Istumaluvat kuntoon

Käytiin tänään ajokokeessa neuvolassa ja pantiin istumaluvat kerralla kuntoon, ei kun ajoa!

Sormiruokaa pakastimeen

Syöttötuolin ja alustan hakeminen kellarikomerosta vauva kainalossa oli semisti haastavaa, ja sormiruokien höyryttämiseen on mennyt koko päivä.

Kaiken tämän vaivan jälkeen koehenkilö muussasi kukkakaalin, parsakaalin ja palsternakan äidin juuri huolella pesemään tuoliinsa, ja loppusiivoukseen meni vartti. Huomioiden että koehenkilö vie kaiken, AIVAN KAIKEN muun suuhunsa paitsi ruokaa, ei lopputulosta voi kuin hämmästellä. Samaa säätöä kahden aiemmankin kanssa, mikä se elokuva ”päiväni murmelina” olikaan… Näittekö muuten sen meemin hiljan jossa joku ehdotti groundhog day -elokuvalle jatko-osaa groundhog day 2, jossa tismalleen sama elokuva vain näytetään uudelleen, nauran vedet silmissä täällä, voisipa syyttää äitiaivoja, heh, vaan ei, nauraisin vaikkei olisi mitään lapsiin liittyviä tekosyitä, aaahhaahaaa, soittakaa jo jollekin ammattiapua tarvitaan

Ohi ja ulos, kettu kuittaa, kuuleeko naali? Toistan: ohi ja ulos.

Istuma-ajokortin suorittanut kiittämätön koehenkilö

Matkalla lasten kanssa: Oulu

Viikonloppu vierähti Oulussa. Tästä kirjoituksesta ei ole hyötyä jos etsit nähtävyyksiä lasten kanssa, ne olemme kolunneet aikaa sitten. Nähtävyyksien koluaminen lasten kanssa on yhtä perkelettä joten kannattaa muutenkin rajoittaa se homma yhteen per päivä ja varata kolme rinkallista evästä…

Mylly käynnissä

Milla on asunut Oulussa ja siellä on sukua sekä ystäviä. Loisimme Roopella ja Evellä vuodesta toiseen niin että olemme jo sielumme heille velkaa. Tuhat kiitosta jälleen All Inclusivesta.

Kakaroita on tällä haavaa yhteensä seitsemän ja koko viikonloppu menee ihan niiden ehdoilla, kukaan ei kyseenalaista sitä että ruokaa on oltava säännöllisin väliajoin ja ulkoiltava on. Vekaroista on seuraa toisilleen ja koskaan eivät haluaisi erota, jotenkin vain on helppoa vaikkei superpaljon aikuisten juttuja ehdikään tekemään, tai siis ei yhtään 🤣 Mutta kun kakarat leikkii, kiipeilee kiipeilyseinää ja treenaa kieppiä ja leikkii legoilla ja trampalla niin vähän ehtii vaihtaa aikuistenkin kuulumisia.

Tällä kertaa 1- ja 0-vuotiaatkin meni taas jengin mukana ja ykkönen hoivasi vauvaa innolla. Kolme lapsista marjasti kun kanssa innolla ja oikeasti kunnioitettavia määriä, ja neljä lasta leipoi puolukkapiiraankin. Miio ilmoitti että muutetaan äiti Ouluun kun täällä on niin paljon marjoja. Minustakin se on pätevä syy muuttaa minne tahansa, Uumajassakin vaihtovuonna hoidin krapulaa aina marjassa 😝

Muusa oppi kiepin Lumilta ja nyt osaa käyttää Zoomerangia. Vauva sai suukkoja hauvalta, se rimmaa. Pakastimessa puolukkaa, mustikat panin suoraan pikkumiesten luukkuihin.

Maisemanvaihdos tekee hyvää kun mutsin naama kyllästyttää

Ehdimme myös sukuloimaan TJ:llä ja Saaralla, nyt on taas virtaa uuteen viikkoon 😍

Norwegian lopettaa kuulemma Oulun lennot, mitenköhän meidän Oulun matkojen käy. Juna 6-8h on yhteen viikonloppuun lasten kanssa vähän rapia. Kaikki järjestynee.

Elämää kolmen lapsen kanssa, vol. 1

Olipahan aamu, Miio ei heränny ravistelemallakaan ja löi jumiin kun ei löytäny keppejään mistään (oodi noille maasta nostetuille aarteille jotka on aina hukassa, joilla pystyy kätevästi puhkomaan sisarusten silmiä, ja jotka roskaa koko helvetin kämpän aina). Muusa hävisi pukemiskisassa Lumolle ja kaatoi raivoissaan kaikki keittiön tuolit. Kukaan ei pukenu ite, kaikki piti pukea. Miio ei suostu kulkuneuvolla koska haluaa sateenvarjon. Lopulta saan sen lahjottua pyörälle niin et mä pidän sille sontikkaa, no sit Muusa ei haluakaan potkulautaa. Lopulta työnnän rattaita yhellä kädellä ja sontikkaa toisella ja Miio lyö jumiin kun sontsa on väärän värinen, kunnes tuuli hajottaa koko sontsan. Pk:lla yritän olla kohteliaan tehokas, kiitokset eilisistä kaverisynttäreistä, hyvät huomenet, kai tässä jätössä on muillakin aina tuskan hiki mutta kun mies ei pese käsiään ja Lumo vaan huutaa pihassa. Nyt ollaan litimärkiä kesäkengissä, vaatevastaava oli unohtanut katsoa sään eilen ja minä en ehdi aamulla kolmen kanssa vilkasta edes ulos ikkunasta saati kammata tukkaa.

Vielä on kaksi kakaraa jäljellä ja bonuskakaroita kohta. Olin jossain mielenhäiriössä ajatellut, että kokeilisimme Muusan kanssa rentoa aamiaista kahvilassa kun se menee vasta kymppiin kouluun, mitä helvettiä, enkö kuudessa vuodessa jo ole oppinu että ”rento kahvilakäynti” on maailman isointa fuulaa näiden pikkupaskiaisten kanssa. Tässä kohtaa en enää muutenkaan haluaisi palkita Muusan aamuista kiukuttelua viemällä sitä kahvilaan mutta aamupalaa ei oo syöty ja ulkona sataa kun aisaa. Pakko mennä syömään tuohon vastapäätä, ope on jo keskiviikkoisin joutunut antamaan sille omia riisikakkujaan kun se on niin nälissään pitkänä päivänä koulussa.

Kahvilasta en muista mitään, joinko edes sitä kahvia, laskun loppusummalla 13,50e ois ainakin saanut kaupasta viikon aamupalat. Lumo ei halua avokadoa ja kiire on heti, Muusa syö kun etana. Juuri kun päätän että Lumon vaippaa ei tarvi vaihtaa se paskoo ja Muusalla on vessahätä mutta valvomo ei avaa hoitohuoneen ovea. Lumon vaipatus jääkylmällä kaakelilattialla. Muusa ei älyä jonottaa yksin vessajonossa ja lopulta kun jonoa ei ole, se ei uskalla vessakoppiin yksin. Itelläkin olis pissahätä mutta miten tässä käyt. Tässä vaiheessa joku ihana ja hyvää tarkoittava rouva kysyy että enkö tiedä että tuossa on hoitohuone vieressä, äyskäisen että kai ny menisin mieluummin sinne jos joku avaisi oven, alan ihan kohta parkua, pulssi 180 koko aamun.

Nyt juoksen Muusan potkulaudan rinnalla kotiin, pakko hakea sille paremmat kengät ja sadetakki, se vilustuu muuten koulussa. Bonuslapsi A:n isä ei vielä kuittaa et käykö treffit ulko-ovella, minnehän mä olen tässä edes juoksemassa. Kamat kotoa, vaatteiden vaihto käytävässä, arvostelevia katseita naapurin rouvalta, A kyytiin, bonuskakara S piti olla hammashoitajalla mutta tuleekin tuolta. Muusa ei suostu kulkemaan samaa reittiä kun muut, sooloilee taas voiko sen sitoa rattaisiin kiinni 🤬, Lumo huutaa koko koulumatkan. Koulun pihassa Lumo on pakko nostaa rattaista syliin, se ei saa enää edes henkeä, A ei suostu tunnille hämppikeinusta ja hukkaa reppunsa, Muusa kieltäytyy kokonaan menemästä opettajan mukaan ja roikkuu kyljessä. Nyt ne meni, mutta Lumo huutaa edelleen. Ihan sama, yksi huutava lapsi on yhtä kun omaa aikaa. Lumo huutaa, sataa, menen kuusen alle hengittelemään. Tää on nyt mun työtä vuoden loppuun, tää on nyt mun työtä vuoden loppuun, hoen päässäni.

Miten teidän aamu sujui?

Bonuskakara O:n synttäri-ilmapallon kimpussa

Isipuhetta

Sateenkaariperheiden Facebook-sivuilla ja perhekahvilassa sikisi keskustelu iseistä. Se kulminoitui jotenkin niin, että osalla naispareista ei ole perheessä isää, kun taas osalla sukusolun luovuttajaa saatetaan kutsua isäksi, vaikka ei ehkä sellaisessa osallistuvan isän merkityksessä kuin voisi perinteisesti mieltää. Voin kertoa, keskustelu oli hetkittäin tulenarkaa. Itseäni vallan etukäteen hirvittää se, ketä tällä tekstilläni loukkaan, kun en osaa asettaa sukupuolioletettujen nimitermejä oikein, enkä muutenkaan ymmärrä asioista mitään, meillä kun on vaan ihan tavallinen ydinperhe tässä.

Sohaisen silti. Vihaviestit saa lähettää huitsin tuuttiin, ei kuulkaa kiinnosta. Tämä on vain yksi näkökulma.

Meidän taapero ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta koko isiasiaan. Joten siitä ei ole puhuttu. Mutta edellä kuvattu keskustelu sai lievän tuskan hien pintaan, että olisiko pitänyt, jo ajat sitten.

Paniikissa säntäsin Oodin avajaisiin lainaamaan Meidän pihan perhesoppaa -kirjaa. En ollut kuullutkaan. Mutta se kirja saa nyt ratkaista meidän perheen tilanteen. Ja eihän sieltä avajaisista mitään pystynyt etsimään, se siitä sitten, jatketaan vaikenemista ja toivotaan että mukulat muuttaa kotoa kiinnostumatta aihealueesta.

On meillä aina puhuttu siitä, että perheitä on erilaisia, ja joillain on isi ja isi, joillain vaikka kolmekin, toisilla on äiti ja äiti, kolmansilla ei äitiä lainkaan vaan pelkkä isi, ja niin edelleen. Kun lasta kuuntelee sivusta, hän vaikuttaa ylpeänä omaksuneen konseptin ja esittelevän muille miten hänellä on kaksi äitiä. Ainoa vähän aihetta sivuava hämmennyksen aihe vaikuttaisi olevan päiväkodista kumpuava tarve lajitella ihmiset tyttöihin ja poikiin. Poikaroolia taapero silloin tällöin sovittelee puolisooni. Oma kiinnostus aiheeseen riittää sen toteamiseen, että onko sillä mitään merkitystä. Sanon että veikalla on pippeli, johon hän toteaa ”niin kuin ukilla, ukilla on hieno pippeli!”

Mutta jokin naputtaa takaraivossa, että isipuhetta tulisi olla. Siis että sellaista ei meillä ole, vaan joku kiltti ihminen on meille lahjan antanut jossain. Ehkä hiljalleen ja ikätasoisesti.

Teksti kirjoitettu 12/2018, update alla tilanne 2/2022 🙂

Meidän lapset on nyt 6- ja 3-vuotiaita. He ovat äärimmäisen ylpeitä siitä, että heillä on kaksi äitiä, ja oikovat päiväkotikavereitaan jos joku erehtyy luulemaan muuta. Päiväkotien tuki on ollut aivan huikeaa ja aina kysellään isänpäivänä miten ukkeja ja pappoja kutsutaan ja kortteja askarrellaan pieteetillä.

Mutta isää heillä ei tosiaan ole, eikä tarvita, koska kaksi äitiä on parasta. Silti yllättävän moni tuttu saattaa kysyä ”kuka on isä”, joka toki loukkaa. Meillä on vain sukusolujen luovuttaja, joka ei ole ole isäksi halunnut, emmekä me missään nimessä ole kaivanneet. Iso kiitos hänelle. Käykäähän luovuttamassa, HUS:n uudehko sukusolupankkikin kaipaa luovuttajia ❤

Raskausviikko 14: Businessmutsi heittää vapaalle ja lähtee Etelä-Amerikkaan

image.jpegOlemme käyneet ensimmäisessä ultraäänessä ja vauva siellä mahassa nyt oikeasti on. Voi perkele! Miten se on mahdollista että tuo minialienin näköinen kaveri ultratulosteessa on nyt yhtä paljon mun mahan sisällä kuin se oikea alien, tuleeko se pian mun navasta ulos???

Olemme kertoneet vauvasta nyt minun ja emännän vanhemmille. Peli on avattu. Emme ole enää ihan salaa raskaana. Tiedon piilotteleminen heiltä tuntui valehtelemiselta. Olemme kuitenkin vannottaneet heille, että asiasta ei kerrota eteenpäin, ei edes tädeille tai serkuille. Haluamme kertoa itse kun kohtaamme ihmisiä.

Yksi syy vanhemmille kertomiseen on kesäloman alkaminen. Haluamme lähteä lomalle siltä osin kevyemmin mielin, että aivan salaa ei tarvitsisi enää olla paksuna.

Koko kevät ja alkukesäkin on ollut töissä aivan yhtä kiireistä kuin asianajoalalla aina, eli yhtä helvettiä. And I’m loving it. En voi sietää yhtään paasaajaa, jonka mielestä työstressi tappaa lapseni. Miten niin? Ja mitä sitten? Aivan kuin tässä olisi lainkaan puitteissa hirveästi vaihtoehtoja käytettävissä, eli äitiysvapaaoikeus alkaa 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa, niin se edeltävä satamiljoonaa kuukautta on pakkokin käydä töissä, puhumattakaan siitä että tulisin hulluksi jos en kävisi. Ja juu, minä en ole se mutsi joka jää erityisäitiysvapaalle tai saikulle puolivälissä. Ipanan on paras saada hyvä käsitys jo maha-aikana siitä, mitä tämän perheen arki on. Yes I’m a bad mother, what are you going to do about it?!?

Mutta nyt siis businessmutsi lähtee lomalle. Tietysti Etelä-Amerikkaan. Koska sinne olen aina halunnut, ja nyt on ikään kuin ”viimeinen mahdollisuus”, lähinnä siis kahdestaan. Ipanan kanssa matkataan kyllä sitten kolmistaan, mutta Etelä-Amerikkaa haluan nuuhkia ensin kaksin.

Teemme noin 20 matkaa vuodessa puolison kanssa, joista yleensä noin 10 on ulkomaille sellaiseen maahan, jossa emme ole koskaan aiemmin olleet, ja noin viisi tuttuihin ulkomaan kohteisiin kuten Tallinnaan ja Tukholmaan ja Lontooseen, ja noin viisi puolison ystäville Ouluun / Lappeenrantaan / Turkuun… Alkuvuonna 2015 olemme käyneet Kanarialla, Taiwanissa, Lontoossa, Tallinnassa, Tukholmassa (kahdesti), Sloveniassa, Kroatiassa, Italiassa (kahdesti), Serbiassa ja Maltalla. Vauva on ollut tähän mennessä mukana siis Maltalla, Serbiassa, Italiassa ja Ruotsissa. Nyt on aika pistää isompaa vaihdetta kehiin.

Lennämme Argentiinaan, ja otamme haltuun Iguazun putoukset patikoiden koko päivän (upeat!!!), sekä Buenos Airesin, ja ehdimme tällä viikolla jo Boliviaan saakka. Me ei yleensä kauaa haluta vanheta samassa paikassa.

Neuvolan tätien mukaan matkustaminen maihin, joissa voi saada vaikka rajun vatsataudin, ei ole suotavaa, ja odottajan rokottaminen on hankalaa.

Ja höpönpöppö sanon minä. Antaa palaa.

Vauva lensi mainiosti (ei, ei turvotuksia tai muuta, en edes tiedä miksi lentäminen voisi olla tuskaa), ja vauva matkustaa mainiosti. Onneksi olen matkannut niin paljon, että rokotukset on ennestään, puoliso joutuu ottamaan keltakuumerokotuksen mutta minulla on se jo. Tosin riskiarvion perusteella se olisi ehkä tuikattu minuun joka tapauksessa, en osaa sanoa. Raskaana olevan rokottamisesta (kuten mistään muistakaan lääkkeistä) ei ole ”riittävää tutkimustietoa”. Varmuudeksi siis odottajat välttävät matkustamista, rokotuksia ja lääkkeitä. Minä taas matkustan pää kolmantena jalkana ja lääkkeisiin en koskisi muutenkaan.

Summa summarum, vauva likes travelling, you go ahead girls and travel! Odottava businessmutsi voi mahdottoman hyvin kun mieli lepää ja maisema vaihtuu, kannustan muitakin matkaan samasta syystä!

Raskausviikko 13: Miten lesboparin lapsia tehdään?

Tällä viikolla käymme jälleen salaa neuvolassa, edelleenkään businessmutsin työpaikalla kukaan ei tiedä keitinliemessä marinoituvasta ipanasta, eikä kyllä oikein kukaan muukaan. Veljenvaimolle olen kärähtänyt aivan heti alkuraskaudesta kun olimme Pajulahdessa 5 urheilukertaa / päivässä -tyyppisellä rääkkileirillä, ja ohjaaja kertoi vasta inbody-mittaustilanteessa, että mittaukseen ei saa tulla, jos on sydämentahdistin tai on raskaana. No, eihän tuo veljenvaimo tyhmä ole, hieman tahdittomasti ehkä vedetty ohjaajan osalta tosin…

Mutta tarkoitus ei siis ollut kirjoittaa siitä miten ollaan salaa raskaana, vaan siitä miten tullaan salaa raskaaksi. Lesbosuhteessa.

Kävimme emännän kanssa ensin Sateenkaariperheet ry:n perhevalmennuksessa, joka oli toki mainio. Joskin kun huomioidaan, että kuulijakunnasta 95 % oli akkapareja, niin apilaparien asiat korostui ehkä vähän liikaakin tuolla. Nonetheless, olen koko elämäni ajatellut, että ipanat tulee hakemuksen perusteella jostain todennäköisesti kolmannesta maasta, eikä minulla ole koskaan ollut mitään halua työstää itse ipanaa. Mun geeneissä ei ole mitään niin ihmeellistä, että ne pitäisi siirtää eteenpäin.

Nopeat kolme puhelinsoittoa Helsingin kaupungin adoptioneuvontaan, Pelastakaa Lapset ry:een ja Interpediaan osoittivat, että nuo adoptiosuunnitelmat oli ihan ookoo kun olin vielä avioliitossa miehen kanssa, mutta nyt kun puoliso ja ennen kaikkea puolison sukupuoli onkin vaihtunut, niin ne suunnitelmat saakin sitten hylätä. Pelastakaa Lapset ry:ssä taisin jopa kokea elämäni ensimmäisen kerran syrjintää kun joku kukkahattutäti heiltä ilmoitti, että eihän se nyt käy päinsä koska pitäähän lapsella olla isä. Että sellasta humppaa siellä. Voin kertoa, että kaikki ne lukuista tunnit joita aikanani tein Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoistöissä alkoi sillä hetkellä pikkasen vituttaa. No, yksittäisen virkailijan mielipidehän tuo kai vain…

Kun adoptiotie on 30 minuutissa selvitetty, jää lesboparille (minä olen kyllä biseksuaali) kaksi vaihtoehtoa: tuttu luovuttaja tai klinikalle.

Me kokeilimme molempia.

Tutun luovuttajan kanssa suhteen on paras olla hyvä, ja on syytä laatia hyvin tarkka sopimus siitä, mitä osapuolet järjestelyllä ymmärtävät. Muuten tulee ongelmia. Ja ongelmia voi tulla muutenkin, koska mikään sopimus ei tietenkään ole pätevä, vaikka businessmutsi kuinka toisin toivoisi. Tutun luovuttajan kanssa etuina on kuitenkin edukkuus, joustavat aikataulut ja se, että tietää mitä saa.

Jälkeenpäin kuitenkin ilmeni, että nämä muutamat yritykset eivät olisi voineetkaan tuottaa tulosta kotioloissa meillä, koska tarvitsin hieman tukea ovulaatioon.

Klinikalla (Fertinova) oli vähän rahastuksen makua, meitä kohdeltiin kuin lapsetonta heteroparia ja tehtiin kaiken maailman kivuliaita ja sanalla sanoen turhia munatorvien aukiolotutkimuksia, vaikka tosiasiassa lapsettomuuden syy on melko selvä: akkaparilla vaan ei ole siittiöitä, woops! No, tulipahan putket huuhdeltua.

Kolmannella inseminaatioyrityksellä ja munasolun irrotuspiikin jälkeen emäntä sitten kävi ostamassa raskaustestejä marketista ja pissin niin hailakat kaksi viivaa tikkuun, että ei me ymmärretty edes mistä oli kysymys. Kun pari päivää myöhemmin viiva oli tummempi, alkoi lesboparille valjeta, että ahaaaa! Näin niitä lapsia tehdään! Ja täysi paniikki tietysti päälle, että mitäs me nyt ollaan menty tekemään ja koko oma elämä loppuu yhdeksän kuukauden päästä. No vitsit vitsinä, koko prosessiin meni ehkä 12-16 kuukautta ja noin 5.000 euroa rahaa. Eikä edes vielä menty niihin kalliisiin hoitoihin vaan ihan inseminaatiolla.

Lesbopari tekee siis lapsia lainaamalla siemeniä joko ystävältä esimerkiksi termosmukiin, tai sitten ostamalla niitä noin 275 euroa / laaki klinkalta (+toimenpidemaksut noin 500 euroa / laaki).

Annan mielelläni lisätietoja. Hieman erilainen startti raskaudelle, hieman erilainen raskaus, hieman erilaista rakkautta 😉

Raskausviikko 9 eli rv 9+0 – 9+6: Salaa raskaana

Toimin asianajajana suuressa asianajotoimistossa ja tulonmuodostukseni perustuu hyvin pitkälti siihen työmäärään, jonka kunakin päivänä itse suoritan. Jos osakkaat päättäisivät, että minulle ei ohjata enää töitä, voisin yhtä hyvin irtisanoutua. Siksi olen salaa raskaana enkä kerro asiasta töissä ennen kuin mahani paljastaa minut.

Itsekästä? Kenties. Mutta meidän alallamme naiset ovat muutenkin harvinaisempia kuin miehet, ja perheelliset naiset lähes mahdottomuus. Kollegani jäävät vuoronperää isyyslomalle, mutta en muista yhdenkään muun asemassani olevan lakimiehen tulleen raskaaksi, en meillä, enkä edellisessä toimistossani. Ja kysymys ei ole ainoastaan siitä, että kollegani ja minä olisimme uramme alkuvaiheessa tai vasta valmistumassa; olen 35-vuotias ja olen ollut alalla lähes 10 vuotta. Mutta meidän alalla helposti urakehitys tyssää kuin seinään kun vie raskaustodistuksen työnantajalle. Niin se vain on.

Ja näin sen ei pitäisi olla. Haluan, ettei perheen perustaminen ole mikään poikkeus vaan elämä jatkuu töissäkin, business as usual. Siksi en kerro työkavereille tälläkään viikolla, että olen taas voinut aamulla pahoin, enkä kerro, että käytävillä leijaileva kahvinhaju ällöttää minua. Aiemmin olen huolissani siitä miten nyt pysyn hereillä koneella kun tavanomaiset yhdeksän jättikuppia kahvia päivässä eivät maistu ollenkaan.

Olen salaa raskaana myös vapaa-ajalla. Katson televisiosta järkyttävän huonoa ohjelmaa nimeltä ”Salaa raskaana” ja nauran ohjelman säälittävyydelle, mutta samalla en voi olla myöntämättä, että selitykset ruudussa tuntuvat tutuilta.

Emme kerro raskaudesta puolison kanssa kovinkaan monelle. Ilmenee, että vaihtokaverillani on lähes sama laskettu aika kuin minulla, ja joukkuekaverilla on samoja vastoinkäymisiä kuin meilläkin aiemmin. Vertaistuki on tärkeää, mutta olemme päättäneet eukon kanssa kertoa asiasta sitä mukaa kun tapaamme ihmisiä ja sitä mukaa kun kertominen tuntuu luontevalta.

Samaan aikaan olen raivoissani siitä, että joidenkin kukkahattutätien mielestä ensimmäisen 12 raskausviikon aikana kertomisesta tulisi pidättäytyä, koska vauva saattaa mennä kesken. Minusta tällainen hössötys on järkyttävää paskaa. Minkä ihmeen takia meidän tulisi varoa sitä, pettyvätkö isovanhuskokelaat mahdollisesta keskenmenosta, tai vielä kamalampaa, ajatella sitä miten hirvittävä asia olisi jos kaikille olisi jo kerrottu raskaudesta ja raskaus ei jatkuisikaan. Mitä hittoa? Aivan kuin keskenmeno olisi jotenkin odottavan äidin vika, tai jotenkin häpeällinen asia. Ylipäätään koko keskenmenoasia on hyvin vähän puhuttu aihe ja silti niin kovin yleinen tapahtuma.  Jos olemme kertoneet puolison kanssa ystäville vauvantekoyritysten vaikeudesta ja raskaaksi tulemisesta, niin yhtä lailla haluamme jakaa ilon ja surun silloinkin jos lapsi menisi kesken. Keskenmenossa ei ole mitään hävettävää.

Olemme osin ajatelleet, että vauvasta kerrotaan, jos joku asiasta kysyy. Osittain tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että asian salaaminen esimerkiksi työpaikalla tilanteessa jossa kaikki muut jo tietäisivät asiasta, olisi hankalaa.

Erittäin harva kuitenkaan edes oivaltaa tai uskaltaa kysyä vauvasta, vaikka moni tietää vauvayrityksistä. Aivan viimeiseksi asiasta kysyisivät sellaiset, joilla ei ole aavistustakaan asiasta. Ja tosiasiassa sellaisia on paljon. Vaikka olemme lapseton pari, joka on aivan hiljan mennyt naimisiin, ja on parhaassa lapsentekoiässä, ei kukaan osaa ajatella, että verkkokaupasta olisi tilattu tähän osoitteeseen vauvansiemeniä. Tilanne olisi aivan toinen jos olisimme heteropari.

Viikko jatkuu töissä normaalisti. Aamulla puklut ja illalla stressi. Alkuviikolla lennän Tukholmaan kolmeen asiakastapaamiseen ja loppuviikolla yritän sammutella asiakkaiden tulipaloja, koska ennen lähestyviä kesälomia kaikki haluavat pöydän tyhjäksi (lue: asiat siirretään asianajajan pöydälle). Kuka tässä ehtii mitään raskautta ajattelemaan.