuusikuisena sormiruokailun. Ruokailun aloitus kuusikuisena ei kuitenkaan estäisi unikoulua, jos lapsi saa riittävästi ravintoa. Ja ravintoa on toki maitokin.

Lähtökohtana on lisäksi ollut se, että äiti on väsynyt heräämään ruokailuihin yöllä. Kaikki kolme ovat heränneet öisin noin 3-7 tunnin välein, nukkuneet myös kokonaisia öitä, viimeisin ehkä eniten. Lapset eivät siis ole olleet mitään 30 minuutin välein heräilijöitä. Meillä ei ole perhepetiä vaan lapset ovat pinnasängyssä vanhempien huoneessa (ei sivuvaunu). Lapset ovat olleet terveinä unikoulun aikaan kuten kuuluu ja pulleita ravinnosta ❤️ Ovat myös toooodella tissiposkia olleet ja äitin perään.

Lumo

Viimeisin unikoulu oli helpoin. Otin kaikki kolme lasta viikonloppuna niin usein yksin kontolleni päivisin kuin kykenin, koska halusin että Milla saa levätä kun hän pitää unikoulua öisin. Milla on valikoitunut unikouluttajaksi koska minä haisen liikaa maidolle (ks. kuitenkin alla kohta Miio). Viikonlopun jäljiltä lopputuloksena on se että poika nukkuu kuin enkeli ja minä olen aivan poikki vaikken ole unikoulua pitänyt 🤣

Perjantaina lopetin Lumon imettämisen yöllä ja iltapuuron jälkeen muutin illan viimeisen imetyksen niin, että se ei tapahdu enää Lumon oman peiton sisällä meidän sängyssä (josta nostin peiton kanssa pojan sänkyyn, tämä on paras tapa pienen vauvan kanssa ettei havahdu kylmiin lakanoihinsa siirron yhteydessä). Nyt nimittäin haluan, että Lumo havahtuu hieman syönnin jälkeen kun kannan hänet omaan sänkyynsä lastenhuoneeseen (kyllä, kaikkien lasten pinnasänky on siirretty unikoulun yhteydessä pois meidän huoneesta). Kun vauva havahtuu ja on vähän hereillä sänkyyn mennessään, hän ei yöllä herätessään hätäänny ja herää huutamaan sen vuoksi että ihmettelee miksi nukahti paikassa A mutta herää paikassa B. Sen sijaan vauva tietää menneensä nukkumaan siellä mistä herää ja osaa yöllä herätessään itse rauhoitella itsensä uneen. Lumolla on myös samat kaksi uniriepupupua ollut synnäriltä saakka kuten muillakin lapsilla, toinen lähtee aikanaan päiväkotiin mukaan (kyllä, ostakaa heti synnärille kaksi, Muusalle ei kelvannut toinen Tikru aikanaan koska se ei haissut riittävän pahalle eli ei ollut marinoitunut 🤣) ja toinen jää kotiin. Lumo menee aina nukkumaan pupun kanssa, päivisin rattaisiin ja illalla sänkyynsä. Pupu on siirtymäobjekti ja erittäin tärkeä, juuri sanoin tuossa Millalle äsken että se korvaa minut nukahtamisvaiheessa mainiosti (meinaa älähtää kun lasken sänkyyn, mutta nukahtaa hymy huulilla kun saa pupun).

Milla piti Lumolle tassuttelu- ja läsnäolounikoulun sekoitusta. Unikoulun tarkoitus on opettaa vauva nukahtamaan itsekseen ja ilman vanhemman apua. Sen vuoksi (ja niin hankalaa kuin se onkin aluksi käsittää) vauva ei saa missään nimessä nukahtaa siihen että sitä paijataan tai heijataan, vaan avain on lopettaa tassutus juuri kun vauva on siirtynyt ”portailla” rauhallisempaan vaiheeseen. Mitä ihmettä siis käytännössä? Selitän tassuttelu-unikoulusta tarkemmin alla Miion kohdalla, koska tiedän miten sen itse tein. Millan tapa on ikään kuin olla läsnä huoneessa vaikka vauva olisi hätäisempikin, ja vain aika ajoin tassutella vauvaa. Myös syliin ottaminen kuului asiaan jos hätäännys oli selkeän paniikkinen. Tältä osin Millan pitämä unikoulu siis myös lähenteli ikään kuin tuoliunikoulua (kaikki unikoulutavat löytyy googlaamalla, minusta meidän käyttämä tassuttelu on armollisin), jossa lapsen luona ollaan, mutta yö yöltä tuolia siirretään kauemmas pinnasängystä.

Lumon unikoulu meni loistavasti. Milla tassutteli / oli läsnä perjantaiyönä klo 22.30-23.20 eli 50min kun poika metelöi, ja sen jälkeen mies nukkui yön läpi.

Lauantaiyönä tarvittiin enää 12min klo 1.10. Ja sunnuntaiyönä kuului kaksi kertaa ”mau, mau”, ja se oli siinä. Minkä helvetin takia me ei pidetty tätä jo aiemmin, kuukauden vielä sinnittelin turhaan niitä yöimetyksiä 🤬

Mä tosiaan pidin kaikkia kolmea lauantaina melkein koko päivän ja sunnuntaina sama juttu, olin valmis lataamoon klo 18 sunnuntai-iltana olin niin väsyny. Unikoulu ei ollu ollenkaan rankka joten mä saan vapaaviikonlopun vastaavasti tulevaisuudessa.

Ehkä haastavinta unikoulussa oli 6-vuotias samassa huoneessa. 4-vuotias ei herännyt ollenkaan vauvan itkuun yöllä, mutta 6-vuotias heräsi saman tien eikä saanut unta, halusi myös kovasti mennä paijaamaan. Tehtiin niin että Muusa tuli mun viereen meidän sänkyyn sitten kahtena yönä kun Lumo metelöi, niin sai nukuttua. Mä en kyllä nukkunut, kuuntelin uteliaisuudesta.

Lumo saattaa parahtaa yöllä edelleen kerran, mutta rauhoittuu muutamassa minuutissa takaisin unille jos hänelle antaa pupun.

Miio

Miio unikoulutettiin kuusikuisena. Milla alotti Miion unikoulun ja Muusa oli silloin parivuotias, aluksi oli vähän härdelliä kun Muusa heräili osin vauvan itkuun yöllä unikoulun aikaan kun olivat samassa huoneessa, mutta aika nopeasti tottui ja se ongelma poistui. Mutta unikoulu kesti todella kauan pidempään kuin oli suunniteltu, se kesti viikkoja, sanoisin ehkä kaksi tai kolme, ei kuutta, eihän, en muista enää?

Miio oli todella itkuinen vauva ja kärsi kovasti refluksista ja peppu oli aina auki. Nelikuisena kun aloitti kiinteät, hänestä tuli maailman tyytyväisin mies, mutta unikouluun tämä tyytyväisyys ei pätenyt. En tiedä mitä unikoulun kanssa tapahtui mutta Millalla meni hermo siihen hommaan parin yön jälkeen kun kehitystä ja parkujaksojen lyhenemistä ei tapahtunut, ja piti kai hänen siinä töihinkin jo keskittyä. No minä aloin sitten maidonhajuisena pitämään unikoulua ja on se hankalampaa imettävän sitä pitää. Mutta mikä tärkeintä, ei mahdotonta.

Pidin tassuttelu-unikoulun Miiolle. Unikouluun meni enemmän kuin kolme yötä, mutta hiljalleen parkujaksot lähtivät lyhenemään ja kokonaisuutena aika oli lyhyt, ehkä alle viikko? Millan osuus toki oli alla.

Pidin tassuttelu-unikoulua. Kun Miio heräsi, en katsonut silmiin, en jutellut, en pannut valoja, vaan jos alkoi itkeä, annoin Miion olla jos itku oli pelkkää kitinää. Kitinän kohdalla saatoin sanoa hiljaa ja rauhallisesti ”äiti on tässä, ei ole hätää, nyt on yö nyt nukutaan”. Tuota ”nyt on yö nyt nukutaan” muistan hokeneeni. Jos kitinä alkoi yltyä itkuksi, paijasin Miioa napakalla otteella koko kämmenellä hartialta pepun yli rauhallisella ja luotettavalla tavalla. Jatkoin niin kauan kunnes itku muuttui taas kitinäksi, silloin lopetin heti paijaamisen. Jos kitinä jatkui, siirryin taas asteen ”kevyempään” lohduttamistapaan eli sanallisesti ”nyt nukutaan” (mutta siis riittää kun sanoo välillä, ei koko ajan). Jos taas siirryttiin ”portailla” ylemmäs eli paijauksen aikana itku yltyikin aivan paniikiksi, otin Miion syliin. Siirryin eteiseen ettei Muusa heräisi, heijasin ja pidin sylissä. Mutta heti jos itkun taso muuttui kevyemmäksi, vein Miion takaisin huoneeseensa ja laskin sänkyyn. Tämä vaihe oli pari kertaa aivan hermoja raastava, koska tiesin, että paniikki-itku alkaa laskiessa uudelleen ja heti pitää ottaa uudelleen syliin. Mutta toisaalta sitä ei tapahtunut kovin montaa kertaa peräkkäin, ja se on unikoulun juju.

Näillä portailla hiljaisuuden ja paniikki-itkun välillä sitten hiissattiin muutaman yön verran muutama kerta yössä Miion kanssa. Aina jos, tai KUN kitinä lopulta muuttui hiljaisuudeksi, astuin fyysisesti kauemman pinnasängystä ja olin hiljaa, odotin hetken. Jos kitinä jatkui, taas lähemmäs sänkyä ja saatoin sanoa ”nyt nukutaan, ei hätää”, mutta en kiirehtinyt puhumaan jos oli vaan unenhakukitinää. Jos taas hiljaisuus jatkui eli Miio nukahti niin hurraa!

Tärkeää on tunnistaa vauvan eri ääntelyt ja yrittää sen tilanteen ikävyyden keskeltä objektiivisesti miettiä onko tämä nyt oikeasti sitä pahaa itkua vai ei, ja onko tämä oikeastaan itkua ollenkaan vai ”vaan” kitinää. Koska näillä on iso ero ja kitisevä vauva on meillä ainakin kaikilla kolmella ollut se unta hakeva vauva, Muusan koulukaveri Antonkin jo tunnistaa tämän kitinän ja sanoo ”nyt se Lumo tekee tota unimurinaa” kun Lumo hakee unta. Jos vanhempi menee siihen väliin heti paijaamaan tai nostamaan syliin niin se vauva ei nukahdakaan kuten aikoi, vaan havahtuukin hereille. Huono homma.

Tärkeää on myös osata lohduttaa vauvan lisäksi itseään. Siis käväistä aika ajoin siinä ajatuksessa, että vaikka vauva kitisee tai itkisi paniikissakin, sillä ei ole mitään hätää, sehän on sinun kanssasi tai sinun paijattavanasi. Se vain ei osaa kommunikoida muulla tavalla eikä se tiedä mitä kello on tai että se pärjäisi jo yön läpeensä ilman uniassosiaatiotaan nimeltä nisä.

Miio ei siis tarvinnu yöllä vettä eikä maitoa eikä mitään muutakaan vaan osasi rauhottaa itse itsensä unisyklien välissä uudelleen uneen, kunhan häntä siihen autettiin ja opetettiin.

En muista miten monasti yössä Miio heräsi noina muutamana yönä, varmaan pari kertaa aluksi ja sitten kerran, mutta hiljalleen öiset hereilläolojaksot lyheni ja sitten lopulta hävisi kokonaan ja tänä päivänäkin Miio on ihan supernukkuja, Pörrö kainalossa se tuolla nytkin päksyttää.

Muusa

Muusa oli seitsenkuinen kun Milla veti hänelle tassuttelu- ja läsnäolounikoulun sekoituksen. Muistelen että Milla oli pädillä vauvan huoneessa ja paijasi tarpeen mukaan itkevää Muusaa tai otti syliin jos harmitus tuli suureksi, muuten vain oli läsnä ja itse asiassa nukkui unikouluyöt siellä Muusan huoneessa (näin ei tehty muiden lasten kanssa).

Muusa on esikoinen joten kaivattiin neuvolalta kovasti tukea unikouluun, mutta sitä ei saanut. Siihen aikaan netissäkään ei ollut oikein tietoa, muistan lukeneeni sitä samaa jotain MLL:n maailman suppeinta unikouluopasta tai sen yhtä lausetta uudelleen ja uudelleen silloin yöllä, se oli ennemmin eri unikouluvaihtoehtojen esittelyä kuin käytännön ohjeita. Se oli aika persiistä. Neuvolasta nimenomaan yritettiin saada selkoa siihen että voiko sitä unikoulua vetää tutin kanssa kun Muusa vähän söi tuttia siihen aikaan mutta tuntui lähinnä heräävän tunnin välein siihen että tutti kateissa. Neuvola pyöritteli jotain ja sanoi että kai voi. No meidän unikoulu meni tutin kanssa ihan vituilleen.

Kaksi ekaa yötä unikoulusta Milla yritti unikouluttaa ja samalla tutittaa Muusaa. Siitä ei tullu hevon helvettiä. Parku vaan yltyi ja heräsi tihiään siihen kun tutti kateissa. Vauvan kanssa ei koskaan saisi tehdä kai montaa isoa muutosta samaan aikaan, mutta kolmantena yönä me päätettiin vierottaa se samalla tutista ja se oli paras päätös.

Kolmantena yönä Milla alotti unikoulun alusta ilman tuttia. Siitä meni kolme yötä ja Muusa nukkui yöt läpi heräämättä enää syömään. Ensimmäisenä yönä Muusa itki tai älisi 1,5h, toisena 40min, kolmantena 15min ja neljäs yö oli kokonainen.

Muusan kanssa oli vähän riskiä siitä että jos sai aamumaidon kovin aikaisin eikä herätty samalla aamutoimille, se alkoi pikkuhiljaa hilata sitä aamumaitoa aiemmaksi ja aiemmaksi ja pian oltaisiin varmaan taas oltu siinä että se onkin kahelta yöllä. Niinpä Muusan kanssa piti tosiaan aloittaa päivä sitten kun sai aamumaidon, ja se tarkotti aika aikaisia herätyksiä, välillä 5.38. Voi olla myös että olin esikoisen kanssa niin pirun militantti että liioittelin riskiä mielessäni, en muista enää. En silti ollut valmis vaihtamaan aikaista aamua takaisin katkonaisiin öihin, se ei sovi mulle yhtään, en saa unta helpolla. Miio oli silti selvästi erilainen, se ei alkanut hilata aamumaitoa aiemmaksi joten sitä pystyi torkuttamaan tissillä vielä max tunniksi. Joskin hänkin on aina ollut ja on osin edelleen kuuden herääjä. Kuusi silti parempi kuin viisi. Lumo on nyt herännyt kuuden maissa ja oon saanu maitotainnutettua sen viereeni vielä tunniksi. Se on enemmän kuin riittävä koska Milla herää duuniin viimeistään 6.40, Muusalla lähtö 7.50 myös.

Unikoulu on ollu meille ihan selkeä valinta aina ja on sopinu meille. En tyrkytä sitä kenellekään mutten ehkä ole se jolta kannattaa hakea sympatiaa kun vauva heräilee yöllä tiheään. Mutta jokainen tyylillään ja kaikille ei sovi mikä toiselle, mä en usko että meidän tapa sopii kenellekään muulle kun meille mutta kun muistan sen hapuilun ja tiedonjanon Muusan unikoulun kanssa niin ei siitä nyt kai haittaakaan ole jos joku etsivä lukee meidän kokemuksesta tän tekstin, ainakin se on enemmän kuin se MLL:n teksti vuonna 2016: ”sitten on olemassa sellainen kuin tassuttelu-unikoulu”.

Jos kaipaat vertaistukea niin laita viestiä.

Vieraita kylässä

Meillä oli taas vilinää ja vilskettä viikonloppuna. En osaa olla ilman. Pari pesuetta oli vieraana ja kun kaikki viis jätkää plus pari isiä pelailee jalkapalloa, käytiin sitä roimimassa vissiin kolmasti. Tai siis Lumo on kuudes jätkä mutta saa ny opetella kävelemään ensin.

Lasten iät oli 0, 4, 6, 8, 10, 12 ja 14. Jonkun pitää adoptoida se 2-vuotias tohon vielä ni avot!

Ensi vuonna taas tällä jengillä meille. Kiitos Lahti ja Jyväskylä!

Elämää kolmen lapsen kanssa, vol. 2

Jos googlasit ”miten pärjää kolmen lapsen kanssa” niin vastaus on ”ei mitenkään”. Tai että ”ei tässä konkurssissa enää tunnu mikään”.

Yksi, kaksi, kol… perkele liikaa

Elävän elämän esimerkkejä kahdelta aamulta, ja samalla parasta ehkäisyvalistusta?

Milla on crossfitissä aamulla. Vauvalla painaa aamu-uni ja se viihtyy vain sylissä, joten kaikki on tehtävä yhdellä kädellä. En ehdi pestä kasvoja saati hampaita, hiihdän alasti ja yritän esittää kiinnostunutta kun Muusa esittelee vaatteitaan ja tivaa mitä laittaisi päälle samalla kun voitelen yhdellä kädellä leipää Miiolle (vaikeaa mutta onnistuu, juuston höyläys ei). Nälkä on itselläkin ja kahvikin maistuisi mutta sitä ei ehdi keittää. Keitän 8 kananmunaa, vahdin etteivät lapset koske lieteen, en saa munista yhtäkään koska kakarat syövät kaiken. ”Äiti lisää munaa!” ”Miten pyydetään?” ”Saisinko lisää munaa?” ”Saat tietenkin” ja ”äiti puolita muna”, ”äiti ota keltainen pois”, ”äiti laita aromisuolaa”, ”äiti maitoa”, ”MITEN PYYDETÄÄN?”. Ja koko ajan ”äiti kato”, ”äiti kato”, ”äiti kato”, se kuulostaa japanin kiitos-sanalta ”arigato” nopeasti lausuttuna lapsen suusta, mieli pyörähtelee Japanin ja nälkäkiukun välissä. Sohvatyynyt lentelee, nostan ne ainakin sata kertaa takaisin jotta pääsen sohvalle imettämään, nyt en perkele jaksa komentaa niitä korjaamaan itse jälkiään kun siinä kestää ihan helvetin kauan ja sitten on sohvakin kananmunassa. Imetän ainakin kaksi kertaa niiden hiivatin munien välissä, kahvin olen saanut keitettyä (onnistuu yhdellä kädellä helposti). Paahdan lopulta kaksi karjalanpiirakkaa itselleni koska mihinkään monimutkaisempaan ei pysty, kun pääsen pöytään (vauva sylissä), kaksi vanhinta tappelee ja komennan niin että nälkäkiukku meinaa ottaa vallan. Kahvi on jäähtynyt ja karjalanpiirakat kylmiä, mutta syön ne mieluummin kylmänä kuin nousen vauvan kanssa uudelleen pöydästä (syötävä sormin, koska veistä ja haarukkaa ei voi operoida yhdellä kädellä, paloittelemme tottuneesti Millan kanssa ruokaa toisillemme silloin kun vauva on jommalla kummalla sylissä). Puolivoltteja sohvalla, jotain sattuu, puhallan ja lohdutan, yritän selvitä ilman että täytyy kaivaa laastaria koska se on vaikeaa vauva sylissä. Kolme lasta mahtuu ihan helposti yhtä aikaa syliin kun on pakko, sitä jännitin kamalasti ennen kuin vauva tuli. Nyt vaihdan vauvalle vaipan ja puen vaatteet, se ei tykkää vaatteista tänään. Vauva osaa jo kääntyä joten sitä ei voi jättää hoitopöydälle yksin, ravaan edestakaisin vauva sylissä hakemaan antibioottisilmätippoja rähmiviin silmiin ja Basibactia kynsivallintulehdukseen. Sitten D-tipat vauvalle ja D-tabletit isoille. Ja autan Miiolle vaatteet päälle (osaa pukea itse mutta ei viitsi koska on taantunut vauvaksi vauvan syntymän jälkeen, auttaminen onnistuu yhdellä kädellä). Muusa alkaa nakella puhelintaan kun ruutuaikaa ei ole. Samaan aikaan Miio tarvitsee apua vessassa, mutta kun pyyhin vauva sylissä, vauva puklaa Miion selkään ja pyyhin pukluja Miiosta, itsestäni ja lattialta. Juuri puetut vaatteet pitää vaihtaa, Miio karkailee. Yritän laskea vauvaa unille mutta se raivostuu, otettava taas syliin. Saan jumppahousut puettua (kyllä, onnistuu nipinnapin yhdellä kädellä), mutta yläosaa en saa päälle. Muusa ja Miio riitelevät limamadosta ja nyrkki heiluu, vauva itkee. Tiskikone pitäisi tyhjentää mutten ehdi koska joku haluaa koko ajan jotain. Ehdin kuitenkin harjata hampaat, ainakin omani, luulen, hammastahnan puristaminen yhdellä kädellä on haastavaa koska pyöreä hammasharja pyörähtelee ympäri lavuaarin reunalla. Mieli ei kuitenkaan enää pyörähtele koska olen saanut syötyä kaksi kylmää karjalanpiirakkaa. Kohta Milla tulee ja sitten minulla on viisi minuuttia aikaa imettää vauva uudelleen, pukea yläosa, pakata jumppakamat ja lähteä. Tukan ehtii kietaista Elixian rappusissa takkunutturalle, deodoranttia en muistanut joten onnea kanssajumpparit. Jumpan jälkeen on 5 minuuttia aikaa pestä kädet ja suoriutua kotiin koska tiedän että Milla on hyppyyttänyt vauvaa tunnin siellä ja isommat riitelee. Koska Milla on vuorostaan kolmen kakaran kanssa yksin.