Tällä viikolla se tapahtuu: äitiysvapaa alkaa.
Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään yhtä kamalaa. Herään perjantaiaamuna ja mietin huomaisiko pomo jos pullukka livahtaisi salaa työhuoneeseensa kuin ei mitään. Mitä helvettiä äitiysvapaalla on tarkoitus tehdä?!?
Olen saanut tutuilta jos jonkinlaisia ehdotuksia. Tee himmeli. Maalaa koti. Restauroi keinutuoli. Katso koko Netflixin tuotanto läpi.
Nämä tutut eivät selvästikään tunne minua lainkaan. Näytänkö minä siltä että minä nyprään himmeleitä? O-ou.
Ensimmäinen päivä menee nopeasti, koska täytän kalenterin touhuilla. Aamusta yritän hakea lentämiseen oikeuttavaa lääkärintodistusta työterveydestä, mutta kun työterveyslääkärillä menee pupu pöksyyn ja hän lähettääkin minut gynelle, kävelen gynelähetteen kanssa ulos alaovista ja fillaroin kotiin. Parhaan ystäväni väitös alkaa klo 12, ei minulla ole aikaa tällaiseen. Periaatteessa lentoyhtiön ohje on selvä: todistusta ei tarvita ennen 35+6, mutta heillä on oikeus kysyä millä viikolla olen ja minun on voitava todistaa se. Lennän viikolla 34+5 – 35+1 joten otan neuvolan suomenkielisen raskaustodistuksen mukaan ja vedän portilla mahaa sisään. Saa riittää. Siispä väitökseen.
Väitöksen ja karonkan välissä käyn juoksulenkillä. Hyvin kulkee vielä, vaikka taivaalta sataa miukuja ja maukuja. Ainoa urheilu josta huomaan luistavani on venyttely. Maha tuntuu olevan tiellä, vaikka tiedän että se on vain tekosyy.
Viikonloppu menee pikkujouluissa, useissa. Vaihtokavereillani riittää vinkkejä ja tarinoita raskauksista ja synnytyksistä, mutta väsyn pian. En oikein pidä näistä keskustelunaiheista, yritän jopa vihjata että pelkään alatiesynnytystä, mutta tuomio on nopea: et oikeasti halua sektiota, paraneminen on hidasta ja voi tulla ajatus, että et ole oikea äiti kun et synnyttänyt alakautta. Suljen korvani, en voi uskoa kuulemaani…
Vasta maanantaina se iskee: Toimettomuus isolla T:llä. Suuntaan aamulla pilatekseen klo 10, kokeiltava on koska en ole koskaan päässyt salin aamutunneille töiden vuoksi. Matkalla kävelen yhden arkkitehtitoimiston ja yhden design-toimiston ohi. Ihmiset tahkoavat töitä koneillaan. Menen täyden epätoivon tilaan. Kukaan ei tarvitse minua mihinkään. Minä en saa mennä töihin, ja nuo saavat. Mitä väärää minä olen tehnyt? Kaikkein pahinta on, että jo kävelyn aikana ja salilla huomaan nopeasti, että tuohon aikaan liikkeellä ovat ainoastaan eläkeläiset ja äidit Bogaboineen. Ja saan jälkimmäiseltä ryhmältä heimokatseita puistossa. Ampukaa minut, nyt, tämä ei ole viiteryhmäni!
Salilla otan selfieitä. En koskaan ole ottanut saliselfieitä enkä voi sietää niitä, mutta minun on pakko. Tämä on viiteryhmäni, uskottehan minua? En halua Bogaboo-selfieitäkään. Itkettää.
Iltapäivän aikataulu on äkkiä pakko täyttää ohjelmalla. Selvitämme vaimon kanssa adoptioasiaa. Kaupunki suostuu kuitenkin määräämään meille adoptioneuvojan vasta kun ipana on syntynyt. Sen jälkeen on odotettavissa kotikäyntejä (kyllä, monikossa) ja virastokäyntejä (edelleen monikossa) ja nöyryytystä ja kotiolojen kyyläämistä. Käykää please allekirjoittamassa se äitiyslakialoite pian ettei tällaista tarvitse käydä läpi jatkossa: Äitiyslakialoite.
Maanantai-iltana lennän Berliiniin karkuun. Pääsen koneeseen ongelmitta ja vieressä istuu minua lihavampi nainen joka ei saa tarjoilupöytää lainkaan alas mahansa vuoksi, minä sentään saan vielä nipinnapin.
Paluumatka jännittää. Mitä jos en saa lentää takaisin? No, vaikka oma äitini lukee tätä blogia (huhheijaa) on tunnustettava, että alunperin harkitsin matkaa Albaniaan. Jopa hullu businessmutsi tuli kuitenkin toisiin aatoksiin kun interweb kertoi, että synnytyssairaala Albaniassa vaatii 20.000 euron käteismaksun ennen osastolle ottamista. Ei sillä, businessmutsihan on Bill Gatesin jälkeen maailman rikkaiden listalla, mutta käteisenä harvoin sattuu noin pieniä summia mukaan…
Silti interwebissä muuan singaporelaisen emännän mukaan saksalainen synnytyskokemus on ”terrible”, ei saa omaa gyneä mukaan vaan synnytyksen hoitaa joku Gertrud-niminen kätilö, hyi, eikä punainen mattokaan odota sairaalan ovella. Shocking.
Kuulostaa Suomelta. Let’s try delivery in Germany if I’m lucky. Pysykää eetterissä, pukersiko businessmutsi ipanan Saksassa?
Erilaista rakkautta 