Kalorikakarat

Testattiin tänään Elixia Redin lapsiparkki, se on kun hoplop pienoiskoossa. Kakarat viihtyi. Milla testasi Elixiaa ilmaiseksi ja sen jälkeen mentiin Raxiin syömään. Olipa kätevä ”ilmainen” jumppa (ruokaan meni 55e) ja kiva ”kuluttaa” 500 kcal (pizzoista tuli kalorit takas ainakin viisinkertaisena) 🤣🤣🤣

Mammajumppaa

Onko sitten urheillut riittävällä intensiteetillä jos sukat repeää jalassa?

C5155C46-1471-4BA3-B7CB-940295C92785

Esikoisen kanssa harrastimme yhdessä jos jotakin, vauvajoogaa, babylattareita, perhekahvilaa, vauvatanssia, muskaria, sirkusta. Parhaillaan oli kolme menoa ennen kolmea iltapäivällä.

Kuopus on ainoastaan päässyt päivittäin Elixian lapsiparkkiin nukkumaan päikkäreitä. Hups.

Tämä lienee ihmiskoe, kummasta tulee tervejärkisempi.

Vaihdoin kuntosalia vuosi sitten ja olen ollut supertyytyväinen. En tiennyt miten helppoa on kun tunnit alkavat ajallaan ja ohjaaja saapuu paikalle, tai kun välineet ovat ehjiä.

Ekan muksun kanssa palasin salille kun tikit poistettiin, ja muistaakseni koripallopeliin kun vauva oli viisi viikkoa. Vuosi oli 2016 ja raskaus- sekä vauva-ajan liikunnasta oli mahdoton löytää tietoa. Kukaan ei uskalla tutkia. Vauvan vointi pelottaa totta kai, ja se erkauma.

Minun vauvat jumppasi masussa hienosti loppuun saakka, ja sektioiden alla oli kovasykkeinen treeni. Kun tiesi ettei hetkeen pysty. Mutta jos ei tunnu hyvältä, älä tee. Erkauman osalta en ole ihan varma onko osa siitä kaupallista humpuukia, ainakin ”erkaumasta eroon” -yrittäjiä alkaa olla pilvin pimein, ja ne kurssit maksaa maltaita. Ehkä osin epätoivoisia mammoja rahastellaan tässä, mutta kyllä itse erkauma toki on tosiasia, en minä sitä.

Ensimmäisen lapsen kohdalla toipuminen oli nopeampaa. Palasin nopeasti urheilemaan täysillä ja erkauma häipyi nopeasti. Mitään vaivoja ei mielestäni jäänyt. Ihan ensimmäisinä kuukausina löysää ihoa oli, ja tuntui kuin hormonit olisivat löystäneet lihaksia, niitä oli todella vaikea saada takaisin, vaikka kuinka nosti samoja painoja kuin aiemmin. Muistan elävästi miten peppulihat jäi kirjaimellisesti synnärille, niin kävi toisellakin kerralla, ja lattaperän  poistaminen kestää kuukausia. Vauva on nyt seitsemän kuukautta ja perä roikkuu edelleen, mutta ei niin pahasti. Mahanahka ei vetäydy niin nopeasti kun toivoisin, ja palautuminen on ollut hitaampaa. Mutta sitä on tapahtunut. Hartiat on kasvaneet vauvan kantelusta ja painonnostosta. Fyssari kokeili erkauman kolmisen kuukautta sitten, eikä sitä ollut. Mutta hierojan kanssa olimme sitä mieltä, että vatsalihakset karkaavat kyllä rentoutuneina todella kauas sivuille. Päättelen siitä, että joka helvetin punnuksennostoa täytyy edeltää aivan valtava korsetin tiivistäminen, ettei pullahda. Ei se ole aina mahdollista, mutta kovasti olen yrittänyt. Joku sanoi, että puolen vuoden kohdalla hormonitoiminta muuttuisi niin, että lihaksia löystävä vaikutus muuttuisi miedommaksi. Aloitin tekemään suoria vatsalihaksia kolmen kuukauden kohdalla, mutta tuntuu, että juuri kuuden kuukauden kohdalla vatsalihakset löytyi oikeasti. Lantionpohjalihaksien osalta olen harjoitellut ihan liian vähän, koska kaikki muistisäännöt tuntuu pettävän. ”Tee niitä kun imetät”, äh, unohdin. ”Tee kun katsot Game of Thronesia”, jasso, unohdin. Olen siinä uskossa, että syvien vatsalihasten harjoittaminen ja niihin keskittyminen on auttanut lantionpohjan kanssa. Varmasti vauvan paino on venyttänyt lantionpohjaa, mutta kun en synnyttänyt alakautta, niin onko lähtötilannekin erilainen? En tiedä. Kahdeksan viikon yskän aikana pissiä karkasi paristi. Muuten en keksi ongelmia. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Tietoa urheilemisesta ei vieläkään löydy sen enempää.

Teksti kirjoitettu 12/2018, julkaistu 2/2022

Nahkavekkari soimassa

imageMeidän nahkavekkari on nyt seitsemän viikkoa. Se on ihan mahtava tyyppi. Sen posket näkyy takaapäin ja kolmoisleuan alta löytää aina koko viikon menun vaikka ois kuin kylvetetty. Tämä nahkavekkari hälyyttää kolmen tai neljän tunnin välein ja sillä on aina pöydässä sen lempiruokaa, se oikein huokailee kun se äpöstää sitä. Sitten se puklaa. Paljon. Hän haluaa selvästi diivailla ja siksi haluaa, että äitit vaihtaisi sille seitsemän eri asua päivässä. Ja mehän vaihdetaan. Vaikka se haisee oksennukselle varmaan oikeasti niin minusta sen tuoksu on huumaava.

Meidän nahkavekkari kävi lääkärissä ja esitteli sellaisia taitoja siellä tädille, että me vaan hämmästeltiin miten se oli niin vieraskorea, nakotti päätään tanassa ja seurasi katseella napakasti lohikäärmettä puolelta toiselle. Ei se tollo oikeasti tuollaista osaa, yleensä se vaan tapittaa ohi kasvoista ja silmät napsahtaa kieroon. Mutta tämä onkin ilmeisesti ovela kettu, osaa feikata lekurissa tarpeen vaatiessa 😂😂😂

Nahkavekkari aloitti vauvalauluissa ja vauvatanssissa neliviikkoisena ja vauvajoogassa viisiviikkoisena. Ollaan jo koluttu babykinot ja vauvahieronnat, tyyppi on oikea kosmopoliitti. Tosiasiassa mama se siellä joogaa ja tirppana vetää elbaa, joka kerta, muskarissa, tanssissa, joogassa, mitä tiukempi meno sen syvempi uni. Mutta olihan tää arvattavissa jo maha-aikana. Kotona vaimo tyrkyttää David Bowieta ja U2:ta mut päivisin kun se ei ole kotona me tanssitaan nahkavekkarin kanssa salaa räpin tahtiin. Tyyppi on kuitenki lahtelainen, kohta se ajelee karvanopat heiluen ukin Bemarilla ympäri toria ja se osaa nyt jo sanoa ”bitch please”!

Mitä businessmutsiin tulee, palasin jumpalle kun kakara oli 13 päivää vanha. Sillon loppu hikoilukielto tikinpoiston jälkeen. Ei kestäny sipuli kotona. Oli vähän baby bluesia ja alussa kun tuo valvoi seitsemän yötä putkeen oli yksinäisillä iltakävelyillä melko synkkiä ajatuksia. Mutta siitä joskus toiste. Helpotti kun pääsi takasin jumpalle. Raportoin pian lisää jumpista ja synnytyksestä toipumisesta. Taidan olla human experiment sillä alalla itse, koska kukaan missään koskaan ei ole muka urheillut sektion jälkeen eikä varsinkaan kirjoittanut aiheesta. No mä kirjotan sit itte.

Loppukevennyksenä todettakoon, että nahkavekkarilla on ihan mahtavia ilmeitä. Niitä ovat mm. seuraavat:

  • Skeptinen (vain toinen kulmakarva ylhäällä), ”mitä sä mutsi oikein selität”
  • Hamuava, ”antakaa minulle Darwin award, näen nälkää vaikka nisä on nenäni edessä”
  • Uninen (silmät pyörii kuin hedelmäpeli)
  • Äkäinen, ”näkeehän naapurin Hugokin varmasti nää hampaattomat ikenet?”
  • Hymyilevä (tapahtuu täysin randomisti mutta useimmiten unissaan kun masu on killillään)
  • Jähmettynyt (pukertaa joko paskaa tai puklia)
  • Jähmettynyt 2 (äiti laittaa 70-lukulaiset tv-lasit päähän ja ipana miettii kuumeisesti että haju ja ääni on tuttu mutta mun mutsi ei käyttäis noin karseita pleksejä ikinä)

Stay tuned for more…

 

Raskausviikko 35 eli 35+0 – 35+6: Äitiysvapaa alkaa ja karkaan Berliiniin

 

image
Ainoa raskausiltapuku oli valkoinen Zalandolta, 1200 euron maksaminen kertakäyttöasusta ei houkuttanut pihiä businessmutsia… Kuvan ilta-asu H&M:n ei-raskausosastolta interwebistä 69 euroa.

image
Parhaan ystävän P:n väitös ja karonkka.

Tällä viikolla se tapahtuu: äitiysvapaa alkaa.

Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään yhtä kamalaa. Herään perjantaiaamuna ja mietin huomaisiko pomo jos pullukka livahtaisi salaa työhuoneeseensa kuin ei mitään. Mitä helvettiä äitiysvapaalla on tarkoitus tehdä?!?

Olen saanut tutuilta jos jonkinlaisia ehdotuksia. Tee himmeli. Maalaa koti. Restauroi keinutuoli. Katso koko Netflixin tuotanto läpi.

Nämä tutut eivät selvästikään tunne minua lainkaan. Näytänkö minä siltä että minä nyprään himmeleitä? O-ou.

Ensimmäinen päivä menee nopeasti, koska täytän kalenterin touhuilla. Aamusta yritän hakea lentämiseen oikeuttavaa lääkärintodistusta työterveydestä, mutta kun työterveyslääkärillä menee pupu pöksyyn ja hän lähettääkin minut gynelle, kävelen gynelähetteen kanssa ulos alaovista ja fillaroin kotiin. Parhaan ystäväni väitös alkaa klo 12, ei minulla ole aikaa tällaiseen. Periaatteessa lentoyhtiön ohje on selvä: todistusta ei tarvita ennen 35+6, mutta heillä on oikeus kysyä millä viikolla olen ja minun on voitava todistaa se. Lennän viikolla 34+5 – 35+1 joten otan neuvolan suomenkielisen raskaustodistuksen mukaan ja vedän portilla mahaa sisään. Saa riittää. Siispä väitökseen.

Väitöksen ja karonkan välissä käyn juoksulenkillä. Hyvin kulkee vielä, vaikka taivaalta sataa miukuja ja maukuja. Ainoa urheilu josta huomaan luistavani on venyttely. Maha tuntuu olevan tiellä, vaikka tiedän että se on vain tekosyy.

Viikonloppu menee pikkujouluissa, useissa. Vaihtokavereillani riittää vinkkejä ja tarinoita raskauksista ja synnytyksistä, mutta väsyn pian. En oikein pidä näistä keskustelunaiheista, yritän jopa vihjata että pelkään alatiesynnytystä, mutta tuomio on nopea: et oikeasti halua sektiota, paraneminen on hidasta ja voi tulla ajatus, että et ole oikea äiti kun et synnyttänyt alakautta. Suljen korvani, en voi uskoa kuulemaani…

Vasta maanantaina se iskee: Toimettomuus isolla T:llä. Suuntaan aamulla pilatekseen klo 10, kokeiltava on koska en ole koskaan päässyt salin aamutunneille töiden vuoksi. Matkalla kävelen yhden arkkitehtitoimiston ja yhden design-toimiston ohi. Ihmiset tahkoavat töitä koneillaan. Menen täyden epätoivon tilaan. Kukaan ei tarvitse minua mihinkään. Minä en saa mennä töihin, ja nuo saavat. Mitä väärää minä olen tehnyt? Kaikkein pahinta on, että jo kävelyn aikana ja salilla huomaan nopeasti, että tuohon aikaan liikkeellä ovat ainoastaan eläkeläiset ja äidit Bogaboineen. Ja saan jälkimmäiseltä ryhmältä heimokatseita puistossa. Ampukaa minut, nyt, tämä ei ole viiteryhmäni!

Salilla otan selfieitä. En koskaan ole ottanut saliselfieitä enkä voi sietää niitä, mutta minun on pakko. Tämä on viiteryhmäni, uskottehan minua? En halua Bogaboo-selfieitäkään. Itkettää.

image
Rv 34+5

image
Rv 34+5

Iltapäivän aikataulu on äkkiä pakko täyttää ohjelmalla. Selvitämme vaimon kanssa adoptioasiaa. Kaupunki suostuu kuitenkin määräämään meille adoptioneuvojan vasta kun ipana on syntynyt. Sen jälkeen on odotettavissa kotikäyntejä (kyllä, monikossa) ja virastokäyntejä (edelleen monikossa) ja nöyryytystä ja kotiolojen kyyläämistä. Käykää please allekirjoittamassa se äitiyslakialoite pian ettei tällaista tarvitse käydä läpi jatkossa: Äitiyslakialoite.

Maanantai-iltana lennän Berliiniin karkuun. Pääsen koneeseen ongelmitta ja vieressä istuu minua lihavampi nainen joka ei saa tarjoilupöytää lainkaan alas mahansa vuoksi, minä sentään saan vielä nipinnapin.

image
Brandenburg Gate.

Paluumatka jännittää. Mitä jos en saa lentää takaisin? No, vaikka oma äitini lukee tätä blogia (huhheijaa) on tunnustettava, että alunperin harkitsin matkaa Albaniaan. Jopa hullu businessmutsi tuli kuitenkin toisiin aatoksiin kun interweb kertoi, että synnytyssairaala Albaniassa vaatii 20.000 euron käteismaksun ennen osastolle ottamista. Ei sillä, businessmutsihan on Bill Gatesin jälkeen maailman rikkaiden listalla, mutta käteisenä harvoin sattuu noin pieniä summia mukaan…

Silti interwebissä muuan singaporelaisen emännän mukaan saksalainen synnytyskokemus on ”terrible”, ei saa omaa gyneä mukaan vaan synnytyksen hoitaa joku Gertrud-niminen kätilö, hyi, eikä punainen mattokaan odota sairaalan ovella. Shocking.

Kuulostaa Suomelta. Let’s try delivery in Germany if I’m lucky. Pysykää eetterissä, pukersiko businessmutsi ipanan Saksassa?

Raskausviikko 34 eli rv 34+0 – 34+6: Kolmas raskauskolmannes on tukala – ja paskat!

image
Jälkiruokaylläri läksiäisdinnerillä. Kyllä on pinkkiä taas perkele.

image
Läksiäislahjat duunikavereilta ❤️

Tällä viikolla se iskee tajuntaan: helvetti, duunit loppuu ihan just. Paniikki! Aivan varmasti tulen hulluksi. Mitä businessmutsi voi tehdä, jos ei businesstä?

Siirrän toimeksiantojani osaaville kollegoilleni oikeastaan vasta nyt. Olen halunnut hoitaa viimeiseen saakka kaiken itse. Koen mustasukkaisuutta: Nuo saa jäädä tänne töihin ja hoitaa näitä loistavia juttuja, ja minä lähden kotiin lihomaan ja menettämään järkeni. Vihaan äitiysvapaata vaikkei se ole edes alkanut vielä.

Painan laskutettavia töitä yhtä lailla kuin markkinointihommia tälläkin viikolla. Toivottavasti on töitä vielä kun palaan. Ja paluusta puheenollen, emme ole vielä vaimon kanssa päättäneet koska se tapahtuu, pitääkö vaimo perhevapaan loppuun vai vain hoitovapaata. Kela haluaa välttämättä tehdä päätöksen puolestamme, sillä postissa pätkähtää päätös vanhempainrahan myöntämisestä. Soitan sinne ja tiedustelen asiasta, sillä en ole hakenut vanhempainrahaa, ainoastaan äitiyspäivärahaa ensimmäiseltä neljältä kuukaudelta. Virkailija nauraa minulle, että ei täältä Kelasta sentään hakematta rahaa syydetä. Pian ilmenee, että kyllä syydetään. Hakemustani ei tosiaan ole olemassakaan. Älytön systeemi ja koko äitiyspäiväraha hävettää, aivan hirveä summa yhteiskunnan rahaa vaikka voisin vielä hyvin olla nuo 30 arkipäivää duunissa maksamassa veroja ja rahoittamassa sellaisen perhevapaakorvauksia, joka niitä oikeasti tarvitsee.

Maailman paskin mutsi vetelee tällä viikolla yhdellä asiakaslounaalla tartarpihviä eli raakaa jauhelihaa ja raakaa kananmunaa tietysti sen kanssa. Ja seuraavana päivänä anjovista ja sinihomejuustoa. En jaksa edes tarkistaa enää siitä neuvolassa jaetusta listasta saiko näitä syödä paksuna. Lista on niin pitkä että sillä pyyhkisi koko vuoden ahterinsa wc-tiloissa. Lienee turvallista siis olettaa, että nämäkin sapuskat oli nounou. Meni jo.

Olen myös jälleen erehtynyt lukemaan interwebistä erilaisia raskausblogeja ja uikutusta. Selällään ei olisi saanut nukkua enää yli viiteen kuukauteen, mutta pötkötän uhallanikin belly up kaiket yöt. No, en minä nyt öisin mieti että hahaa, tässä näytän niille bloggareille. Mutta jos vauvan pitäisi painaa verisuonia lyttyyn selinmakuulla ja aiheuttaa pahaa oloa, mutta niin ei ole edelleenkään käynyt, niin tuleeko joku lekuri väkisin trukilla kippaamaan minut kyljelleni? Miten nämä suositukset oikein toimii?

Kaikki surkuttelevat raskaanaolijan olotilaa: Nukut jo varmasti todella huonosti ja olosi on tukala. Toinen raskauskolmanneshan oli kukkeaa aikaa, mutta tämä viimeinen raskauskolmannes on kyllä epämukava, voi sinua rukkaa.

Ja kilin kellit.

Ensimmäinen raskauskolmannes oli mahdollisesti pahin, koska puklutti. Sen jälkeen kaikki on hyvin, kerrassaan. Uskon, että loppuun saakka. Muut valittelevat blogeissaan miten askel painaa ja mäessä hengästyttää ja lapsi saisi tulla jo ulos. Minua ei kyllä paina, ja muksu saa mainiosti mennä yliajalle. Blogikommenteissani on todettu, että jotkut mutsit ”harrastavat raskaana olemista”. En kerta kaikkiaan keksi parempaa tapaa ilmaista asiaa. Voit ryhtyä tosissasi observoimaan joka ikistä tuntemusta ja pitää niistä treenipäiväkirjaa ja facebookata raskausharrastuksestasi. Minä olen kuitenkin töissä asianajotoimistossa ja harrastan urheilemista. Raskaus saa tulla siinä ohella.

Facebookista muistuukin mieleeni, että tällä viikolla duunissa järjestetään läksiäiset businessmutsille. Takaisinhan minä olen tulossa, joten tuntuu jotenkin väärältä. Joka tapauksessa duunikaveri T tägää minut oheisissa kuvissa näkyvien pinkkien tennarien kanssa Facebookiin. Saan sätkyn, en ole julkistanut raskauttani Facebookissa tai missään muuallakaan, ja seuraa pieni sekava härdelli kun T yrittää epätoivoisesti poistaa valokuvaa. Ne tietävät, joiden täytyy, mutta minä en laittele joka viikko kuvia raskausharrastuksesta Feseen. Oksettaa koko ajatuskin.

Kärttyinen businessmutsi lähtee nyt harrastamaan niitä oikeita harrastuksiaan, salia ja spinniä. Raskausmaha saa tulla mukaan jos haluaa, tai jäädä kotiin odottamaan, ihan miten vaan.

Raskausviikko 33 eli rv 33+0 – 33+6: Vauva ja mutsi kepeinä

image
Eiku jumpalle kerran suomalaisen paras kaveri eli tuulari mahtuu edelleen päälle. ¡Vamonos!

Herranjumala, äitiysvapaata ei uskoisi alkavaksi pian, duunissa painetaan sellasta haipakkaa. Olemme muun muassa tiimin kanssa kokopäivämessuilla edustamassa ja houstaan iltasession maha pystyssä. Valas saapuu, pois tieltä! Olen maarun kanssa oppinut, että omaan mahaansa voi jopa törmätä. Hämmentäviä hetkiä moiset.

Tosiasiassa tällä viikolla on taas tapaaminen kukkahattuisen neuvolantädin kanssa. Neuvolantädin mielestä painoni ei nouse riittävästi kun olen nyt +8kg, ja kokonaispainonlisäyksen tulisi olla 12-15kg hautomisprosessin lopussa. Katson pulleaa neuvolantätiä ja näen välähdyksenomaisen näyn siitä käsi konvehtirasiassa. Kuinkakohan subjektiivisia nämä painokehotukset mahtavat olla kun juuri on kohtalotoverille saman kaupungin toisessa neuvolassa sanottu, että kokonaislisäys 8kg riittäisi. I’ve got that, can you not see!

Neuvolantäti käpälöi ipanaa maarun läpi. ”No tässähän tämä peppu onkin kylkiluun alla, selkä vasempaan suuntaan. Tuolla toisessa kyljessä on jalat, sinne se varmasti potkii? Pää on tuolla alhaalla. Mutta tämän kaikenhan sinä tietysti jo tiesitkin!”

What. The. Hell. Ai tiesinkö? Siis mitä, onko mulla mahassa ylipäätään joku ihminen, miksei kukaan ole aiemmin kertonut?!?

No eihän maailman paskin businessmutsi ole mitään pakaroita tunnustellut, eikä observoinut minne se lihakimpale potkii. Hirveä moukuaminen siellä on käynnissä jos minä olen aloillani, mistä sitä tietää mikä on pää ja mikä perä. Ja onko sillä sitten edes väliä, kunhan siltä löytyy pää ja perä.

Neuvolantädin mukaan ipanan selkä on kapia, että se on nyt liian kevyt se ipanakin ainakin sen 100g. No voi nyt helvetti. Alanko nuolla voita purkista. Minkä minä sille voin. Tästäkinkö pitää stressata.

Illalla lähdemme ipanan kanssa tietysti jumpalle kasvattamaan lihasmassaa kumpainenkin. Lapioin naamariin joka välissä makaronilootaa, salaattia, hedelmiä, rahkaa, puuroa, lisää makaronilootaa, mieluusti kolme tai neljä lämmintä ateriaa päivässä kuten ennen raskautta. En koe että raskaus olisi edellenkään lisännyt enegiantarvetta kauheasti, syön kuitenkin kuin hevonen. Kerron kavereille neuvolan epäilevän että syön liian vähän. Kaverit nauraa pissit housussa.

No mutta jos maailman huonoin businessmutsi ei tiedä miten päin lapsi on tai miten sitä pulskistaisi, niin eipä tuo puolisokaan ihan kartalla ole. Anekdootti: Puoliso toteaa tällä viikolla, että hän voisi sitten hoitovapaalla käydä tekemässä sen jatko-opintoihin liittyvän pakollisen harjoittelun. Minä nyökyttelen hyväksyvästi ja asiasta vallitsee tyytyväinen yhteisymmärrys. Pari päivää myöhemmin alkaa raksuttaa. Jos toinen on töissä ja toinen hoitovapaalla harjoittelussa, niin missäs samperissa se ipana sitten on?

Vissiin ei oo ihan vielä menny jakeluun tässä taloudessa että kohta kaksi onkin kolme. Mullon tunne että kohta pudotaan kovaa ja korkealta.

 

Raskausviikko 32: Edelleen juoksumatolla 💪💪💪

 

 

Duunissa mennään haipakkaa tämäkin viikko. Olen muun muassa vastuussa suomalais-saksalaisesta seminaarista. Kesken luennoimisen kinttua pitkin valuu nestettä. I know, too much information, but I do not care!

Muutoin viikko kuluu nesteitä valutellen esimerkiksi Tallinnassa ja ensimmäisessä perhevalmennuksessa. Ensiksi mainittu rokkaa, jälkimmäinen on kuraa.

Tallinnassa kylvemme ja lepäämme ja syömme ja shoppailemme kaveriporukalla. Tällä emansipaatioreissulla on yleensä mennyt vähän enemmän alkomahoolia allekirjoittaneella…

Perhevalmennus sen sijaan mataa. Mielikuvissani etanatkin ohittavat meitä siellä oikealta ja vasemmalta. Vannon että kellon viisarit liikkuu yhdessä vaiheessa vastapäivään. Aliarvioidaanko meitä kuulijoita oikeasti näin pahasti? Joka kerta kun joku tulee paikalle 30 minuuttia myöhässä, hoitajat aloittavat jorinansa alusta. Miksi myöhässäolijoita palkitaan näin? Ensimmäiseen puoleen tuntiin emme ole edenneet mihinkään, luetellaan etunimiä ja asuinpaikkoja ja laskettuja aikoja. Ketä kiinnostaa. Kaikilla isillä se laskettu aika menee väärin. Meillä taas vaimo muistaa prikuulleen oikein, minä en muista mitään, olenhan maailman paskin mutsi.

Iloinen yllätys on, että ryhmäfysioterapian kauhu ei toistu, päin vastoin osallistujat ovat nuoria ja trendikkäitä, isukit ananastukat tanassa ja äidit Guccit kainalossa. Itse en edes tiedä miten Gucci kirjoitetaan, googlaan sen tähän blogiin.

Surullinen yllätys on, että tilaisuus on hyödytön. Mieleen jää ainoastaan imetysvideo. ”Äidinmaito on erinomaista, se sisältää lapselle kaiken tarvittavan ja lisäksi se kulkee kätevästi mukana kahdessa pakkauksessa.” Repeän ääneen. Kukaan muu ei. Ananastukat tuijottavat. Osoittelen tissejäni selityksenä kahdelle pakkaukselle. Se vain pahentaa asiaa.

Okei, rehellisyyden nimissä mitään typerää parityöskentelyä tai ryhmäpohdiskelua ei ole, se on loistavaa. Mutta poistumme silti kesken. Aika on pysähtynyt huoneessa. Pakko päästä pakoon. Emme keräile virhepisteitä, mutta jossain välissä alkaa vituttaa kun molemmat hoitajat ovat hyvin tietoisia siitä, että huoneessa on lepakkopari, mutta vain toinen hoitaja kykenee äärimmäisen nopeasti ja ammattitaitoisesti muuttamaan sanavalintansa ”puolisoksi”. Toinen puhuu sitkeästi ”isästä” ja ihan kun se tuijottaisi meitä. Miltäköhän yksinodottajasta tuntuisi täällä…

Unohdin, oli siellä joku perhekin näytillä, parikuisensa kanssa. Jotain ne puhui, en muista mitä, muistan vain että siinä se parikuinen retkotti ja nukkui koko ajan, ja mietin vain että interwebistä vai postimyynnistäkö noin rauhallisen papanan saa tilattua. Mental note, tsekkaa Zalandon ja tori.fin tuotteet hakusanoilla ”rauhallinen kakara hinta ja toimitusehdot”.

Perhevalmennuksen ainoa anti: Osta Lansinohin tuttipullo. Se on niin likellä nisää kuin voi olla.

Mutta tärkeämpiin aiheisiin. Olen löytänyt idolini, Aino-Kaisa Saarisen. Se hullu akka hiihtää tuolla viidennellä vai kuudennella kuulla paksuna koko ajan viiden tai kymmenen parhaan joukkoon. Olen vaikuttunut!!! Ihan turha on saarnata mistään intervallityyppisistä harjoitteista raskausaikana, tuokin vetää maksimitehoilla SM-kisoissa! Hyvä Anna-Kaisa!!!

Aino-Kaisa Saarinen: Synnytyksen jälkeen treenileirille 5/2016

”Siinä on pelkästään hyviä puolia, että liikkuu, Saarinen sanoo.”

Aino-Kaisa Saarinen sprinttikisan kuudes 15. raskausviikolla

Tää muijahan on rautaa. Ahmin kaikki nettiartikkelit kerralla. Sillä on asenne kohdillaan, elämä ei lopu vaikka papananpoikanen tulee maailmaan: silloin aletaan treenata olympialaisiin! Ja mimmi on mua vanhempi, 36, I’m amazed by this lady, huge respect! 💪💪💪

Aino-Kaisan esimerkkiä noudattaen käyn jumpassa minäkin joka päivä. Kuvassa vedän juoksumatolla 15 minuuttia vauhdilla 9,5 ennen tunnin salitreeniä ja 1,5 tunnin joogaa. Töölö Gym made me do it. Anna-Kaisa made me do it! Lähe säkin salille, siellä eka siellä vika!

Raskausviikko 30: Raskaustuntemuksista

Toisilla raskaushormonit aiheuttavat pesänrakennusvietin, businessmutsilla lopputuloksena vaikuttaa olevan silkkaa äidillistä, suloisenpehmeää… raivoa. 😈

On tämä nyt tavan hanurista leijua täällä omassa omnipotentissa maailmassaan, mutta kun vaan ottaa pannuun niin ryökäleesti kaikki saakelin hössöttäjät. Tässähän tulee ihan sairaaksi vaan muiden möhömahojen blogeja lukiessa, eikö ihan oikeasti ole mitään vaihtoehtoja tarjolla? Kukaan näistä mutseista ei oikeasti ole raskaana, näähän on kaikki ihan kuolemansairaita, soittakaa ambulanssi!!!

Luen joka raskausviikon alussa alkavasta viikosta netistä. Katsokaa nyt vaikka tätäkin:image

Siis mitä HELVETTIÄ? Millä vuosituhannella nää jutut on kirjotettu?

Eksyn silloin tällöin muiden blogeihin. Polttamaan päreeni. Voin vetää niiden kaikkien sisällön yhteen kahdella lauseella: Voi voi kun kolottaa ja masentaa. Urheilun lopetin rv 15 koska maha osui askelkyykyissä reiteen, hui!

Tarvitsen aikaa, että voin toviksi käpertyä itseeni, kuunnella kehoani ja tuntea lapsen minussa.

Mitä ylevää sontaa. Etenkin kun seuraavat 10 viikkoa blogissa valitetaan miten ikävää se lapsen itsessään tunteminen oikeastaan on.

Valitsenko vesisynnytyksen, supistaakohan minua nyt, onko juiliminen liitoskipua.

Voi tuota itsetutkailun määrää sisko hyvä. Johan tuossa tulee luulosairaaksi kuka tahansa ei-siunatussa-tilassa olevakin kun tuolla lailla kaikesta kirjaa pitää.

Mistä nämä kirjoitukset kertovat? Onko raskausaika ollut aina ennenkin samanlaista, mutta nyt tieto siitä on vain sosiaalipornon tavoin helpommin netissä saatavilla? Vai onko ennen pyöräytelty ipanat ja jahkailtu vähemmän? Miten te hyvät puolisot kestätte meitä odottajia, otan osaa isolla O:lla.

Minulla on menossa raskausviikko 30, ja raskaustuntemuksia on hyvin vähän. Ei niin paljon, että niistä ehtisi mainitsemaan. Minulla ei ole turvotuksia, ei vaikka seison töissä kaiket päivät. Pötkötän jumpan jälkeen jalat seinällä, suosittelen sekä jumppaa että jalkoja seinällä. Minulla ei ole kramppeja, suosittelen magnesiumia purkista ja paljon, etenkin jos jumppaat. Minulla ei ole vatsakipuja, närästystä eikä hengenahdistusta. Suosittelen jumppaa näihin vaivoihin. Minulla ei ole ylimääräisiä vuotoja, ei selkäkipuja, ei liitoskipuja. Minä nukun selälläni vaikka sen pitäisi olla epämukavaa, ja nukun kuin vauva. Ei ole ummetusta, ei liiallista painonnousua, ei itkua tai mielialanvaihteluita, ei jatkuvaa itsensä tarkkailua ja ”raskaana olemista”. Luulen, että jumppa auttaa kaikkeen. Ummetusta ei ehkä ole siksi että joka arkiaamu alkaa neljän viljan puurolla ja seesamin-, chian- sekä kurpitsansiemenillä. Sapuskan on hyvä olla terveellistä, kyllä me kaikki nää tiietään. Sitten ei muuta kun tuumasta toimeen ja oikeasti syömään siististi, ei vain puhumaan siitä! Äitiysloman ei tarvitse olla yhtä kuin sairausloma.

Totta kai on paljon odottajia jotka ei oikeasti voi kovin hyvin. Mutta ei me loput tehdä tästä enempää helvettiä kuin on tarvis. Odottaja, älä kerro puolisollesi päivän kulusta vaivojesi kautta. Kerro mieluummin mitä tunnet. Puoliso, älä kysy odottajalta miten vauva voi tai miten odottaja voi, kysy mitä odottajalle kuuluu ja miten hän tuntee.

Nyt kun maailman paskin businessmutsi on uskaltautunut ääneen leijumaan kolotuksettomalla paksuusajallaan, häntä varmasti rangaistaan heti ensi viikolla raamatullisilla vitsauksilla, heinäsirkkoja satelee olohuoneeseen ja kraanavesi värjäytyy verellä. Siitäs sait paskamamma kun paljastit maailmalle, että sääliin ei olekaan tarvetta.

Siirrytään tärkeämpiin aiheisiin. Työviikko menee suhisten, palaverista toiseen ja takaisin. Suurelle osalle osakkaistamme valkenee tällä viikolla, että olen raskaana. Mielenkiintoisinta on kuitenkin oman sijaisen etsiminen. Haluaisin etsiä pomolle jonkun hyvän ehdokkaan, jotta pomo ei jäisi pulaan. Toisaalta jos sormen vetää vesilasista, ei veteen reikää jää. Ja entä jos se sijainen onkin ihan ässä. Ei, kyllä sen pitääkin olla ässä, ja meillä riittää töitä kaikille varmasti. Mutta olisipa sillä ronski huumorintaju. Meidän työssä siitä on apua.

Miksi kutsutaan tuhatta asianajajaa merenpohjassa? – Hyväksi aluksi.

Mitä eroa on kuolleella koiralla ja kuolleella asianajajalla? – Kuolleen koiran edessä on jarrutusjäljet.

Miksi kaikki asianajajat ovat keskittyneet Helsinkiin ja porot Lappiin? – Lappi sai valita ensin.

Kiitos M&R poikienne vaatelahjoituksesta. Kiitos Kela äitiyspakkauksesta. Kiitos lähikaupalle proteiinipannaritarpeista. Kiitos vaimon sisko ja sen vaimo turvaistuinlainasta.

Raskausviikko 29: Kestovaippavillitys

 

Tällä raskausviikolla touhu jatkuu kuten aina. Käymme brunsseilemassa ja töissä ja jumpalla. Ehätämme neuvolaan ja Uumajaankin. (Oikeasti ratsastimme yksisarvisilla ja söimme tähtiä, miks teillä muilla oli niin arkista lällällää? 😜)

Neuvolan kukkahattutädin mielestä painoni ei nouse tarpeeksi. Olen noin +8kg ja viimeinen 7 viikkoa on tuonut 2,1kg. Painoa pitäisi saada kuulemma 12-15kg yhteensä, vaikka samaan aikaan vaihtokaveri M:lle sanotaan, että kokonaispainonlisäys 8kg voisi ylipäätään riittää. Miksiköhän nämä ohjeet on ihan kaikessa paksuna olemiseen liittyvässä aina ihan mitä sattuu? Ja onko sen pakko olla niin, että koko ajan syyllistetään, nyt olet liikaa tai nyt olet liian vähän jotain?

Lentokoneessa kukaan ei kysy mitään. Lentoyhtiöstä riippuen lääkärintodistuksen saattaa tarvita lentämiseen 28 viikosta lukien (esim. Finnair), kun taas joillain yhtiöillä saa lentää ilman todistusta 36 viikon loppuun saakka (esim. Norwegian ja Air Berlin). Kannattaa aina tarkistaa ajankohtaiset säännöt. Minä vedin mahaa sisään portilla ja pian ihmeteltiin miksi lentokoneen pyörät ei irtoa maasta, no koska kyydissä on yksi pullukka!

Uumajassa käymme kahden päivän aikana kahdesti salilla. Kun asuin siellä 10 vuotta sitten, opin hurreilta, että kannattaa bodata diskomusklar eli haba, tissit ja perät. Niitä siis, ruotsalaiseen tyyliin! (Oikeasti juoksin matolla vartin tahtiin 10km/h, tein käpäliä ja askelkyykkyjä, toisella kerralla hypin double undereita hyppynaruilla ja askelsin napaan saakka ulottuvalle boxille ja treenasin TRX:llä.) Tehtiin me muutakin, mutta ketä se nyt kiinnostaa. Piti kirjoittamani kestovaippavillityksestä.

Olen saanut haalimisvimman. Tyhjennän interwebiä kiihtyvällä tahdilla käytetyistä vauvanpeitoista, kantorepuista ja kestovaipoista. Samalla yritämme raivata vauvalle tilaa tyhjentämällä edes yhden kaapin. Ei onnistu. Vaimon mielestä joulukoristeita ei voi viedä vintille vaan ne pitää säilyttää tässä 52,5 neliössä. Myyn kohta tuon vaimon huutonetissä…

Minulla ei ole aavistustakaan miten kestovaippoja käytetään. Mutta tajuan pian, että niitä saa huutonetistä ja toripistefistä 6-10 hyväkuntoista käytettyä yhden uuden markettivaipan hinnalla. Pian meillä on niitä laatikollinen, on pientä ja isoa, on all-in-onea ja kuorivaippaa ja lisäimua kaikissa väreissä, malleissa ja materiaaleissa. Joka päivä tulee uusi lähetys postissa ja näen vaimon ilmeestä, että nyt tuo on seonnut. Tunnustan. Mutta kai se on parempi että se papanoi vaippaan eikä lattialle. Siis se ipana, ei vaimo. Vaimo nyt papanoi ihan mihin sattuu.

Viherpiipertäjä ei halua käyttää kertakäyttövaippoja. Meille ei myöskään tule autoa vaan vauvaa rahdataan Jopolla. Kuulostaa helvetin jalolta, mutta tosiasiassa me on lennetty niin paljon että hyvitellään hiilijalanjälkeämme lopun elämäämme ja vielä businessmutsin helvetissäkin. Businessmutsin helvetti olisi muuten kotiäiteys ja kestovaipat. Mitä perkelettä me ollaan menty tekemään…

Kun interwebistä loppuu ostettavat kestovaipat, paniikki hiipii mielialaan. Mitä minä nyt ostaisin? Filippiiniläisen kodinhoitajan?

Vasta paljon myöhemmin saan kokeneemmilta tovereilta tietää, että kestovaippoja pestään 2-3 päivän välein ja maitolantavaippa ei niinkään haise mutta samaa ei voi sanoa kun ipana alkaa pistellä porkkanaa. Vaipat pestään pienellä pesuainemäärällä korkeahkossa lämpötilassa tarrat kiinni ylösalaisin, ja samassa koneessa voi pestä halutessaan vaikka lakanapyykkiä. Mutta silti minä vaan istun sumppikupposeni ääressä ja pohdin, että mihin se lantaläjä laitetaan, sinne pesukoneeseenko? Olkaa armollisia ja ampukaa minut, nyt heti. Miksi minä edes tiedän tai ajattelen tällaisia asioita?

Pari tuntia kiljuvien veljenpoikien seurassa ja olen aivan puhki. Evoluutio on saatanan ovela kettu, se laittaa jotain delirium-hormoneja fiksujen aikuisten kehoon, ja se hormoni saa ne aikuiset ajattelemaan että onpas tuo piltti lutunen, minäkin haluan sellaisen. Koko ihmissukuhan sammuisi ilman tätä delirium-tilaa, sillä ei kukaan tosissaan voi haluta lapsia! Evoluutio, sinä viekas repolainen, olet johtanut minut harhaan!

Tai sitten se kuolematon Sinkkuelämää-sarjan lainaus: ”Our kids will be different”.

No. They will not be any different. Raskausaika on ainakin sujunut niin hyvin, että mua satavarmasti rankaistaan ihan hirveällä paskiaiskakaralla.

Ja kyllä, varmistin yhdeltä meidän osakkaalta, omaa kakaraa saa sanoa paskiaiseksi, ja kuulemma tulen vielä monta kertaa sanomaankin. Että irvistele vaan siellä, oi väsymätön ja täydellinen kotiäiti, samalla lailla se teidänkin paskiainen paskoi siihen vaippaan sun eessä ja nauroi salaa päälle että siinäs kuuraat sitä kestovaippaa mami!

Raskausviikko 28: Syrjintää ryhmäfysioterapiassa

Ensimmäistä lastaan odottavat saavat ilmaisen ryhmäfysioterapiakäynnin. Koska tiedän mitä ovat lantiopohjanlihakset ja osaan omasta uppiniskaisesta mielestäni aktivoida niitä, olen päättänyt jättää käynnin väliin. Vaihtokaverini M on kuitenkin käynyt tapaamisessa ja kehuu sitä, joten pöpsähdän tapaamiseen.

Huge mistake.

12 mahoihinsa nojailevaa raskauskuplassa olevaa pirua istuu huoneessa jumppamatoilla. Fysioterapeutti selittää kolme kertaa miten vessanpöntöllä nojataan eteenpäin jos pissi ei tule. Mistä helvetistä se puhuu? Mulla tulee pissi monta kertaa päivässä ja papanakin, jessus, ja hiki ja räkä valuu kun reenaa. Että ei ne synnärin eriteriehat paljon pelota.

Ei nämä mamat syrji minua koska olen lepakko, vaan ne alkaa pian fysioterapiasession alettua syrjiä minua koska minä olen uskaltautunut liikkumaan raskaana. Lähden kahden tunnin painajaissessiosta melkein tippa linssissä ja raivon partaalla bloggaamaan. Jälkikäteen keksin vaikka mitä nasevaa sanottavaa niille, ja mietin että miksi en poistunut kesken kaiken.

Fyssari on todella nuori ja kokematon ja hän ei saa tilannetta haltuun vaan mammat kaappaavat sen. Ympärilleni tuntuu kirjaimellisesti muodostuvan möhömahavalaiden jumppamattorinki ja kurkkua kuristaa. Kukaan muu ei ole liikkunut senttiäkään sen jälkeen kun tikkuun on kustu kaksi viirua. Ja koska se oma tapa on ainoa oikea eikä ihmisissä ole mitään eroja, sitä omaa tapaa on pakko tyrkyttää minullekin.

Kaikki muu tuomitaan paitsi kävely. Punttisalille saa mennä, kunhan ei nosta kuin maksimissaan 2kg painoja. 2kg!!! Siis käsillä? Ja kyykyissäkin?!? Kukaan ei osaa selittää miksi. Miksi ei saisi? Ei vastausta.

Eräs toinen odottaja uskaltautuu kysymään saako lenkillä käydä. Vastakysymys on salamannopea: Mitä tarkoitat lenkillä? Minä ehätän apuun: No vaikka juoksemista juoksumatolla, tai ihan ulkona tuolla villissä luonnossa juoksemassa. Katseet alkavat pyöriä kuin hedelmäpeli. Siis eihän nyt herranjumala juoksuaskelia saa ottaa. Nyt jo fysioterapeuttikin yhtyy kuoroon ja hänen ainoa vastauksensa on, että miksi ihmeessä sinä haluaisit käydä juoksulenkillä.

Siis oikeasti, koulutettu fysioterapeutti paasaa tuolla odottaville äideille, että miksi te haluaisitte lenkille. Onko tää oikeasti edes totta, olenko minä pudonnut johonkin kaninkoloon ihmemaan lissujen joukkoon?

Minä haluan käydä juoksulenkillä tällä viikolla ihan yhtä paljon kuin 28 viikkoa sitten. Se kohentaa kuntoani, se saa aikaan mielettömän endorfiiniryöpyn ja onnistumisen tunteen, se saa kaikki työmurheet unohtumaan kahdessa minuutissa, se auttaa jaksamaan, olen odottanut sitä koko päivän. Jos menen puolison kanssa, vaihdamme koko päivän kuulumiset samalla, jos menen yksin, luukutan räppiä kuulokkeista. Olen tehnyt tätä 23 vuotta ja nyt tuo kysyy, että miksi minä haluan. Koska ilman tätä ei ole olemassa mitään minua.

Näen kysyjän silmistä, että hän ei uskalla tämän päivän session jälkeen enää nousta sohvalta. Minua oksettaa, tekee mieli mennä lohduttamaan ja pyytämään sitä lenkille mun kanssa. Itse saan niin hirveän raivon päälle, että päätän uhallakin lähteä spinnipyörän selästä synnyttämään, *splosh* noin lapsivedet spinnisalin lattialle, siinäs saitte senkin lehmät voi sen näinkin hoitaa!

Keskustelu eskaloituu todella henkilökohtaiseksi noitavainoksi. Astangajoogaohjaaja pitää minulle saarnan siitä, miten hänen mielestään jopa astangajooga on odottajalle aivan liian rankkaa, joten hän on vaihtanut sen mammajoogaan. Että risti-istuntakin on pahasta ja hänen ystävänsä urheili juuri tuolla lailla hulluna kuin sinäkin businessmutsi, ja sen synnytys kesti neljä päivää kun se oli niin hyvässä kunnossa.

Seriously? Että tämä oli se kotitekoinen diagnoosi sitten, mitään muuta syytä noin pitkälle synnytykselle ei tietenkään voinut olla kuin se, että oli liikaa lihasta. Voi nyt vittu sanon minä. Meidän salilta kaikki spinnipyörän selästä lähteneet on pyöräyttäneet esikoisensa hyvissä voimissa kun ovat olleet hyvässä fyysisessä kunnossa ja jaksaneet synnytyksen hyvin. Synnytys on ollut nopea tai ihan tavallinen, ja ennen kaikkea ne mammat on tosi nopeasti palanneet salille. Tuttava oli viikko lasketun ajan jälkeen erikoisvaljailla kiipeilyseinällä ja nassikka tuli vauhdilla ulos. Siellä se taas kiipeilee.

Mutta en minä saa näistä mitään sanottua sille astangajoogaohjaajalle. Olen niin totaalisen shokissa koko tilanteesta.

Yksi odottaja on perinteinen laiha läski. Kyllä, sellainen läpipasko lattaperse joka ei koskaan eläessään ole ymmärtänyt mitä liikunta on ja miksi se on keksitty. Laiha läski mahtuu kokoon XS, mutta ei jaksa nousta kolmea porrasaskelmaa kun jalat jo alkaa täristä. Laiha läski on näennäisen hyvässä kunnossa jos sen laittaa ylipainoisen viereen, mutta tosiasiassa niiden kahden verikoetuloksista se ylipainoisempi scorais todennäköisesti paremmin, koska laihan läskin arvot sais lekurin kuin lekurin miettimään miten tuo voi olla edes hengissä.

Ylen Prisma laihoista läskeistä.

Tämä laiha läski silittää mahaansa koko ajan ja nojaa taaksepäin käsi alaselällä, sillä lailla klassisesti kuin nyt odottavan äidin voisi odottaa tekevän. Tappakaa mut jos löydätte mut joskus nojailemasta niin. Tosiasiassa tuon rimpulan selkäranka varmaan katkeaisi tukilihaksiston puutteesta ellei se nojaisi noin.

Joko on riittävästi puhuttu paskaa tuosta olennosta? Pahoittelen että vajoan tälle tasolle, mutta tämä on nyt ainoa tapa päästä psyykkisesti yli tuosta sessiosta.

Laiha läski sättii minua sättimistään. Mitä ihmettä minä olen tehnyt sille? Argumentaatio on tasolla ”kun minua niin supistaa ajatuskin kuntosalille menemisestä”. No varmasti supistaisi hyvä toveri, olit paksuna tai et. Yritän sanoa, että minua ei supista ja olen tehnyt tätä aina. Se ei auta. Hän saarnaa ja saarnaa, kuulkaa siinä jää jeesus ja vuorisaarna nopeasti kakkoseksi. Ei sinne salille varmaan kannata kolmannella kolmanneksella lähteäkään jos ei ole eläessään aiemminkaan viitsinyt. Tosin jopa neuvolassa ne taisi sanoa, että vaikka ei olisi koskaan jumpannut, raskaana ollessa on pakko. Mutta ei tämä ruipelo ole valmis dialogiin. Itse olen valmis kyyneliin. Paitsi että nuo lehmät ei ole sen arvoisia.

Sessioon kuuluu oikean seisoma-asennon opettelua. Alan tarkkailla näitä raskauskuplalaisia hieman tarkemmin ja aidosti hämmästyn siitä miten ylipainoisia ja iäkkäitä kaikki nämä ensisynnyttäjät ovat. Itse olen 35 veteraani ja joukon nuorin! Kesken seisoma-asentoharjoituksen kaksi alkaa nojailla kuntosalilaitteisiin. Siis nämä ei jaksa edes seisoa 1,5 minuuttia ruoto suorassa, miten tää on mahdollista?

Lopussa maataan selällään ja fysioterapeutti kiertää etsimässä kaikkien syvät vatsalihakset. Kun jännität niitä, tunnet sen heti lihaskireytenä painaessasi sormea lonkkaluun sisäpuolelle.

Fysioterapeutti ei löydä syviä vatsalihaksia lainkaan noin 60 %:lta ryhmän jäsenistä. Hän käskee odottajaa painamaan maata toisella kädellä, josko alkaisi löytyä, mutta astangajoogaohjaajan syviä vatsalihaksia ei tunnu. Hän käskee odottajaa painamaan maata molemmilla käsillä, mutta laihan läskin syviä vatsalihaksia ei löydy.

Onnea vaan teille synnytykseen.

Fysioterapeutti kannustaa vielä lopuksi rohkeasti kysymään ”siitä jokaisen omasta lajista”. En uskalla avata suutani, en kuollaksenikaan, vaikka tuo on juuri se kysymys jonka vuoksi tulin. Koko sessio on opettanut, että minulla ja muilla tässä huoneessa on vain niin perustavalla tavalla erilanen käsitys siitä, mikä ”laji” ylipäätään on, ettei mikään tuo meitä samalle sivulle. Perunalastut eivät ole laji, ne on paskaruokaa. Seisoma-asento ei ole laji, se on elinehto. Syvät vatsalihakset eivät ole laji, ne on kaiken perusta. Mä käyn joka viikko rankassa joogassa mutta mun mielestä se on niin kevyttä liikuntaa raskaanakin, että mä vedän siihen alle vartin juoksumattoa ja tunnin salitreenin. Mutta tässä huoneessa sitä ei passaa sanoa ääneen. Ja vielä vähemmän sitä, että ne mun lajit ois oikeasti jefu ja koripallo.

Vaihtokaveri M:n fyssari oli ollut joku seitsemän mukulan äiti joka oli rempseästi todennut, että tehkää ihan mitä vaan pystytte, lähdettiin sitä ennenkin raskaista peltotöistä suoraan saunaan synnyttämään.

Mä uskottelen itselleni, että mun fysioterapiaryhmä on ollut erittäin poikkeuksellinen kokoelma iäkkäitä laihoja läskejä, koska mä en voi elää sen tiedon kanssa, että kaikki Suomen ensisynnyttäjät ois tuollaisia. Me ollaan muuten isommassa kusessa kuin kukaan tajuaakaan.

Ryhmäfysioterapiaa en voi suositella kenellekään. Ja alan alitajuisesti pelätä edessä odottavia perhevalmennuskertoja enemmän kuin synnytystä.