Isipuhetta

Sateenkaariperheiden Facebook-sivuilla ja perhekahvilassa sikisi keskustelu iseistä. Se kulminoitui jotenkin niin, että osalla naispareista ei ole perheessä isää, kun taas osalla sukusolun luovuttajaa saatetaan kutsua isäksi, vaikka ei ehkä sellaisessa osallistuvan isän merkityksessä kuin voisi perinteisesti mieltää. Voin kertoa, keskustelu oli hetkittäin tulenarkaa. Itseäni vallan etukäteen hirvittää se, ketä tällä tekstilläni loukkaan, kun en osaa asettaa sukupuolioletettujen nimitermejä oikein, enkä muutenkaan ymmärrä asioista mitään, meillä kun on vaan ihan tavallinen ydinperhe tässä.

Sohaisen silti. Vihaviestit saa lähettää huitsin tuuttiin, ei kuulkaa kiinnosta. Tämä on vain yksi näkökulma.

Meidän taapero ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta koko isiasiaan. Joten siitä ei ole puhuttu. Mutta edellä kuvattu keskustelu sai lievän tuskan hien pintaan, että olisiko pitänyt, jo ajat sitten.

Paniikissa säntäsin Oodin avajaisiin lainaamaan Meidän pihan perhesoppaa -kirjaa. En ollut kuullutkaan. Mutta se kirja saa nyt ratkaista meidän perheen tilanteen. Ja eihän sieltä avajaisista mitään pystynyt etsimään, se siitä sitten, jatketaan vaikenemista ja toivotaan että mukulat muuttaa kotoa kiinnostumatta aihealueesta.

On meillä aina puhuttu siitä, että perheitä on erilaisia, ja joillain on isi ja isi, joillain vaikka kolmekin, toisilla on äiti ja äiti, kolmansilla ei äitiä lainkaan vaan pelkkä isi, ja niin edelleen. Kun lasta kuuntelee sivusta, hän vaikuttaa ylpeänä omaksuneen konseptin ja esittelevän muille miten hänellä on kaksi äitiä. Ainoa vähän aihetta sivuava hämmennyksen aihe vaikuttaisi olevan päiväkodista kumpuava tarve lajitella ihmiset tyttöihin ja poikiin. Poikaroolia taapero silloin tällöin sovittelee puolisooni. Oma kiinnostus aiheeseen riittää sen toteamiseen, että onko sillä mitään merkitystä. Sanon että veikalla on pippeli, johon hän toteaa ”niin kuin ukilla, ukilla on hieno pippeli!”

Mutta jokin naputtaa takaraivossa, että isipuhetta tulisi olla. Siis että sellaista ei meillä ole, vaan joku kiltti ihminen on meille lahjan antanut jossain. Ehkä hiljalleen ja ikätasoisesti.

Teksti kirjoitettu 12/2018, update alla tilanne 2/2022 🙂

Meidän lapset on nyt 6- ja 3-vuotiaita. He ovat äärimmäisen ylpeitä siitä, että heillä on kaksi äitiä, ja oikovat päiväkotikavereitaan jos joku erehtyy luulemaan muuta. Päiväkotien tuki on ollut aivan huikeaa ja aina kysellään isänpäivänä miten ukkeja ja pappoja kutsutaan ja kortteja askarrellaan pieteetillä.

Mutta isää heillä ei tosiaan ole, eikä tarvita, koska kaksi äitiä on parasta. Silti yllättävän moni tuttu saattaa kysyä ”kuka on isä”, joka toki loukkaa. Meillä on vain sukusolujen luovuttaja, joka ei ole ole isäksi halunnut, emmekä me missään nimessä ole kaivanneet. Iso kiitos hänelle. Käykäähän luovuttamassa, HUS:n uudehko sukusolupankkikin kaipaa luovuttajia ❤