Raskausviikko 29: Kestovaippavillitys

 

Tällä raskausviikolla touhu jatkuu kuten aina. Käymme brunsseilemassa ja töissä ja jumpalla. Ehätämme neuvolaan ja Uumajaankin. (Oikeasti ratsastimme yksisarvisilla ja söimme tähtiä, miks teillä muilla oli niin arkista lällällää? 😜)

Neuvolan kukkahattutädin mielestä painoni ei nouse tarpeeksi. Olen noin +8kg ja viimeinen 7 viikkoa on tuonut 2,1kg. Painoa pitäisi saada kuulemma 12-15kg yhteensä, vaikka samaan aikaan vaihtokaveri M:lle sanotaan, että kokonaispainonlisäys 8kg voisi ylipäätään riittää. Miksiköhän nämä ohjeet on ihan kaikessa paksuna olemiseen liittyvässä aina ihan mitä sattuu? Ja onko sen pakko olla niin, että koko ajan syyllistetään, nyt olet liikaa tai nyt olet liian vähän jotain?

Lentokoneessa kukaan ei kysy mitään. Lentoyhtiöstä riippuen lääkärintodistuksen saattaa tarvita lentämiseen 28 viikosta lukien (esim. Finnair), kun taas joillain yhtiöillä saa lentää ilman todistusta 36 viikon loppuun saakka (esim. Norwegian ja Air Berlin). Kannattaa aina tarkistaa ajankohtaiset säännöt. Minä vedin mahaa sisään portilla ja pian ihmeteltiin miksi lentokoneen pyörät ei irtoa maasta, no koska kyydissä on yksi pullukka!

Uumajassa käymme kahden päivän aikana kahdesti salilla. Kun asuin siellä 10 vuotta sitten, opin hurreilta, että kannattaa bodata diskomusklar eli haba, tissit ja perät. Niitä siis, ruotsalaiseen tyyliin! (Oikeasti juoksin matolla vartin tahtiin 10km/h, tein käpäliä ja askelkyykkyjä, toisella kerralla hypin double undereita hyppynaruilla ja askelsin napaan saakka ulottuvalle boxille ja treenasin TRX:llä.) Tehtiin me muutakin, mutta ketä se nyt kiinnostaa. Piti kirjoittamani kestovaippavillityksestä.

Olen saanut haalimisvimman. Tyhjennän interwebiä kiihtyvällä tahdilla käytetyistä vauvanpeitoista, kantorepuista ja kestovaipoista. Samalla yritämme raivata vauvalle tilaa tyhjentämällä edes yhden kaapin. Ei onnistu. Vaimon mielestä joulukoristeita ei voi viedä vintille vaan ne pitää säilyttää tässä 52,5 neliössä. Myyn kohta tuon vaimon huutonetissä…

Minulla ei ole aavistustakaan miten kestovaippoja käytetään. Mutta tajuan pian, että niitä saa huutonetistä ja toripistefistä 6-10 hyväkuntoista käytettyä yhden uuden markettivaipan hinnalla. Pian meillä on niitä laatikollinen, on pientä ja isoa, on all-in-onea ja kuorivaippaa ja lisäimua kaikissa väreissä, malleissa ja materiaaleissa. Joka päivä tulee uusi lähetys postissa ja näen vaimon ilmeestä, että nyt tuo on seonnut. Tunnustan. Mutta kai se on parempi että se papanoi vaippaan eikä lattialle. Siis se ipana, ei vaimo. Vaimo nyt papanoi ihan mihin sattuu.

Viherpiipertäjä ei halua käyttää kertakäyttövaippoja. Meille ei myöskään tule autoa vaan vauvaa rahdataan Jopolla. Kuulostaa helvetin jalolta, mutta tosiasiassa me on lennetty niin paljon että hyvitellään hiilijalanjälkeämme lopun elämäämme ja vielä businessmutsin helvetissäkin. Businessmutsin helvetti olisi muuten kotiäiteys ja kestovaipat. Mitä perkelettä me ollaan menty tekemään…

Kun interwebistä loppuu ostettavat kestovaipat, paniikki hiipii mielialaan. Mitä minä nyt ostaisin? Filippiiniläisen kodinhoitajan?

Vasta paljon myöhemmin saan kokeneemmilta tovereilta tietää, että kestovaippoja pestään 2-3 päivän välein ja maitolantavaippa ei niinkään haise mutta samaa ei voi sanoa kun ipana alkaa pistellä porkkanaa. Vaipat pestään pienellä pesuainemäärällä korkeahkossa lämpötilassa tarrat kiinni ylösalaisin, ja samassa koneessa voi pestä halutessaan vaikka lakanapyykkiä. Mutta silti minä vaan istun sumppikupposeni ääressä ja pohdin, että mihin se lantaläjä laitetaan, sinne pesukoneeseenko? Olkaa armollisia ja ampukaa minut, nyt heti. Miksi minä edes tiedän tai ajattelen tällaisia asioita?

Pari tuntia kiljuvien veljenpoikien seurassa ja olen aivan puhki. Evoluutio on saatanan ovela kettu, se laittaa jotain delirium-hormoneja fiksujen aikuisten kehoon, ja se hormoni saa ne aikuiset ajattelemaan että onpas tuo piltti lutunen, minäkin haluan sellaisen. Koko ihmissukuhan sammuisi ilman tätä delirium-tilaa, sillä ei kukaan tosissaan voi haluta lapsia! Evoluutio, sinä viekas repolainen, olet johtanut minut harhaan!

Tai sitten se kuolematon Sinkkuelämää-sarjan lainaus: ”Our kids will be different”.

No. They will not be any different. Raskausaika on ainakin sujunut niin hyvin, että mua satavarmasti rankaistaan ihan hirveällä paskiaiskakaralla.

Ja kyllä, varmistin yhdeltä meidän osakkaalta, omaa kakaraa saa sanoa paskiaiseksi, ja kuulemma tulen vielä monta kertaa sanomaankin. Että irvistele vaan siellä, oi väsymätön ja täydellinen kotiäiti, samalla lailla se teidänkin paskiainen paskoi siihen vaippaan sun eessä ja nauroi salaa päälle että siinäs kuuraat sitä kestovaippaa mami!

Raskausviikko 24: Vaaleanpunaisista mekoista

Emännälle ja minun äidilleni tulee kahnaus siitä, saako viiruperälle nyt ostaa mekkoja. Minä pysyn ulkona tästä kiistasta, kerrankin, never had an opinion in my life… 😜

Brunssilta tulisi lähteä opiskelukaveri A:n kämpille katsomaan lastenvaatteita, niitä on kuulemma seitsemän jätesäkillistä. Huhhuh. Mutta kierrätys kunniaan.

Pian ilmenee, että opiskelukaveri P:n viisikuiselle on jo noudettu jätesäkeistä kaikki ”neutraalinväriset” vaatteet. Jäljellä ovat vaaleanpunaiset. Haluan olla rehellinen ja kieltäydyn välittömästi.

Brunssin jälkeen A:n viisivuotias tytär on esittänyt hyytävän hyviä kysymyksiä. ”Miksi businessmutsi ja se toinen nainen tulee aina kaikkialle yhdessä?” ”Mikä on parisuhde?” ”Eikö niillä naisilla ole varaa asua omissa asunnoissaan?” ”Miksi ne ei halua vaaleanpunaisia vaatteita tyttövauvalleen?”

Samaa linjaa jatkaa veljenpoika 3v. hyvin pian. Olenko syönyt vauvan jos se kerran on minulla mahassa. Kuka on vauvan isä.

Muut kysymykset on ihan helppoja, ei tosiaan ole varaa kahteen kämppään Kampissa ja kuka tarvii isää kun on kaks huikeeta (surkeeta) huikeeta (surkeeta) mutsia, mutta mites noi vaaleanpunaiset vaatteet?!?

En minä osaa vastata!

Ensinnäkään ei emännän kanssa omisteta kumpikaan varmaan yhtään vaaleanpunaista vaatetta itse. Jos joku väri ei miellytä silmää, ei kai kukaan sellaiseen pue ipanaansa, ittehän sitä täytyy kaiket päivät kattella silmät vetistäen. Toiseksi ei kyllä varmaan ketään yllätä se, että businessmutsi ei välitä sukupuoliroolittamisesta ja työnnä likalle kouraan nukkea ja pojalle traktoria. Miksi siis vaaleanpunaiset vaatteet? Ainakin niitä näyttäisi olevan henkkamaukat pullollaan, ja yllättäen ei siellä poikien osastolla… Mutta jääköön hyllyyn.

Kolmanneksi niille jotka kysyy, että eikö mutsi sitten väsy vastailemaan siihen, että ei, ei se ole poika vaikka sillä ei ole pinkkiä rusettia päässä, kuulkaa ihan sama. Luulkoot vaikka paviaaniksi. Paviaani sieltä varmaan on tulossakin jos synnyttäjäänsä tulee. Aivan sama, uskokaa jo.

Jos viiruperälle tulee joskus prinsessavaihe, kulkekoon mun puolesta vaikka pinkissä tutussa ja puputossuissa kaiket päivät. Omapahan on häpeänsä (terveisin mutsi, joka siis käy itse töissä My Little Pony -paidassa). Mutta niin kauan kun se ei mistään mitään tajua, saapi olla valkoisessa nalleasussa ihan vaan kostoksi siitä että venytti mun vatsanahkaa yheksän kuukautta *evil laughter*

Kuvista voidaan havaita, että olemme siis tehneet kaksi hankintaa, nalleasun ja vaunut. Juu maailman paskimmalla mutsilla ei yllättäen ole ollu lastenhuone sisustettuna jo ekalla kolmanneksella…

Kanssabloggaajani kirjottelee näillä viikoilla parvekevaunuista. Uskokaa tai älkää, löydän tässä yhteneväisyyksiä pinkkien vaatteiden kanssa. Antakaas kun selitän.

Toinen bloggaaja haluaa siis retrot parvekevaunut erikseen niiden helvetin kalliiden muussa käytössä olevien lastenvaunujen lisäksi. Taitaa olla kateellisten panettelua tyynni tämä, myönnän, sillä köyhällä asianajajalla ei ole varaa niiden toisten vaunujen lisäksi parvekevaunuihin. Tuurilla saimme omamme 740 eurolla (kalleimmat oli 1700 euroa, olisi pitänyt myydä sielunsa jotta olisi ollut niihin varaa huuuuuh!), mutta ennen kaikkea kateus johtunee siitä, että meillä ei ole edes sitä halvatun parveketta!

Kyllä, aiomme asua kolmin tässä uhkeassa 52,5 neliössämme. Ilman parveketta. Vaimo nukkuu kuistilla, minä kerrostalon katolla, ja ipana Baanalla tuossa vieressä niissä saatanan kalliissa vaunuissa. Ja ette naura, tuo 0,5 m2 tuossa on äärimmäisen tärkeä muistaa, se tuo huiman lisätilan tunnun ja maksoikin perkele 3000 euroa. Tamppaan piruuttani joka päivä sen 0,5 neliömetrin päällä raskauskessini kanssa, rahalle vastinetta, niih.

Oli miten oli, itse näen tämän siis niin, että vaaleanpunaisilla vaatteilla ja parvekevaunuilla on paljon yhteistä; ne ovat molemmat aivan helvetin turhia.

Jos ei kerran jaksa ajaa niitä yksiä ja samoja vaunuja sinne komealle parvekkeelle (jota aivan kaikilla ei siis ole, first world problem!), niin kyllä vähintä mitä voisin ajatella samalla hankittavan olisi sitten myös toinen parvekevauva. Koska kuka helvetti sitä yhtä ja samaa vauvaa jaksaa siirrellä huoneesta toiseen, phtyi, pois se minusta, en minä ainakaan!

Kyllä, olen paha suustani ja ilkeä ja vittumainen akka. Mutta itse luit tänne saakka, kukaan ei pakottanut.

Meille ei siis tule pinkkejä minikuteita eikä parvekevaunuja, mutta me ollaankin ihan paskoja mutseja. Kaiken lisäksi pitää paljastaa salaisuus (älkää kertoko tätä neuvolan tädeille), itsehän pistimme juuri sekä parveke- että parvekevaunurahat menemään Singaporen lentoihin. Soosoo ei viisikuisen kanssa saa lentää! Mutta kun ei me lennetäkään, vaan me hankitaan parvekevauvan sijaan kakkoskakaraksi lentokonevauva, kuka sitä nyt jaksaisi samaa ipanaa siirrellä maasta toiseen, vuokrataan Singaporesta sitten kato uus.

Raskausviikko 18: Raskaudesta kertominen töissä

image.jpegBusinessmutsi rakastaa matkustamista. Tämäkin viikko menee Etelä-Amerikassa. Kohde on kerrassaan suositeltava, kaikki pelot varkauksista ja pimeistä kujista osoittautuvat tyhjiksi.

Minulla on nyt plakkarissa 18. raskausviikko ja tällä viikolla mittariin kertyy samalla 75 vierailtua maata. Meneeköhän nyt hetki ennen kuin pääsee taas matkustamaan? Kaikkein eniten minua huolettaa aika 36. raskausviikosta eteenpäin kun olen äitiysvapaalla mutten saa enää lentää. Minusta ei ole restauroimaan keinutuolia eikä katsomaan läpi koko Netflixin tuotantoa. Tulen tulemaan hulluksi jos en voi matkustaa. En osaa mitään muuta. Kaikki vapaa-aika täyttyy aina liikunnalla, brunsseilla, matkustamisella ja kavereilla. Mutta entä kun kaverit on töissä ja matkustaa ei saa? Varmaan pitää treenata kaksi kertaa päivässä ja toivoa, että työkaverit soittaa usein ja tarvitsee mun apua töissä, etten menetä järkeäni yksin kotona…

Vietämme Etelä-Amerikassa kaiken kaikkiaan 32 päivää. Yleensä olemme varanneet näin pitkän reppureissun loppuun kaksi päivää rannalla, mutta täällä on talvi. Reissuväsymys alkaa ehkä painaa siitä syystä, koska alan odottaa tiistain paluuta töihin.

Kun loma on lusittu ja maaru kasvanut, vaikuttaa pomolle kertominen heti loman jälkeen järkevimmältä vaihtoehdolta. En ole vielä lähelläkään sitä kahden kuukauden rajaa, että työsopimuslain mukaan äitiysvapaata tulisi anoa työnantajalta, mutta haluan olla reilu ja osoittaa sitoumukseni toimistoon ja pelata avoimin kortein. Samaan aikaan toki hirvittää, että nakataanko asianajaja pois kaikista syksyn projekteista kun se onkin paksuna. Ja syksyn tulot vaikuttavat äitiyspäivärahaan, koska aion anoa sitä kuuden edeltävän kuukauden tulojen perusteella, en vuoden 2013 ikivanhojen verotulojen perusteella. Kaikkein mieluiten vain en olisi paksuna ja tekisin töitä koko ajan ja ipana tulisi adoptoimalla Aasiasta ja vaimo jäisi kotiin. Mutta kun se ei ole tällaiselle likaiselle lepakolle mahdollista, terveisiä vain Päivi Räsäselle, saan maksaa kyllä täydet verot mutta en saa täysiä kansalaisoikeuksia! No nyt jää verotulot Päivi saamatta koska tämä likka jää mammikselle, uu jeah!

Päätös on selvä. Tiistaina heti töihin ja pomolle kertomaan. Ja illalla jumppaan. Tai mieluummin jo heti maanantaina jumppaan kun lento laskeutuu klo 17 🙂

Raskausviikko 17: Businessmutsi kapuaa 4,2 kilometriin vauva masussa


imageTällä viikolla me ollaan Perussa ja tehdään Inca Trail -vaellus Machu Picchulle ja käydään Uruguyayssa. Vauva osoittautuu hyväksi trekkaajaksi.

Inca Trail on muinainen pyhiinvaellusreitti, jota pitkin vaeltaen inkat todistivat uskoaan itselleen ja jumalille. Reitin pituus on noin 82 kilometriä ja vaikka vieressä kulkisi helppo reitti suoraan pyhään kaupunkiin, ei uskoa tietenkään todisteta menemällä helppoa reittiä. Ensinmäisen vaelluspäivän pitäisi olla helpoin ”harjoittelupäivä”, mutta jo ensimmäisenä päivänä mietin miksi täällä pitää kiivetä rappusia kahdeksan tuntia vauva mahassa kun en ole edes missään uskossa jota todistella.

Reitti on haastava, en ole perehtynyt sen profiiliin etukäteen koska olen hyvässä peruskunnossa ja uskon pärjääväni. Ensimmäisenä päivänä kuulen, että reitin vaikeus on kai 4/5 ja usko hyvään peruskuntoon alkaa horjua kun tuntuu että kipuaminen 1,5 tunnin siivuissakin on ihan liikaa, portaat ei vaan lopu ikinä. Menemme oppaan perässä koko 15 hengen ryhmä, oppaan vauhti on vähän samanlainen kun aikoinaan Nepalissa vastaavalla, hirveällä kyydillä ylös muutamia kymmeniä metrejä ja sitten levätään ja kauan puuskuttaen. Ahdistaa. Jenkkifudiksessa on tottunut spurtteihin ja intervalleihin, mutta viime aikoina urheilu on ollut erilaista, spinniä ja steppiä ja lenkkiä ja pumppia. Tästäkö tämän kaiken vittumaisuus? Olemme eukon kanssa kyllä aina ensimmäisinä huipuilla, ja pian alkaa selvitä, että jenkit on todella huonossa kunnossa ja treenanneet tähän käyttämällä kotona koiraa korttelin ympäri. Miten pahalta tää mahtaa niistä tuntua?

Inca Traililla yövytään kolme yötä telttamajoituksessa ja kaikilla leireillä ei ole suihkuja. Meillä on kantajat kyllä ja ruokaa tekevät omat kokit, on tämä ihan luksusta siinä mielessä. Yön kapuaminen saatetaan aloittaa klo 03. Kapuaminen on kamalaa, mutta se fiilis kun pääset leiriin ja näet omat lilat teltat ja pääset uittamaan kinttuja lähteessä ja juomaan kokateetä. Se on aivan mahtava. Kyllä, tämä on jatkuvaa itsensä ylittämistä. Älä tule tänne jos olet toista mieltä, täällä ei pärjää ellei ole hullu.

Maisemat on aivan upeat. Alan päästä euforiseen tilaan. Ensimmäinen ”harjoittelupäivä” on melkein pahin, koska sitä markkinoidaan niin helppona, ja se ei olekaan sitä. Muihin päiviin osaa jo suhtautua sellaisina kuin ne ovat, ja mikä ihmeellisintä, löydämme oman rytmin eli meidät päästetään menemään omaan tahtiin ja tallaamme tasaisen tappavasti ilman rykimisiä ja ilman pitkiä taukoja. Se helpottaa. Oppaan rytmissä meneminen oli vaikeinta. Omassa rytmissä ei kapuaminen vituta ihan niin paljon 😂

Kolmantena päivänä kavutaan Dead Woman’s Pass, eli noin viisi tuntia pystysuoraa ylämäkeä 4,2 kilometriin, ja siitä noin kolme tuntia alas leiriin. Nimityksen tausta käy nopeasti selväksi. Tännehän voi kuukahtaa.

Älkää huoliko. Vauva voi hyvin. Se ottaa happensa, vaikka ilmanala on ohut ja hengästyttää. Keskustelin tästä lääkärin kanssa (jälkikäteen) ja asiaa oli tutkittukin. Vauva voi kiivetä näillä korkeuksilla mainiosti.

Meidän viisi tuntia kiipeämistä kutistuu noin kolmeen, ja juoksemme alas leiriin reilussa tunnissa. Otamme kiinni jatkuvasti edellä olleet norjalaiset ja olemme ensimmäisiä leirissä. Entäs ne jenkit? He tulevat neljä tuntia meidän jälkeemme leiriin. Kalpeita on naamat. Kannattaisiko ehkä urheilla muutenkin kuin kerran vuodessa uudenvuodenlupauksena. Ei käy kateeksi kyllä, melkein säälin heitä kun en tiedä onko heillä ollut vaikka suuri väärinymmärrys reitin vaikeuden suhteen.

Inca Traililla ruoka loppuu kesken. Minulla on hypoglykemia eli insuliinin ylieritys, jos en syö kahden tunnin välein proteiinia ja pitkäkestoisia hiilareita, verensokeri laskee alle neljän (pahimmillaan 2,3) ja alan vittumaiseksi akaksi. Tämä ei yhdisty kovin hyvin sen kanssa, että ruoka loppuu kesken viidakossa…

Olen aavistellut, että ruokaa saattaa olla matkalla liian vähän minulle ja vauvalle. Tai siis minulle, vauva mahassa ei ole mielestäni kasvattanut energiantarvetta juurikaan. Olemme ostaneet mukaan valtavan säkillisen omenia, myslipatukoita ja pari beef jerkyä. Eväät on syöty toisena päivänä. Meillä on mukana useitakin kokkeja, ja saamme järjestäjän puolesta aamiaisen, lounaan ja illallisen. Mutta aamiainen on joko vähän munia ja teetä, tai vähän leipää ja teetä, lounas tarjoillaan valmiiksi annosteltuina pieninä määrinä ja samoin illallinen. Keskellä pöytää korissa saattaa olla leipää, mutta niistä taistelee 15 henkeä, minä ja isot jenkit. Jatkuvasti jää nälkä ja se alkaa ahdistaa.

Jos syön makean myslipatukan evääksi rinteessä, se nostaa verensokeria hetkeksi ja jaksan kiivetä taas 30 minuuttia. Mutta sitä seuraa insuliinin ylieritys, joka vie verensokerin vielä lähtötasoakin alemmas.

Alan varastaa ruokaa. Tajuan, että en voi olla yhteispöydässä kaino suomalainen tai kuolen nälkään. Otan kerralla viisi leipää, etteivät ne lopu kesken, ja teen aamupalalta eväät päivän retkelle. Ruoka on ravinneköyhää, valkoista höttöleipää, mutta sitä se on ollut kaikkialla Etelä-Amerikassa. Ruokaa hamstraamalla selviän pyhään kaupunkiin vauvan kanssa.

Machu Picchu on kaiken sen kapuamisen väärti. Älkää kisasiskot jättäkö tätä väliin vain koska tuli ipana. Tuokaa ipanakin tänne. Maailma on liian ihana sohvalla makaamiseen.

Viimeisenä päivänä matkaseuralaisille ilmenee, että olen raskaana. Saan kamalasti kehuja ja ihmettelyä osakseni, ja olisi väärin sanoa, etteivätkö ne tee minua ylpeäksi.

Oliko vauvan kanssa kiipeäminen vaikeaa? Ei ollut. Vauva voi hyvin. Vain mutsilla oli nälkä ja välillä väsy. Vauva nautti kyydistään omassa poreammeessaan. Vauva nukkui hienosti teltassa ja peseytyi babywipeseilla kun ei ollut suihkua. Matkan hankalin koetus oli Dead Woman’s Pass ja piilareiden laittaminen pimeässä teltassa ilman peiliä. Matkan helpoin koetus oli vauva.

Nyt vielä Boliviaan, Argentiinaan ja Uruguayhun.

Raskausviikko 16: Vedän masua sisään reissukuvissa ettei duunikaverit Facebookissa arvaa että olen raskaana

imageimageimageimageRaskausviikolla 16 eli 16. raskausviikolla (15+0 – 15+6) sikiö on 1/4 jauhelihapaketin kokoinen eli syyhkyt 100g ja se on noin 10cm pitkä. Jos kukkahattutätejen blogeja on uskominen, selällään ei kannata enää nukkua ja sikiön liikkeet voi tuntea. Ja höpönpöppö. Nuku miten haluat ja täällä ei ainakaan 1/4 jauhelihapaketti paljon mahaa tao, ultrassa täti ei kunnolla edes nähnyt ipanaa kun oli niin timmit vatsalihakset muka eessä, sopii yrittää takoa siellä mutta ainoa mitä tunnen masussa taitaa olla pieni pieru 😂

Meillä vaimon kanssa on vauvan työnimeksi selvästi muodostunut vauva. Miten mielikuvituksellista! Innovaatiopalkinnot tänne ja oitis!

Mutta vauva on vauva. Heti kumpikin tietää kenestä puhutaan. Jauhelihapaketista tietysti 😂 Tuntuisi ällöltä yrittää käyttää imeliä eufemismeja kuten ”salamatkustaja” tai ”nyytti”. Muutaman kerran villiinnyymme suorastaan ja kutsumme vauvaa vinkuleluksi, vain koska vatsalihaksia tehdessä se on siellä vinkuleluna. Kukkahattutädit vaviskaa…

Meillä on kyllä vauvalle nimi valmiina, tytölle tai pojalle. Toivottavasti tulee jompikumpi, odds are with us here, voisin lyödä vetoa masun muodon perusteella että tällä kertaa tulee tyttö tai poika. Rahat likoon. Kyseli ne sitä siellä neuvolassakin tosiaan, että joko masun muodon perusteella tiedätte kumpi se on. Juu tiietään, jompikumpi, aaahhhahhhaaaaa!

Tällä viikolla vauva a.k.a. vinkulelu matkustaa Boliviasta Chileen ja Atacaman autiomaahan. Vauva fillaroi aavikolla ja ui ja lentää Chileen Valparaisoon. Jauhelihaköntti businessmutsin mahassa alkaa viedä sen verran tilaa, että reissukuvissa pitää suipistaa masua. En halua että työkaverit näkee kuvista Facebookissa, että paksuna ollaan…

Kyllä, kuvassa on kokateetä. Ei, se ei ole sama kuin kokaiini.

Terkkuja maailmalta raskaat kisasiskoni, älkää jääkö sohvalle makaamaan kun kaksi viivaa ilmestyy tikkuun!

Raskausviikko 15: Maailman huonoin äiti vie sikiönsä Bolivian suola-aavikolle

Mistä niitä pieniä raskaana olevia naisia tulee, joilla on sievä ja siro ja selvärajainen, söpön lutunen raskausmasu? No ei ainakaan sieltä mistä minä olen peräisin, grumpy cat says ”I hate them!”

Minä aion bulkata kunnon kessin niin etten mahdu ovista sisään. Neuvolantädit saa huudella rauhassa että nyt on tullut vähän tuota painoa, ei kai tässä voi liikaa painetta ottaa painosta kun sitä kertyy jokaiselle just sen verran kun kertyy! Ensimmäinen hakuosuma jonka googlella saa raskautta googlaamalla on ”raskaus ja painonnousu”, kaiken maailman vauva.fi -sivustot on täynnä painostaan huolestuneita mammoja jotka kyselee että paljon teillä oli lisää painoa viikolla 15… Ihan sama, mama! Siellä sivustolla varmasti moni tilittää että kiloakaan ei tullut ennen 20. raskausviikkoa, mutta älä lue sitä tekstiä, sulla on tullut enemmän tai vähemmän ja se on ookoo! Pääasia että ipana voi hyvin, ja että sinä voit hyvin.

Vaihtokaverillani on laskettu aika kolme päivää ennen meitä, ja neiti M ei ole saanut painoa tälle viikolle mennessä. Neiti M on rakas ja loistava vertaistuki, etenkin siksi, että molemmat ymmärtävät, että vertailu toiseen on mukavaa muttei missään nimessä kannata huolestua jos oma raskaus meneekin täysin eri lailla. Hae vertaistukea, mutta tee raskaudesta omasi. Jos sulla on hyvä olla, keep on doing what it is you are doing.

Tällä viikolla tsekkaamme Bolivian La Pazin ja maailman upeimmat Uyunin suola-aavikot. Neiti M on niitä meille suositellut, ja suositus on kaiken sen hehkutuksen väärti. Suola-aavikolla lämpötila laskee pakkasen puolelle ja yöllä palellaan 6 hengen dormissa kolmen vällyn alla, mutta mikään ei saa oloa elävämmäksi. Neiti M sekä tuttavamme, mainio hinttipari herra J ja herra S ovat etukäteen kertoneet, että ruokaa saattaa tällä retkellä saada liian vähän tai sen laatu on heikkoa, joten olen aluksi huolissani. En niinkään vauvan puolesta vaan omastani, mulla on aivan jatkuva nälkä olin paksuna tahi en. Ruokaa kuitenkin on vaikka kuinka paljon ja näillä main alkaa hienoisesti Haltin kuorihousun vyötärö kiristää. Oujee, valas-look, here I come! 🐳

Ainoa mikä harmittaa reissussa on ruoan raskaus. Oikeat ateriat on usein muuttuneet leivitetyllä kanafileellä täytetyksi majoneesipatongiksi. En voi sietää leivitystä, majoneesiä enkä valkeaa leipää. Haluan syödä ruisleipää ja salaattia ja kunnon lämmintä ruokaa, ja mieluusti niin perkeleesti. Töissä haluan mieskollegoiden kanssa aina buffet-ruokailuun, jotta saan lautasen kukkuralleen salaattia ja lihapullia. Jos pojat ei jaksa syödä omia annoksiaan loppuun, minä autan. Syön mieluummin 8 ruisleipää kerralla kuin suklaapatukan. En ole syönyt karkkia 22 vuoteen. Oppiiko vauva Boliviassa tykkäämään patongista? Mielenkiintoinen kokeilu tämä.

Vauva lentää hienosti, vauva rakastaa tähtikirkasta suola-aavikon yötä ja lämmintä aamuteetä tumput kädessä nautittuna. Vauva ihailee loputonta valkeaa horisonttia. Vauva ei ajattele kertaakaan työasioita. No, tosiasiassa se on businessmutsi joka näin tuntee, vauva on niin sintti ettei se mitään vielä tajua, viis vauvasta mut mama tykkää 😉

Uyuni salt flats ja emäntä tossun alla 😃
Uyuni salt flats ja emäntä tossun alla 😃

Raskausviikko 14: Businessmutsi heittää vapaalle ja lähtee Etelä-Amerikkaan

image.jpegOlemme käyneet ensimmäisessä ultraäänessä ja vauva siellä mahassa nyt oikeasti on. Voi perkele! Miten se on mahdollista että tuo minialienin näköinen kaveri ultratulosteessa on nyt yhtä paljon mun mahan sisällä kuin se oikea alien, tuleeko se pian mun navasta ulos???

Olemme kertoneet vauvasta nyt minun ja emännän vanhemmille. Peli on avattu. Emme ole enää ihan salaa raskaana. Tiedon piilotteleminen heiltä tuntui valehtelemiselta. Olemme kuitenkin vannottaneet heille, että asiasta ei kerrota eteenpäin, ei edes tädeille tai serkuille. Haluamme kertoa itse kun kohtaamme ihmisiä.

Yksi syy vanhemmille kertomiseen on kesäloman alkaminen. Haluamme lähteä lomalle siltä osin kevyemmin mielin, että aivan salaa ei tarvitsisi enää olla paksuna.

Koko kevät ja alkukesäkin on ollut töissä aivan yhtä kiireistä kuin asianajoalalla aina, eli yhtä helvettiä. And I’m loving it. En voi sietää yhtään paasaajaa, jonka mielestä työstressi tappaa lapseni. Miten niin? Ja mitä sitten? Aivan kuin tässä olisi lainkaan puitteissa hirveästi vaihtoehtoja käytettävissä, eli äitiysvapaaoikeus alkaa 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa, niin se edeltävä satamiljoonaa kuukautta on pakkokin käydä töissä, puhumattakaan siitä että tulisin hulluksi jos en kävisi. Ja juu, minä en ole se mutsi joka jää erityisäitiysvapaalle tai saikulle puolivälissä. Ipanan on paras saada hyvä käsitys jo maha-aikana siitä, mitä tämän perheen arki on. Yes I’m a bad mother, what are you going to do about it?!?

Mutta nyt siis businessmutsi lähtee lomalle. Tietysti Etelä-Amerikkaan. Koska sinne olen aina halunnut, ja nyt on ikään kuin ”viimeinen mahdollisuus”, lähinnä siis kahdestaan. Ipanan kanssa matkataan kyllä sitten kolmistaan, mutta Etelä-Amerikkaa haluan nuuhkia ensin kaksin.

Teemme noin 20 matkaa vuodessa puolison kanssa, joista yleensä noin 10 on ulkomaille sellaiseen maahan, jossa emme ole koskaan aiemmin olleet, ja noin viisi tuttuihin ulkomaan kohteisiin kuten Tallinnaan ja Tukholmaan ja Lontooseen, ja noin viisi puolison ystäville Ouluun / Lappeenrantaan / Turkuun… Alkuvuonna 2015 olemme käyneet Kanarialla, Taiwanissa, Lontoossa, Tallinnassa, Tukholmassa (kahdesti), Sloveniassa, Kroatiassa, Italiassa (kahdesti), Serbiassa ja Maltalla. Vauva on ollut tähän mennessä mukana siis Maltalla, Serbiassa, Italiassa ja Ruotsissa. Nyt on aika pistää isompaa vaihdetta kehiin.

Lennämme Argentiinaan, ja otamme haltuun Iguazun putoukset patikoiden koko päivän (upeat!!!), sekä Buenos Airesin, ja ehdimme tällä viikolla jo Boliviaan saakka. Me ei yleensä kauaa haluta vanheta samassa paikassa.

Neuvolan tätien mukaan matkustaminen maihin, joissa voi saada vaikka rajun vatsataudin, ei ole suotavaa, ja odottajan rokottaminen on hankalaa.

Ja höpönpöppö sanon minä. Antaa palaa.

Vauva lensi mainiosti (ei, ei turvotuksia tai muuta, en edes tiedä miksi lentäminen voisi olla tuskaa), ja vauva matkustaa mainiosti. Onneksi olen matkannut niin paljon, että rokotukset on ennestään, puoliso joutuu ottamaan keltakuumerokotuksen mutta minulla on se jo. Tosin riskiarvion perusteella se olisi ehkä tuikattu minuun joka tapauksessa, en osaa sanoa. Raskaana olevan rokottamisesta (kuten mistään muistakaan lääkkeistä) ei ole ”riittävää tutkimustietoa”. Varmuudeksi siis odottajat välttävät matkustamista, rokotuksia ja lääkkeitä. Minä taas matkustan pää kolmantena jalkana ja lääkkeisiin en koskisi muutenkaan.

Summa summarum, vauva likes travelling, you go ahead girls and travel! Odottava businessmutsi voi mahdottoman hyvin kun mieli lepää ja maisema vaihtuu, kannustan muitakin matkaan samasta syystä!