Raskausviikko 15: Maailman huonoin äiti vie sikiönsä Bolivian suola-aavikolle

Mistä niitä pieniä raskaana olevia naisia tulee, joilla on sievä ja siro ja selvärajainen, söpön lutunen raskausmasu? No ei ainakaan sieltä mistä minä olen peräisin, grumpy cat says ”I hate them!”

Minä aion bulkata kunnon kessin niin etten mahdu ovista sisään. Neuvolantädit saa huudella rauhassa että nyt on tullut vähän tuota painoa, ei kai tässä voi liikaa painetta ottaa painosta kun sitä kertyy jokaiselle just sen verran kun kertyy! Ensimmäinen hakuosuma jonka googlella saa raskautta googlaamalla on ”raskaus ja painonnousu”, kaiken maailman vauva.fi -sivustot on täynnä painostaan huolestuneita mammoja jotka kyselee että paljon teillä oli lisää painoa viikolla 15… Ihan sama, mama! Siellä sivustolla varmasti moni tilittää että kiloakaan ei tullut ennen 20. raskausviikkoa, mutta älä lue sitä tekstiä, sulla on tullut enemmän tai vähemmän ja se on ookoo! Pääasia että ipana voi hyvin, ja että sinä voit hyvin.

Vaihtokaverillani on laskettu aika kolme päivää ennen meitä, ja neiti M ei ole saanut painoa tälle viikolle mennessä. Neiti M on rakas ja loistava vertaistuki, etenkin siksi, että molemmat ymmärtävät, että vertailu toiseen on mukavaa muttei missään nimessä kannata huolestua jos oma raskaus meneekin täysin eri lailla. Hae vertaistukea, mutta tee raskaudesta omasi. Jos sulla on hyvä olla, keep on doing what it is you are doing.

Tällä viikolla tsekkaamme Bolivian La Pazin ja maailman upeimmat Uyunin suola-aavikot. Neiti M on niitä meille suositellut, ja suositus on kaiken sen hehkutuksen väärti. Suola-aavikolla lämpötila laskee pakkasen puolelle ja yöllä palellaan 6 hengen dormissa kolmen vällyn alla, mutta mikään ei saa oloa elävämmäksi. Neiti M sekä tuttavamme, mainio hinttipari herra J ja herra S ovat etukäteen kertoneet, että ruokaa saattaa tällä retkellä saada liian vähän tai sen laatu on heikkoa, joten olen aluksi huolissani. En niinkään vauvan puolesta vaan omastani, mulla on aivan jatkuva nälkä olin paksuna tahi en. Ruokaa kuitenkin on vaikka kuinka paljon ja näillä main alkaa hienoisesti Haltin kuorihousun vyötärö kiristää. Oujee, valas-look, here I come! 🐳

Ainoa mikä harmittaa reissussa on ruoan raskaus. Oikeat ateriat on usein muuttuneet leivitetyllä kanafileellä täytetyksi majoneesipatongiksi. En voi sietää leivitystä, majoneesiä enkä valkeaa leipää. Haluan syödä ruisleipää ja salaattia ja kunnon lämmintä ruokaa, ja mieluusti niin perkeleesti. Töissä haluan mieskollegoiden kanssa aina buffet-ruokailuun, jotta saan lautasen kukkuralleen salaattia ja lihapullia. Jos pojat ei jaksa syödä omia annoksiaan loppuun, minä autan. Syön mieluummin 8 ruisleipää kerralla kuin suklaapatukan. En ole syönyt karkkia 22 vuoteen. Oppiiko vauva Boliviassa tykkäämään patongista? Mielenkiintoinen kokeilu tämä.

Vauva lentää hienosti, vauva rakastaa tähtikirkasta suola-aavikon yötä ja lämmintä aamuteetä tumput kädessä nautittuna. Vauva ihailee loputonta valkeaa horisonttia. Vauva ei ajattele kertaakaan työasioita. No, tosiasiassa se on businessmutsi joka näin tuntee, vauva on niin sintti ettei se mitään vielä tajua, viis vauvasta mut mama tykkää 😉

Uyuni salt flats ja emäntä tossun alla 😃
Uyuni salt flats ja emäntä tossun alla 😃

Raskausviikko 14: Businessmutsi heittää vapaalle ja lähtee Etelä-Amerikkaan

image.jpegOlemme käyneet ensimmäisessä ultraäänessä ja vauva siellä mahassa nyt oikeasti on. Voi perkele! Miten se on mahdollista että tuo minialienin näköinen kaveri ultratulosteessa on nyt yhtä paljon mun mahan sisällä kuin se oikea alien, tuleeko se pian mun navasta ulos???

Olemme kertoneet vauvasta nyt minun ja emännän vanhemmille. Peli on avattu. Emme ole enää ihan salaa raskaana. Tiedon piilotteleminen heiltä tuntui valehtelemiselta. Olemme kuitenkin vannottaneet heille, että asiasta ei kerrota eteenpäin, ei edes tädeille tai serkuille. Haluamme kertoa itse kun kohtaamme ihmisiä.

Yksi syy vanhemmille kertomiseen on kesäloman alkaminen. Haluamme lähteä lomalle siltä osin kevyemmin mielin, että aivan salaa ei tarvitsisi enää olla paksuna.

Koko kevät ja alkukesäkin on ollut töissä aivan yhtä kiireistä kuin asianajoalalla aina, eli yhtä helvettiä. And I’m loving it. En voi sietää yhtään paasaajaa, jonka mielestä työstressi tappaa lapseni. Miten niin? Ja mitä sitten? Aivan kuin tässä olisi lainkaan puitteissa hirveästi vaihtoehtoja käytettävissä, eli äitiysvapaaoikeus alkaa 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa, niin se edeltävä satamiljoonaa kuukautta on pakkokin käydä töissä, puhumattakaan siitä että tulisin hulluksi jos en kävisi. Ja juu, minä en ole se mutsi joka jää erityisäitiysvapaalle tai saikulle puolivälissä. Ipanan on paras saada hyvä käsitys jo maha-aikana siitä, mitä tämän perheen arki on. Yes I’m a bad mother, what are you going to do about it?!?

Mutta nyt siis businessmutsi lähtee lomalle. Tietysti Etelä-Amerikkaan. Koska sinne olen aina halunnut, ja nyt on ikään kuin ”viimeinen mahdollisuus”, lähinnä siis kahdestaan. Ipanan kanssa matkataan kyllä sitten kolmistaan, mutta Etelä-Amerikkaa haluan nuuhkia ensin kaksin.

Teemme noin 20 matkaa vuodessa puolison kanssa, joista yleensä noin 10 on ulkomaille sellaiseen maahan, jossa emme ole koskaan aiemmin olleet, ja noin viisi tuttuihin ulkomaan kohteisiin kuten Tallinnaan ja Tukholmaan ja Lontooseen, ja noin viisi puolison ystäville Ouluun / Lappeenrantaan / Turkuun… Alkuvuonna 2015 olemme käyneet Kanarialla, Taiwanissa, Lontoossa, Tallinnassa, Tukholmassa (kahdesti), Sloveniassa, Kroatiassa, Italiassa (kahdesti), Serbiassa ja Maltalla. Vauva on ollut tähän mennessä mukana siis Maltalla, Serbiassa, Italiassa ja Ruotsissa. Nyt on aika pistää isompaa vaihdetta kehiin.

Lennämme Argentiinaan, ja otamme haltuun Iguazun putoukset patikoiden koko päivän (upeat!!!), sekä Buenos Airesin, ja ehdimme tällä viikolla jo Boliviaan saakka. Me ei yleensä kauaa haluta vanheta samassa paikassa.

Neuvolan tätien mukaan matkustaminen maihin, joissa voi saada vaikka rajun vatsataudin, ei ole suotavaa, ja odottajan rokottaminen on hankalaa.

Ja höpönpöppö sanon minä. Antaa palaa.

Vauva lensi mainiosti (ei, ei turvotuksia tai muuta, en edes tiedä miksi lentäminen voisi olla tuskaa), ja vauva matkustaa mainiosti. Onneksi olen matkannut niin paljon, että rokotukset on ennestään, puoliso joutuu ottamaan keltakuumerokotuksen mutta minulla on se jo. Tosin riskiarvion perusteella se olisi ehkä tuikattu minuun joka tapauksessa, en osaa sanoa. Raskaana olevan rokottamisesta (kuten mistään muistakaan lääkkeistä) ei ole ”riittävää tutkimustietoa”. Varmuudeksi siis odottajat välttävät matkustamista, rokotuksia ja lääkkeitä. Minä taas matkustan pää kolmantena jalkana ja lääkkeisiin en koskisi muutenkaan.

Summa summarum, vauva likes travelling, you go ahead girls and travel! Odottava businessmutsi voi mahdottoman hyvin kun mieli lepää ja maisema vaihtuu, kannustan muitakin matkaan samasta syystä!