Raskausviikko 27: Takakyykkyä perkele

imageOlen breikannut uutisen raskaudestani omalle ryhmällemme töissä. Nyt siis noin kahdeksasosa työntekijöistä meillä tietää. Minulle on koko ajan tolkutettu, että et sinä tuota mahaa voi pitää piilossa ja kyllä ne tietää, vaikka ne ei sano mitään. Olen jo itsekin ajatellut, että tämä on ihan pelleilyä. Mutta edelleen tuntuu kummalliselta, että miksi tästä asiasta pitäisi pitää joku lehdistötiedote.

Kun kerron asiasta tiimipalaverissa, kaikki ovat hämmästyneitä. Jälkikäteen yritän kysyä, että olivatko tiimiläiset arvanneet ja vastaus tuntuu aidosti olevan, että heillä ei ollut aavistustakaan.

Myönnän, että vaatteilla voi tehdä paljon. Musta löysä paita päälle ja mahaa ei ole.

Nyt haluan ja voin kertoa asiasta, koska en halua valehdellakaan, ja toisaalta olen jo äitiysvapaan alkuun saakka niin kiinni projekteissa, että pelkoa ei ole enää siitä etteikö töitä tulisi mahasta huolimatta. Nyt on vielä pari kuukautta aikaa tehdä työt valmiiksi. En halua jättää kenellekään keskeneräisiä töitä pöydälle, niiden haltuunottaminen olisi muille hankalaa ja en halua olla narttu. Woof.

Muuten töissä on normiviikko, kiire ja kataluus, kaksi fatalia ja koulutuskeikka Hämeenlinnassa. Jethro Rostedtin kuuluisi olla kouluttamassa kanssani, mutta hän tekee oharit. Yksi möhömaha tähän tilaisuuteen saa siis riittää. Mä oon paksuna, mikäköhän hänen tekosyynsä on?

Teen töitä seisomapöydän edessä ja käpäliä ei turvota. Vauva vihaa sitä jos istun alas. Tullaan olemaan todella liemessä kun se pöpsähtää maailmaan, eihän se pirulainen suostu nukkumaan missään muualla kun liikkuvassa vaunussa / sylissä! What have we done?

Jumpalla on normiviikko. Vedän juoksumatolla alkulämmöiksi vartin tahdilla 10km/h (vauhti on pudonnut 11km:stä mutta saa kai tästä silti ylpeä olla), sitten penkkipunnerrusta 45kg:lla 3×8 ja muut käsiliikkeet, ja takakyykkyä 80kg:lla 3×8 ja väliin hyppykyykkyjä pelkällä 20kg tangolla. Teen yhden puntin viikossa ja siksi kaikki lihasryhmät samalla ihan vaan koska vihaan sydämestäni punttisalia, voin kertoa että tällä emännällä 1,5h menee paljon sutjakammin minkä tahansa muun lajin parissa. Toivottavasti vauvasta tulee oikea raudan rakastaja, se olis varmasti emännän mieleen.

Suoria vatsalihaksia en pysty enää tekemään. Teen syviä vatsoja ja kylkiä kyllä, ja tein niitä suoriakin pitkään, ihan muutaman viikon päähän. Mutta vatsalihakset on jo väistäneet sivuun ja keskelle alkoi kasvaa harjannetta, ilmeinen tyräriski.

Kaikkea voi mun mielestä tehdä jos pystyy. Jos ottais kipeää tai supistais, en tekis. Jos ois vuotoja tai hengenahdistusta, en tekis. Mutta mulla ei ole mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Olis outoa jäädä nyt sohvalle pötköttämään vaan koska on vähän masua.

Siispä viikon normiohjelmalla mennään, 7 treeniä per viikko, tälläkin viikolla.

Taidan kyllä joltain osin kiistää itseltäni että olen paksuna. Voiko niin sanoa? Itsetutkistelu ei liene pahasta. Töhötän menemään ja en edes huomaa olevani raskautetussa tilassa ennen kuin törmään vahingossa omaan mahaani (trust me, that can happen). Ei se paljon ole tiellä, mutta onhan se nyt siinä, olemassa. Kyllä tässä hetkittäin paniikki hiipii mielialaan, että mitä on tullut tehtyä. Olihan meillä hyvä elämä kaksinkin.

Viikonloppuna meidän porukat tulee käymään koska meillä ei ole autoa ja pitäis mennä ostamaan pinnasänky. Ipanat kuulemma nukkuu sellaisissa. Missä näitä tietoja on jaettu ja missä mä olin silloin?

Pinnasänkyosastolla tiedän, että meidän perheessä on kyllä tilaa tulokkaalle. Vaikka maailman huonoin äiti ei tiedä missä vauvat nukkuu ja mitä ne syö ja miten niiden takamus pestään, antakaa äidille mahdollisuus, se oppii kyllä.

Mut sitä ennen vähän lisää takakyykkyä, niin kauan kun pötkö vielä kulkee kengurupussissa eikä tarvi tapella emännän kanssa siitä kumpi pääsee eka salille ja kumpi jää himaan pötkön kanssa 😝

Raskausviikko 20: Raskaudesta kertominen töissä, ei sittenkään…

Loma oli ja meni ja paluu arkeen on tapahtunut aika päivää sitten eli toimeksiannot rullaa ja asianajajan stressikertoimet on huipussaan. Pyhästi lupasin, että kerron pomolle töissä paksusta mahastani oitis kun palaan lomalta, mutta toisin kävi.

En näe pomoani työmaalla viikkoihin. Hänen tehtävänsä onkin ehdottomasti olla maailmalla markkinoimassa erinomaisia osaajiamme ja loistavia asianajopalveluitamme, eli sinänsä tämä ei ole poikkeuksellista eikä yllättävää vaan mainio asia.

Mutta nyt minulla todella olisi asiaa pomolle. Jestas.

Ja sitten sen tapahtuu, saan ylennyksen, ja se julkistetaan. Olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa ja tätä on valmisteltu jo 1,5 vuotta. Mutta ylennys ja vauva eivät yhtäkkiä sovikaan lainkaan yhteen. Koska en ole saanut kerrottua raskaudesta ennen ylennysuutista, tuntuu siitä kertominen heti ylennysuutisen jälkeen todella tökeröltä ajoituksellisesti. Ja kuinka ollakaan, juuri kun ylennys on julkistettu toimistolla, pomo ilmestyy toimistolle. En voi mitenkään kertoa nyt.

Olen siis edelleen salaa raskaana töissä, eivätkä kaikki kaveritkaan tiedä vielä. Miten tässä näin kävi.

Kuten totesin, ylennystä on tehty 1,5 vuotta, ja vauvaa toki pidempäänkin, mutta tosiasiassa ylennyksen ajoittumisella ja raskauden sattumisella juuri tähän ajankohtaan ei ole lopulta mitään tekemistä toistensa kanssa, kaikki sen varmasti ymmärtävät. Mutta silti minusta tuntuu, että no niin, nyt se sai haluamansa ja jäi heti äitiysvapaalle.

Minkä helvetin takia meidän yhteiskunta on rakentunut näin. Miksi virkanainen uskaltaa tulla raskaaksi vasta kun kymmenen vuoden määräaikaisputken jälkeen hänet vakinaistetaan? Miksi raskausuutinen on aina työpaikalla rinnasteinen hautajaisuutisiin? Meillä isä ei edelleenkään juuri käytä perhevapaita, meillä naisparin puolisolla ei ole mitään oikeuksia syntyvään lapseen, meillä työnantaja maksaa sijaisen kulut eikä yhteiskunta tue järjestelyitä millään, meillä kotihoidontukea maksetaan niin pitkälle että koulutettu nainen saa täysin passivoitua kotiin ja palata työelämään kun lapsi on armeijassa. Näiden asioiden täytyy muuttua.

Minä tiedän, että työnantajani ei olisi evännyt ylennystä, vaikka olisi tiennyt raskaudesta. Silti en halunnut olla se ensimmäinen hullu joka kokee kantapään kautta, että tällaisestakin asiasta voi päästä käräjöimään. Siksi en kerro raskaudestani.

Minä tiedän, että osakkaat ovat valveutuneita ja arvostavat vahvaa osaamistani eivätkä jätä minua projekteista pois vain koska mahani kasvaa. Silti en halunnut olla se ensimmäinen hullu joka kokee kantapään kautta, että niin voi kuitenkin käydä ja tulotaso laskea mahan kasvun tahdissa. Siksi en kerro raskaudestani.

Silti on selvää, että urakehitykseni jämähtää täysin paikoilleen poissaoloni ajaksi. Tiedän, että uutinen tulee töissä osalle täytenä yllätyksenä, ja kaikki eivät hypi riemusta. Miksi tämän pitää olla näin.

Istun tiedon päällä vielä vähän pidempään. Nyt en voi kertoa. Koko ajan tulee joku uusi syy miksi en voi kertoa. Kerronkohan siinä vaiheessa kun minua viedään kesken oikeudenkäynnin synnytyslaitokselle, vai salaanko silloinkin tiedon siitä minne olen oikeasti menossa?

Raskausviikko 18: Raskaudesta kertominen töissä

image.jpegBusinessmutsi rakastaa matkustamista. Tämäkin viikko menee Etelä-Amerikassa. Kohde on kerrassaan suositeltava, kaikki pelot varkauksista ja pimeistä kujista osoittautuvat tyhjiksi.

Minulla on nyt plakkarissa 18. raskausviikko ja tällä viikolla mittariin kertyy samalla 75 vierailtua maata. Meneeköhän nyt hetki ennen kuin pääsee taas matkustamaan? Kaikkein eniten minua huolettaa aika 36. raskausviikosta eteenpäin kun olen äitiysvapaalla mutten saa enää lentää. Minusta ei ole restauroimaan keinutuolia eikä katsomaan läpi koko Netflixin tuotantoa. Tulen tulemaan hulluksi jos en voi matkustaa. En osaa mitään muuta. Kaikki vapaa-aika täyttyy aina liikunnalla, brunsseilla, matkustamisella ja kavereilla. Mutta entä kun kaverit on töissä ja matkustaa ei saa? Varmaan pitää treenata kaksi kertaa päivässä ja toivoa, että työkaverit soittaa usein ja tarvitsee mun apua töissä, etten menetä järkeäni yksin kotona…

Vietämme Etelä-Amerikassa kaiken kaikkiaan 32 päivää. Yleensä olemme varanneet näin pitkän reppureissun loppuun kaksi päivää rannalla, mutta täällä on talvi. Reissuväsymys alkaa ehkä painaa siitä syystä, koska alan odottaa tiistain paluuta töihin.

Kun loma on lusittu ja maaru kasvanut, vaikuttaa pomolle kertominen heti loman jälkeen järkevimmältä vaihtoehdolta. En ole vielä lähelläkään sitä kahden kuukauden rajaa, että työsopimuslain mukaan äitiysvapaata tulisi anoa työnantajalta, mutta haluan olla reilu ja osoittaa sitoumukseni toimistoon ja pelata avoimin kortein. Samaan aikaan toki hirvittää, että nakataanko asianajaja pois kaikista syksyn projekteista kun se onkin paksuna. Ja syksyn tulot vaikuttavat äitiyspäivärahaan, koska aion anoa sitä kuuden edeltävän kuukauden tulojen perusteella, en vuoden 2013 ikivanhojen verotulojen perusteella. Kaikkein mieluiten vain en olisi paksuna ja tekisin töitä koko ajan ja ipana tulisi adoptoimalla Aasiasta ja vaimo jäisi kotiin. Mutta kun se ei ole tällaiselle likaiselle lepakolle mahdollista, terveisiä vain Päivi Räsäselle, saan maksaa kyllä täydet verot mutta en saa täysiä kansalaisoikeuksia! No nyt jää verotulot Päivi saamatta koska tämä likka jää mammikselle, uu jeah!

Päätös on selvä. Tiistaina heti töihin ja pomolle kertomaan. Ja illalla jumppaan. Tai mieluummin jo heti maanantaina jumppaan kun lento laskeutuu klo 17 🙂

Raskausviikko 9 eli rv 9+0 – 9+6: Salaa raskaana

Toimin asianajajana suuressa asianajotoimistossa ja tulonmuodostukseni perustuu hyvin pitkälti siihen työmäärään, jonka kunakin päivänä itse suoritan. Jos osakkaat päättäisivät, että minulle ei ohjata enää töitä, voisin yhtä hyvin irtisanoutua. Siksi olen salaa raskaana enkä kerro asiasta töissä ennen kuin mahani paljastaa minut.

Itsekästä? Kenties. Mutta meidän alallamme naiset ovat muutenkin harvinaisempia kuin miehet, ja perheelliset naiset lähes mahdottomuus. Kollegani jäävät vuoronperää isyyslomalle, mutta en muista yhdenkään muun asemassani olevan lakimiehen tulleen raskaaksi, en meillä, enkä edellisessä toimistossani. Ja kysymys ei ole ainoastaan siitä, että kollegani ja minä olisimme uramme alkuvaiheessa tai vasta valmistumassa; olen 35-vuotias ja olen ollut alalla lähes 10 vuotta. Mutta meidän alalla helposti urakehitys tyssää kuin seinään kun vie raskaustodistuksen työnantajalle. Niin se vain on.

Ja näin sen ei pitäisi olla. Haluan, ettei perheen perustaminen ole mikään poikkeus vaan elämä jatkuu töissäkin, business as usual. Siksi en kerro työkavereille tälläkään viikolla, että olen taas voinut aamulla pahoin, enkä kerro, että käytävillä leijaileva kahvinhaju ällöttää minua. Aiemmin olen huolissani siitä miten nyt pysyn hereillä koneella kun tavanomaiset yhdeksän jättikuppia kahvia päivässä eivät maistu ollenkaan.

Olen salaa raskaana myös vapaa-ajalla. Katson televisiosta järkyttävän huonoa ohjelmaa nimeltä ”Salaa raskaana” ja nauran ohjelman säälittävyydelle, mutta samalla en voi olla myöntämättä, että selitykset ruudussa tuntuvat tutuilta.

Emme kerro raskaudesta puolison kanssa kovinkaan monelle. Ilmenee, että vaihtokaverillani on lähes sama laskettu aika kuin minulla, ja joukkuekaverilla on samoja vastoinkäymisiä kuin meilläkin aiemmin. Vertaistuki on tärkeää, mutta olemme päättäneet eukon kanssa kertoa asiasta sitä mukaa kun tapaamme ihmisiä ja sitä mukaa kun kertominen tuntuu luontevalta.

Samaan aikaan olen raivoissani siitä, että joidenkin kukkahattutätien mielestä ensimmäisen 12 raskausviikon aikana kertomisesta tulisi pidättäytyä, koska vauva saattaa mennä kesken. Minusta tällainen hössötys on järkyttävää paskaa. Minkä ihmeen takia meidän tulisi varoa sitä, pettyvätkö isovanhuskokelaat mahdollisesta keskenmenosta, tai vielä kamalampaa, ajatella sitä miten hirvittävä asia olisi jos kaikille olisi jo kerrottu raskaudesta ja raskaus ei jatkuisikaan. Mitä hittoa? Aivan kuin keskenmeno olisi jotenkin odottavan äidin vika, tai jotenkin häpeällinen asia. Ylipäätään koko keskenmenoasia on hyvin vähän puhuttu aihe ja silti niin kovin yleinen tapahtuma.  Jos olemme kertoneet puolison kanssa ystäville vauvantekoyritysten vaikeudesta ja raskaaksi tulemisesta, niin yhtä lailla haluamme jakaa ilon ja surun silloinkin jos lapsi menisi kesken. Keskenmenossa ei ole mitään hävettävää.

Olemme osin ajatelleet, että vauvasta kerrotaan, jos joku asiasta kysyy. Osittain tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että asian salaaminen esimerkiksi työpaikalla tilanteessa jossa kaikki muut jo tietäisivät asiasta, olisi hankalaa.

Erittäin harva kuitenkaan edes oivaltaa tai uskaltaa kysyä vauvasta, vaikka moni tietää vauvayrityksistä. Aivan viimeiseksi asiasta kysyisivät sellaiset, joilla ei ole aavistustakaan asiasta. Ja tosiasiassa sellaisia on paljon. Vaikka olemme lapseton pari, joka on aivan hiljan mennyt naimisiin, ja on parhaassa lapsentekoiässä, ei kukaan osaa ajatella, että verkkokaupasta olisi tilattu tähän osoitteeseen vauvansiemeniä. Tilanne olisi aivan toinen jos olisimme heteropari.

Viikko jatkuu töissä normaalisti. Aamulla puklut ja illalla stressi. Alkuviikolla lennän Tukholmaan kolmeen asiakastapaamiseen ja loppuviikolla yritän sammutella asiakkaiden tulipaloja, koska ennen lähestyviä kesälomia kaikki haluavat pöydän tyhjäksi (lue: asiat siirretään asianajajan pöydälle). Kuka tässä ehtii mitään raskautta ajattelemaan.