Elämää kolmen lapsen kanssa, vol. 3

Seuraava aamu, vauva ja Milla nukkuvat pitkään mutta Miio herää aikaisin koska pissaa sänkyynsä ja herättää tietenkin samalla myös Muusan. Lakanat ja peitto pesuun, kakaroille pikkukakkosta. Saan vesimelonin leikattua ja kahvin käteen, jopa puuron itselleni joskin kahviin pitää kaataa lämmikettä koko ajan ja puuro unohtuu mikroon monta kertaa. Puen Miion kun se ei huomaa, saan itselle housut jalkaan. Mutta sählään ja kaadan tällä kertaa itse (ison ja täyden) vesilasini, moppaan ja lyön pään pöydän alla pöytään. Vauva herää muttei suostu maidolle ennen jumppaa, pumppaan raivolla. Jumpan jälkeen unilelut äkkiä kassiin ja pikasuihku, juna-asemalle. Mutta Miiolle ei maistukaan lohikiusaus, se tietää pitkää ja nälän kyllästämää junamatkaa. Muusa kaatuu potkulaudalla Baanalle ja loukkaa kätensä, matka tyssää. No ei me siihen junaan oltais ehditty vaikka oltais oltu seitsemän tuntia etuajassa, jotain tulee aina. Seuraavaksi Miioa alkaa pissattaa koska se on syönyt kokonaisen vesimelonin, ei auta muu kun pissiä Baanalle, pissaa roiskuu Miion kengille ja mun varpaille, Muusa tarjoaa sateen kastelemaa lehteä pusikosta ja pyyhin sillä varpaani. Kusta se vaan on. Vedän Miioa potkulaudalla viimeisen puoliskon, potkulauta kolahtaa varpaaseen ja kiljahdan kivusta, jota Miio tietenkin säikähtää ja matka tyssää siihen että itsensä loukannut osapuoli ei itke vaan Miio itkee. Vauva sentään nukkuu koko tämän ajan mutta tissit räjähtää, tästä samasta tilanteesta kehittyi viimeksi 2kk sitten rintatulehdus. Asemalaiturilla vastaan tulee äiti yksin seitsemän lapsen kanssa, lopetan välittömästi epäonnistumisteni luetteloinnin ja menen hymyssä suin junaan. Aamun kohokohtia oli kuitenkin monta, lämmin kahvi, niin innolla hymyilevä vauva ettei malttanut syödä, jumppa, ja se kun lapset söi jääkaappikylmää vesimelonia ja niille tuli niin kylmä siitä että ne kömpi syliin lämmittelemään, ”äiti sä olet lämmin”. Ja viimeinen kohokohta, kakaroita ei sentään ole seitsemää

Ne on söpöjä kun ne nukkuu

Elämää kolmen lapsen kanssa, vol. 2

Jos googlasit ”miten pärjää kolmen lapsen kanssa” niin vastaus on ”ei mitenkään”. Tai että ”ei tässä konkurssissa enää tunnu mikään”.

Yksi, kaksi, kol… perkele liikaa

Elävän elämän esimerkkejä kahdelta aamulta, ja samalla parasta ehkäisyvalistusta?

Milla on crossfitissä aamulla. Vauvalla painaa aamu-uni ja se viihtyy vain sylissä, joten kaikki on tehtävä yhdellä kädellä. En ehdi pestä kasvoja saati hampaita, hiihdän alasti ja yritän esittää kiinnostunutta kun Muusa esittelee vaatteitaan ja tivaa mitä laittaisi päälle samalla kun voitelen yhdellä kädellä leipää Miiolle (vaikeaa mutta onnistuu, juuston höyläys ei). Nälkä on itselläkin ja kahvikin maistuisi mutta sitä ei ehdi keittää. Keitän 8 kananmunaa, vahdin etteivät lapset koske lieteen, en saa munista yhtäkään koska kakarat syövät kaiken. ”Äiti lisää munaa!” ”Miten pyydetään?” ”Saisinko lisää munaa?” ”Saat tietenkin” ja ”äiti puolita muna”, ”äiti ota keltainen pois”, ”äiti laita aromisuolaa”, ”äiti maitoa”, ”MITEN PYYDETÄÄN?”. Ja koko ajan ”äiti kato”, ”äiti kato”, ”äiti kato”, se kuulostaa japanin kiitos-sanalta ”arigato” nopeasti lausuttuna lapsen suusta, mieli pyörähtelee Japanin ja nälkäkiukun välissä. Sohvatyynyt lentelee, nostan ne ainakin sata kertaa takaisin jotta pääsen sohvalle imettämään, nyt en perkele jaksa komentaa niitä korjaamaan itse jälkiään kun siinä kestää ihan helvetin kauan ja sitten on sohvakin kananmunassa. Imetän ainakin kaksi kertaa niiden hiivatin munien välissä, kahvin olen saanut keitettyä (onnistuu yhdellä kädellä helposti). Paahdan lopulta kaksi karjalanpiirakkaa itselleni koska mihinkään monimutkaisempaan ei pysty, kun pääsen pöytään (vauva sylissä), kaksi vanhinta tappelee ja komennan niin että nälkäkiukku meinaa ottaa vallan. Kahvi on jäähtynyt ja karjalanpiirakat kylmiä, mutta syön ne mieluummin kylmänä kuin nousen vauvan kanssa uudelleen pöydästä (syötävä sormin, koska veistä ja haarukkaa ei voi operoida yhdellä kädellä, paloittelemme tottuneesti Millan kanssa ruokaa toisillemme silloin kun vauva on jommalla kummalla sylissä). Puolivoltteja sohvalla, jotain sattuu, puhallan ja lohdutan, yritän selvitä ilman että täytyy kaivaa laastaria koska se on vaikeaa vauva sylissä. Kolme lasta mahtuu ihan helposti yhtä aikaa syliin kun on pakko, sitä jännitin kamalasti ennen kuin vauva tuli. Nyt vaihdan vauvalle vaipan ja puen vaatteet, se ei tykkää vaatteista tänään. Vauva osaa jo kääntyä joten sitä ei voi jättää hoitopöydälle yksin, ravaan edestakaisin vauva sylissä hakemaan antibioottisilmätippoja rähmiviin silmiin ja Basibactia kynsivallintulehdukseen. Sitten D-tipat vauvalle ja D-tabletit isoille. Ja autan Miiolle vaatteet päälle (osaa pukea itse mutta ei viitsi koska on taantunut vauvaksi vauvan syntymän jälkeen, auttaminen onnistuu yhdellä kädellä). Muusa alkaa nakella puhelintaan kun ruutuaikaa ei ole. Samaan aikaan Miio tarvitsee apua vessassa, mutta kun pyyhin vauva sylissä, vauva puklaa Miion selkään ja pyyhin pukluja Miiosta, itsestäni ja lattialta. Juuri puetut vaatteet pitää vaihtaa, Miio karkailee. Yritän laskea vauvaa unille mutta se raivostuu, otettava taas syliin. Saan jumppahousut puettua (kyllä, onnistuu nipinnapin yhdellä kädellä), mutta yläosaa en saa päälle. Muusa ja Miio riitelevät limamadosta ja nyrkki heiluu, vauva itkee. Tiskikone pitäisi tyhjentää mutten ehdi koska joku haluaa koko ajan jotain. Ehdin kuitenkin harjata hampaat, ainakin omani, luulen, hammastahnan puristaminen yhdellä kädellä on haastavaa koska pyöreä hammasharja pyörähtelee ympäri lavuaarin reunalla. Mieli ei kuitenkaan enää pyörähtele koska olen saanut syötyä kaksi kylmää karjalanpiirakkaa. Kohta Milla tulee ja sitten minulla on viisi minuuttia aikaa imettää vauva uudelleen, pukea yläosa, pakata jumppakamat ja lähteä. Tukan ehtii kietaista Elixian rappusissa takkunutturalle, deodoranttia en muistanut joten onnea kanssajumpparit. Jumpan jälkeen on 5 minuuttia aikaa pestä kädet ja suoriutua kotiin koska tiedän että Milla on hyppyyttänyt vauvaa tunnin siellä ja isommat riitelee. Koska Milla on vuorostaan kolmen kakaran kanssa yksin.

Elämää kolmen lapsen kanssa, vol. 1

Olipahan aamu, Miio ei heränny ravistelemallakaan ja löi jumiin kun ei löytäny keppejään mistään (oodi noille maasta nostetuille aarteille jotka on aina hukassa, joilla pystyy kätevästi puhkomaan sisarusten silmiä, ja jotka roskaa koko helvetin kämpän aina). Muusa hävisi pukemiskisassa Lumolle ja kaatoi raivoissaan kaikki keittiön tuolit. Kukaan ei pukenu ite, kaikki piti pukea. Miio ei suostu kulkuneuvolla koska haluaa sateenvarjon. Lopulta saan sen lahjottua pyörälle niin et mä pidän sille sontikkaa, no sit Muusa ei haluakaan potkulautaa. Lopulta työnnän rattaita yhellä kädellä ja sontikkaa toisella ja Miio lyö jumiin kun sontsa on väärän värinen, kunnes tuuli hajottaa koko sontsan. Pk:lla yritän olla kohteliaan tehokas, kiitokset eilisistä kaverisynttäreistä, hyvät huomenet, kai tässä jätössä on muillakin aina tuskan hiki mutta kun mies ei pese käsiään ja Lumo vaan huutaa pihassa. Nyt ollaan litimärkiä kesäkengissä, vaatevastaava oli unohtanut katsoa sään eilen ja minä en ehdi aamulla kolmen kanssa vilkasta edes ulos ikkunasta saati kammata tukkaa.

Vielä on kaksi kakaraa jäljellä ja bonuskakaroita kohta. Olin jossain mielenhäiriössä ajatellut, että kokeilisimme Muusan kanssa rentoa aamiaista kahvilassa kun se menee vasta kymppiin kouluun, mitä helvettiä, enkö kuudessa vuodessa jo ole oppinu että ”rento kahvilakäynti” on maailman isointa fuulaa näiden pikkupaskiaisten kanssa. Tässä kohtaa en enää muutenkaan haluaisi palkita Muusan aamuista kiukuttelua viemällä sitä kahvilaan mutta aamupalaa ei oo syöty ja ulkona sataa kun aisaa. Pakko mennä syömään tuohon vastapäätä, ope on jo keskiviikkoisin joutunut antamaan sille omia riisikakkujaan kun se on niin nälissään pitkänä päivänä koulussa.

Kahvilasta en muista mitään, joinko edes sitä kahvia, laskun loppusummalla 13,50e ois ainakin saanut kaupasta viikon aamupalat. Lumo ei halua avokadoa ja kiire on heti, Muusa syö kun etana. Juuri kun päätän että Lumon vaippaa ei tarvi vaihtaa se paskoo ja Muusalla on vessahätä mutta valvomo ei avaa hoitohuoneen ovea. Lumon vaipatus jääkylmällä kaakelilattialla. Muusa ei älyä jonottaa yksin vessajonossa ja lopulta kun jonoa ei ole, se ei uskalla vessakoppiin yksin. Itelläkin olis pissahätä mutta miten tässä käyt. Tässä vaiheessa joku ihana ja hyvää tarkoittava rouva kysyy että enkö tiedä että tuossa on hoitohuone vieressä, äyskäisen että kai ny menisin mieluummin sinne jos joku avaisi oven, alan ihan kohta parkua, pulssi 180 koko aamun.

Nyt juoksen Muusan potkulaudan rinnalla kotiin, pakko hakea sille paremmat kengät ja sadetakki, se vilustuu muuten koulussa. Bonuslapsi A:n isä ei vielä kuittaa et käykö treffit ulko-ovella, minnehän mä olen tässä edes juoksemassa. Kamat kotoa, vaatteiden vaihto käytävässä, arvostelevia katseita naapurin rouvalta, A kyytiin, bonuskakara S piti olla hammashoitajalla mutta tuleekin tuolta. Muusa ei suostu kulkemaan samaa reittiä kun muut, sooloilee taas voiko sen sitoa rattaisiin kiinni 🤬, Lumo huutaa koko koulumatkan. Koulun pihassa Lumo on pakko nostaa rattaista syliin, se ei saa enää edes henkeä, A ei suostu tunnille hämppikeinusta ja hukkaa reppunsa, Muusa kieltäytyy kokonaan menemästä opettajan mukaan ja roikkuu kyljessä. Nyt ne meni, mutta Lumo huutaa edelleen. Ihan sama, yksi huutava lapsi on yhtä kun omaa aikaa. Lumo huutaa, sataa, menen kuusen alle hengittelemään. Tää on nyt mun työtä vuoden loppuun, tää on nyt mun työtä vuoden loppuun, hoen päässäni.

Miten teidän aamu sujui?

Bonuskakara O:n synttäri-ilmapallon kimpussa